Tiedättekö sen fiiliksen, kun arki rullaa tasaisesti, ja viikot vierivät toinen toisensa jälkeen samalla kaavalla? Kokoajan on sellainen pieni hoppu, mutta mitään kummallista ei kuitenkaan tapahdu. Vähän kuin oravanpyörässä (tai jonkun muun jyrsijän, harvemmin kai oravat noissa juoksevat. Tyhmä sanonta muuten!), eikä arkipäivät poikkea toisistaan juuri muuten kuin harrastusten aikataulujen verran. Jep, mä tiedän. Musta tuntuu, että syksy on lähtenyt käymään nyt juurikin noin. Arki rullaa eteenpäin sen suurempia ajattelematta. Sanoisin jopa, että kaltaiselleni (kuulemma kontrollifriikille) tuo rytmi tuo turvallisuudentunteen. Sellaisen rauhallisen fiiliksen elämän järkkymättömyydestä.
Tämä viikko on kuitenkin ollut totaalinen poikkeus. Tai varmaan pitää aloittaa jo viime perjantaista, sillä siitä kaikki varmaan lähti liikkeelle. Arkinen aherrus ja kaava ovat rikkoutuneet monellakin eri tapaa, ja päiviin on mahtunut asioita, joita tuskin yleensä mahtuu edes viikonloppuihin. Ja vaihteeksi se tuntuu muuten tosi hauskalta! Vähän kuin olisi lomalla, muttei kuitenkaan.
Eilen ajelimme mieheni kanssa Helsinkiin jääkiekkomatsiin. Normaalisti ei tulisi kuuloonkaan lähteä arki-iltana noin pitkän matkan päähän pelkän jääkiekon vuoksi, mutta koska NordicBet on vuoden ajan kutsunut bloggaajia kiekkoiltoihinsa, ja viimein tuli mahdollisuus lähteä (kiitos vanhempieni), tempaisimme itsemme irti tavallisesta torstai-iltapäivästä.
Vaikkei musta nyt vedonlyöjää tullutkaan (en osaa täyttää edes lottokuponkia), niin ilta oli mahtava, hauska ja ennen kaikkea erilainen! Autossa oli myös hyvää aikaa jutella ja puhua, sillä niinkin yksinkertainen asia jää usein arjen jalkoihin ja tekemättä.
Jos eilinen oli parisuhteen hoitamista, niin tämä perjantai on sitten puolestaan sellaista koko perheen laatuaikaa. Nappaamme itsemme nimittäin jälleen irti tavallisista kaavoista ja nautimme viikonlopunaloitusta vähän erilaisella tavalla. Ja, tuntuu vaihteeksi ihan hauskalta jättää perusperjantaisiivous välistä, vaikkakin se mulle muodostaa jonkinlaisen turvallisen pysyvyyden- ja jatkuvuudentunteen.
Olisi tosi hauska kuulla, miten te rikotte arkisia kaavoja. Teettekö sen jotenkin suunnitelmallisesti (ulos syömään tietyin väliajoin, leffaan, romanttisia iltoja puolison kanssa tmv.?), vai oletteko kuten minä, joka pitää kynsin hampain kiinni siitä, että päivät etenevät tutulla kaavalla ja kenties yllätytte positiivisesti, kun joskus tuleekin poikettua kurssista?
Säätiedotus lupasi kunnon myräkkää, ja hetken pohdinkin, josko sen pilkkihaalarin ostaminen olisi vihdoin ajankohtaista, mutta tulin siihen tulokseen, että ohut tikkitakki saa vielä riittää. Becksöndergaardin villahuivi on syksyn uusi hankinta, ja se on tilattu täältä.
Kohti viikonloppua ja Valio-myrskyä! Pitäkää hatuistanne kiinni! 🙂
Myönnetään,olen kontrollifriikki ja usein ne arjesta irrottautumisetkin ovat etukäteen tarkkaan harkittuja/suunniteltuja. Toisaalta olen ajatellut, että suunnittelemalla siitä irrottautumisestakin saa kaiken hyödyn irti, kun voi täyttää päivänsä juuri sellaisella ohjelmalla kuin itse haluaa. Toki tähän sisältyy myös puolison huomioimista ja hänen toiveensa sisällytetään ohjelmaan ihan tasavertaisesti. Ne ideat ja ensiehdotukset tulevat kyllä useimmiten minulta. Onneksi tuo herra on innostuvaa sorttia eikä yleensä torppaa vapaa-ajanviettosuunnitelmia. 🙂 Useimmiten me lähdetään jonnekin luontoretkeilemään, syömään, yhteiselle kirpparikierrokselle, kaupunkireissulle tai museoon/näyttelyyn.
Olet varmaan luonteeltasi tässä kohtaa aika samanlainen kuin minä!
Olen huomannut, että mun on myös elpompi nauttia siitä irrottautumisesta, kun takana on jokin suunnitelma/aikataulu/ohjelma.
Mutta enemmän pitäisi pystyä kyllä noita juttuja arkeen suunnittelemaan. Ja joskus niitä vähän hullumpiakin, kuten pitkän matkan päässä olevat jutut.
Luontoretki kuulosta anyt aivan ihanalle. Täällä paistaa ainakin toistaiseksi, katsotaan, miten illanmittaan käy! 🙂
Jotain samaa meidän luonteissa on. Sillä suunnittelulla minäkin nautin aidommin(?),kun tietää miten päivä/tilanne etenee. Se luo ikään kuin sellaiset turvalliset raamit olemiselle. Joku toinen tietysti pitäisi niitä rajoja rajoittavina, mutta minä nyt olen muutenkin ihminen joka nauttii kaiken maailman rajoista ja säännöistä. ;P
Allekirjoitan kyllä myös tuon ajatuksen, että pitäsi uskaltaa välillä hullutella niiden suunnitelmien kanssa ja etenkin arjessa. Vai voiko rajoja ja suunnitelmia rakastava henkilö koskaan edes hullutella…? 😀 Jos miehen ystäviltä kysytään niin ei ainakaan minun kohdallani. Olen sen sata kertaa ollut hermoromahduksen partaalla, kun herraseurue muuttaa suunnitelmia viime tipassa… Go with the flow on minulle vähän hankala, mutta tavoittelemisen/opettelemisen arvoinen sanonta.
Kaavoihin tulee helposti kangistuttua, mutta välillä pienet tavallisesta poikkeavat irtiotot ovat mukavia.
Viime kuussa meillä molemmilla oli työmatkat; miehellä Tukholmaan, minulla Tallinnaan, joihin oli mahdollista ottaa puoliso mukaan samaan hyttiin/hotellihuoneeseen. Päivät kun sopivat kummallekin, saimme työn teon lomaan pikku minilomat.
Wow, työmatkojen yhdistäminen on kyllä mitä parhainta! Mekin on joskus harrastettu sitä, ja tulee tosiaan lähdettyä vähän ilman mitään odotuksia liikenteeseen.
Itse vähän pelkään, että joskus kun katson taakseni ja mietin tätä kyseistä elämänvaihetta, muistan vaan maanantaista perjantaihin rullaavan arjen, ja aamupalasta iltapalaan jatkuvan kaavamaisuuden. Vaikka se toki on turvallisat elämistä, mulla on kuitenkin vähän se fiilis, että entä jos tää elämä kohta onkin tässä. Että ei se pelkän arjen pyöritys saa olla koko juttu. Toki arki on hyvää, kaunista ja sitä elämän helminauhaa, mutta ei kai siitä haittaakaan olisi, vaikka mukaan änkisi jonkun erilaisenkin helyn. Vaikka vain aikaa jakaamaan. 🙂
Aamen. Arki on turvallinen rutiini, mutta jos sinne arkeen ei piilota/keksi mitään mielenkiintoista minuakin pelottaa, että jos myöhemmin tuntuu siltä, ettei olisi elänyt ollekaan.
Harvinaisen tutulta kuulostaa, pientä kontrollifriikkeyttä ilmassa täällä myös: rutiinit tuntuvat mukavilta ja turvallisilta – lisäksi myös vaikeasti rikottavilta. Irtiottoja on hyvä olla – kunhan ne on suunnitellut turvallisesti etukäteen 😉 Meillä mies on spontaanimpi tapaus, eli tasapainotamme vähän toisiamme 🙂
Löysin blogisi hiljattain, olen tässä muutaman päivän aikana kahlaillut vanhoja juttuja läpi, erityisesti reseptit ja joulu-arkisto ovat aiheuttaneet iloa arkeen, kiitos siitä! 🙂
Hei!
Ja kiva, kun löysit blogiini, ja vielä toki parempi, jos täältä on löytynyt myös iloa arkeen! 🙂
Meillä on mieheni kanssa hyvin samanlainen asetelma. Tasapainotamme toisiamme – tai kiskomme toisiamme mukavuusrajojen ulkopuolelle. Miten sen sitten haluaakin nähdä. 😀
Ugh. Meillä on viimeiset 10 kk olleet vähän sellaista etsimistä ja hakemista meidän väliaikaisesta asunnosta, eikä sitä arkea ole tullut kunnolla elettyä, kun olo on koko ajan vähän välivaihe-fiilistä. Kymmenestä kuukaudesta neljä kuukautta ollaan odoteltu meidän tulevaa – NYKYISTÄ!! – kotia vapautuvaksi edellisistä omistajista. Sellaista kutkuttavaa odotusta, joka on vielä enemmän vahvistanut sitä välivaihe-oloa.
Neljästä kuukaudesta kuukausi ollaan eletty enemmän ja vähemmän muuton keskellä.
Kuukaudesta kaksi viikkoa ollaan eletty muuttolaatikoiden keskellä, riepoteltu itteämme melkein joka päivän kahden kodin väliä, stressattu ittemme puhki kylpyhuone- ja wc-remontin takia. Raksailtu.
Ja nyt, mä en odota mitään muuta, kuin että tää välivaihe menee ohi, rempat on tehty, tavarat paikoillaan ja on sellanen fiilis, että jes, ihanaa olla kotona! Kaipaan arkea. Just sitä tylsää harmaata arkea; aamulla lapsi hoitoon, töihin, lapsi hoidosta, ruoanlaittoa, syömistä, siivoamista, lapsi nukkumaan, SAUNAA, kynttilöitä, telkkaria ja että saa vain olla.
Osaakohan sitä enää… arkea osaa tässä vaiheessa arvostaa avian uudella tavalla 🙂 Varmasti tulee aika, kun se arki on tosi tylsää ja taas haluais vähän jotain vipinää! 🙂
Voi, mä muistan vielä paremmin kuin hyvin tuon väliaikaisasumisen, ja ehkä se on just se suurin syy, miksi tavallinen ennustettava arki on mulle niin tärkeää.
Huoli siitä, löytyykö väliaikaisasunto ja pääseekö lapsi isänsä kanssa saman katon alle, sitten huoli siitä, löytyykö se oikea koti.
Yli puolet tavaroista oli väliaikaisvarastossa, uunivuoka ja moni muu perusasia hukassa, tavarat leväällään. Puoli vuotta piti käydä pyykillä muiden nurkissa, kun oma pesutorni ei mahtunut asuntoon. Se oli aikamoista henkist helvettiä tälläiselle friikille. 😀
Joo, mä nautin siitä tunteesta, kun voin pestä pyykkiä tiettyinä päivinä, tiettyyn aikaan. Nautin tyhjistä pyykkikoreista, siitä, että koko perhe ja kaikki tavarat on vihdoin saman katon alla. Siitä ihanasta tunteesta, että tää ei oel väliaikaista, vaan elämä jatkuu just näin.
Mä en usko, että arki koskaan voi käydä liian tylsäksi. Tai sitten mä olen vaan tylsä ihminen. Niin ison pätkän elämästä olen viettänyt remontin keskellä tai väliaikaisissa olosuhteissa, että en edes haaveile kesämökistä kuten muut. Musta ei olisi siihen! Ainakaan hetkeen! 🙂
Toivotaan, että pääsette pian sen tavallisen arjen äärelle. Siihen on ihana takertua ja luottaa. Vaikka joskus sitäkin toki voi vähän piristellä ja väritellä! 🙂
Suuret suuret tsempit!
Moikka!
Hyvännäköiset farkut, mistä olet löytänyt? Pitkäkoipisena kaipailisin vastaavia 🙂
Moikka! H&M:n Super skinny low -farkuissa on pitkä lahje. Olen jo vuosia käyttänyt näitä slimminä farkkuna, hintakin on niin kiva kun vertaa moneen muuhun. Lahje on 34 tuumaa, mutta vastaa kyllä paremmin 35-36 pituutta.
Mulla pitää olla suunnilleen kuukausi eteen päin kaikki tarkkaan aikataulutettu, muuten tuun hulluksi! 😀
Huomaan että tuo meidän kymppivee on vähän samanlainen, ellei jopa pahempi 😀 Pikkuherra elää ns. tätä päivää 😉
Hei meillä vähän sama juttu! Poika on aika tarkka siitä, että asiat menee sovitusti ja siten, kuin ne on aina mennyt. Ehkä elänyt liian kauan äidin kontrollin ja rutiinien vaikutuksessa. 😀
Musta tuntuu, että mun arjessa mikään ei oo enää ennallaan urheilukuvaamisen myötä. Tai oikeastaan kaikki lähti Turkuun muuttamisesta. Mullon yhtäkkiä hurjan hieno bloggaajatyttöverkosto ympärillä täällä ja tapahtumaa pukkaa sen myötä vähän väliä. Toinen asia tässä rinnalla sitten tuo urheilukuvaushomma ja noh, täällä Turussa urheiluseuroja ja lajeja riittää. Ollut ihan hullu syyskuu sillä rintamalla ja nyt on outoa, kun istun sohvalla just nyt enkä esimerkiksi ole ollut TuTon peliä kuvaamassa.
Kuinkahan osaisi järjestää kalenterinsa niin, että näitä koti-iltoja olisi useampi viikossa? Pitääkö tehdä sopimus itsensä kanssa, että vähintään 2 iltaa kotona ja loput saa riekkua kylillä?
Hui, kuulostaapa jännän menevältä arjelta!
Koita toki välillä ottaa myös niitä hengähdystaukoja, jos siltä tuntuu. Toimettomuudessa ei ole mitään pahaa! 🙂
Ihana huivi! Onko se sellaista pehmeää ja kutittamatonta villaa vai karheampaa?
Becksun huivit on pehmeitä! Tämä on se ohuempi, mutta samalla tapaa kuin se paksumpikin, pinta on pehmeä, kuin uusi laadukas fleece. (toki siis villainen, mutta ei todellakaan karhi).
Suosittelen, mä saan nimittäin ihan punalaikukkaan kaulan pienemmästäkin kutituksesta, joten olen aika tarkka näissä. 🙂
Mun elämä on työni takia (lentoemäntä) yhtä pakkaamista, lentämistä ja hotellielämää, että mitään rutiineja ei ole. Sitten, kun minulla on monen päivän vapaaputki, niin joko olen vain kotihiirenä, tai tapaan ystäviäni kaupungilla jne. Viikonloppuvapailla köllötetään miehen kanssa sohvalla, tai sitten vietetään romanttisia hotelliviikonloppuja. Kyllä minä vapaa-ajallakin viihdyn välillä hotelleissa, varsinkin kun saa olla miehen kanssa, eikä ole työmatkalla.
Siivoan sitten, kun siltä tuntuu/näyttää, noin kerran viikossa kuitenkin. Lakanafriikkinä vaihdan lakanat viikon välein.
Sinä ihana, varsinainen reissunainen! 🙂
Joo, sun arki on kyllä niin erilaista, kuin mun. Ja tuntuu jännältä lukea siitä ja katsella kuvia. Haaveilin itsekin joskus lentoemännän duunista, mutta mä oon niin värisokea, että ei mua mihinkään huolita! 😀
Sohvalla köllöttely taitaa olla aika monelle se rentoutumisjuttu. En ehkä osaisi minäkään elää ilman! 🙂
Tuo villapaita on todella nätin värinen, mistähän tuollaisen löytäisi? 🙂
Kiitos!
Neile on ihan Lindexin valikoimista. Simppeli arkipusero! 🙂