valoa marraskuun pimeyteen

19.11.2019

Kasvihuoneen katossa risteilevät valot ja joulun ensimmäiset hyasintit. Ei siihen kauhean paljon tarvita, että syntyy ainakin sellainen pikkuisen jouluinen fiilis. Käsittääkseni näillä nurkilla ei kannata pidätellä hengitystä lumen tuloa odotellessa, joten sillä mennään, mitä on saatavilla. Ja se mitä on saatavilla on ennen kaikkea asennekysymys. Valitsinkin tälle viikolle hämärää hyggefiilistä masentavan marraskuun sateen sijaan. Eihän se vie pois sitä tosiasiaa, että päivän valoisimmat hetket ovat parhaimmillaankin se, mitä näissä kuvissa näkyy, mutta toisaalta asialle ei ole järkeä uhrata tarmoaan.

Täällä meillä kun ei ole katuvaloja, tuo pimeys on jotenkin tosi totaalista. Joskin tykkään siitä ihanuudesta, ettei valosaaste vie tehoa tähtitaivaasta, tällaiset sadepäivien illat kaipaavat osakseen joitakin lisävaloja. Ja kun tähtitaivas on visusti sadepilvien takana piilossa, tähtien tuike pitää tietenkin luoda itse. Viime talvena harmittelin, kun laitoin kasvariin niin vähän valoja, joten tänä vuonna ajattelin upgreidata valojen määrän oikein kunnolla ja tehdä kasvihuoneesta yhden ison lyhdyn. Ripustin monta monituista metriä valoja ristiin rastiin kasvarin kattoa ja lopputuloksesta tuli aika ihana. Ei mikään symmetrian taidonnäyte, mutta ihana valonpilkahdus pimeään pihaan. Ensi kesänä laitan nämä heinäkuun lopussa, niin saa vielä pimenevät kesäillatkin nauttia tunnelmavaloista. Käpertyä huopaan ja korkata vaikka sen kesän viimeisen roseepullon.

Flunssa pitää edelleen otetta ja ääni pysyy painuneena. Lenkkitossut ja jumpat saavat siis pysytellä tauolla vielä toistaiseksi ja hyggeilyn lisäksi keskityn lähinnä parantamaan itseni kunnolla. Ja mikäs siinä, kun voi poltella kynttilöitä, ottaa rennosti ja juoda kuumaa glögiä ihan vain noin niinkuin terveydellisistäkin syistä. :D

 

Ihanaa tiistai-iltaa!


maailman ihanin villapaita ja lupa olla alakuloinen

15.11.2019

Jos flunssa ei nyt koskaan ole mikään odotettu vieras, niin positiivisen kautta ajateltuna tämä viikko oli mitä mainiointa aikaa sairastaa pois tuokin ikävyys. Lonkeronharmaat, liki pimeät päivät ja armoton kaatosade, joten enpä ainakaan menettänyt mitään. Ja kun marraskuu ei nyt muutenkaan ole lempparini, niin tämä jotenkin sopi tähän väliin.

Samalla jotenkin tajusin senkin, että kun tämä pimeä vuodenaika käy päälle ja tuntuu lannistavan, niin ihan ainoa tapa selvitä ei ole se energisyyden perässä juokseminen. Joskus on nimittäin paikallaan myös taipua. Antaa itselleen lupa pysähtyä, kääriytyä peiton alle ja olla vähän vähemmän energinen ja ehtivä. Välillä on ihan ok jopa antaa tietoisesti itselleen lupa olla alakuloinen ja vaiteliaskin. Ei aina tarvitse toitottaa joka suuntaan kuinka kaikki on positiivista ja kuinka energiat vain virtaavat ja aura hohtaa pelkkää hyvää. Voi olla ihan iloinen, onnellinen, positiivinen ja elämäänsä kaikin puolin tyytyväinen, vaikka joskus tykkääkin käpertyä marraskuun pimeyteen.

Marraskuun alku on ollut jotenkin tosi raskas. Vaikka se on sitä joka vuosi, tänä vuonna se heitti harteille vielä vähän lisäpainoa. Vei mukanaan niin yöunet kuin ruokahalunkin. Ja silti ajattelin, että kyllä se hyvä olo siellä jossain tossunpohjan ja väsymyksen euforian välissä piilee. Vaan ei se siellä ollut. Pari päivää pakkolepoa, ja kas kun eilen santsasin unelmatorttua supernaisten seurassa, tajusin, että vaihteeksi on ihan kiva nauraa taas oikein kovaan ääneen.

Perjantai-ilta olkoon pyhitetty sekin levolle ja rentoutumiselle. Ja uusimmalle Mma Ramotswelle. Minun onneni on myöskin se, että äidin marraskuuhun lohtua on tuonut neulominen. Todisteena maailman ihanin villapaita! ♡

Suloista viikonloppua sullekin.