tykkään susta syyskuu

01.9.2020

Heräsin syyskuuhun jo ennen kellonsoittoa ja vähintäänkin kauhuissani ja hiestä märkänä. Jostain kumman syystä olin unen kautta kulkeutunut jo jouluun, ja keittiössämme oli vanhempani ja isomummu ja siinä me sitten syötiin jouluaattona pepperonipizzaa suoraan laatikosta. Ihan vain koska en ollut saanut aikaiseksi laittaa parempaa särvintä. Painajainen from hell! Siis miettikää! Olen tänään sitten pitkin päivää nauranut enemmän tai vähemmän ääneen tätä unimaailman kauhunhetkeä. Jopa siinä määrin, että mietin josko pizzajoulua pitäisi ihan oikesti kokeilla.

Mutta siis tässä ollaan vielä aika kaukana joulusta. Jos naapuripellolla hääräävää puimuria ei lasketa, syksy, talvesta puhumattakaan, ei ole tänään yhtään sen lähempänä kuin eilenkään. Syyskuu on kuitenkin syksyn paras pätkä, joten kaiken järjen mukaan vielä pitäisi pystyä nukkumaan ihan levollisesti. Nautin oikeastaan hämärtyvistä illoista, kynttilöiden polttamisesta hyggeilystä ja kotoilusta. Siinä määrin kun tätä jälkimmäistä arki-iltoihin mahtuu. Mutta siis tykkään syyskuusta. Olkoon se kuitenkin aurinkoinen ja lempeä.

Elokuun lopun äärimmäisenä takaiskuna tuli se, että syksyn (ja ehkä koko vuoden) odotetuin tapahtuma eli murhamysteeri-illallinen siskon kanssa peruttiin. Salapoliisien perinnepikkujoulut jäävät siis tänä vuonna juhlimatta. Tähän asti olen ottanut vastaan kaikki koronan tuomat muutokset melko tyynesti, mutta nyt tökkäsi. Pahasti.

Mutta hei, jos kaipailet omppureseptejä, kokeile isoisoäidin omenakakkua. Ohjeen kakku mahtuu just sopivasti tuollaiseen foliovuokaan ja näitä on helppo paistaa valmiiksi pakastimeen. Minä kiikutin pari isomummulle vierasvaraksi.

Kivaa syyskuun alkua! 🧡


Rapurallaa!

23.8.2020

Ulkona pauhasi välillä ukkonen ja vettä tuli kuin siitä kuuluisasta peräsimestä, mutta oikeastaan oli aika ihanaa viettää iltaa sisällä ja polttaa kynttilöitä. Ei se syksyn tuleminen ehkä olekaan niin paha juttu, kun muistaa välillä juhlia ja olla sosiaalinen.

Klaaran kanssa pelastettiin jo päivällä sateen kourista kolme maljakollista daalioita. Koti oli siis aika helppo laittaa juhlavampaan kuntoon, eikä varsinaisia rapukoristeita tarvita. Meidän uusi pöytä on vielä edellistä reilut kymmenen senttiä leveämpi ja nyt tuli testattua hyvin tuokin ominaisuus. Kaikista kulhoista, laseista ja lautasista huolimatta pöytään olisi enemmänkin syöjiä.

Neljän aikuisen ja neljän lapsen voimin tuhosimme 80 rapua ja siinä kohtaa kun pienemmille lapsille annettiin lupa poistua pöydästä, keko oli vielä lähes koskematon. Viimeisten kahdeksan kohdalla tehtiin tasajako ja jokainen uhrautui vielä kahteen. Vatsa täysinäisenä ja peukalot hellinä oli kiva ihan vain köllötellä sohvalla, divaanilla ja nojatuoleissa. Parin viinilasillisen ja tuhdin olon myötä väsy tuli arkisen aikaisin, ja untenmailla oltiin jo ennen puolta yötä. Mutta tällainen juhliminen sopii mulle just hyvin! Ja ensi vuonna on taas meidän vuoro olla vieraita. Rapunälkä on onneksi hetkeksi selätetty!

Sunnuntai-illan ohjelmassa ainakin joku Agatha Christie -pätkä ja mukava asento sohvalla. Huomenna sitten taas virkeänä arkeen.