No johan, torstai jo! Mennyt taas viikko että humpsista vain. Lapsilla on ollut kavereita kylässä ja juuri yksi yökyläilijä saateltiin matkaan. Kaveripäivä tänäänkin, mutta tasapuolisuuden nimissä saan itsekin ystävän kylään. Pakko sanoa, että tällainen harrastusvapaa viikko on kyllä mahdollistanut ihan erilaisen sosiaalisen elämän. Niin kivoja kun nuo lasten harrastukset onkin, niin kyllähän ne sitovat ja asettavat arki-illoille omat raaminsa.

Viime aikoina somessa on ollut paljonkin juttua harrastamisesta ja siitä, miten paljon niitä harrastuksia lapsella ylipäätään tulisi olla tai mikä määrä puolestaan on ehdottomasti liikaa. Kasvottomassa nettikeskustelussa ehdottomuus kukoistaa aina, vaikka oikeasti nämäkin on niitä juttuja, joihin on yhtä monta vastausta kuin perhettäkin. Mun mielestä on tosi hienoa, että lapseni tykkäävät liikkua ja heillä liikunnallisia harrastuksia. Jokaisen lajin ovat itse saaneet valita, joten olen iloinen siitäkin, että se liikunnallisuus tulee heistä itsestään, eikä siihen ole koskaan tarvinnut tuupata tai usuttaa. Tykkään myös, että musiikki kuuluu lasteni elämään, sillä vaikka itselläni ei ole minkäänlaista musikaalisuutta, enkä ole koskaan edes opetellut soittamaan mitään soitinta (no ehkä pakosta nokkahuilua), olen kuitenkin aika läheltä saanut seurata sitä, miten paljon musiikki voi jollekulle antaa, ja miten tärkeä asia siitä saattaa vuosien mittaan muodostua.

Yhtä iloinen olisin kuitenkin, vaikka lapseni ilmoittaisi, että hänen harrastuksensa ovat tästä lähin piirtäminen tai lukeminen. Toki ehkä tässäkin tapauksessa yrittäisin löytää “lajeihin” jonkinlaisen sosiaalisen aspektin, mikäli lapsi kokisi yksinäisyyttä tai kuulumattomuutta jonkinlaiseen porukkaan. Kaikki eivät sitä tarvitse, ja toisaalta olen nyt vasta itsekin löytänyt ilon ryhmässä liikkumisesta, jota olen aina ennen vihannut. Toisaalta harrastaminen on tapa juurikin löytää itsestään niitä erilaisia puolia ja kenties elämäntapoja. Me aikuiset useimmiten liikumme, emme harrasta liikuntaa, luemme, emme harrasta lukemista jne. Näin mä ainakin itse koen asian.

Tänne muuttaessamme olimme varsin tietoisia siitä, että lapsemme jäävät paitsi sellaisesta asutusalueiden ja taajamien sosiaalisesta kasvuympäristöstä. Siitä, että asutaan rauhallisen kadun varrella, jossa naapureina asuu saman ikäisiä lapsia ja aina on kavereita kun vain astuu ovesta ulos. Teimme tietoisen valinnan muuttaa taloon, josta kulkuyhteydet keskustaan on ainakin sen verran huonot, että talvella fillarit saavat rauhassa nukkua talviuntaan ja lasten kulkeminen on vielä vuosia täysin vastuullamme. En siis valita. Huokailen lähinnä sitä muutosta, jota yksi tällainen viikko voi saada aikaan.

Ei kyllä ollut tarkoitus ajautua aiheeseen harrastaminen, mutta tulipa nyt sekin ajatuksen virta rykäistyä ulos. Olin nimittäin ajatellut pysytellä turvallisesti vähän pinnallisemmissa asioissa. Kuten vaikkapa hameenhelmoissa ja sitä lajia. On nimittäin aika ihana tuo kohtalomekkoni, tykkään siitä ihan hirveän paljon. En ole mikään printtitrikoon suosija, mutta tällaisessa vaatteessa kuviot toimivat paremmin kuin hyvin. Ja värimaailmakin on kuitenkin kohtalaisen turvallinen.

Tuo sininen neule on vastaava, mutta lyhyempi malli siitä vihreästä neuleestä, jota käytin viime talvena ehkä neljänä päivänä seitsemästä. Ihana sekin!

Mutta nyt kauppaan! Toivotaan, että aurinko on jo sulattanut tiet, koska mullahan on tietenkin edelleen kesärenkaat.

Neule⎮Samsøe & Samsøe
mekko⎮Morris & Co x H&M
tossut⎮Adidas Originals

Kivaa ja aurinkoista torstaita!

Keskiviikkoa!

Eilinen räntäsade yltyi sen verran kovaksi, että maa oli aamulla paikoitellen vielä valkoinen. Tuntuu jotenkin hirvittävän aikaiselta lumelle tai rännälle, mutta niinhän sitä satoi oikein kunnolla vuosi sittenkin. Olin nimittäin vuosi sitten juurikin tällä samaisella viikolla äidin kanssa Ikeassa ja lapset olivat sillä aikaa tehneet isänsä kanssa lumiukkoja. Tänä vuonna asiat hetettiin nurinpäin, ja lapset lähtivät tänään käymään isänsä kanssa Ikeassa ja minä jäin kotiin. En toki tekemään lumiukkoja, ihan vain töitä. Mutta hetkellinen työrauhakin on ihan luksusta ja laskee omalta osaltaan stressitasoja. Eilen pidin sellaisen säläpäivän. Tein kaikki ne pienet kirjalliset työt, jotka olen työntänyt aina vain eteenpäin parempaa ajankohtaa odottamaan. Puhdistavaa kun saa viivata yli rivejä to do -listastaan!

Mulla on edelleen ulkona lumihiutaleet ruukuissa ja kaikki lehdetkin on yhä maassa ja kukkapenkit siistimättä. Luotan siihen, että talvi ei ole tulossa ihan hetkeen, ja ehdin vielä laittamaan pihaakin talviteloille. Ja jos nyt kuitenkin sattuisi niin, että pysyvä lumi sataisi jo, kaiken tekemättä jätetyn löytää kyllä sitten keväälläkin! 🙂

Vehreä jokimaisema makkarin ikkunoiden takana on vaihtunut syksyiseen ja vain naapurin suuli ja kanala värittävät näkymää. Vaikka kesällä makuuhuoneeseen tulee kannettua kukkia ja kesäiltoina sängyssä saa köllötellä vailoisaan aikaan ympärilleen katsellen, koen, että makuuhuoneen merkitys itselleni kasvaa kuitenkin juuri tässä kohtaa vuotta. Miten ihanaa on oikeasti illalla kömpiä sijattuun vuoteeseen ja sujahtaa peiton alle lämpimään. Koen joka syksy, että unentarpeeni nousee entisestään ja sänkyyn sujahtaminen iltaisin on päiväni kohokohta. Tosin tämän syksyn aikana olen huomannut muutoksen ja luulen tulleeni vanhaksi; Unta ei nimittäin enää vapaapäiväaamuina riitäkään kovin pitkään. Olen myös huomannut selkeän yhteyden liian pitkillä yöunilla ja päänsäryllä. Joten ehkä olen vain sitä lajia, jonka on päästävä vuoteeseen illalla aikaisin ja oikeassa mielentilassa. Niin tai näin, makuuhuoneen viihtyvyys korostuu juurikin näin syksyllä, vaikka voisi ajatella, että se on vain pimeä paikka jossa käydään nukkumassa.

Tiedä sitten johtuuko räntäsateesta vai mistä, mutta nyt on sellainen olo, että tekisi mieli vähän joulustella ja ainakin suunnitella kaikkea joulujuttua. Eilen iski myös ihan hirveä riisipuuron himo! Uusi Lantliv taisi ilmestyä myös eilen ja siinä tietenkin olisi joulua. Pitäisi kai päästä pikaisesti jonnekin mistä saisi irtonumeron. Olo on nimittäin juurikin sellainen, että joululehden selailu tekisi enemmän kuin terää!

Aurinkoista keskiviikon jatkoa! ♡

Hiphei ja maanantaita!

Täällä alkoi tosiaankin syysloma ja olen tässä viikonlopun ajan koittanut saada flunssa taittumaan, jotta lomaohjelmaan saadaan muutakin kuin pyjamassa haahuilua. Ei sillä, etteikö sekin olisi mukavaa, mutta sormet syhyävät jo syyspuuhiin ulos. Mutta tänään nyt ainakin otetaan vielä suhteellisen rauhallisesti. Huomenna onkin jo pakko päästä ulos!

Kun tuo Morris & Co X HM mallisto ilmestyi, mulla olis siitä heti selvä suosikki. Koska asutaan aika kaukana vaatekaupoista, yritin toki heti saada tuon mekon itselleni netin kautta. No niin yritti vissiin aika moni muukin. Harmitti joka kerta kun näin mekon jossakin kuvassa. Se oli se vaatehalutus joka mulla tälle syksylle oli. Vielä useaan kertaan yritin nettikaupasta mekkoa saada ja välillä näyttikin, että sitä on jäljellä muutama kappale, mutta sitten kyseistä tuotetta ei voinutkaan lisätä ostoskoriin. Luovutin.

Mutta sitten seuraavan äivänä oli työnreissussa Tamperella, ja kipitin ystävälle mekkoa H&M:n sovituskoppiin. Siinä pari myyjää järjesteli juuri rekille sovituskopeista siivottuja vaatteita ja iskin silmäni tietenkin heti tähän kuosiin. Kysyin, että onko tuo ainoa kappale ja selvisi, että se tosiaan on se viimeinen jäljelle jäänyt. Javielä mun kokoa! Siis mikä tuuri! Pikainen sovitus, ja kun myymälässä vielä kuulutettiin 20% alennuksesta, koin sen olevan viesti jostakin korkeammalta. Hintaa mekolle jäi pikkuisen yli 30 euroa ja voi että kun tulin iloiseksi! Välillä on pakko uskoa kohtaloon! 😀

Toistaiseksi mekko saa ilahduttaa ihan vain läsnäolollaan, mutta kun tästä saadaan flunssa voitettua, alan hulmutella noita helmoja oikein urakalla. Ja hei, tapettikuume on sekin hetkeksi ratkaistu. Ja tuli muuten halvaksi. 🙂

Mutta nyt on vuorossa lomalaisten ruokinta. Luvassa on tosin jonkinlainen nyhjäise tyhjästä -menu, koska kukaan ei ole käynyt kaupassa.

Oikein ihanaa uutta viikkoa!

Heipsun!

Sain viikonlopun päätteeksi kuin tyhjästä korkean kuumeen, joka kaatoi äkkiä ja aika totaalisesti. Kävin jo eilen antamassa pissanäytteenkin, kun kuumeen lisäksi ei tullut minkäänlaisia flunssaoireita, vain kova selkäkipu. No näyte oli puhdas, mutta jos on joskus sairastanut pahan munuaisallastulehduksen, tuon mahdollisuuden haluaa kyllä sulkea heti pois laskuista. Tänään oli aamulla vielä pikkuisen kuumeinen olo ja edelleen vähän huterakin, mutta ykskaks kuume on nyt poissa! Hassu juttu, vaikka tosin meillä tuo vanhempi lapsista on varsinainen salamasairastaja ja sairastaa ne harvat sairastumisensa juurikin näin – jotakuinkin vuorokaudessa.

En edes muista, millainen sää täällä oli eilen, mutta tänään on ollut oikein sellainen synkän samea päivä. Ei missään kohtaa valoisaa. Ja kun yksi lamppu paloi loppuun, oli aivan pakko hakea kaupasta heti uusi tilalle. Ei auta vaikka kuinka tihrustaisi tietokoneen näyttöä, keskellä päivääkin on piemää. Mutta onneksi koneella on nyt melkein kolmesataa aurinkoista kuvaa loppuviikolta, joiden kimppuun on ihan miellyttäväkin käydä.

En ole koskaan harrastanut koristekaaleja syysistutuksissa, ne kun ovat aina pakkasyön jäljiltä ihan kamalan näköisiä. (Enkä muuten hoksannut laittaa niitä edes kasvihuoneeseen, syynä ehkä tämä lämmin syksy johon ei oikein ole osannut edes suhtautua.) Mutta leikkona nuo kaalit ovat juurikin tämän vuodenajan ihanuuksia. Vaikka aika pian saisi kyllä tulla tarjolle jo hyasintit ja amarylliksetkin. Tai en ainakaan laittaisi pahakseni.

Jumppa täytynee vielä tänään jättää välistä, ja yrittää palauttaa keho sellaiseen normaaliolotilaan. Täällä koulujen syyslomat ovat vasta ensi viikolla, joten onneksi tässä ehtii vielä toipua oikein hienosti.

Nyt kuitenkin ihanaa tiistain jatkoa! ♡

Aurinkoista aamua!

Täällä heräiltiin sunnuntaiaamuun omasta sängystä ja kyllä sekin vain aika ihanalle tuntui. Ja pitkät yöunet ja auringonpaisteeseen herääminen. 🙂

Sunnuntain ohjelmaan kuuluu musiikkia, kuntosalia ja tietysti ihan vain aikaa perheen kesken. Sellainen sopiva ohjelma ja mielentila, jolla valmistutaan uuteen viikkoon.

Nämä kuvat on viime viikon keskiviikolta. Oikeastaan postaus on oli tarkoitus julkaista jo torstaina, mutta loppuviikon aikataulu on ollut enemmän kuin tiukka. Mutta samapa tuo kun ei meidän koti muutamassa päivässä mihinkää muutu, eli oikein hyvin ne voisivat olla tältä aamulta. 🙂

Ja kuten huomaatte, mun kirjakaappiprojekti on edelleen kesken!

Mutta tulin oikeastaan vain toivottamaan rauhallista ja rentouttavaa sunnuntaita. Nyt alut täyteen virtaa ja uusi viikkokin on kiva aloittaa. ♡

Niin se vain vaihtui kirpeän aurinkoinen pakkasaamu tihkusateeseen. Ikään kuin ketään olisi tarvinnut muistuttaa siitä, että viikonloppu on ohi ja eletään maanantaita. Mutta tiedättekö mitä! Tänään en pitkästä aikaa ollut aamulla väsynyt, äitiäni lainatakseni, “kuin kuraan kuollut kuttu”. Ja mikäkö syy? No se, että menin eilen seitsemän jälkeen nukkumaan! 😀 Tai ainakin sänkyyn lukemaan ja yhdeksältä olin jo höyhensaarilla. Teki hyvää, mutta joo, ei ole mahdollista ihan joka päivä – eikä edes joka viikko.

Mutta hei, ihan tavallinen arki ja maanantai. Tai no, astetta parempi, kun olo on virkeä, mutta tavallinen silti. Eikä siinä tavallisessa mitään vikaa ole, jopa ihan tykkään tavallisista asioista. Adjektiivina tuo on vain helposti sellainen negatiiviselta kalskahtava. “No tää on tällainen ihan tavallinen” tai “No se on ihan tavis“. Vähättelevä ainakin. Sellainen suomalaiseen suuhun sopiva. Eikös jossain mainoksessakin sanottu, että suomalaiset on maailman tavallisinta kansaa. Ja joskus tuntuu jopa että maailman negatiivisinta. Ei pahalla, mutta ollaanhan me aika jöröjä. Noin karkeasti yleistäen. Ja sitten kuitenkin kun elämä yleensä on ihan tavallista, sitä tavallisuutta ei saisi vähätellä. Aika usein juuri sellaista tavallista elämää itketään takaisin siinä kohtaa kun elämä ajautuu kriisiin. Minä ainakin olen itkenyt. Vuolaasti ja äänekkäästi.

Joten tänään olen ihan iloinen siitä, että on tavallinen maanantai. Että saa laittaa ruokaa neljälle hengelle ja pestä ehkä neljän hengen pyykkejä. Että on lapset, jotka haluavat harrastaa ja jotka viihtyvät harrastuksissaan. Ollaan kaikki terveitä tai ainakin pystytään elämään täysipainoista elämää sairaudesta huolimatta. Siinä on jo aika paljon tavallisia juttuja, joista iloita ja olla jopa onnellinen.

Viime viikon maanantailistasta tuli “suoritettua” ihan jokainen kohta joten jatkan hyväksi valitulla polulla.

Maanantailista:

Jatkan aikaisin nukkumaan menemistä (mahdollisuuksien sallimissa rajoissa)

Poltan kynttilöitä ja nautin kotona olemisesta

Käyn kirjastossa ja siirryn Håkan Nesserin Van Veeteren -sarjaan

Käyn jumpassa ja kuntosalilla

Ulkoilen nauttien luonnon väri-ilotulituksesta

Tapaan ystäviä

Nautin ulkona syömisestä ja valmiiseen pöytään pääsemisestä

Juon kahvit kasvihuoneessa

Taion jotakin kivaa villiviinin köynnöksistä

Etsin tavallisista päivistä elämisen iloa ja positiivisuutta

Käyn ystävän kanssa minilomalla!

 

Oikein ihanan tavallista arkea ja maanantaita! ♡

Toivottavasti teidän viikonloppu on ollut aurinkoinen ja rentouttava! Itse olen herännyt molempina päivinä (vastoin kaikkia oletuksiani) aikaisin ja ehtinyt nauttia ihan jokaisesta viikonlopun tunnista. Koska silmäpotilaan vuoksi tuli karsittua ohjelmasta kaikki ylimääräinen, aikaa on jäänyt sellaiseen ihanaan joutilaisuuteen. Tänään kuitenkin ripaus punaista menneeltä viikolta. Todellista voimaväriä, joka muuten piristää jopa ankeaa syyspäivää!

Ihastuin vuosi sitten kesällä punaiseen huulipunaan ja totesin, että vaati kenties 33 vuotta jotta osaan nähdä itseni huulipunatyttönä. Jos ennen käytinkin vain huulirasvaa ja satunnaisesti jotakin hentoa persikkaista pinkkiä, nykyisin punainen huulipuna on tärkeä kapistus käsilaukussani. Vielä muutama vuosi sitten kuljetin mukanani täydellistä asevarastoa näppyjen ja arpien peittämiseen, mutta nyt, 34-vuotiaana, olen huomannut, että punainen huulipuna on helpoin ja nopein tapa sipaista kasvoille lisää energiaa ja tervettä hehkua.

Menneen kevään ja kesän oivallus oli punaisten vaatteiden tuoma piristys! Näin, mustiin farkkuihin ja nilkkureihin yhdistettynä, punaiset röyhelöt toimivat oikein kivasti vaikka kesä onkin vahvasti takana ja syksyn pimeys edessä. Nimittäin nyt jos koskaan näitä voimavärejä tarvitaankin! Tämä Neo Noirin punainen mekko on muuten tosi ihana myös leveälahkeisten farkkujen kanssa!

Jos viikko sitten hehkutin pienten irtiottojen tärkeyttä, niin täytyy sanoa, että tällainen totaalisen joutilaskin viikonloppu on aika ajoin paikallaan. Ei stressiä eikä kiirettä. Ja jollain hassulla tavalla jopa lapset ovat pysyneet sovussa ja nauttivat kiireettömyydestä. Kai se on näissäkin asioissa tuo kohtuus kaiken A ja O. Välillä pitää olla enemmän menoa ja välillä sitten pitää saada vain olla. Tasapainoa!

Vielä viimeinen pykkikoneellinen ja sitten laukut ja reput valmiiksi maanantaiaamuun. Tänään aion varastaa itselleni vielä pienen iltahetken. Teekuppi, kirja, villasukat ja kynttilöitä. Ja sitten aikaisin nukkumaan. Tulkoon maanantai ja uusi viikko, minä olen valmis!

Ps. Lifestyle La Lunan alennuskoodi on voimassa vielä tämän päivän ajan. Muistakaahan hyödyntää!

 

Mekko / Neo Noir ⎮ Saatu / Lifestyle La Luna

Miten se voikin olla niin paljon ihanampaa aloittaa viikonloppu siistissä kodissa! Silmäpotilas kysyi, tuleeko meille vieraita, mutta totesin siivoavani täysin itsekäistä syistä. Ihan vain koska on perjantai ja haluan kunnon kynttilähygget sen kunniaksi!

Väsymys vei eilen kuitenkin voiton Maria Wernistä, mutta ei hätää, asian voi korjata tänään tai huomenna. Mitään sen suurempia viikonloppusuunnitelmia ei sitten olekaan, parannellaan rauhassa ja nautitaan lokakuun hämystä. Nimittäin viikonloppuna jopa hämärästä voi nauttia, ja pimeiden aamujenkin ohi voi vaikka nukkua. Viimeiset pari viikkoa olen ollut ihan kuoleman väsynyt, ja nyt vasta tajusin, että se johtuu taas ihan oikeasti päivän lyhenemisestä. En käsitä miten joku selviää hengissä kaamoksesta. Ohjelmassa on siis unta ja lepoa. Ja sitten sitä kaikkea muuta henkistä virkistäytymistä ja positiivista latausta.

Nyt pesemään kampaamoleikit pois hiuksista (päänahassani on ainakin pullollinen lasten selvityssuihketta) ja sitten pyjamassa ja villasukissa sohvalle lasten kanssa. Ehkä iso kulhollinen poppareita, jotta huomennakin olisi imurille syötävää.

Suloista perjantai-iltaa ja viikonlopun aloitusta! ♡

 

Pullantuoksuinen iltatervehdys!

Täällä on tänään pidetty kotipäivää nuoremman kanssa johtuen inhottavasta silmätulehduksesta. Sellaista ei hetkeen ole ollutkaan, joten kivaa vaihtelua! 😉 Ajeltiin jo aamulla naapurikuntaan lääkäriin ja sen jälkeen apteekin kautta kauppaan. Iso pullataikina kohoamaan ja iltapäivällä leivontapuuhiin. Ja sitten tuntuikin, ettei se taikina lopu koskaan! No nyt on kaikki pullat paistettu ja osa lähti jo eteenpäinkin.

Ulkona on nyt pari päivää tuoksunut ihan oikea kirpakka syksy, ja se tuoksu on vienyt muistoissa moniin juttuihin jotka liittyvät tähän samaiseen vuodenaikaan. Ehkä kuitenkin eniten sinne kuuden vuoden taaksen, siihen kun muutettiin tänne. Niihin vuosiin on mahtunut ihan valtavasti mutta silti en varmasti koskaan unohda sitä kylmän ja kostean, kolean talon tunnelmaa joka täällä oli. Oli vain niin himputin kylmä. Talo ehti olla tyhjänä syyskuun lopun ja lokakuun alun ja sitten ovia seisotettiin auki kainenlaisen purkamisen vuoksi. Nyt kun istun lämpimässä keittiössä villasukat jalassa (jalat hikisenä) ja pullan tuoksu nenässä, tuo jotenkin jopa naurattaa, mutta silloin ei kyllä naurattanut. Tulisijat oli pois käytöstä ja tuntui, ettei se koleus katoa ikinä minnekään. Silloin itketti. Ihan oikeasti itketti! Tuntui lähinnä, että on tehnyt jonkin maailman kamalimman virheen. Soitettiin mummulaan ja kysyttiin, voiko lapsi olla siellä vielä yön tai kaksi. Koska ajateltiin, että ei tänne nyt lasta voi ainakaan tuoda. Ja samaan aikaan mahassa kasvoi kovaa vauhtia toinen. Ja silti oli perhosia vatsassa, suuria suunnitelmia ja isoja unelmia. Niitäkin on nyt kiva muistella, kun suurin osa töistä on takana päin.

Ja sitten kun tänään mietin, että mitäs sinne blogiin. Kun ei ole oikein mitään mitä ei olisi ennen jo näyttänyt. Kun kaikki on kuvattu eikä sisustus mitenkään muutu. Ja pienen hetken se harmitti, mutta sitten ajattelin, että ongelma on lopulta varsin positiivinen. Mä nimittäin rakastan edelleen tuota meidän makuuhuoneen “vanhaa rouvaa” joka kannettiin puolen vuoden varastosäilytyksestä yläkertaan. Ja joka päivä kun näen kaapin, mietin sitä miten ihana se on juurikin tuossa. Meidän makuuhuoneessa. Ja mietin sitä huonekalujen kantamista ylipäätään. Miestä pisti rinnasta ja mua supisteli ihan jatkuvasti, vaikka koitinkin pysyä kevyemmissä jutuissa. Mutta sitä hommaa vain oli niin paljon. Sitä kevyempääkin.

Ja sitten muistelen olohuoneen kamiinaa, jonka edessä tykkään edelleen lukea. Sitä, miten kuljetusliikkeen nuori kuljettaja jätti sen keskelle pihaa kuin liikenneympyräksi. Ja sitä miestä joka sen kävi asentamassa ja teki samalla puhelimessa autokauppaa. Hassuja juttuja jää mieleen…

Ja sitten mä mietin tuota eteisen katossa roikkuvaa pallovalaisinta (heijastus peilistä), joka näkyi kun makoilin potilaan kanssa sohvalla. Sitä miten se laitettiin siihen väliaikaisesti, jotta näki maalata. Ja miten se roikkuu siinä edelleen, eikä edes lamppua ole tarvinnut näinä vuosina vaihtaa!

Ja jotenkin mä tulin siihen tulokseen, että kaikki on just hyvin näin ja niin täynnä muistoja, etten haluakaan muuttaa mitään. En oikeastaan edes sisustaa, koska mä tykkään asioista just näin. Ja niihin arkipäiväisimpiinkin huonekaluihin ja tavaroihin liittyy niin paljon kaikkea mitä muistaa ja muistella. Että vaikka ne ei olis designia tai antiikkia, ne on kuitenkin omalla tavallaan rakkaita. Jokaiselle on syynsä ja tehtävänsä, ennen kaikkea muistonsa.

Ehkä nämä kaikki muistot on juuri siksi nyt niin pinnalla, että on se ihana tunne siitä, että kaikki on just hyvin näinkin. Että vaikka vieläkin olisi vaikka mitä hommaa, mä tykkään asua täällä ja osaan elää myös miettimättä kaikkia niitä tekemättömiä töitä ihan jatkuvasti. Että mihinkään ei ole lopulta enää mikään kiire. Jos jotain niin kuudessa vuodessa on oppinut sietämään ainakin keskeneräisyyttä ja ehkä jopa nauttimaan siitä.

 

Mutta nyt iltapalaa. Jos sitä enää pullien jälkeen kukaan kaipaa. 🙂

Maanantaita ja lokakuun alkua!

Ai että, mutta tuntuu taas arki ihanalle, kun on päässyt viikonloppuna humputtamaan. Niin paljon kuin pidänkin ihan vain kotona olemisesta, itseensä käpertymiselläkin on rajansa. Koko viime viikon podin mielialaa joka olisi liputtanut kotiin jäämisen puolesta, mutta onneksi en antanut sille sisäiselle äänelle liikaa valtaa. Miksi piehtaroida arjen ankeudessa ja elämän kurjuudessa, kun asialle voi oikeasti tehdä jotain. Ja pyykkivuorten yli ja lasikattojen läpi pääsee kyllä juurikin heittämällä korkkarit välillä kattoon. Siitäkin huolmatta, ettei jaksaisi ihan aamuun asti tanssia. Pääasia on, että tekee tässäkin ihan vain parhaansa.

Muistatte ehkä kun kerroin viime syksynä, miten ystäväni tsemppasi minua tämän pimeän vuodenajan läpi hyvin suunnittelemallamme “irrotteluaikataululla”. Joka kuulle oli jotain kivaa ja extraa, jokin valopilkku jonka odottaminen lennätti yli arjen. Kuin itsestään sellainen toimintasuunnitelma on tekeytynyt myös tälle syksylle ja talvelle. Joka kuulle jotakin, ettei syksyn pimeys vie voittoa myös aurinkoisesta mielestä. Ja noiden pienten irtiottojen ansiosta on sitten myös ihana käpertyä siinä välissä kotiin ja arjen tasaisuuteen. Sellaiseen turvallisuuteen. Koska olen kuitenkin pohjimmiltani ihminen joka nauttii myös siitä. Kotiin käpertymisestä ja hiljaisesta rauhallisuudesta, villasukista ja kynttilöistä.

Syyskuu ei mennyt omalta osaltani ihan nappiin. Hirveästi kaikkea, sitten oksennustaudit ja muut pöpöt siihen päälle. Ja vaikka nautinkin suuresti lämpimästä syyskuun alusta, viikonlopun pakkasen puraisu jollakin tapaa puhdisti fiilistä. Nyt on ihan reilusti syksy ja ensikuun jälkeen jo joulukuukin. 🙂 Lokakuun ihan ehdoton teema olkoon kuitenkin oman hyvän olon edistäminen, sillä nyt kun arjen aikataulut jo alkavat toimia ja muuten täyteen tupatut illat ovat (toivottavasti) takana päin, aion ottaa enemmän aikaa myös itselleni.

Sain perjantaipuskaksi corokian, eli kummituspuun. Edesmennyt corokiani taisi hiipua avustetusti pois jo pari vuotta sitten, joten tämä tuntuu taas oikein kivalta kaikessa vähäeleisyydessään ja karussa fiiliksessään. Sellainen juurikin lokakuulle sopiva kasvi!

Lokakuun ensimmäisellä viikolla aion:

Lukea loppuun Håkan Nesserin Barbarotti-kvintetin viimeisen osan (pakko kai se on päätökseen saattaa, vaikka olen yrittänyt asiaa lykätä)

Noutaa kirjastosta uusimman Alan Bradleyn, (saapumisilmoitus kilahti juuri puhelimeeni) ja ahmia sen kaikella asiaan kuuluvalla paatoksella.

Nauttia kynttilöistä sekä villasukista ja (edellisiin viitaten) hetkittäin sulkea todellisuuden arkeni ulkopuolelle.

Leipoa pullaa ja nauttia sekä itse leipomisesta, että pullan syömisestä.

Tehdä syysistutuksia ja vaihtaa kuolleet kesäkukat callunoihin

Käydä jumpassa ja lenkkeillä syysmaisemista nautiskellen.

Kömpiä joka ilta ajoissa nukkumaan.

Halata, pussata ja tulla halatuksi sekä pussatuksi.

Että oikein on kiva viikko ja kuukausi tässä alkamassa. Kivoja juttuja tulossa ja silti aika ihana arkikin siinä samalla elettävänä. ♡

 

 

{ Neuletakki saatu / Lifestyle La Luna }