Yleensähän se menee niin, että viikonloppu lipuu ohi ilman mitään sen kummempaa ohjelmaa. Yleensä vielä niin, että mies töissä ja me täällä kotona, kuten ihan viikollakin. Mutta jo on yksi viikonloppu tähän väliin ympätty täyteen ohjelmaa! Joskus ihan kiva näinkin.

Tänään ajatelin mennä Meandin lastenvaatekutsuille yksin. Jospa vaikka saisi keskityttyä paremmin kun ei tarvitse koko ajan pelätä, että lapsi hajoittaa toisten paikkoja ja rikkoo tavaroita. Voisi kenties juoda kupin kahviakin ihan rauhassa!
Huomenna meillä on seurakunnan kerhoäitien retki Ikeaan. Ihanaa, ja jotain ei niin minua. Eihän mun koskaan pitänyt alkaa kerhoäidiksikään! Vaan näin on käynyt ja tähän on tultu! Eikä se oikeataan ollutkaan niin paha juttu. Kivaa oikeastaan!
Sunnuntaille sitten jää isänpäivä kekkeröintiä. Tosin viskikakku ei ole vieläkään valmiina, joten pitää kai alkaa jo leipomaan. Ja sitten sunnuntaina pitäisi vielä kiirehtiä vaaliuurnille. Mulla kun on periaate, että purnata voi vain, jos on äänestänyt. Ja minähän purnaan minkä ehdin!

Toivottelen kaikille oikein leppoissaa viikonloppua!

Tasapainoksi hiukan lazyä tunnelmaa makuuhuoneesta.

>Ensilumi satoi eilen tännekin. Ihana tunne käpertyä peittoihin, sytytellä kynttilöitä ja kuunnella miten tuuli humisi ja lumi tuiskusi. Nyt se lumi on jo hyvää vauhtia sulamassa pois. Harmi. Koko yö oli ihanan valoisa, ei lainkaan niin musta ja synkkä. Pakkaslumi on ihanan puhdasta ja kevyttä. Kätevää pienen lapsen ja koiran kanssa. Tänään kuunnellaan vain sulavan lumen lotinaa ja ihmetellään, miten musta maa voikin imeä kaiken valon itseensä.
Olen viikon aikana saavuttanut lähes täydellisen joulufiilikseni. Selailen joululehtiä, suunnittelen, kokoan itselleni äärettömän kasan ommeltavaa ja nuuskin kuusen tuoksua. Piirsin myös uudenlaisen piparkakkutalon kaavat. Miten synkkä ja pitkä talvi olisikaan ilman joulua. Vaikka eihän kaikki sitä juhli. Pitää toki muistaa sekin.

Meillä oli tänään kiva aamupäivä, kun ystävä tuli tyttärensä kanssa kylään. Ihana kun arkeen saa aamupäiväkahvin ja pullan hyvässä seurassa. Lapsi leikkii itsensä uuvuksiin ja nukkuu sitten kunnon päiväunet.
Ja lapset osaavat myös sisustaa. Vai oletteko eri mieltä!? Kahvipöydälle, pikkukuusen juurelle, nostettu puurumpu; Ihana yksityiskohta. Saa jäädä siihen ilostuttamaan, kunnes taas on tarpeellinen leikeissä.

>Valkoista jouluahan sitä toivoo vuosi toisensa jälkeen, mutta sisätiloissa joulu voi olla kaunis missä värissä tahansa. Punainen yhdistetään jouluun yleisesti, mutta valkoinen, jalometallit, siniset ja vihreät, kaikki ne ovat kai jossain määrin jouluvärejä.

Ihmiset usein pohtivat joulun alla, minkä värinen koti tänä vuonna ottaa joulunpyhät vastaan. Useat pitäytyvät kodin vakaassa linjassa, ja poikkeavat vaikka valkoisesta vain kuusen tuoman pienen vihreän tai punaisten monogrammien verran. Kodin tyyli halutaan pitää yhtenäisenä – myös jouluna.
Muotivärit valtaavat myös joulukoristebisnestä. Joskus sininen, tai kuten nyt violetti, saattaa hyppiä eteen kaupan hyllyltä ja piristää muuten perinteisiä jouluvärejä.

Samoin kuin väreissä ja värittömyydessä, myös koristelussa on monta linjaa. On luonnollista, antiikkia, perinteistä, ruutua, pitsiä, nisseä ja nassea, possua ja pukkia. Monella linja on selvä myös tässä suhteessa. Kaikkiin koteihin joulutontut veikeine ilmeineen ja hörökorvineen eivät ole tervetulleita.

Silti joulu tulee, ainakin jossain määrin, jokaiseen kotiin. Se tulee oman näköisenä, juuri sellaisena, jona se miellyttää. Oikeaa jouluväriä tai koristetyyliä ei ole. Joulu muovautuu ihmisten tarpeisiin, vaikka sen perimmäinen merkitys pysyykin aina läsnä ja samana.

Punainen joulupallo voi toimia punaisena vaatteena tai talvitunnelman piristeenä. Joulukoristelun ei tarvitse aina olla vakavaa. Joulu on matka Talven Ihmemaahan. Se tuo arkeen kaivattua muutosta. Viimeistään loppiaisena se kuitenkin pakataan taas laatikoihin, ja kuljetetaan vintille tai varastoon.

Itselleni joulu on joka vuosi enemmän tai vähemmän punainen. Pidän perinteistä; koristeet saavat säilyä vuodesta toiseen ja olla muistoja jo menneistä jouluista. Joka vuosi, yhden kuukauden ajan tai pidempään, on mahdollista ripustaa palloja ja piparkakkuja roikkumaan. On mahdollista kaivaa kaikki rakkaat koristeet kätköistään, ja ihan luvan kanssa raahata kokonainen puu keskelle olohuonetta. Kaikki tämä olisi melkeinpä typerää maalis- huhtikuussa.
Jouluna meillä leikitään tuvan tunnelmaa ja fiilistellään vanhoilla tavoilla. Mitä sitten, että kotimme ei olekaan vanhassa maalaistalossa!? Jouluna on lupa sonnustautua ja lavastaa. Luoda tunnelmaa jostakin – haaveesta tai harhakuvasta.

Enkelikello soittaa samaa sävelmää, jota se soitti jo lapsuudessani. Se on ja pysyy. Toivottavasti vielä seuraavallekin polvelle. Ensi kuussa kodin valtaavat punaiset koristeet ja iloiset nisset. Joulua tulee ovista ja ikkunoista, mutta mitä sitten!? Ikävä sitä taas tulee viimeistään vuoden päästä. Ehkä kannattaakin ottaa kerralla kunnon ähky ja toipua siitä vuoden verran. Sillä yhtä varmasti kuin minä olen tammikuussa kyllästynyt punaiseen, tulee joulu taas ensi vuonna ja kaivan kaikki koristeeni innolla esiin. Kaikki ne punaisetkin.

>

>Olen jumissa. Poljen paikallani. Olen jotenkin jämähtänyt, ja syytän siitä näitä kelejä!
Olen viikon märehtinyt ja murehtinut asioita, joille en yksin kertaisesti nyt voi yhtään mitään. Käytän energiani turhan pähkäilyyn ja odotan ihmeitä. Tai ainakin yhtä.
Kaiken tämän jurnutuksen sijaan voisin käyttää energiani siivoamalla vaikka vaatekaappini ja kaikki ne komerot, joiden avaaminen on jollakin tapaa aina riskipeliä tavaravyöryn vuoksi. Haaveilen tyhjistä kaapeistä, tyhjistä hyllyistä, mutta en tee asialle mitään. En halua luopua mistään. Ja sitten pähkäilen, miksi olen sellainen.
Liikaa aikaa? Ehkä. Silti tuntuu, että päivä loppuu samaan aikaan kuin alkaakin. Vai alkaako se ollenkaan. Aina on pimeää.
Sillä aikaa kun me sairastelimme, malttoi tammetkin heittää lehtensä alas. Haravoin eilen koko pihan. Hyvää hyötyliikuntaa, jonkinmoinen pakkohomma, tulee aina tehtyä. Illalla kävelin ikkunaan vain ihaillakseni kätteni työtä ja keksiäkseni, mihin suuret lehtikasat siirrän, kun kompostia ei vieläkään ole rakennettu. Ja kas; Kasat olivat poissa! Oliko se ihme, ehkä joulutonttu, tai yksinkertaisesti naapuri! Joku luki ajatukseni.
Kuuntelin eilen vielä sängyssä kaameaa syysmyräkkää. Vettä tuli kuin saavistaa ja tuuli paukutti peltikattoa. Kysyin T:ltä voiko talo lähetä lentoon. Ei kuulemma ollut täysin varma, mutta päätimme toivoa parasta. Ja tässä ollaan, katto yhä pään päällä.
Taas uusi päivä aikaa ajatella ja pohtia. Kokonainen päivä aikaa siivota vaatekaapi! Vaan otan kameran käteeni ja jämähdän tietokoneelle. Siivoan ehkä jo huomenna.

D.I.Y:
Jos et satu omistamaan kuviosahaa, tee lippunauha paksusta askarteluhuovasta (esim. Tiimarista).
Leikkaa itsellesi haluamasi mallinen kaava, ja piirrä sen avulla liput huopaan. Leikkaa terävillä saksilla. Piirrä risti maalikynällä molemmin puolin (askartelu- ja rautakaupat). Tee reikä ripustusnauhaa varten joko isolla terävällä neulalla, tai vasaralla ja piikillä. Pujota nauha neulan avulla lippuihin.
Voit tehdä samalla tavalla myös esim. Suomen lippuja itsenäisyyspäivää ajatellen.

>Meillä oli eilen pitkästä aikaa kaksi aikuista hoitamassa taloutta. Se tietenkin tarkoittaa sitä, että mulle itselleni jää hitunen omaa aikaa. Käytin minuuttini tarkasti harkiten; Pesin kylppäriä ja saunaa, imuroin oikein sydämeni kyllyydestä, pesin lakanapyykkiä ja ihan vain järjestelin paikkoja. Olen niitä ihmisiä, jotka nauttivat siivoamisesta, kunhan saavat tehdä sen kaikessa rauhassa.
Oma työpöytäni alkoi jo peittyä jouluompeluksista ja kaikesta muusta ideoinnista, joten viikkasin kankaat pinoon, järjestelin napit ja nauhat, sekä arkistoin hiukan ideoitani (eli työnsin ne piiloon pöytälaatikkoon).

Meillä on ihan älyttömän pimeää. Vaikka enpä tiedä paistaako aurinko tänään missään päin Suomea. Kuvaaminen on taas aika vaikeeta, ja tätä se nyt tulee olemaan seuraavat kuukaudet. Harmi etten voittanut lotossa. (Ja ihmekin se olisi ollut, kun en edes osaa lotota.) Joku ökykämera olis nyt aika ihana. (Mä muuten vihaan sanaa öky, enkä siksi lue mitään iltapaivälehtiä tai seiskoja. Hyi!) Ja radion kuuntelukin on aika lailla tervanjuontia tällä hetkellä, kun joka tuutista tulee sitä yhtä ja samaa aihetta. Alkaispa jo jouluradio, ja maailmaan tulisi rauha!

Just nyt en muista oliko mulla jotain asiaakin, kunhan vain halusin näyttää teille siistin pöytäni ikuistettuna. Taidan napata mukillisen glögiä ja lämmitellä viluisia sormiani.
Ai niin, T teki eilen  illalla yllätys vedon, ja soitti kiinteistövälittäjälle. Ja jotta oikeudenmukaisuus ja tasavertaisuus toteutuisi, pitää mun nyt vastapalvelukseksi saada tämä talo edustavaan kuntoon torstai iltapäivään mennessä. Huh!

Ja pikkumieskin sieltä jo heräsi. Pitää mennä!

>

>Siinä on kuulemma yllättävän hyvä istua. Itse tykkään istua risti-istunnassa. Mahtuu leveämpikin pylly.
Sisustusinhokki; Kaikilla, ja joka paikassa. Laminaattilattia ei tee oikeutta. Lupasin hankkia sille kiiltävän valkoisen lankkulattian alustaksi. Saa nähdä olenko silloin itse keinumassa.
Kuvassa näkyy myös meidän tv-taso. Otin aikoinaan mukaani omasta huoneestani lapsuudenkodista. Se teetettiin tutulla puusepällä. Itse valitsin kalustepyörät alle. Kuulemma erikoinen valinta tytöltä, kun sirompiakin olisi ollut tarjolla. En kadu. Hyvin se on palvellut kaikki vuodet. Sen päällä lepää mohlo kuvaputkitelkkari. Taitaa olla jo antiikia. Mutta kestää käpälöinnit ja maistamiset.
Tilkkupeittokin on lapsuuden ajoilta. Äidin tekemä, niinkuin myös villapeitto.
Hauska viikko takana. Ajattelin ostaa itselleni vielä kukkia.

>

Meillä vallitsee iloinen kaaos. Muutama projekti on taas kesken, matot (jälleen vastapestyinä) makaa rullattuina pöydillä, vasarat ja ruuvarit lojuu sikinsokin. Ei siis mitään laajempaa kuvaa tälläkään kertaa.
Viikko on ollut aika mahtava. Erilainen, kuin pitkiin aikoihin. Tekemistä ja menemistä. Tykkään oikeestaan tosi paljon.
Kiitos mielekkään seuran ja ajanvieton, on kotiasiakin alkanut helpottaa.
Katson uusin silmin. Etsin asiaoita, joista pidän. Eteisen kiviseinä, jättimäinen pannuhuoneen ovi ja 60-luvun pilkkulasi väliovessa. Kaikki on oikestaan aika kauniita. Tai jollakin ihmeen tavalla ne on muuttunut silmissäni esteettisemmiksi!
Neljä uutta, tai oikeastaan tosi vanhaa, virkattua päiväpeitettä ihmettelee kohtaloaan. Olen hypistellyt ja pyöritellyt niitä. Vetänyt hartioille ja ihastellut. Joku on ollut ihan mielettömän taitava! Näille olisi tiedossa myös jonkinmoisia värikkäitä seuralaisia. Tulkoon vain vuosisatojen kylmin talvi. Meillä kääriydytään peittoihin.
Mieheni (joka saa tästä lähtien olla täällä blogin puolella T) setä kiikutti ovellemme eilen jättimäisen pussin tyrnin marjoja. Yön yli komeilivat tuossa vanhassa kulhossa uiden c-vitamiinissaan. Tänään pitäisi keksiä puristaako ne mehuksi vai pakastaa pikku annoksina sellaisenaan.
Vanhat ruokapöydäntuolit lähtivät eilen uuteen kotiin. Nyt tässä talossa ei ole syöttötuolia lukuunottamatta yhtään “uutta” tuolia. Vain vanhoja ja kuluneita. Tykkään, vaikkakin eräs uusi, mutta pitkäaikainen
tuolihaave olkaa olla lähellä toteutumistaan. Nyt nautiskelen siitä, että olohuoneeseen mahtuu taas imurin kanssa.
Illalla olisi ohjelmassa kollaasin kokoamista seinälle. Mitenkähän siitäkin onnistuu saamaan mieleisensä? Työnjako menee varmaan tuttuun tapaan; T naputtaa (sekä vasaralla, että suullaan), minä yritän määrätä taulunpaikan, ja ihmettelen, että eikö ukko voisi joskus innostua näistä jutuista.

Tänään on muuten viimeiset mahdollisuudet osallistua arvontaan.