titityy!

19.2.2020

Yöllinen pakkanen oli nipistellyt maasta puskevia suloisen vihreitä päivänliljoja. Käsittämätön lause. Helmikuulle. Mutta näin se on, maasta ja oksista puskee väriä, enkä yksinkertaisesti voi olla aloittamatta henkistä kevättäni just nyt, talvilomaviikon kunniaksi. Harmi vain, että kaupoissa on vielä hippasen huonosti noita kevään kukkia. Mutta kiikutin yhden valkoisen helmililjani kasvariin hyasintin kaveriksi ja päätin, että se on kevät nyt. Kasvarin valot saavat olla vielä hetkisen paikallaan, koska illalla valot luovat ihanasti tunnelmaa, mutta muuten on kai aika aloitella kevätsiivousta ja suunnitella ikkunoiden pesua.

Perjantai suunnitelma siivouksesta ei oikein ottanut tuulta alleen ja nyt pari huonetta on yhä enenevissä määrin kassien ja pussien peitossa. Tänään on siis pakko tarttua toimeen sillä ystäväni tulee huomenna kylään, enkä tahtoisi laittaa häntä selviytymään tämän kaaoksen läpi. Keittiön pöydällä on yhä mieheni ostamat ystävänpäiväanemonet ja ehkä siivouksen jälkeen niiden rinnalle voisi katsoa jotakin hivenen tuoreempaa. Levittää liinan pöytään ja nauttia siitä, että pitenevä päivä ja aurinko pääsevät sisään. Kuinka se voikin olla samaan aikaan niin ihana tuo aurinko, mutta silti niin julma.

 

Kulmakarvojen tilannettakin on kysytty. Tässähän ne. Nyt alan jo hieman tottua siihen, että mulla on kulmakarvat ympäri vuorokauden, ja edelleen olen päätökseeni supertyytyväinen. Miten helppoa ja huoletonta! Sävy tuntuu täydelliseltä ja työn jälkeen olen edelleen rakastunut.

Mutta nyt raivaamaan. Laukut ja pussit tyhjiksi ja tavarat ojennukseen. Ihanaa ja aurinkoista keskiviikkoa!


oi ihana toukokuu

16.2.2020

Laitoin tuossa viime viikolla Instagramiin kesäisen kuvan ja kerroin ikävästäni vihreää ja vehreää sekä aurinkoa ja lämpöä kohtaan. Lohdutukseksi sain huomata, että en ole ikäväni kanssa yksin. Ja kuten itsellänikin, se suurin ikävä johtuu monella tästä loputtomasta marraskuusta. Kun ei ole ollut valkoisia hankia ja kaunista talvea, sitä kaipaa kauneutta sitten jollakin muulla tavoin. Henkilökohtaisesti olen luopunut talven suhteen toivosta. Ei tullut lunta, eikä tullut talvea, ja noin niin kuin tieteellisestikin me täällä lounaassa eletään yhä syksyä ja se ottaa kieltämättä vähän koville tällaiselle ei niin kovin syysfanille.  Ja nyt kun ensimmiäset silmut ovat auenneet ja osa linnuista palannut Suomeen talvilomaltaan, talvi ja pakkaset saisivat jäädäkin tulematta. Olkoonkin, että se petivaatteiden pakkastuuletus jäi tekemättä ja pakastin sulattamatta.

Jännä nähdä minkälainen tuleva kevät tulee olemaan, kun maa ei ole roudassa ja keväänmerkit näkyvät jo helmikuussa. Mutta edellisten perusteella mun lempparikuukausi on ehdottomasti toukokuu. Olen aina sanonut, että toukokuu on ikään kuin kesän perjantai. Toukokuussa luonto räjähtää loistoonsa ja jokainen päivä on vihreämpi ja värikkäämpi. Aurinko todenteolla lämmittää päivisin ja vaikka yöt ovatkin vielä arvaamattomia kesän tulo edistyy koko ajan. Odotan ihan mielettömästi sitä, että saan daaliat ja kesäkukat kasvihuoneeseen totuttelemaan ja pääsen odottamaan niiden istuttamista ulos. Ja että saan sormet multaan ja vaatteet likaiseksi.

Toukokuussa myös maljakot täyttyvät jo omavaraisesti. On purppuraomenapuu, marjaomenapensas, kuolanpioni ja syreenit. Ja tietenkin kiurunkannukset, lemmikki, tulppaanit, laukat, vuohenjuuri ja orvokit. Kasvihuonekahvit ja raparperipiirakka.

Ja just tänään kun sade piiskaa ikkunoita ja tuuli humisee talon rakenteissa, pienikin piipahdus toukokuun muistoissa tekee hyvää. Luo toivoa ja valaa uskoa. Kyllä se tästä!

Ihanaa viikonloppua!