Haaveissa vihreä keittiö

10.3.2022

Vihreä keittiö on jo pitkään ollut haaveeni, mutta kuten jossain kohtaa kirjoittelin, seitsemän vuotta on mielestäni liian lyhyt aika keittiön käyttöiäksi. Varsinkin kun purimme tästä jo kerran muutaman vuoden vanhan keittiön. Itseasiassa myös ihan tykkään meidän keittiöstä, joten värin tuominen tilaan koko keittiötä uusimatta oli mielestäni paras ratkaisu. Koska säästimme edellisessä remontissa kylmälaitteet ja oikeastaan koko niille omistetun nurkan, sen päivittäminen tuli nyt vihdoin ajankohtaiseksi ihan kylmälaitteiden uusimisen vuoksi. Halusimme tosiaan hyödyntää vanhat laitteet mahdollisimman pitkään, mutta nyt niiden elo oli asettumassa tiensä päähän.

vihreä keittiö

Skafferista olen myös haaveillut jo pitkään. Meidän keittiö on melko tasan 50 neliötä (ja aika tarkkaan 5×10) ja tässä tilassa on siis aiemmin ollut kauppa. Meidän talo on rakennettu vuonna 1939 ja keittiö (eli kauppa) on laajennusosaa joka on kaiketi valmistunut joskus 1941-1942. Keittiön alla on myös kellarikerros, josta käsin meillä hoituu lämmitys. Puuvarastojen lisäksi kellarista löytyy työkaluvarastoa ja pyykkinurkki. Niin ja arkkupakastin!
Mutta siis se ajatus skafferista juuri tuossa keittiön nurkassa ei sinänsä ollut ihan täysin oma ideamme, sillä vanhoista piirustuksista käy ilmi, että samaisella paikalla on ennenkin ollut jonkinmoinen skafferin tyyppinen tila. Ehkä jokin kaupan komero tai muu vastaava. Ajatusta on kuitenkin ollut aikaa hauduttaa jo kohta 10 vuotta ja olen todella tyytyväinen, että pääsimme sen vihdoin toteuttamaan. Hyvää kannatti siis jälleen kerran odottaa!

Vihreä värikään ei ole ihan tuulesta temmattu idea, itse asiassa vihreistä keittiötrendeistä huolimatta sillekin löytyy selite kodistamme. Meillä on nimittäin kellarissa aivan ihanat vanhat peiliovet, ja tietenkin just tässä vihreän sävyssä. Myös yläkerrassa vinteille vievät ovet ovat samaa sarjaa. Harmi vain, että niiden eteen on aikanaan rakennettu toiset ovet eristykseksi. Nykyaisemmat. Joskus pohdimme karmien kääntämistä siten, että paksut peiliovet jäisivät näkyville, mutta homma on aika iso, eikä meillä taida enää olla voimia moiseen. Suurin remontti-into kun on mennyt kahden talon kunnostamisessa.

Kuten kaikki sävyt, myös vihreä elää valon mukaan ja tämä vanhanvihreä elää vahvasti auringon ja varjon vaihdellessa. Löysin kuitenkin koodin, joka vastaa mielestäni täydellisesti sitä vanhaa vihreää, jota meiltä löytyy ennestään. Sen kanssa suuntasin kulkuni paikalliseen rautakauppaan. Skafferi on maalattu Helmi-kalustemaalilla.

Koska tarkoitus ei ollut uusia koko keittiötä vaan enemmänkin lisätä tilaan väriä ja lämpöä, seinille valittiin tällä kertaa valkoisen sijaan lämmintä beigeä. Tikkurilan beige osoittautui neutraaliksi ja turvalliseksi.

Sama vihreä sävy päätyi vanhan klaffipöydän runkoon ja jalkoihin.

Yksi vaihtoehto kylmäkalustenurkan uusimiseen olisi ollut vastaavan lainen setti, kuin tässä jo olikin. 60+60+60, eli korkea kaappi, jääkappi ja pakastin. Pohdimme tätäkin vaihtoehtoa ja integroitavia kylmäkalusteita, mutta jotenkin tuo ei nyt sytyttänyt. Haluttiin jotakin vähän vähemmän keittiökalustetta ja tästä syystä skafferi ja vapaasti seisova kylmäkaluste tuntuivat parhaalta vaihtoehdolta. Koska skafferista tehtiin leveämpi kuin se vanha 60 senttiä leveä kaappi, halusin kutistaa kylmäkalusteet 120 sentistä tiivimmäksi paketiksi. Kylmäkalusteen koko piti kuitenkin vastata isoruokaisen perheen tarpeita ja halusin keittiöön myös pienen pakastimen. erilaisia vaihtoehtoja tutkiessamme päädyimme Smegin Colonial-jääkaappiin, joka oli oikeastaan vastaus kaikkiin tarpeisiimme: Kaunis, tilava ja sisältää myös pienen pakastimen. Pakollisesta pahasta saatiin siis keittiön katseenvangitsija. Jääkaappi rikkoo kivasti käsitystä perinteisistä kylmäkalusteista. Lämmin kerman sävy menee myös ihanasti yksiin tuon seinän sävyn kanssa.

Pienen klaffipöydän paikalla oli aikaisemmin keittiöön rakennettu valkoinen taso, mutta nyt se ei enää mahtunut tuohon. Sain kuitenkin hienon lisätason kasvariin, joten hukkaan ei mennyt sekään kaluste. Pöydän kuvia jaoinkin tovi sitten instan puolella. Siellä siis kuva pöydästä vanhassa ulkoasussaan ja vanhalla paikalla.

Lattian maalaamisen lisäksi muuta ihmeellistä ei sitten tehtykään. Uutta ei siis tullut kuin skafferi ja jääkaappi, kaikki muu hoitui huonekaluvalssilla ja maalaamisella. Ero on kuitenkin kuin yöllä ja päivällä – siltä ainakin nyt tuntuu. Haaveissa ollut vihreä keittiö siis syntyi melko pienillä muutoksilla ja vihreällä hipaisulla.


long time no see

16.1.2022

Moikka pitkästä aikaa!

Satuin haalimaan itselleni tähän vuoden vaihteen molemmin puolin melkoisen määrän töitä, ja tuon suman selvittäminen on ottanut jokseenkin kaiken ajan ja kaikki voimat. Illan hiihtolenkkejä lukuunottamatta tuntuu, että olen tehnyt viimeisen kuukauden töitä arjet ja viikonloput. Jopa joulu meni jossain määrin töiden parissa. Ehkä sain ladattua syyslomalla akut sen verran täyteen, että koin olevani joku yli-ihminen tai jotain.

Samaan aikaan meillä on tehty pientä remppaa, joka itse asiassa lähti sekin liikkeelle jo välipäivinä. Yläkerran vessa (joka on kooltaan siis alle 2m²) on sähkäriä ja putkaria (sekä muutamaa pikkujuttua) vaille valmis. Keittiön pikkuremppa alkoi pitkään haaveilemani skafferin rakentamisella. Vaikka nämä projektit on olleet kovin peiniä, tuntuu, että meillä on eletty jonkinmoisen kaaoksen keskellä viimeiset kolme viikkoa. Keskiviikoksi raivasin kuitenkin kaiken rojun ja ylimääräisen veks lattioilta ja laitoin jopa joulukuusen pois. Ja tuntuikin uskomattoman ihanalta tulla siivottuun kotiin. Olosuhteisiin nähden siivousfirma oli tehnyt niin hyvää työtä, että melkein päästin itkun! Skafferi on tosin sisältään just sen näköinen, että sinne on kiireellä vain sullottu se, mikä piti saada pois jaloista, mutta tulevat viikonloput olen ajatellut pyhittää sisustamiselle ja sille kaikelle kotityölle, mikä nyt on jäänyt roikkumaan. 

Yhdet tulppaanit jo ostin tammikuun iloksi, mutta ne olikin sitten jo valmiiksi ihan kuolleita (kuivasäilytys hämäsi jälleen), mutta onneksi joulukukkia on yhä jäljellä. Tasoittavat kai myös sitä, että meillä roikkuu myös jouluvalot edelleen paikallaan. Tähdet ja snöblommat ikkunoissa ovat jotenkin tuntuneet vielä niin tunnelmallisilta, etten ole tohtinut laittaa niitä pois.

 

Mitenkäs teillä on lähtenyt vuosi käyntiin?

 

 


Erikoisen mukava marraskuu

24.11.2021

Te jotka olette roikkuneet linjoilla kauemmin, tiedätte mitä mieltä minä olen marraskuusta. Jep, ei lemppari, eikä edes top 11 sisällä. Ihan vihon viimeinen kuukausi vuodesta, joskin kalenterin mukaan vasta tokavika. Mutta en tiedä olenko se minä vai onko se sittenkin marraskuu, mutta jotenkin se ei ole tänä vuonna ollut niin paha. Ja kopkop, ensi viikon sataa varmaan kaatamalla vettä, eikä päivä valkene ollenkaan, mutta tämänkin uhalla väittäisin, että marraskuu on tänä vuonna ollut erikoisen mukava. Lämmittelen sitten tämän ajatuksen voimalla, mikäli olosuhteet kovasti päättävät huonontua, mutta onpahan jotakin positiivista, mitä miettiä. Ja vaikka pimeys ja sateet valitettavasti nykyään jatkuvat myös joulukuussa, marraskuun voittaminen on mulle jonkinlainen henkinen erävoitto. Joulukuun pelastaa joulu ja kaikki mukava siihen liittyvä. Toki myös se, että joulukuussa elämä notkahtaa taas kevään suuntaan ja kuljemme kohti valoa. Joka tapauksessa uskon voivani jo väittää, että selvisin marraskuusta tänäkin vuonna.

Osa marraskuun mukavuudesta on toki ihan tietoisesti suunniteltua, ja sen tietoisen suunnittelun mahdollisti tietenkin loma. Lomalla kuitenkin päätin, että voisin kokeilla marraskuun suhteen ihan toisenlaisia aseita kuin ennen ja olen iloinen siitä, että kuuntelin tällä kertaa enemmän itseäni kuin naistenlehtiviisauksia tai edes terveyssuosituksia. Suurin oivallus on nimittäin ollut se, että en vaadi itseltä marraskuussa oikeastaan juuri mitään. Marraskuussa ei tarvitse suorittaa ja pyrkiä yli-ihmiseksi, vaan se vuoden pimein (ja itselleni vaikein) pätkä on lupa luovia just sillä tavalla kuin parhaalta tuntuu. Kelloni ei siis ole soinut viideltä, enkä ole esimerkiksi urheillut aamuisin. Sen sijaan, että painuisin ilta kahdeksalta marttyyrin lailla lakanoiden väliin, jotta jaksan aamulla treenata syysmasista pois, olenkin valvonut illalla pari tuntia pidempään ja vaikka vain katsellut kivoja sarjoja ja rupatellut puolisoni kanssa. Olen nauttinut illalla teekuppini seuraksi voidellun sämpylän ilman vihannesvuorta ja napannut suuhuni aina silloin tällöin suklaata. Joskus vähän enemmänkin. Olen totaalisesti lakannut seuraamasta päivittäisiä askeliani tai yöllä nukuttuja tunteja. Minä kun kuulun niihin ihmisiin, jolle nuo molemmat aiheuttavat usein suorituspaineita.

Vuoden pimein pätkä vaatii siis rentoutta ja levollisuutta. Mukavia vaatteita, kynttilän valoa, glögiä, teetä ja joskus jopa punaviiniä. Se kaipaa osakseen yhdessä syötyjä aterioita, lempeää kosketusta sekä rauhallisia ja kiireettömiä hetkiä läheisten ihmisten kanssa. Tiedättekö, musta tuntuu kuin olisin vihdoin ymmärtänyt sen hyggen syvimmän olemuksen. Siis ihan oikeasti. Ja huolimatta kaikista terveysrikkeistä koen voivani oikeastaan paremmin kuin pitkään aikaan.


Löytöjä – uusia ja vanhoja

21.11.2021

Olin vuosi sitten joulun jälkeen niin naatti ja poikki, että mulla ei oikeastaan ole minkäänlaista muistikuvaa siitä, että olisin siivonnut joulun pois. Eikä tuon muiston toki niin väliä olekaan, mutta hitsi vie, kun samalla on lyönyt tyhjää sen suhteen, että mistä niitä joulukoristeita pitäisi etsiä. Joo, meillä ei todellakaan ole vintillä mitään erillistä kaappia joulukoristeille, vaan joulu (kuten moni muukin asia) on pakattu erinäisiin laatikoihin, joista muodostuu epämääräisiä laatikkokasoja ja tavaravuoria. Ehdin jo pelästyä, että jotakin on kesällä siivottu pois, mutta osoittautuikin, että valtaosa joulukoristeista oli vain  hyvässä jemmassa. Ja jotenkin olin onnistunut unohtamaan, että ostin viime vuonna keittiöön myös uudet ikkunavalot. Että ihan yllättäviäkin löytöjä pääsin tekemään vintin uumenissa. Nyt kun tärkeimmät on paikannettu, joulua voi pikkuhiljaa lisätä valoilla ja pienillä jutuilla.

Tänä vuonna tuntuu kyllä ihanalta suunnitella joulujuttuja ja fiilistellä joulua. Huomaan, että olen aika riippuvainen syyslomasta, ja jos sellainen syksyn huilitauko jää pitämättä, energiat ei yksinkertaisesti riitä tähän vuoden pimeimpään jaksoon. (Jos vanhenemisessa on jotakin hyvää, niin nämä kaikki oivallukset ainakin. Se, että oppii tuntemaan itsensä ja omat vahvuutensa samalla kun epäonnistuu ja oppii ne heikkoudet myös.) Vaikka tämäkin viikonloppu on ollut aika työntäyteinen, olen silti nauttinut tekemisestä ja samaan aikaan jaksanut fiilistellä kaikkea muuta, mitä voisin tehdä. Se on ihana tunne, kun kokee jaksavansa ja tekemisessä pysyy mielekkyys.

Mulla ei ole mitään erityistä rajoitetta joulun värejä kohtaan. En ole henkeen ja vereen punaisen tai valkoisen joulun ystävä, enkä sillä tavalla ehkä edes mieti joulua väreinä. Enemmän tunnelmana ja monesti se, mikä on mulle jouluista voi taas olla jollekulle toiselle arkipäiväistä. Vaikka meillä poltellaan kynttilöitä miltei ympäri vuoden, näin marraskuussa kynttilöiden kulutus aina tietysti vähintäänkin tuplaantuu. Viikonloppuna löysin ihanat kierrekynttilät täältä. Samalla reissulla piipahdin kirppiksellä ihan vain katsomassa, josko siellä olisi messinkisiä kynttilänjalkoja, koska mielestäni kokoelmani huusi pientä lisäystä. Olin liki varma, että reissu olisi turha (olen etsinyt näitä usein ja lähtenyt tyhjin käsin kotiin), mutta sain kuin sainkin kolme ihanaa uutta kynttilänjalkaa kuudella eurolla. Ja tulin tietysti ihan super iloiseksi löydöstäni!

Ihan täydellinen päätös viikonlopulle olisi tietenkin ollut riisipuuroiltapala, mutta koska ilta vierähti kokouspöydän ääressä, riisipuuro saa odotella vuoroaan. Ehkä ensi viikonloppuna. Nyt kuitenkin hyvillä mielin kohti uutta viikkoa. Meillä ei nimittäin (kop kop) ole kukaan sairaana!


maanantaihygge

15.11.2021

Olin vähän ajatellut, että viikonloppuna aloitan kaivamaan joulua esiin, mutta niin vain kävi, että joulu on edelleen visusti vintillä. Mutta vielä ehtii hyvässä aikataulussa, nythän eletään vasta marraskuun puoliväliä. Joskin olen päättänyt, että tänä vuonna aion nauttia joulun odotuksesta viime vuodenkin edestä. Viime vuonna joulun odotus jäin vähän vakavampien asioiden jalkoihin ja niin kävi oikeastaan jo edellisvuonna. Viimeiset pari vuotta ovat koetelleet elämää siinä määrin, että tosiaankin kaipaan jo ihan tavallisia juttuja, jouluhömpötystä, kynttilähyggeilyä, pikkujoulufiilistä ja kaikkea muuta vähemmän vakavaa.

Me käytiin äidin kanssa hautausmaakierros jo lauantaina ja vietettiin sen jälkeen mukava päivä naisten kesken meillä. Eilisen isänpäivän ohitin aina niiltä osin kuin se oli mahdollista. Aamulla toki katoin paremman aamupalan lasteni isälle, mutta koska meillä iskä lähti töihin ja poika pelireissuun, ei me Klaaran kanssa kauheasti isänpäivää vietetty. Ööö, kehtaanko edes kertoa, mihin aikaan menin nukkumaan. Kuudelta illalla. Jep, tein tosiaan kaikkeni ohittaakseni isänpäivän. Onneksi miltei kahdentoista tunnin yöunet uuden viikon kynnyksellä ei ole lainkaan pahasta. Ja hyvin levänneenä maanantaiaamu ei tuntunut lainkaan niin pahalta, kuin olisi voinut kuvitella. Ei vaikka pienempi on taas sairaana.

Olen mielessäni koputellut puuta tuon flunssakauden suhteen jo pidemmän aikaa. Meillä on päästy aika vähällä, vaikka se vähäkin on tässä maailman menossa vähän liikaa. Aamulla juuri selasin nykyisiä suosituksia ja siellä luki vain, että huoltaja itse tekee arvion, onko lapsi koulukuntoinen vai ei. Hiljaa mielessäni olin kiitollinen siitä, että meillä lapset on jo tämänkin verran isoja ja ne jatkuvat nuhakuumeet on onneksi jo takanapäin. Mutta tsempit tosiaan kaikille vanhemmille, onhan nämä viimeiset puolitoista vuotta (ja ylikin jo) olleet aikamoista peliä tämänkin suhteen. No, kohta alkaakin jo taas siitepölykausi, joten vuotavia neniä ja karheita kurkkuja on tarjolla. Voi kun tästäkin päästäisiin jo kohta eteenpäin!

Mitä muuten tulee eteenpäin menemiseen olen ajatellut, että minunkin pitäisi kai jossain määrin mennä vähän enemmän eteenpäin. Olen ehkä tyyppinä sitä, joka jää liian herkästi vellomaan kaikkeen ikävään ja surulliseen, enkä oikein osaa päästää irti. Tai on jotenkin tosi vaikeaa antaa itsensä mennä eteenpäin ja jatkaa elämää. Fakta on kuitenkin se, että ikävät ja surulliset asiat eivät katoa, vaikka kuinka lopettaisin niiden pohtimsen ja surussa vellomisen. Eikä ne toisaalta sen paremmiksi jutuiksikaan muutu, vaikka kuinka niitä mielessäni pyörittelisin. Toisin sanoen, kulutan lähinnä vain itseäni, jos en uskalla päästä irti. 🤍

 

Joko te olette innostuneet joulusta? Me ostettiin tänään kaupasta ekat glögit.


Marraskuullakin on hetkensä

09.11.2021

Täällä leijaili päivällä lunta. Hetkeksi herpaannuin tuijottamaan kaunista ja kuuraista luontoa ja pieni joulufiilis hiipi mieleen. Sytytin kynttilän työhuoneen hellan päälle ja katselin kuinka lumisade ensin sakeni ja muuttui lopulta vedeksi. Marraskuu on marraskuu, vaikka onneksi silläkin on hetkensä.

Päätin lomani aikana panostaa jatkossa enemmän omaan hyvinvointiin ja ennen kaikkea siihen henkiseen jaksamiseen. En lukenut yhtään self help -kirjaa (pitäydyn mieluummin kaunokirjallisuuden rinnakkaistodellisuudessa), mutta muuten taisin uhrata joka päivä ainakin hetken sen pohtimiseen, kuinka arki voisi olla parempaa loman jälkeen. Tiedän kyllä ne heikot kohdat, sudenkuopat, joita tulisi vältellä. Arjen pyörteissä on vain joskus vaikea jarruttaa ja vaihtaa suuntaa; Harmaalla massalla on liian suuri liike-energia. Mutta lomalla pöydän voin ikään kuin pyyhkiä puhtaaksi ja arjen voi taas aloittaa vähän entisestä viisaampana ja ennen kaikkea levollisempana. Pieniä käytännön muutoksia, perheen yhteisiä pelisääntöjä, kotitöistä puhumista rakentavasti arjen syyttelyn ja syyllistämisen sijaan. Ehkäpä näillä jotakin saavutetaan, eikä tässä tietenkään ihmeitä edes tavoitella. Parempaa arkea vain!

Tulin pohtineeksi myös asioita, jotka lisäävät omaa onnellisuuttani ja laadin mieleeni listan, jonka pituus yllätti jopa itseni. Tajusin, että yhtä paljon kuin nautin vaikkapa liikkumisesta, koen iloa leipomisesta, askartelusta ja tästä blogista. Tajusin kaivanneeni kynttilöitä, joulufiilistelyä, tummaa suklaata ja vähän jopa sisustamista. Sellaisia pieniä juttuja, jotka ovat viime aikoina päässeet vain unohtumaan.

Taidan viikonloppuna varovasi kaivella joitakin jouluisia koristeita kätköistään ja ostaa pakastimeen valmista piparkakkutaikinaa. Ehkä ensi viikolla kukkakimpussakin voisi olla jo amaryllista.

Ihanaa ja tunnelmallista marraskuun viikkoa myös sulle 🤍


Loma tekee hyvää

29.10.2021

Joskus on ihan paikallaan unohtaa katsoa kelloa, päivän uutisia tai ylipäätään olla miettimättä mitään kovin arkista tai tärkeää. En tiedä, olenko ihmisenä sellainen, joka kovin pitkään jaksaisi ilman jonkinlaista päivittäistä rutiinia ja ohjelmaa, mutta toisaalta loma laittaa miettimään, minkälaiseksi oman arjen, rutiinit ja arkiohjelman haluaa muokata. Itse haluaisin ainakin ajatella niin, että loman jälkeen ei vain jaksa arkea paremmin, vaan on myös voimakkaampi muokkaamaan arkea paremmaksi.

Vielä hetki huilailua ennen arkea. Lepoa ja oman jaksamisen maksimointia. Hyvää ruokaa ja ennen kaikkea aikaa yhdessä perheen kanssa ilman kiirettä ja hoppua.

Ihanaa viikonloppua myös sinulle!

 

 


syksyn valoa ja hyviä päiviä

19.10.2021

Piti jo viikonloppuna postailla, mutta niin vain kävi, että pariin päivään mahdutettu ohjelma vei kaiken ajan. Tai no, rehellisesti sanottuna otin kyllä aikaa ihan sohvallakin laiskottelemiseen, mutta eikös se vähän vapaapäiviin kuulukin.

Me startattiin viikonloppu perjantaina ystävien luona, ja vaikka olin kovaan ääneen vannonut nukkuvani vaikka kellon ympäri, aamuaurinko herätti lauantaina jo kahdeksan jälkeen. Ja toisaalta hyvä niin, sillä päivään mahtui aamun siivoustuntien lisäksi muutakin ohjelmaa. Isän kuolemasta tuli lauantaina kuluneeksi puoli vuotta, ja haudalla käymisen lisäksi vietettiin päivää mahdollisimman mukavasti. Lähdettiin koko perhe mummun kanssa syömään, ja syötiinkin itsemme liki tainnoksiin. Tavoitteena kuitenkin oli tehdä jotain mukavaa yhdessä ja siinä onnistuimme. Ja vaikka keväällä tuntui vaikealta ajatella, että elämä vain jatkuisi ja löytäisi uomansa, niin tässä ollaan. Moni asia on muuttunut, mutta muutoksiinkin tottuu, vaikka ne joskus vähän kipeää tekevätkin.

Sunnuntai vierähti mukavasti pihatöissä. Daaliat oli nyt pakko kaivaa maasta, koska seuraaville parille viikonlopulle on muuta ohjelmaa. Monilla daaliat kukkivat vielä viime viikkoon saakka, mutta meillä pakkanen puraisi kukat jo syyskuun lopussa ja ilo loppui aika lyhyeen. Joskin tuossa juurakoita nostaessa huomasin, että suurin osa oli jo alkanut kasvattamaan uutta. Luulivat kai raukat, että kevät saapui heti perässä. Samoin helmihyasintit pilkistivät jo paikoin maasta. No, nyt on saatu kunnon pakkasasteita lämpimän syksyn perään, joten josko puutarhakin ymmärtäisi, missä mennään.
Sunnuntaina haravoidessa otin itselleni myös vähän suruaikaa. Miten monta asiaa olisi tämänkin puolen vuoden aikana ollut kiva isän kanssa jakaa. Suru tulee toki arkeenkin ja niihin pieniin hetkiin, kun mietin, että nyt isä olisi ylpeä tai mitäköhän isä sanoisi,  mutta ehkä tuo sunnuntain haravointiin yhdistetty mietiskely vain kuului tähän puolen vuoden virstanpylvääseen ja on osa prosessia. Vanha kliseinen sanonta siitä, että suru muuttaa muotoaan, pitää kyllä hyvin paikkansa. Niinhän se menee, että menetykseen kasvaa. No, mutta nyt kevään viimeiset pakkaset ovat muuttuneet syksyn ensimmäisiin pakkasiin ja siihen väliin on mahtunut kaikesta huolimatta myös hyviä päiviä.

Moni tuntuu viettävän syyslomaa tällä viikolla, mutta meillä päin syyslomaviikko on vasta ensi viikolla. Onneksi saadaan lomailla koko perhe yhdessä. Ollaan aika lailla loman tarpeessa ihan jokainen. Todettiin just viikonloppuna miehen kanssa, että viikko vielä ja senhän seisoo vaikka päällään. Eli tätä väsynyttä päälläseisontaa vielä kolme päivää jäljellä. Ja syksyn kelmeää valoa. En oikein osaa päättää rakastanko sitä vai inhoan. Joskaan sillä mielipiteelläni ei kai ole kauheasti merkitystä. Syksyn valo on mitä on – tykkäsit tai et.


hopeareunuksia

28.9.2021

Ajattelin ensin kirjoittaa siitä, miten totaalisen loppu tunnen välillä olevani, ja miten viimeiset pari vuotta ovat ikään kuin kupanneet pois kaikki voimat ja jonkinlaisen luottamuksen elämään. Mutta liirumlaarum, sitähän se on. Joskus tulee niitä vuosia, kun tukka lähtee ja naama menee kurttuun kymmenenkin vuoden edestä. Sitten kuitenkin myös niillä synkimmillä pilvillä on hopeareunuksensa, ja huomaa, että lopulta on tosi paljon hyvääkin. Ja jos ei muuten huomaa, niin sohvalla Gåsmammania katsoessa viimeistään. Pillitin just viikonloppuna, että miten onkin voinut olla elämä niin persuksesta, kunnes tajusin että hitto vie, Sonjalla on rankkaa, ei minulla.

Meillä kävi ihan ekaa kertaa siivousfirma perjantaina ja se olkoon yksi tämän vuoden suurimpia jalometallikehyksiä. Olkoonkin, että voisivat tulla jo tänään uudestaan. Olen jo vuosia haaveillut siitä, että voisin tulla siivottuun kotiin ja viimein sain maistiaisen. Aika juhlava hetki, joskin siinä kohtaa toinen keittiön valaisimista roikkui vielä vain puoliksi katossa (johtoviritys hiuslenkillä kattokoukkuun ripustettuna), mikä ehkä söi ihan pikkuisen loppuvaikutelmaa. Mutta koska vielä lauantainakaan ei tarvinnut ryhtyä imuroimaan, ehdin viettää lasten kanssa kivan päivän äidin luona. Sunnuntain ihanuus oli ehdottomasti yhden yhdistyksen toiminnantarkastus. Tai ei oikeastaan, eikä millään muotoa se, vaan siihen kytketty kahvittelu ystävien seurassa.

Tälle viikolle arjen luksusta tuo kampaajakäynti (jee, jo huomenna) ja yhdet koronan vuoksi aika paljon siirtyneet kolmekymppiset, joita juhlitaan ysäriteemalla. Ja sunnuntain kuningasideana päätettiin ystävän kanssa viettää juhlien eteen vielä etkot ja virittäytyä tunnelmaan Metsoloita katsomalla. Toisin sanoen, ensi viikonlopustakaan ei voi tulla huono.

Koska arjen ylellisyyksiin kuten kampaajaan tai siivoojaan ei ihan joka päivä veny, ilo pitää ottaa irti pienemmistä asioista. Tämän viikon luksusta on ehdottomasti se, että eilisen ruokapreppauksen aikana en heittänyt lasagnea pitkin keittiötä (kuten kaksi viikkoa sitten maanantaina) tai polttanut ranteeseeni liki kolmannen asteen palovammaa (kuten viikko sitten maanantaina).

Mutta hei, nyt valmistautumaan kahvakuulaan. Sillä jos elämä on vähän kova, niin olen kyllä minäkin.

 


Pakkasta pakoon

06.9.2021

Ehdin jo hieman piehtaroida voitonriemussani, kun perheessämme jyllänyt flunssa jätti minut miltei huomiotta. Vaan niinhän siinä kävi, että vuoro se oli minullakin ja se mun flunssavuoro osui tietysti viikonlopulle. Kuinkas muutenkaan. Miten se sattuukin aina tähän syyskuun vaihteeseen. Ihan joka armas vuosi vähintään joku meistä neljästä on flunssassa. Tänä vuonna siis kaikki saivat sairastaa, ja onhan se sinänsä ainakin tasapuolista.

Eilen illalla oli pakko kaivaa harsot esiin ja kieputtaa daaliapenkit peiton alle. Aamulla olin heti herättyäni nenä kiinni mittarissa, mutta ei se vielä mennyt nollaan ja daaliakausi jatkuu. Jokaisesta kukasta pitää nyt vain ottaa kaikki mahdollinen ilo irti, ja niinpä olen kukittanut kotia kaksin käsin. Tämä vuosi oli daalioiden suhteen vähän huono, sillä olin keväällä niin totaalisen lopussa, etten jaksanut laittaa juurakoita esikasvamaan. Kesä taasen oli niin kuuma ja kuiva, että meidän kastelukaivo huusi tyhjyyttä ja daaliat kasvoivat kituisasti. Heinäkuun lopussa näytti siltä, miltä yleensä näyttää juhannuksena. No, tulee uusia kesiä ja uusia mahdollisuuksia esikasvattaa ja paijata kukkia. Tämä vuosi nyt vain oli tällainen.

Viikonloppuna oli tarkoitus tehdä vähän pihatöitä ja siivoilla paikkoja, mutta se jäi nyt flunssan vuoksi pelkäksi aikeeksi. Ensi viikonloppuna sitten. Tuntuu muuten ihan hassulta, että kaupassa myydään jo callunoita. En pysty millään käsittämään, että kesä alkaa olla takanapäin ja syksy tulee ihan oikeasti. No, onneksi syksylle on tiedossa kivoja juttuja, joten ehkä se vuoden kurjin pätkäkin siitä taas tulee lusittua.

Noissa kuvissa vilahtaa muuten keittiön uusi valaisin. Oikeasi meidän keittiö on nyt tosi hullunkurisen näköinen, sillä katossa roikkuu uusi valaisin ja sen parina toinen vanhoista. Jep, erittäin jännä yhdistelmä. Mutta jostain syystä toinen uusista valaisimista on jumittunut jonnekin, eikä kuljetus tunnu etenevän sitten millään. Pitää ehkä huomenna tarttua puhelimeen ja alkaa jäljittämään valaisinta oikein tosissaan.

 

Luumupuut notkuvat hedelmistä ja kuistilla olisi iso läjä omenia. Jotain kivaa voisi vaikka leipoa iltateen kaveriksi.

Ihanaa maanantai-iltaa ja upeaa uutta viikkoa myös sulle! 🤍