Paistuvan leivän tuoksu, leivän rapea kuori ja lämpimän leivänsiivun päälle sulava voi. Ah, siinäpä kolme parasta syytä leivän leivontaan. Pataleipä taasen tekee leivonnasta äärettömän helppoa! Taikinaa ei tarvitse vaivata ja alustaa, vain sekoittaa ja paistaa. Ja koska leipä on niin syntisen hyvää, heti syömisen jälkeen voi tehdä uuden taikinan kohoamaan ja herkkua on tiedossa seuraavallekin päivälle. Paras paistopiste on oma uuni!
Yhdistä kuivat aineet kulhossa. Lisää lämmin vesi ja sekoita taikina nopeasti, älä vaivaa taikinaa. Peitä kulho kannella tai kelmulla ja jätä taikina huoneenlämpöön kohoamaan 12-24 tunniksi. Mitä pidempään annat taikinan kohota, sitä maukkaamman leivän saat. Itse suosin vuorokauden kohotusaikaa.
Muotoile taikinasta pyöreä leipä hyvin jauhotetun alustan päällä, mutta älä vaivaa taikinaa. Anna leivän kohota puoli tuntia liinan alla.
Laita kannellinen uunipata (uuninkestävä kattilakin käy) kylmään uuniin ja kuumenna uuni 225 asteeseen. Ota tulikuuma pata uunista ja nosta taikina sen sisään. Voit tehdä pinnalle muutaman koristeviillon ja levittää leivän pintaan hiukan jauhoja koristeeksi. Laita pataan kansi päälle ja nosta se uuniin. Paista 30 min kannen alla, ja vielä 15 min ilman kantta.
Ota valmis leipä pois padasta (leipä irtoaa padasta helposti), äläkä peitä leipää, jotta kuori säilyy rapeana.
Grahamjauhot voi korvata esimerkiksi sämpyläjauhoilla. Leipä on tietenkin parasta heti tuoreena, mutta maistuu aivan varmasti myös jäähtyneenä!
Arki! Se astui kuvioihin tänään. Koko harrastuskirjokin oli viime viikon lomalla, mutta tänään jo päästään jumpan ja orkesterin pariin. Kiva näin. Arki on kuitenkin lopulta se elämän suola. Varsinkin kun iltapalalle on tuoretta leipää!
Perjantai! Ja täällä alkoi myös lapsilla viikon loma. Johan siinä on syitä kakulle kerrakseen, joten tänään herkutellaan mutakakulla. Mutakakku on helppo herkku, johon ei tarvita kummoisiakaan aineksia. Toki riippuu taloudesta, löytyykö kaapista suklaata, meillä niin ei pääse kovin usein käymän, mutta poikkeus vahvistaa tämänkin säännön.
Mutakakun helppo ohje löytyy tästä vanhasta Piece of cake -postauksesta, joten en rustaa sitä nyt tähän uudelleen. Tällä kertaa kuorrutin kakun voilla notkistetulla suklaalla, jotta saadaan varmasti suklaaöverit.
Keitot, kastikkeet, laatikot ja kiusaukset. Arkiruokien pyhä rinki, jota kierrätetään ainakin meillä jonkin sortin ikuisella jatkumolla. Arkiruuan pitää olla kohtalaisen nopeaa ja simppeliä, plussaa on tietenkin aina se, että ruokaa tehdään kerralla useamman päivän tarpeisiin. Koska silloin tällöin pää lyö tyhjää, ja ruokakierto toistaa itseään puuduttavalla tavalla, lähdin mukaan yhteistyöhön ja testaamaan Valion MiFU -ruokaraetta. Kyseessä on maitopohjainen paistonkestävä tuote, jolla voi korvata lihan tai tuoda vaihtelua perinteisiin ruokiin.
Suomessa on omaksuttu rahkojen ja raejuuston käyttö, mutta maitopohjaiset tuotteet lämpimän ruuanlaiton yhteydessä jää monella kermoihin. Näin meilläkin, vaikka muistan kyllä nuoruuden kasvisruokavuosien aikana käyttäneeni aika usein raejuusto esimerkiksi pitsassa. Raejuusto ei kuitenkaan kestä paistamista, eikä rakenne kuumentamista, joten tässä kohtaa MiFU tekee maitotuotteiden käyttämisestä erilaista.
Koska lähdin testiini helppous ja nopeus edellä, valitsin ruokalajiksi simppelin pastakastikkeen, joka pelastaa usein arkiruokakriisit. Pasta maistuu aina lapsille, ja täytyy myöntää, että luettuani kasan Donna Leonin kirjoja, omakin pastahampaani kolottaa ehkä entistä useammin.
Valio MiFUsta on saatavilla maustamattoman perusrakeen lisäksi sekä Meksikon pippuri, että Välimeren tomaatti, ja luonnollisesti valitsin testiini näistä jälkimmäisen.
Helppo ja nopea Pasta Mifunese
Purkki tomaattimurskaa (esim. Mutti Polpa)
Valio MiFU paistettava ruokarae, Välimeren tomaatti
Nippu tuoretta basilikaa
Muutama valkosipulinkynsi (maun mukaan)
Kirsikkatomaatteja
Suolaa
Mustapippuria
Lisäksi pastaa oman makusi mukaan. Meillä oli tällä kertaa putkispagettia.
Kuumenna pannu, ja ravista MiFU. Paista ruokaraetta 4-5 minuuttia välillä sekoittaen. Kuori valkosipulinkynnet, litistä ne puukolla ja pienennä makusi mukaan. Lisää pannulle valkosipuli, ja paista vielä hetki miedolla lämmöllä.
Lisää tomaattimurska MiFUn joukkoon. Purista kirsikkatomaatit rikki ja lisää ne kastikkeeseen. Lisää vielä hienonnettu basilika, ja anna hautua hiljalleen. Rouhi joukkoon mustapippuria, ja mausta kastike tarvittaessa suolalla.
Keitä pasta runsaasti suolatussa vedessä, valuta ja tarjoile heti kastikkeen kanssa.
Ruokarae oli mulle täysin uusi juttu, enkä ollut ennen kastikettani kokeillut tuotetta. Aika usein meillä muhii samaisessa kastikkeessa lihapullat, mutta yllätyin positiivisesti MiFUn helppoudesta ja nopeudesta. Vaikka olen lähestulkoon kaikkiruokainen, suutuntumalla on itselleni suuri merkitys, ja ruokarae vähän epäilyttikin aluksi. Pastan joukosta en kuitenkaan ruokaraetta suussani sen enempää huomioinut, enkä usko että se johtui pelkästään kovaan nälkään hotkaistusta annoksestani. 🙂
Valio MiFU on laktoositon ja sopii mielestäni hyvin kiireiseen arkiruokailuun, vaihtoehdoksi perinteiselle jauhelihalle, broilerille tai muille lihatuotteille. Samalla se antaa ehkä vaihtelua siihen totuttuun ruokajatkumoon, mitä monessa lapsiperheessä arkena harjoitetaan. Itse aion kokeilla ainakin tuota Meksikon Pippuri -makua tortilloiden seuraksi, ja sainpa hyvän täyteidean myös lihattomalle piirakalle esimerkiksi juhlia ajatellen.
Jos aamupala näyttää jälkkäriltä ja suuhun saa sujauttaa tuoretta myslimuffinia, ei päivä yksinkertaisesti voi alkaa kauhean huonosti! Nämä kuvat eivät siis suinkaan ole tältä aamulta, vaan syyssunnuntain myöhäiseltä aamupalalta, johon panostettiinkin tällä kertaa oikein kunnolla. Yhteistyössä Fazer Alku -myslien kanssa, aamupalapöydästä tuli paitsi myslinen, myös raikas ja makoisa. Kehittelinpä myös muffinireseptin, joka antaa hyviä rasvoja heti päivän alkumetreille. Postauksen lopusta löydät myös kilpailun, jossa voit voittaa Fazer Alku -tuotepaketteja.
Kaura ja mysli ovatkin molemmat tällä hetkellä aika kuumia juttuja. Fazerin uudet kotimaiset kauramyslit löytyvät nyt kauppojen hyllyltä, ja niiden tarkoitus on tarjota kuluttajille kysyttyjä, terveellisempiä myslivaihtoehtoja. Alkumyslit eivät nimittäin sisällä vehnää, eivätkä lisättyä sokeria tai keinotekoisia lisäaineita. Tällä kertaa myslin joukosta ei muuten löydy edes niitä perinteisiä rusinoita. Pääsin testaamaan kolmea Fazer Alku –myslimakua: sadonkorjuumysliä, kotipuutarhamysliä
sekä omenaista kauragranolaa. Näiden ympärille rakentui hyvällä porukalla syöty viikonloppuaamupala.
Aika useinhan arkiaamu on kiireinen, eikä aamupalan kohdalla tule hirveästi miettineeksi sitä annosten visuaalisuutta. Itse syön kuitenkin usein jo yhdentoista aikaan uudestaan, ja aika usein lounaani on enemmänkin välipalatyylinen ratkaisu: Jogurttia, hedelmiä tai marjoja, siemeniä, pähkinöitä ja mysliä. Tuolloin yritän jo mahdollisuuksien mukaan kiinnittää myös huomiota ruokailun muihin puoliin, kuten vaikkapa juuri annosten ulkonäköön. Vastaavaa välipalaa teen mielelläni myös iltapalaksi, enkä tunnu kyllästyvän koskaan. Ainahan voi vaihdella hedelmiä, marjoja, mysliä tai pähkinöitä, jotta syömisessä pysyy se ihana mielekkyys! Arkiaamun kaurapuurokin saa uutta puhtia, kun joukkoon hauduttaa vähän mysliä, ja päälle heittää kourallisen marjoja. Nyt tulinkin miettineeksi sitä, miten aika pienillä jutuilla arkiaamuunkin saisi kutsuvaa tunnelmaa. Aamupala on ehkä päivän tärkein ateria noin ravinnollisessa mielessä, mutta voisihan sitä koittaa ravita myös estetiikan nälkäänsäkin!
Kotipuutarhamyslissä maistuu pakastekuivatut marjat ja hedelmät – aidot maut ja paahdettu kaura. Se löysikin äkkiä tiensä maustamattoman jogurtin ja marjojen kaveriksi. Raikas kauramysli, jonka siemenet antavat hampaille kivasti töitä, ja kropalle hyviä rasvoja.
Omenainen kauragranola on ehdottomasti oma suosikkini. Herkkumysli pitää nimensä mukaan sisällään uunissa paahdettua kauraa ja omenaa. Makeutensa granola on saanut hunajasta. Meillä se maistui jugurtin, sekä tuoreen omenan ja luumun kaverina. Äidin tekemä omenahillo, sekä kaneli, tekivät annoksesta makean herkkupalan.
Suomalaiseen aamupalaan ei totutusti kuulu skonssit, croissantit tai churrot, joten kehittelin myslimuffinireseptin, jolla saa pikkuisen luksusta aamuun. Mehevät muffinit sopivat hyvin myös retkievääksi tai iltapäivän herkkuhetkeen. Makeutukseen käytin äidin tekemää omenahilloa, jonka palat tekivät muffinit erittäin meheviksi. Omenahillon kanssa tarjoiltuna myslimuffinit toivat pöytään hiukan tuulahdusta totutun ulkopuolelta. Jauhoina näihin voi käyttää makunsa mukaan kukin mitä tykkää, ja myslin kohdallakin kannattaa kokeilla eri variaatioita. Itse käytin muffineissa Fazer Alku -sadonkorjuumysliä.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää muna, maito, hedelmähillo ja lopuksi öljy. Sekoita ja jaa taikina muffinivuokiin. Ripottele pinnalle mysliä, ja paista 200°c / n. 30min.
Taikina riittää noin kahdeksaan suuren vuokaan (Amerikkalainen muffinivuoka), mutta toki siitä voi tehdä myös pienempiä leivonnaisia. Tällöin paistoajaksi riittää varmaankin joku 15-20 minuuttia.
Ihan heti ei tule mieleen, että mysli on oikeasti todellinen ravintoainepakkaus ja laadukas osa terveellisyyteen pyrkivän ruokavaliota, kunhan myslinsä valitsee järkevästi. Fazer Alku -mysleissä proteiiniakin on enemmän kuin useimmissa maitorahkoissa. Tämän lisäksi mysli sisältää kuitua sekä hyviä rasvoja, joilla on suuri merkitys veren rasva- ja sokeriarvoille. Kuidun on todettu myös ehkäisevän suolistosyöpiä. Yhdessä kuitu, rasvat ja proteiini pitävät pitkään kylläisenä ja nälän loitolla. Mysli on siis hyvä kaveri myös painoaan tarkkailevalle.
Mutta hei, se lupaamani kilpailu!
Kerro mulle kommenttiboksissa mikä Fazer Alku -myslimaku kiinnostaa itseäsi eniten, tai vastaavasti onko niistä jo joku valikoitunut suosikiksesi. Jätä vastauksesi viimeistään 28. 9. 2016, ja olet mukana kisassa. Kaikkien postaukseen kommentin jättäneiden kesken, saan arpoa kolme Fazer Alku –tuotepakettia. Kilpailun säännöt löytyvät täältä.
Namskis! Oli ihan pakko tulla jakamaan vielä nämä meidän lauantaiset suklaacookiet tänne blogiin. Klaara sai aamupäivällä pesäpallon selkäänsä, ja totesin, että on ehkä parempi kun lähdemme tyttöjen kesken kotiin. Niinpä tarkoitus oli pyöräyttää pari pellillistä teeleipiä keiton jatkoksi, mutta sitten tuli kuningasidea käyttää uunin kuumentaminen muutenkin hyödyksi, ja päädyimme leipomaan suklaakeksejä.
Amerikkalaiset suklaacookiet:
175 g voita
3 dl sokeria
(tai 1,5 dl sokeria ja 1,5 dl fariinisokeria, kuten me laitoimme tällä kertaa)
1,5 tl vaniljasokeria)
1 muna
5,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
n. 3dl suklaahippusia
Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon sokerit, sekä muna. Sekoita keskenään loput kuivista aineista ja yhdistä ne vähitellen rasva-sokeriseokseen. Lisää lopuksi joukkoon suklaarakeet ja sekoita tasaiseksi.
Lämmitä uuni 200 asteeseen. Lusikoi (kahdelle) pellille, leivinpaperin päälle, 16 taikinakekoa, ja paina niitä vain vähän matalammaksi. Paista keksejä n. 10 minuuttia. Käännä pellit tarvittaessa, että suklaacookiet paistuvat tasaisesti.
Me käytettiin maitosuklaahippuja (2 pussia Dr Oetkerin hippuja (100g/pussi) riittää tähän taikinaan), mutta vastaavasti voit käyttää tummia tai valkoisia suklaahippuja, tai sekoittaa useampaa laatua. Vaaleampia kekseistä saa käyttämällä pelkästään tavallista sokeria. Kannattaa myös antaa taikinan hiukan jäähtyä ennen suklaapalojen lisäämistä, sillä silloin ne eivät värjää taikinaa sekoitettaessa. Me ei jaksettu odottaa, mutta tässä fariinisokeritaikinassa se ei niin haittaakaan.
Keksit ovat hyviä jo lämpimänä, mutta maistuvat myös jäähtyneenä. Pinnan kuuluu olla rapsakka, mutta keskiosa jää sellaiseksi sitkeän pehmeäksi.
Muistatteko, kun kerroin viime viikolla omenakakusta, jota söin vanhempieni luona. No nyt vihdoin ehdin kokeilla tuota äitini mummun reseptiä, ja kyllähän siitä vain hyvä omenakakku tulikin! Sellainen vanhanajan perinteinen kuivakakku, joka maistuu kahvin tai teen seurana. Oli niin helppo ohjekin, että tein vähän vasemmalla kädellä, mistä kai johtuu sekin, että unohdin kakun uuniin. Onneksi olin laittanut pintaan leivinpaperin suojaksi, mutta pohjasta ehti tulla jo hiukan muuta kakkua tummempi. Makuun tämä seikka ei tietenkään vaikuta, päinvastoin. Sen sijaan sokerileipurikoulusta olisin varmasti lentänyt ulos kuin leppäkeihäs!
Jos samaa omenakakkua leivotaan jo neljännessä polvessa, on aika ymmärrettävää, että ohjetta tulee myös hiukan varioitua. Äiti oli lisännyt taikinaan vaniljasokerin, minä tuikkasin vielä kakun päälle vähän kanelia ja sokeria, mutta muuten pysyttelin ohjeessa jopa siinä määrin, että ihan oikeasti punnitsin kaikki ainekset! 🙂
Voitele ja (korppu)jauhota irtopohjavuoka. Pilko omenat esim. lohkoiksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää voisula ja kuivat aineet varovasti sekoittaen. Kaada taikina vuokaan ja asettele omenat pinnalle. Lisää päälle halutessasi kanelia ja sokeria. Paista 185°C ja n. 30min / tai kunnes kakku on kypsä. Suojaa pinta tarvittaessa leivinpaperilla.
Hyvää sellaisenaan tai vaniljakiisselin/-kastikkeen kanssa. Tai miksei sen vaniljajäätelönkin seurassa!
Täällä oli kyllä aamulla pieniä vaikeuksia päästä ylös sängystä, sillä eilen tuli valvottua vähän normaali arki-iltaa pidempään. Mutta ei suinkaan turhaan, sillä me oltiin lasten kanssa sirkuksessa! Ai että, se olikin muuten kivaa! Laskeskelin, että olen itse ollut sirkuksessa viimeksi yli 20 vuotta sitten. Se oli aikaa, jolloin isosiskoni (neljä vuotta minua vanhempi), oli päässyt “sirkusiän” ohi, ja istuin aitiossa isäni kanssa. Äitini onkin sitten hoitanut tämän sirkuspuolen poikamme kanssa jo useamman vuoden ajan, mutta nyt kun tuntui tuo viihde jo ihan ajankohtaiselta kuopuksenkin osalta, totesimme, että aikuisia on hyvä olla mukana kaksin kappalein. Niinpä me sitten eilen painelimme heti soittotunnin perään vanhempieni luokse, ja nappasimme mummun mukaamme. Hauskaa, miten ne sirkuksen tuoksut veivätkin heti sinne lapsuuden muistoihin. Menen ehdottomasti myös ensi vuonna, se on ihan varmaa!
Mutta sitten otsikkoon, eli takaisin omenaviikkoon, joka ei muuten suinkaan tule loppumaan nyt, vaan jatkuu paremminkin omenaviikkoina, sillä materiaalihan ei ole ihan heti loppumassa. Koska leipominen kuuluu ehdottomasti syksyyn, olen opetellut nyt viime aikoina jakamaan tutut reseptit vähintään kahtia. Tämä ihan siitä syystä, että leivonnaisia ei nyt ylipäätään kannata/voi ahmia joka päivä, ja toisaalta haluan välttää sitä mahdollista hävikkiä, jota helposti syntyy ihan muutenkin. Olen kasvanut perheessä, jossa ruokaa ei liioin heitelty roskikseen, vaan lähes kaikki pakastettiin, tai jatkojalostettiin seuraavan päivän tarpeisiin. Samaa yritän noudattaa nyt myös omassa taloudessa, mutta myönnän, että parantamisen varaakin olisi. Sitä vastoin leivonnaisia meillä ei ole koskaan pakastimessa. Mulle herkku on herkku parhaimmillaan uunituoreena ja prosessin joka vaiheesta nauttien. Itse tekeminen ja lopuksi uunista kantautuva tuoksu, ne ovat itse syömisen ohella suuria nautintoja itselleni.
Olen aikoinaan raapustanut omenamuffinien ohjeen blogiinkin, ja se löytyy tästä vanhasta Leivontapäivä -postauksesta. Nyt halusin tehdä hiukan pienempiä leivoksia, mutta kas, nykyajan muffinivuoat ovat julmetun isoja! Niinpä tein vajaita kupposia, joihin voisi kyllä sujauttaa vaikka pienen pallon vaniljajäätelöä. Ei lainkaan paha idea uunituoreen omenamuffinin kaveriksi. Pitääkin kokeilla! 😉
Maistoin muuten eilen palan (tai no, 2-3 palaa) äitini tekemää omenakakkua. Julmetun hyvää sekin. Täytyy testata tuo isomummun resepti, ja jos saan kakun onnistumaan, voin ehkä jakaa ohjeen teillekin!
Nyt kuitenkin takaisin Tukholma-kuvien pariin. Yritän raapustella teille pientä sisustuskattausta kaikesta siitä ihanasta.
Lupasin hiukan hiuspostausta, mutta tästä taisi taas tulla varsinainen sillisalaattipostaus, siitäkin huolimatta, että meillä nautitaan uuniomenoita. Mutta tänään on jotenkin syksyttänyt aivan valtavasti, ja vaikka elokuu onkin, niin ainakin täällä meillä päin on tosi syksyinen fiilis, kun pihaan tippuu lehtiä ja naapurin puimurit ja traktorit hyörivät pitkää päivää. Käsillä on se aika vuodesta, kun voi joutua aamuruuhkaan ihan omilla nurkilla! Onneksi tilanne tasoittuu talveksi ja jatkuu sitten taas vasta keväällä. 🙂
Se, että tänään on uuniomenapäivä johtunee kahdesta tai kolmestakin eri syystä. Alkuun toki siksi, että syksyttää, ja toiseksi siitä syystä, että äiti oli lähettänyt viikonloppuna omenapussin lasten mukaan. Meidän omat puut kun eivät nyt hetkeen anna satoa, ja joudumme tyytymään lahjoituksiin. Mutta todellinen syy tahria astioita tulee siitä, että tiskikone on vihdoin paikoillaan ja palvelee meitä jälleen uudella innolla!
En tosiaan viikko sitten vielä kampaajan tuoliin istuessanikaan tiennyt, mitä hiuksilleni tekisin (tässä tapauksessa kai teettäisin), mutta jotakin ne kaipasivat oltuaan koko kesän täysin oman onnensa nojassa. Halusin kyllä hiukan tummempaa sävyä päähäni, mutta ehkä kuitenkin korkeintaan omaa luonnollista tummuuttani, josta oli kyllä mahtava mallitilkku juurikasvun muodossa. Siitä lähdettiin, ja kampaaja sai vapaat kädet toteuttaa värjäyksen parhaaksi katsomallaan tavalla. Pituusongelmakin selvisi sillä, kun kysyin rehellistä mielipidettä kuivista ja huonokuntoisista latvoista. Ne pätkäistiin pois, ja mittaa lähti ehkä juuri sen verran, kuin hiukset nyt olivat kesällä ehtineet kasvaa. Pidän tästä uudesta sävystä aivan mielettömästi, ja lämpimät värit tuovat kivaa hehkua muuten kalpealle iholleni.
Vaikka hiukset eivät varsinaisesti punaiset olekaan, fiilis on pikkuisen punapää varsinkin uuden sävyttävän huulirasvani kanssa. Ainakin tuo punainen sävy huulissa piristää ilmettä!
Uuniomenoita voi tehdä monella tapaa, joko kuoritusta tai kuorimattomasta (kotimainen) omenasta. Toiset poraavat siemenkodat pois, mutta itse jätin omenat kuorineen, karoineen ja kotineen ja lykkäsin uuniin. Pikkuisen rasvaa vuokaan, ja kanelia omenoiden päälle. Kaurapaistosta tein erikseen uunipellillä, eli siihen käy sama ohje, jonka kirjoitin omena-kaurapaistoksen reseptiin. Tuolla ohjeella saa aika ison määrän, mutta sehän säilyy, joten vaniljakastikkeen seuraksi sitä voi nauttia huomenna uusien uuniomenoiden kanssa.
Day Birger et Mikkelsenin hapsulaukku on alelöytö, ja myönnän, että vähän sellainen pakko ostaa kun halvalla saa -tyyppinen hankinta. Oikeasti ajattelin, että 60 prosentin alennuksella voi hyvin hankkia kesäkassin ensikesäksi, mutta huomasin lopulta, ettei laukku ole yhtään hassumpi villapaidan ja vanhojen hapsuvipsunilkkureiden seurassa. Tukholmassa sain laukun kantamisesta tarpeekseni, ja tällä viikolla ison käsilaukun ottaminen mukaan ei innosta sitten yhtään. Jotta olkapääni palautuisivat sinne jonnekin alkuperäiselle paikalleen, tyydyn kulkemaan maksuvälineiden, huulirasvan ja puhelimen kanssa. Mitään kivaa lompakko/puhelinpussia en ole onnistunut löytämään tuolle plus kokoiselle luurilleni, joten pieni laukku tuntuu lopulta paremmalta vaihtoehdolta.
Eilinen päivä meni pienissä käynnistymisvaikeuksissa, mutta josko tänään pääsisi jo kunnolla vauhtiin. Loppuviikolle onkin sitten taas kaikenlaista kivaa ohjelmaa, joten nyt täytyy nautiskella tästä ihan tavallisesta arjesta. Aurinkoista tiistaita!
Viikonloppu! Hah, kuulostaapa sekin jotenkin ihanalta! Tulee mieleen Peppi Pitkätossu, joka halusi kouluun vain saadakseen lomia.
Huokaisen myös vähän helpotuksesta, sillä perjantai on se taivaallinen päivä, kun kenelläkään perheestämme ei ole yhtä ainutta harrastusta. 🙂 Voi siis joko ihan vain olla, tai tehdä asioita vähän spontaanimmin. Perjantaina herkutellaan jälkkäriksi myös perinteisellä herkulla, omena-kaurapaistoksella (ohje löytyy postauksesta).
Viikonlopulle ei ole järin suuria suunnitelmia, taidan nauttia huomisen päivän ihan vain siitä, että on viikonloppu. Pieni viikkosiivous pitää perjantaihin mahduttaa, ja sitten onkin ihana vain nautiskella olostaan. Tänään on myös Dicte-ilta, viikon kohokohta kai tavallaan sekin. 🙂
Omena-kaurapaistos
n. 8 (pientä) omenaa
100g voita
6dl kaurahiutaleita
2dl sokeria
rasvaa astian voiteluun ja kanelia mausteeksi
Kuori omenat ja poista siemenkodat. Lohko omenat ja lado omenan lohkot voideltuun uunivuokaan/-astiaan. Ripottele päälle kanelia.
Sulata voi kattilassa ja sekoita joukkoon sokeri. Lisää kaurahiutaleet rasva-sokeriseokseen ja sekoita kunnes hiutaleet ovat kaikki saaneet annoksensa voita. Levitä kaurahiutaleet omenoiden päälle ja paista uunissa 200°C kunnes pinta on kullanruskea ja omenat kypsiä. Tarpeen vaatiessa peitä pinta (esim. leivinpaperilla) ja jatka paistamista.
Höpötetään intiaanikesästä, mutta ainakin kun juuri vilkaisin säätietoja, tänne meille päin on luvannut vielä seuraavat neljä päivää vesisadetta. Mutta jos nyt satut viettämään viikonloppusi paikassa, jonne se intiaanikesä yltää, nauti lämmöstä ja auringosta ihan kaikin aistein.
Ihanaa viikonlopun aloitusta ja perjantaifiilistä kaikille!
Eivätkä muuten liity sitten millään tavalla toisiinsa. 🙂
Ihan alkuun kiitokset noista edellisen postauksen kommenteista. Musta on ollut hauska lukea niitä, ja kuten vähän epäilinkin, niistä näkyy selvästi ajan trendit. Sipulimaitoa ei ainakaan vielä kukaan tunnustanut latkivansa. Mutta palailen niihin vielä tänään!
Tässä juuri ihastelen puhtoisenvalkoisia uusia tossujani, joiden kanssa saan huomenna viettää kaupunkipäivää. Pidempään olen himoinnut Adidaksen Superstar-tossuja, mutta koska kyseisistä popoista löytyy väri- ja kuosivariaatioita lähes loputtomiin, valinnan vaikeus on haitannut prosessia. Pietarin reissulla jäin ihastelemaan Mintun nimikoituja tossuja ja hetken mietin, miltä mahtaisi tuntua vetäistä jalkaansa samanlaiset kengät, joissa tietenkin lukisi Emilia. Toisaalta mustaraitaiset tossut omistin joskus 10 vuotta sitten, ja nyt halusin jotain muuta. Niinpä päädyin aika tavisvaihtoehtoon, eli ihan simppeleihin valkoisiin tennareihin. Ilman nimikointia.
Valkoiset kangastossut ovat koko kesän olleet perusvarmat ja nopeasti jalkaan potkaistavat. Nämä saavat kuitenkin jatkaa siitä, mihin avonaisten tossujen matka jossain kohtaa syksyä väistämättä päättyy. Farkkujen ja suuren neuleen avulla niistä syntyykin ihan kiva ja rento kokonaisuus viileämmille päiville.
Ja täällä syödään edelleen kanakeittoa, sillä mulla on tapana keittää soppaa aina “tykillä”. Tämä tarkoittaa sitä, että arkiruokaa tehdään useammaksi päiväksi kerralla, ja samalla säästetään aikaa, vaivaa ja energiaa. Kuumiina kesäpäivinä keitto tuntuu liiankin kuumalta, mutta heti kun ilmat viilenevät tekee mieli keittoa. Ja kyllä, meillä syödään niitä ihan tavallisia arkikeittoja jauhelihasta, lohesta, nakeista, siskonmakkarasta tai broilerista kyhättynä. Näiden lisäksi olen itse vielä heikkona erilaisiin sosekeittoihin, joten omasta puolestani arkiruoka voisi suurimman osan vuodesta olla liemipainotteista.
Keltainen kanakeitto lämmittää iloisella värillään ja kermainen liemi on ruokaisan paksua. Itse käytän ruokakermaa, mutta jokainenhan voi lorauttaa soppaansa juuri sellaista kermaa, mikä omaan suuhun tai elämänkatsomukseen parhaiten sopii. Meillä valitettavasti kookos tökkii lasten kohdalla pahasti, joten se on useimmiten poissuljettu vaihtoehto. Perunan lisäksi broilerin kanssa sopii porkkana ja bataatti, mausteiksi curry, paprika ja chilikastike. Yrteissä luotan perinteiseen persiljaan ja timjamiin.
Tässä on muuten viikko tiskattu käsitiskiä, kun tiskikone otti ja hajosi. Jo toista kertaa vajaan kaksivuotisen taipaleensa aikana. Niinpä. Tänään takuun kautta tilattu kodinkonehuoltaja kertoikin, että kyseessä on koneen tyyppivika, joten nyt saadaan kone tavallaan ihan uuteen kuntoon. Sitä osaa pitää nyt vain odotella taas yksi viikko, joten käsitiskaamista on tiedossa jatkossakin. Noh, viikossa tosin jo tottuikin taas astioiden käsin pesemiseen, joten eiköhän se toinenkin mene siinä sivussa. 🙂
