mitä jäi käteen?

02.1.2020

Uusi vuosi ja uusi vuosikymmen. Jos harrastankin jonkinlaisen tilinpäätöksen tekemistä aina vuoden vaihtuessa, niin täytyy sanoa, että tämä joulun jälkeinen sairastelu antoi asialle mitä parhaimmat puitteet. Mieli on ahkeroinut ja työstänyt ja jonkinlainen tilinpäätös on syntynytkin.

Edelliset kaksi vuosikymmentä on ollut astumista aikuisuuteen. Molempiin osui lapsen syntymä ja mittava remontti. Tämä päättynyt vuosikymmen oli ennen kaikkea sellainen perheeksi kasvamisen vuosikymmen. Kaksi pientä lasta ja elämä, joka mukautui myös sen mukana. Me saatiin uudenvuodenaattona vihdoin meidän uusi sänky ja mietinkin, että seuraava vuosikymmen on sitten parempia unia. Joskaan lapset eivät ole meitä juuri viime vuosina valvottaneet ja uusi vähän erilaisen valvomisen vuosikymmen on edessä, mutta tiedätte ehkä mitä tarkoitan. Samaan aikaan kun lapset kasvavat on aikaa ja voimia kasvattaa taas omaa keskeneräistä itseään. Miettiä, mitä kaikkea vuosiin on mahtunut, ja mikä minusta on tullut. Ja ehkä ennen kaikkea miettiä sitä, mitä haluan olla ja millaiseksi kasvaa.

Noin äkkiseltään olisin vuoden viimeisinä päivinä voinut todeta, että olipa paska vuosi. Mutta kuten tilinpäätökseeni kuuluu, jaoin vuoden kvartaaleiksi ja kävin läpi jokaisen neljänneksen omana erillisenä kokonaisuuteenaan. Ja tiedättekö, tulin siihen lopputulokseen, että vain tuo viimeinen pätkä vuotta 2019 oikeasti oli se mikä tökki. Ja vaikka se tökkikin henkkoht elämässä tosi pahasti, sekin piti sisällään myös tosi paljon hyvää. Joten viivan alle ja käteen jäi paljon positiivista, paljon keskeneräistä ja paljon korjattavaa. Ja mitä tulee niihin latteuksiin “se, mikä ei tapa, vahvistaa”, “kaikella on tarkoituksensa” ja “lopulta kaikki kyllä järjestyy”, allekirjoitan ihan jokaisen kliseen. Näin se vain tuppaa elämässä menemään. Joskin minäkin tarvitsen välillä lähelleni jonkun, joka muistuttaa, että kaikesta selvitään, kun on tähänkin asti selvitty, ja jonkun, joka kääntää tappiomielialan sisuksi ja epäonnistumisen haluksi onnistua. Silti haluan uskoa, että se jokin, mikä tuohon kykenee on minussa itsessäni. Sisäänrakennettuna, joskin joskus herättelyä kaipaavana.

Niin että jos tilinpäätökseni jälkeen mietin, mitä minusta on tullut ja mitä minä olen, nousee sisukas kärkipaikalle. Ja tuon ominaisuuden kanssa on oikeastaan ihan kiva käydä uuden vuoden ja uuden vuosikymmenen kimppuun. Antaa itselleen jonkinlainen positiivinen leima ja identiteetti.

Tässä lomaillessa olen toki miettinyt montaa muutakin asiaa, mutta jätetään osa näistä ajatuksista myöhempään käsittelyyn. Nyt ajattelin tarjoilla blogivuoden pikaisella kuvakelauksella. Taidanpa muuten käydä pikaisesti moikkaamassa daalioiden mukuloita kellarissa! 😀

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.


toinen puolikas vuodesta 2018 ja toiveita tulevaan

03.1.2019

Jassoo! Ja sitten se toinen puolikas päättyneestä vuodesta. Tuntuu yksi vuosi niin kovin pieneltä tällaisen postauksen myötä, vaikka postausten selailu kyllä muistutti niistäkin päivistä, jotka olivat jo jotenkin päässeet unohtumaan. Mutta siis vuosi 2018 heinäkuusta joulukuuhun.

Heinäkuu

Kesä ja helle! Vuosi 2018 jäi ehdottomasti mieleen kesäisenä ja kuumana. Operaatio kasvihuone polkaistiin kunnolla käyntiin. Lomasta riitti kuitenkin ihanasti aikaa myös perheen kesken muuten vain vietettäväksi. Ei mitään ihmeitä, mutta päivä ja pari sieltä ja täältä. Hyviä päiviä ja varmasti niitä elämämme parhaita päiviä. Mukaan mahtui ihania kesätreenejä ja mieleen on painuneet varsinkin kovat burbee-treenit 33 asteen helteessä. Ai että se oli ihanaa. Ja kaikki ne uinnit. Aamulla, päivällä ja illalla. Joka päivä.  Taisimme asua järvessä! Kuukauden luetuin postaus kertoi fiiliksistäni, joita aloitin penkomaan jo kesäkuussa.

Heinäkuun luetuin postaus oli Eräänlainen someähky

Elokuu

Keltaisia kukkia, puutarhajuhlia, kirjakaappiprojekti, ja alkanut arki. Ihania rohkeita värejä. Ja taas poljettiin kesäyössä. Nyt jo otsalampun kanssa roseepullollisen jälkeen. Ihania muistoja nekin. Arki toi mukanaan tiukat aikataulut ja pitkän kesän jälkeen ne tuntuivat myös hyviltä. Kalenteriin täytettiin kaikkea kivaa syksyn varalle ja haettiin myös sitä oikeaa asennetta jolla selvitä pimenevistä päivistä. Elokuussa kävi kylässä myös syysflunssa.

Elokuun luetuin postaus oli Lempihameeni (ja vähän lisää keltaista)

Syyskuu

Syyskuussa päästiin vihdoin kasvihuoneeseen! Osallistuttiin kaveriporukalla juoksutapahtumaan, juhlittiin sukujuhlia. Syyskuu alkoi vielä lämpimänä, mekkokelit jatkuivat pitkään. Nautittiin omenaherkuista ja luumuista ja lopulta mentiin kohti alati lyheneviä päiviä ja syksyn vihmovaa sadetta.

Syyskuun luetuin postaus oli Vihdoin kasvihuoneessa

Lokakuu

Lokakuun juttu oli hygge. Matka Ahvenanmaalle katkaisi arkea, mutta etenevä syksy tiivisti elämää yhä enemmän kodin ja arjen ympärille, vaikka lokakuuhun mahtui toki myös juhlaa. Oma hyvinvointi ja jaksaminen kiilasivat monen jutun edelle kun harmaus oli lannistaa.

Lokakuun luetuin postaus oli Niin paljon muistoja

Marraskuu

Pakkaset ja ensilumi. Blogissa fiilisteltiin kynttilänvaloa, valmistettiin sinappia ja leivottiin joulua. Kasvihuone puettiin jouluiseen asuun ja hyasintit ja amaryllikset astuivat parrasvaloihin. Marraskuun aurinkoiset päivät olivat kuin siunaus kaiken pimeyden keskellä.

Marraskuun luetuin postaus oli Joulua kasvihuoneessa

Joulukuu

Kuukausi joka meni että hupsista vain! Opinnot etenivät puoliväliinsä ja ensimmäiset näytöt tuli suoritettu vielä juuri joulun alla. Päivät olivat lyhyitä ja valon vähyys alkoi käydä jaksamisen päälle. Mukaan mahtui leikkauksesta toipuva koira, ja jatkuva riittämättömyyden tunne jouluvalmistelujen ja blogin suhteen. Juhlittiin 10-vuotiasta esikoista ja ratkottiin onnistuneesti siskon kanssa murhamysteeriä. Blogissa valmistauduttiin jouluun ja tehtiin pyykkietikkaa. Ja sitten päästiin joulun taikaan, jonka joulukuusi vihdoin toi tullessaan.
Joulu 2018 jää mieleen rentona ja leppoisana. Glögittelyä ystävien kanssa vielä ennen aattoa, sitten rento joulu ja leppoisat välipäivät pyjamassa. Unta ja lisää unta. Lepoa ja akkujen lataamista. Vuosi vaihdettiin ystävien kanssa ja nukkumaan päästiin vasta seuraavan vuoden puolella.

Joulukuun luetuin postaus oli Joulu jota ei voi ostaa

 

Sellainen oli jälkimmäinen puolikas vuodesta 2018.

Aiheita on tullut blogiin sekalainen seurakunta ja vaikka noita tilastoja ja suosituimpia postauksia tutkiessani jokseenkin hahmotan teidänkin mieltymyksenne, niin nyt on myös mahdollisuus päästä toivomaan blogisisältöä vuodelle 2019.
Eli, minkä tyyliset postaukset ovat juuri sinun makuusi?

Me vietiin Klaaran kanssa esikoinen nipistelemään piirakoiden reunoja isomummulle. Itse yritän tässä keksiä, miten saisin selkäkipuni selätettyä. Menin eilen nostamaan sängynpäätyä sellaisessa paikassa, jossa jalkoja ei voinut hyödyntää nostamiseen, ja kannattelin suurta painoa alaselälläni. Nyt on sitten koko ristiselkä tulessa. Joten hyvät vinkit jakoon, jos sellaisia on!

Aurinkoista pakkaspäivää! ♡


puolikas blogivuosi pikana

02.1.2019

Hello ja ihanaa uutta vuotta! Toivottavasti kaikilla on katot paikallaan ja muutenkin myrskyvauriot on pysyneet pienenä. Täällä ei oikeastaan lennellyt kuin pienemmät tavarat ja vaihteeksi ihan kiva, että puitakaan ei kaatunut. Piti illalla vielä googlettaa mitenkä se kotivakuutus kaikkeen toimii, sen verran taas pelotti.

Mutta hei, ei tällä ihan ellun kanoina olla oltu (vaikka suuremmassa määrin ehkä juuri sitä). Olen nimittäin kelannut pikakelauksella blogivuoden 2018 ja tässäpä teille siitä puolikas. Kokonaisesta olisi tullut pidempi, kuin mitä olisitte kerralla jaksaneet. Neljä kuvaa kultakin kuudelta kuukaudelta ja kuvien jälkeen kyseisen kuukauden luetuin postaus. Ne oli kyllä yllättäviä, en juurikaan itse kuluta aikaa tilastojen parissa, joten tämä oli aika mielenkiintoinen juttu.

Mutta asiaan!

Tammikuu

Tammikuu meni ehdottomasti joulun jatkeena. Ei ollut mitään tammikuista sisustusintoa, vaan enemmänkin nautittiin talvesta. Ekassa kuvassa yläkerran aula, joka on muuten nykyisin jotain ihan muuta, mutta se operaatio on jäänyt blogista vallan pois. Pitänee ottaakin asiaksi!

Tammikuun luetuin postaus oli Ruokavaliopohdintaa vaaleissa farkuissa

Helmikuu

Helmikuun aiheet ja kuvat olivat nekin jotenkin turvallisen sisustuspainotteisia. Pakkaset paukkuivat ja valon määrä oli uskomaton. Ja hei,  olipas nuo meidän vanhat matot jo kuluneita (eka kuva)!

Helmikuun luetuin postaus oli Kopioi tyyli – olohuone

Maaliskuu

Kevättä rinnassa! Maaliskuussa fiilisteltiin punaista niin huulissa kuin vaatteissakin ja katettiin pääsiäsipöytää usealla eri tavalla.

Maaliskuun luetuin postaus oli Salaisuuksia, skumpaa, pitsiä ja huulipunaa

Huhtikuu

Huhtikuun isoin juttu oli ehdottomasti toinen sija vuoden visuaalisin blogi -kisassa. Ehdokkuudesta edelleen iso iso kiitos teille! ♡ Huhtikuu toi myös kevään, parsat ja ensimmäiset orvokit.

Huhtikuun luetuin postaus oli Elämän keväät ja syksyt

Toukokuu

Luonto puhkesi kukkaan. Kuuma kesä alkoi jo toukokuussa ja tuon fillarikuva on päivältä jona istuttiin ystävän terassilla skumppaa juoden ja poljettiin kesäillassa. Ihana ikimuistoinen päivä sekin. Tehtiin paljon pihatöitä ja elämä oli jotenkin ihanan kepeää.

Toukokuun luetuin postaus oli Äiti ja tytär

Kesäkuu

Kesäkuussa blogi hiljeni ja hiljaisempi tahti jäikin oikeastaan pysyväksi. Otin jollakin tapaa blogista myös hiukan etäisyyttä ja halusin jäsennellä omia ajatuksiani. Ennen kaikkea halusin elää taltioimatta jokaista päivää ja se koitui onnistuneeksi valinnaksi.

Kesäkuun luetuin postaus oli Herkullinen perunasalaatti kesäpöytään

Vanhojen postausten selaaminen on aina jotenkin pysähdyttävää. Jokaista kuvaa ja tekstiä kohden on myös ihan omat muistonsa ja tunteensa, jotka ei välttämättä välity millään tavalla teille. Siellä kaiken takana on kuitenkin se ihan oikea ja eletty elämä. Mutta tätä vuotta 2018 on  jokseenkin ilo selailla. Toki sielläkin on niitä kuoppia, mutta myös niitä iloisia juttuja ja hetkiä joita on ihana muistella.

Heinäkuusta joulukuuhun sitten toisessa postauksessa. Nyt ruokaa ja lumitöitä!

Aurinkoa päiväänne! ♡


eräänlainen someähky

15.7.2018

Aina joskus, kuten tänäänkin, tulee sellainen fiilis, että ei ole mitään asiaa. Tänä kesänä se tunne on tullut useammin kuin koskaan. Tai oikeastaan se on ollut sellainen jatkuvasti häilyvä olotila kohta vuoden. Että miksi kirjoittaa blogia, kun ei ole mitään sanottavaa. Kun ne elämän parhaat hetket on niitä, jotka haluaa kuitenkin pitää itsellään. Kätkeä omiin muistoihin ja piilottaa muiden katseilta. Vaikka toisaalta tuntuu, että bloggaajan kai kuuluisi jakaa ihan kaikki. Julkisen ja yksityisen rajasta on tullut häilyvä, ja välillä koen paineita siitä, että olen aika tarkka sen yksityisen suhteen. Että kun olen vapaalla, olen vapaalla, ja se siitä. Että pitää voida tehdä asioita niinkin, ettei kaikkea tarvitse jakaa julkisesti. Ehkä se on sellainen pieni someähky. Mutta mulle ei vain ole luontevaa esitellä jokaista syömääni ateriaa, tai juoksemaani matkaa. Ja tykkään pussata ja halata yksityisesti. Tai vaikka julkisella paikalla, mutta yksityisesti. Ei blogissa, eikä henkilökohtaisessakaan somessa. Ja sitten se tuntuu ihan hassulta, koska kuitenkin blogi.

Jo jonkin aikaa mulla on ollut myös sellainen hassu lukko kirjoittamisen suhteen. Vuosi sitten tuntui, että kirjoitin sitten ilosta tai surusta, jollakulla oli siihen aina kärkevä mielipide. Että jonkun oli aina pakko saada sanoa ikävästi. Purkaa omaa pahaa oloaan ja turhautumistaan. Ja sama juttu jatkuu yhä.  Se on sellainen puuduttava tunne, kun joutuu ottamaan toisen ihmisen pahaa oloa harteilleen. Siihenkin väsyy. Eikä huonona päivänä auta yhtään, että joku kaataa oman kuppinsa sun niskaasi. Koska tottakai, ihan kuten kaikilla muillakin, myös mulla on niitä huonoja päiviä, kun oma elämä ahdistaa, oma kroppa ja naama tuntuu ihan kauheilta ja koko elämä jotenkin vain on ihan pyllystä. Meillä kaikilla on noita päiviä, mutta eihän siihen auta, että haukkuu muita. Tai että edes ajattelee muista pahaa. Päinvastoin, mä uskon, että negatiivisuus, kateus ja viha vievät jokaiselta energiaa. Varsinkin sitä hyvää energiaa. Sitä jota me jokainen tarvitaan, jotta jaksetaan rakastaa itseämme ja omaa elämäämme.

Mutta sitten mä olen myös ajatellut, että mun blogi on sellainen mun näköinen. Että riittää kun teen jutut niin kuin itsestä tuntuu hyvältä. Kuvaan ja kirjoitan just sen verran kun tuntuu oikeelta. Että kyllä te lukijat sen ymmärrätte, että minäkin käyn vessassa, tyhjennän tiskikonetta, syön, pussaan ja halaan, itken ja nauran. Ilman, että mun tarvitsee niitä hetkiä kuvata tai reaaliajassa jakaa.  Että suurin osa kuitenkin ymmärtää, että tämä on sitä pintaa. Sitä, jonka alla on se ihan oikea elämä – ilot ja surut, läheisyys ja yksinäisyys. Että mä olen ihan tavallinen ihminen joka painii ihan tavallisten ongelmien kanssa, eikä mun harteille voi kipata ihan kaikkea pahaa oloa.

Nautitaan siis kesästä. Jokainen omalla tyylillään ja välittämättä siitä millainen jonkun toisen kesä tai loma on. Koska ihan varmasti sen kaikkein hienoimmankin kesäkuvan takana on ihan tavalliset ihmiset ja ihan tavalliset huolet ja murheet.

Me lähdetään nyt iltakävelylle. Juurikin tuolle varjoisalle kujalle, jossa edes hyttyset ei tällä kelillä viihdy.


Iso kiitos ♡

16.3.2018

Kylläpä tulee taas viikonloppu hyvään saumaan. Itse asiassa jopa tarpeeseen, tämä kun on piiiitkästä aikaa sellainen perheen yhteinen viikonloppu. Tänään tehdään jotain hyvää iltapalaa ja huomenna nukutaan niin pitkään kuin huvittaa. Siivottu koti, vasta pestyt lakanat sekä sopiva määrä kukkia ja kynttilöitä. Ai autuasta perjantai-iltaa!

Mutta tällä kertaa mulla oli kyllä ihan asiaakin, nimittäin halusin kiittää teitä! Inspiration Blog Awards julkaisi eilen ehdokkaslistansa, ja kiitos teidän, blogini on päässyt ehdolle Vuoden visuaalisin  -kategoriassa. Tämä on minulle todella iso kunnia, sillä tuolla samaisessa kategoriassa on ehdolla niin mielettömän hienoja blogeja. Ihan pikkaisen jopa pelkään eksyneeni väärälle hiekkalaatikolle, sen verran tämä oman blogin kotikutoisuus pistää silmään tuollaisessa porukassa. Mutta jos te kerran koette blogini sisällön visuaalisesti miellyttäväksi, kannan ehdokkuuteni rinta rottingilla. Joka tapauksessa iso kiitos kuuluu teille! ♡

Nyt toivottelen teille suloista perjantaifiilistä ja leppoisaa viikonlopun aloitusta. Itse taidan heittäytyä hetkeksi kirjan pariin!

PS. Kaikki Inspiration Blog Awards -ehdokkaat ja äänestyksen löydät täältä.


Mistä lähdettiin ja mihin on tultu – blogikuvien kehitys 2009-2018

21.2.2018

Keskiviikkoa!
Niin, ja tervetuloa arkistojen kätköihin! Nykyisin ihan uudetkin blogit ovat täynnä ammattimaisen tasoisia valokuvia. Itse aloitin kuitenkin ihan sieltä pohjalta, aikana, jolloin blogit olivat vasta tuulahdus jostakin tulevasta. Vuosien varrella olen sisäistänyt viisauden “vain tekemällä oppii”, ja tunnen myös ylpeyttä jokaisesta kompuroivasta askeleestani oppimisen tiellä. Tämä vanhojen postausten penkominen on kyllä ollut ihan melkoinen homma, ja kun viikonlopun aikana kasasin kuvia kaikilta yhdeksältä blogivuodeltani, kävin läpi montakin tunteiden vuoristorataa, sillä jokaisen kuvan ja jokaisen vuoden takana on toki myös eletty elämä ja muistot. Tämä nostalgiamatka on tehty kaupallisessa yhteistyössä Olympus:n kanssa, ja postauksen lopusta löydät tietoa OM-D vaihtokampanjasta, jossa saat vähintään 150e arvoisen hyvityksen vaihtamalla minkä tahansa vanhan kamerasi OM-D E-M10 Mark III R KIT – järjestelmäkameraan. Mutta mennään nyt ensin aikamatkalle blogin historiaan!

Vuonna 2009
syntyi Uusi Kuu -blogi. Tai ei, se syntyi jo 2008, mutta sitten en päässyt eteenpäin, kun en osannut viedä kamerasta kuvia koneelle, saati lisätä niitä bloggeriin (olenhan kotoisin lankapuhelinten ja kirjoituskoneiden aikakaudelta). Nyt kun katselen vuoden 2009 kuvia, totean, että ehkä ihan hyvä! 😀 Kuten näette, kuvan tehtävä on pelkästään tiedottaa. Riittää, että siitä hyvällä mielikuvituksella erottaa asian, jonka olen halunnut kuvaani ikuistaa. Voi luoja, olen sanaton! Olin kuitenkin näiden kuvien kohdalla tilanteessa, jossa ymmärsin kuvata ilman pokkarin suoraa salamaa. Harmi vain, ettei tuon aikaiset kamerat oikein olleet tarkoitettuja siihen. Oikeastaan kuvaa oli mahdoton saada sisätiloissa pysymään vakaana pelkällä käsivaralla – oli kesä tai talvi.

Nämä vanhat postaukset olen joskus siirtänyt luonnoksiin, sillä niiden teksti on melko henkilökohtaista. Menikin aikaa, että onnistuin löytämään ne bloggerista, ja silti monen postauksen kuvien kohdalla oli vain iso huutomerkki, eli kuvat on mystisesti kadonneet. Sinänsä harmi, onhan näillä ainakin tunnearvoa! Ja ei, en häpeä laisinkaan näyttää näitä kuvia teille! Kuten elämässä yleensäkin, kuvaamisessa ja bloggaamisessakin oppii virheistään. No regrets, just lessons learned!
Vuonna 2009 kamerana toimi muutama vuosi sitten ylioppilaslahjaksi saamani digipokkari.

2010
Havaitsen selkeää yritystä! Hankin järjestelmäkameran ja aloitin heti kuvaamisen manuaalitoiminnoilla, siitäkin huolimatta, että en ehkä ihan ymmärtänyt niiden säätöä. Mutta se on kai juurikin sitä yritystä! Ja myöhemmin olen ollut ihan tyytyväinen, että opettelin asian vaikeamman kautta, sillä myöhemmin tuosta on ihan varmasti ollut hyötyä. Mutta vaikeudet jatkuivat ihan perus kohdistamisen kanssa, ja kuvat ovat taas vähän sinne päin. Tärähtäneitä ja epätarkkoja. Kuvankäsittelyssä pääsin vaiheeseen, jossa osasin tehdä tosi kivoja (tai sitten ei…) reunakehyksiä kuviini. Nämäkin otan kuitenkin oppirahana. Ihan varmasti tuo kuvilla leikkiminen ainakin opetti minua tietokoneen käytössä. 😀 Ja hei, postaus kerran pari viikossa hoitovapaalla ollessa. Aikaa leikkimiseen oli!  2010 hankin myös ensimmäisen kamerajalustani, mikä lopulta helpotti myös kuvaamista.

2011
Kunnon harppaus niin sommittelun, kuin itse kuvauksenkin saralla. Näissä alkaa jo hahmottua jollakin tapaa valokuvaus, ja muistan, että tämä vuosi oli se, jolloin tein monta oivallusta kameran säätöjen kanssa. Nuo “asukuvat” ovat kuitenkin hyvä esimerkki siitä, että kohdistamisen kanssa oli edelleen suuria ongelmia. 😀 Vuonna 2011 postauksia alkoi kuitenkin syntyä enemmän, mikä tietenkin tarkoittaa myös sitä, että kameraa tuli pideltyä enemmän. Kuvankäsittelyssä taisin päästä vaiheeseen, jossa osasin säätää valotusta ja kontrastia, ja jos oikein muistan, siirryin RAW-kuviin.

Vuoden 2012
alussa ryhdyin nostamaan palkkaa bloggaamisesta. Samalla edessä oli vuosi, jonka aikana blogin kohtalo oli jatkuvasti vaakalaudalla. Myimme kotimme, ja kuukauden verran jouduimme odottelemaan vuokra-asunnon vapautumista mummulamajoituksessa. Suurin osa omaisuudesta meni varastosäilytykseen ja kadotin bloggaajan identiteettini, sillä kuten tiedätte, blogini ydin on koti. Se kuitenkin alkoi elpymään taas vuoden lopulla, kun pääsimme muuttamaan tänne nykyiseen kotiimme. Väliaikaisasuminen ja lattiasta kattoon auki revitty talo, eivät välttämättä tarjonneet sitä parasta mahdollista arjen kauneutta, ja jouduin todella käyttämään mielikuvitustani. Jotta sain blogiin sisältöä, ryhdyin ottamaan enemmän asukuvia ja niitä tulikin vuonna 2012 erityisen paljon. Kohdistuksenkin kanssa aloin päästä silloin tällöin maaliin saakka. Luonnollisesti toinen syy lukuisiin asukuviin oli kasvava vauvamasu, jota tietenkin oli ihan ilokin ikuistaa. Jos vuosi olikin bloggaamisen kannalta haastavaa lukuisine muuttoineen, opetti se kuitenkin taas kuvaamisesta paljon uutta. Kuviin alkoi ilmestyä myös hassuja kellertäviä filttereitä. 😀

2013
Vaikka postauksen ideana oli kai enemmänkin kirjoittaa omasta kehityksestä valokuvaajana, en voi olla menemättä sinne kuvien taakse. Kuten nuo aikaisemmatkin vuodet ovat osoittaneet, blogikuviin vaikuttaa paljon elämäntilanne. Vaikka kyseessä ei ole perhealbumi, heijastetaan blogiin silti sitä jotakin osaa omasta elämästä ja omasta itsestä. On eri asia kuvata puhtaasti jotakin tuotetta tai asiaa kuin keksiä sitä kuvattavaa omasta elämästä. Jokainen mieliala ja jokainen tunne vaikuttaa siihen, mitä kameraan lopulta päätyy, vaikka se ei itse kuvasta muille välittyisikään. Sinänsä hassua, että jos taiteilijat usein haluavat saada tunteensa esiin kuvien kautta, bloggaaja joutuu välillä tekemään päinvastoin. Oma henkilökohtainen elämä kun kuitenkin on jollakin tapaa pyhä asia.
Tämä kyseinen vuosi oli meillä vauvavuosi. Kotona yritettiin pärjätä remontin kanssa. Välillä käveltiin pelkillä puruilla, ja välillä ei jaksettu tehdä mitään koko remontin eteen. Tavarat olivat hukassa, ja suurin osa edelleen siellä varastosäilytyksessä. Vihasin meidän keittiötä. Halusin kuvata ja tehdä blogia, sillä löysin kuitenkin jo nurkkia, joiden ulkonäkö kelpasi blogikuviin. Tämä vuosi oli kunnianhimon vuosi, ja hormonit antoivat energiaa jaksamiseen. Siirryin blogini kanssa Indiedaysille, mikä tietenkin potki myös kuvien suhteen eteenpäin. Näin jälkikäteen katsottuna tämä oli se vuosi, jolloin tein ehkä suurimman harppauksen kuvieni suhteen. Jos nyt en ihan loistavia kuvia ottanut silloinkaan, niin ainakin keksin pääni sisällä sen, millaisia kuvia aikanaan tahdon ottaa. Muistan oikein hyvin, miten kuvaamisesta tuli jonkin sortin henkireikä, ja vaikka jälkikäteen mietin, että tehoni oli aika hurjaa (kun elettiin kuitenkin sitä vauvavuotta) blogi ja kuvaaminen kantoivat eteenpäin. Löysin sen ajatuksen, joka minulla oli ollut jo silloin vuonna 2008. Halusin löytää ja ikuistaa jokaisesta päivästä jotakin hyvää ja kaunista. Loppuvuodesta blogini oli ehdolla Gloria Blog Awards kilpailussa. Kategoria oli “kaunein tyyliblogi”, ja tämä oli iso juttu, sillä ehdokasvalinnat olivat ammattilaisten tekemiä.

2014
Näiden kaikkien blogivuosien läpikäynti oli todellakin melkoista tunteiden vuoristorataa, mutta ehdottomasti kovin kolahdus oli vuoden 2014 kuvat. Kun näitä kuvia keräilin sunnuntaina, päädyin lopulta itkemään ja homma piti hetkeksi lopettaa. Jos nimittäin vielä vuosi sitten olin täynnä energiaa, kesän 2014 aikana paloin totaalisesti loppuun. Teille kirjoitin olleeni flunssassa, vaikka todellisuudessa makasin pari päivää sängyssä jaksamatta tehdä yhtään mitään. Niin, että vaikka sainkin kasaan joukon “ihan kivoja kuvia”, edustaa osa niistä minulle edelleen tyhjyyttä. Tämä oli vuosi jonka aikana olin todella lähellä lopettaa bloggaamisen, sillä jatkuva remontti, pienet lapset ja äärirajoilla urheileminen olivat ajaneet minut totaalisesti loppuun. “Normaalista” työstä olisin ollut varmasti pitkään sairaslomalla, mutta kiitos puolisoni, käänsimme tämänkin tappion voitoksi. Oli aikoja, jolloin en yksinkertaisesti jaksanut tarttua kameraan, mutta mieheni osti kukkia ja laittioi minut leipomaan. Keksi kaikkea mahdollista kuvattavaa ja niin hassua kuin se olikin, minä kuvasin pahan oloni pois. Aluksi mekaanisesti kauniita asioita tallentaen, ja sitten pikku hiljaa aloinkin nähdä ja kokea taas kaiken vahvemmin. Jos mieleni joskus kääntyykin synkkyyteen, on mieheni edelleen patistamassa minua ottamaan “jotain kivoja kuvia”. Eikä turhaan, mielestäni jokaiselle synkässä elämäntilanteessa olevalle pitäisi antaa kamera käteen!
Keittiöremontin valmistuminen vuoden lopussa oli iso harppaus asumisoloissamme ja rakkauteni uuteen keittiöön näkyy yhä edelleen kuvissani. Joidenkin mielestä jopa liikaakin, mutta minkäs teet! Vuonna 2014 sain myös ensimmäisen Olympus OM-D -kamerani, mikä sekin osaltaan toi uutta intoa valokuvaamiseen.

2015
Kuvaamisen suhteen tipahdettiin takaisin sinne itsensä etsimiseen. En tiedä, onko nämä kuvat sen pehmeämpiä ja armollisempia teille, kuin nuo edellisetkään, mutta minulle itselleni ne ovat osoitus jostakin uuden etsimisestä. Kuvaajana en varmaankaan kehittynyt vuonna 2015 mitenkään, mutta toivon, että ihmisenä senkin edestä. Ryhdyin myös pitämään ihan tietoisesti vähän enemmän vapaapäiviä bloggaamisesta ja haistelin rauhassa, onko tämä sitä, mitä tahdon jatkossa tehdä. Edelleen tykkäsin utuisista kuvista, mutta koska en juurikaan osannut käsitellä kuviani, paloivat ne edelleen valkoisesta pahasti puhki. Toisaalta aloin myös pikkuhiljaa opetella tummemman kuvan ottamista.

2016
Koin suurta turhautumista kuvaamisen suhteen. Tuntui, että junnaan paikallani, enkä osannut tehdä asialle mitään. Kuvaamisesta tuli yksitoikkoista puurtamista, enkä kuitenkaan jaksanut tarttua mihinkään uuteen. Sinänsä harmi, koska itseni tuntien kaipaan elämääni haasteita, ja juuri tässä kohtaa olisi pitänyt ottaa itseään niskasta kiinni ja opetella uusia temppuja. Haastaa itseään! Olin kuitenkin niin vahvasti mukavuusalueellani, että en osannut liikkua siitä enää ulos. Lopulta haalin elämääni valtavasti kaikkea muuta ja ryhdyin sosiaalisesti erittäin aktiiviseksi. Kenties sitä kautta lopulta pääsin myös kuvaamisessa eteenpäin. Mutta kuten ihan jokainen muukin vaihe ja vuosi, myös tällä ajanjaksolla oli varmasti jokin tarkoitus. Uskon, että se mitä olemme ja teemme nyt, on seurausta kaikelle sille, minkä läpi olemme kulkeneet. Ja koska viihdyn nykytilanteessa, en jaksa oikein jumittua tämän taantuman suremiseen. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!

2017
Eikö olekin hurjaa, millä vauhdilla vuodet vierivät!?! Valitsin tähän sellaisa kuvia viime vuodelta, jotka osoittavat, että halusin taantumani jälkeen tehdä jotakin uutta. Astuin nykyaikaan ja opettelin käsittelemään blogikuvani Lightroomin avulla. Tiedän, että on ihmisiä, jotka pitävät kuvan ja kuvan käsittelyn erillään, mutta itse uskon vahvasti siihen, että kuvan muokkaus myös opettaa paljon kuvaamisesta. Kun alkaa hahmottamaan paremmin valon ja varjon suhteen, niitä oppii näkemään jo kuvaustilanteessa. Rakensin itselleni oman pikku studion ja haastoin itseäni uusilla leikeillä. Miltä näyttää tumma kuva, jossa esimerkiksi ei kuitenkaan ole yhtään mustaa? Kuvaaminen pienellä kohdevalolla, ja toisaalta tunnelmallinen kuvaaminen ulkona puutarhassa olivat vuoden uusia kuvasaavutuksia. Kaiken valkoisen sijaan halusin opetella uutta, ja milläs muulla sitä oppii kuin kuvaamalla ja kokeilemalla. Syksyllä aloitin valokuvausopinnot, mutta toisin kuin luulin, se ei nostanut kuvieni laatua, vaan päinvastoin jouduin aikapulan vuoksi tilanteeseen, jossa kuvaamisesta tuli suoranaista tuskaa. Jälleen kerran vahvistui kuitenkin se ajatus, että olen ihminen, joka tarvitsee haasteita. Minulle ei sovi paikallaan junnaaminen! 🙂

2018
Voi jumpe! Olen ajanut itseni jälleen taantumaan. Nyt on syytä tehdä jotakin! Myönnän, suurin osa kuvistani saa copy paste käsittelyn Lightroomissa. Olen tehnyt valmiin muokkauksen, jonka liitän uusiin kuviin nopeasti. Vähän valoa sinne tänne, ja sävyjen kanssa säätöä, mutta muuten mennään miltei liukuhihnalla. Aukko on pienentynyt hurjasti, vaikka läpiteräviä kuvia en edelleenkään ota. Koulun vuoksi myös ISO huitelee siellä jossain 3000 yläpuolella, koska valoisaa aikaa on niukasti. Helmikuu toi onneksi helpotusta tähän. Vaikka kuvankäsittely onkin tullut tutuksi, en edelleenkään näe kauheasti järkeä yhden kuvan viilaamiseen. Ja tähän päivään menessä blogiini on päätynyt tasan yksi ottamani kuva, joka on käytetty Photarin kautta. Se on tuo viime sunnuntaina julkaistu makuuhuonekuva (alla olevassa kollaasissa keskimmäinen kuva), josta poistin makuuhuoneen jalkalampun pääni takaa. Valaisimen kuvusta näkyi nimittäin pieni suiru, joka näytti lähinnä seipäältä, joka oli lävistänyt pääni. Totaalinen tunnelman tappaja. 😀 Yleensä yritän välttää nämä pahimmat erheet jo kuvatessa, mutta joskus ei vain huomaa, ja kun tilanne on ohi, jälkikäsittely on ainoa ratkaisu.

Edelleen otan ihan kauheita kuvia, joskin mukaan mahtuu onnistuneitakin otoksia. Mutta uuden oppiminen vaatii jonkinlaista tyytymättömyyttä nykyiseen ja tarvetta parantamiseen. Ne suvantovaiheet kuuluvat kaikkeen kehittymiseen, mutta itseään pitää myös vähän tuuppia tekemään asiat toisin. Eikä tarkoitus ole missään nimessä olla epäonnistumatta! Päinvastoin, myös kuvaamisessa oppii ihan varmasti parhaiten siitä epäonnistuneesta otoksesta, jossa näkee parantamisen varaa! 🙂

Toivottavasti jaksoit kahlata postauksen loppuun asti! 😀 Nyt nimittäin se vaihtodiili, jota postauksen alussa lupailin:
Mikäli myös sinä olet kiinnostunut kehittymään kuvaajana ja halukas päivittämään vanhan kamerasi OM-D E-M10 Mark III R KIT -järjestelmäkameraan, saat nyt vanhasta kamerastasi vaihtohyvityksen Olympus Shopista 15.3.2018 saakka. Mikäli päivität vanhan Olympus PEN -kameran, saat 300€ hyvityksen – ja mikäli vaihdat minkä muun tahansa kameran (kameran merkillä ei ole väliä), saat 150€ vaihtohyvityksen. Kampanjan lisätiedot ja toimintaohjeet täällä.
 
Ja vielä loppuun iso kiitos teille, kun jaksatte olla mukana ja seurata blogiani siitäkin huolimatta, että kuvat ei aina ole ihan priimaa. Ja erityiskiitos kaikille teille, jotka olette kulkeneet mukana ihan sieltä alusta alkaen. Teitä ei ole montaa, mutta hatunnosto sitkeydestänne!
Halauksia! ♡

TallennaTallenna


blogivuosi 2017 pikakelauksella

03.1.2018

Hei ihanat!

Lupasin koostepostausta vuodelta 2017, ja tässäpä sitä nyt olisi. Paljon mahtui blogivuoteen ja vaikka kuinka tiivistäisi, paketti on joka tapauksessa suuri. Mutta menkööt nyt näin. Jostakin syystä blogiin tuli kesällä teknistä vikaa, ja postausten kuvat pienentyivät, eikä asiaan saatu korjausta. Joten pahoittelen, että tämänkin koosteen kuvissa on hassuja kokoeroja, mahdollisesti riippuen laitteesta/selaimesta, jolla postausta katselet.

 

Hyvinvointi, kauneus ja terveys:

Hassua toisaalta, että itse suhtaudun hyvinvointiaiheeseen vähän ristiriitaisesti, sillä teinhän jo pari vuotta sitten päätöksen jättää liikunta-aiheen täysin blogin ulkopuolelle. (Tämä siitä syystä, että liikunta ja liikkumiseni keräsivät aikanaan niin paljon negatiivista kommentointia.) Silti samaan aikaan hyvinvointi ja liikunta ovat iso osa elämääni ja niistä tuntuisi kuitenkin luontevalta kirjoittaa. Katsotaan, miten jatkossa käy! Kauneusjutuissa preppasin luonnonkosmetiikassa ja hiukset napsahtivat keväällä lyhyemmiksi kuin vuosiin.

Ajatuksia liikunnasta.

Hiukset polkkamittaan

Vuoden 2017 parhaat kosmetiikkalöydöt.

Pieleen mennyt hiusten kevytsävytys.

Terveyden perusasiat kuntoon.

 

Koti ja sisustus:

Blogin punainen lanka? Ei mitään suurta ja ihmeellistä. Ulkoilmaelämää puutarhassa, hyggeilyä sisällä. Olohuoneen sohvapöytä oli vuoden suurin sisustusjuttu, jos ei lasketa sitä, että jouluinen kotimme pääsi niin suomalaiseen, ruotsalaiseen, hollantilaiseen, saksalaiseen, italialaiseen, englantilaiseen kuin australialaiseenkin sisustuslehteen. Kiitos tästä Jonna Kivilahdelle ja Krista Keltaselle! ♡

Koti sisustuslehdessä

Kiitos olohuoneen sohvapöydän, opettelimme myös pitämään kotimme väliovia avoinna.

Voiko puutarhaa sisustaa?

Pionien kauneutta

Unohtuneet lavakaulukset.

Valmis eteinen

Mieheni oppi vuoden aikana ostamaan minulle kukkia. Tälle tavalle toivon hartaasti jatkoa!

Rakkaudesta siivoukseen!

DIY-kevätkranssi

Rakkautta sohvapöytään ja vähän muuhunkin

Paikka auringossa – tarinoita kodista

Ihan pihalla

Viherkasvirakkautta ja talkoita.

Työhuoneen sisustus toimivaksi

Syksyn hyggetunnelmaa

Hyggenurkka

Makuuhuoneen joulu

Laajakuvia keittiöstä

Reseptejä ja herkkuja:

Ehkä ennätyksellisen vähän niitä sokeriherkkuja, mikä johtuu varmaankin vuoden terveysteemasta. Vuosi 2017 jää mieleeni vuotena, jona karsin ruokavaliostani niin sokereita kuin vilja- ja maitotuotteita.  Poimin tähän mukaan kuitenkin muutaman sokeriherkunkin, koska terveys on minulle myös niitä herkkuhetkiä, eikä ehdottomuus kuulu luonteeseeni enää tässäkään asiassa! 🙂

Mustikkainen charlotte russe

Hampurilaiskestit

Suloinen suklaakakku

Jäätelökakku

Kananpoikaa kasvispedillä

Rahka-kaurapannukakut

Raakasuklaaherkut

Lehtikaalisipsit

Ratatouille

Omenakakku kuin kukka

 

Asuja vuoden varrelta:

Ei missään tapauksessa muotia, vaan enemmän omaa tyyliä. Rakkautta farkkuihin, ja opinpa myös pitämään taas punaisesta ja vihreästäkin!

Sateen jälkeen

Kesän kauneimmat kengät

Super trouper

Keväisempää tyyliä

Rakkauteni farkkuihin

Once in a lifetime

Mukavuusjuttuja

Pipo kireällä

Villakangastakki

Opiskelijan tyyli

Paperipussihousut

Sunday softness

Black and white

Farkkua, mokkaa ja maximekko

Kukkia poimin, kukkia kannan

Kesän hygge

Fillarilla kesäiltaan

 

Sellainen oli vuosi 2017 blogissa!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna


Corail Intuitive

07.4.2017

Perjantai, eli melkein jo viikonloppu ja sekös ainakin itseäni ilahduttaa. Viimeinen viikko on ollut blogin kannalta älyttömän ankea, mutta uskokaa pois, paljon on tapahtunut, vaikka se ei nyt juuri näy täällä. Viime aikoina haastetta bloggaamiseen on tuonut myös sairas lapsi, ja sitä omaa riittämättömyyttä on joutunut kohtaamaan enemmän kuin välttämättä olisi ollut tarpeen. Päivät ovat yksinkertaisesti tuntuneet aivan liian lyhyiltä. Niin monta kivaa postausideaa ja -aihetta muhii kuitenkin korvien välissä, joten kyllä täältä taas pesee, kun saadaan elämä mallilleen ja arki rullaamaan. 🙂

Tässä viimeisen viikon aikana olen ajautunut pariinkin otteeseen keskustelemaan blogien aitoudesta ja siitä, miten blogeja nykyisin luetaan. Aihe on juuri nyt kiehtonut hyvinkin paljon, ja puhtaasti juuri siitä syystä, että blogiin on tullut viime päivinä valikoitua elämää aika kapealta saralta. Mikä sitten on aitoa ja mikä epäaitoa, siihen en edelleenkään osaa vastata. Koko aitouskeskusteluhan periaatteessa pohjautuu tapaamme lukea eri medioita, ja siitä syystä aihetta onkin ollut ilo pyöritellä niin printtimedianedustajan, kuin toisen bloggaajankin kanssa.

Aitoudessa ja epäaitoudessa olemme jokainen mielestäni oman elämämme asiantuntujoita, sillä melko pitkälle päätämme itse mitä ulospäin elämästämme näytämme. Jokainen kun tietää, että ne oikeasti läheiset ihmiset ovat niitä ainoita, jotka näkevät sen leveimmänkin hymyn takana piilevän pahan olon. Joskus käy kuitenkin niinkin surullisesti, että osan taakastamme kannamme aivan yksin. Tämä julkinen/yksityinen -asettelu pätee siis ihan meidän jokaisen elämässä, kirjoitti sitten blogia tai ei. Blogien suhteen Suomessakin on jo mielestäni aika hyvin päästy tästä verkkopäiväkirja -käsitteestä, ja blogit itse ovat muovanneet kyseistä mediaa siihen tilaan missä se nykyisin näyttäytyy. Edelleen on toki näkyvillä kaksi erilaista ääripään ajattelutapaa: Toisia hiertää siivotun lastenhuoneen kuvat tai liian rajatut kuvakulmat. Toiset taas eivät halua lukea bloggaajan inhimillisistä tuntemuksista yhtään mitään, saati katsella edes kuvia, joita ei ole jälkikäsittelyllä suoristettu. Onneksi valinnanvaraa kuitenkin on, eikä blogeillekaan tarvitse puristaa yhtä yhtenäistä muottia, vaan jokainen saa itse valita itselleen sopivan tavan niin blogin tekemiseen kuin lukemiseenkin. Pitää vain muistaa se sama, mikä pätee kaikkeen mediaan: Sisältö on aina valikoitua!

Koska tämä blogi on aikoinaan jo syntynytkin omaksi positiiviseksi henkireiäkseni, jatketaan valitulla linjalla ja jätetään kuntavaalit, sote-uudistukset ja Syyria muiden medioiden ruodittavaksi. Ei sillä, että ne olisivat aiheina jotenkin huulipunaa vähäpätöisempiä, vaan puhtaasti sillä, että huulipuna on aiheena huomattavasti kepeämpi. Huulipunaa myöskin siitä syystä, että olen jo pitkään halunnut tehdä vähän kattavampaa  meikkipostausta, mutta sen odottaessa parempia aikoja, halusin kuitenkin esitellä keväisen värilöytöni.

Tehän tiedätte, etten juuri osaa käyttää huulipunia tai ylipäätään väriä huulissani, joten mistään shokkiväristä ei ole kyse (mies totesikin taas, että samalla rahalla olisi voinut ostaa myös värin). Tähän asti ne parhaat hennot sävyt ovat löytyneet Chanelilta, ja viime aikoina olen jumittanut kyseisen merkin Rouge Coco Shine -huulipunissa, jotka eivät sisällä suuria pigmenttimääriä, vaan tuntuvat ja näyttävät enemmänkin sävyttäviltä huulirasvoilta. Tämä YSL Rouge Volupte Shine -huulipuna löytyi kosmetiikkamyyjän avustuksella kun pyysin jotakin missä olisi ehkä ihan hintsusti enemmän väriä. Sävy Corail Intuitive (15) oli sekin myyjän valinta, ja korallisuudessaan itselleni jotakin ihan uutta. Ja kylläpä muuten piristää! Koko ihonsävy saa ihan uuden hehkun kun sipaisee korallia vähän poskille ja huulille. Ainakin oma nuutunut naamataulu tykkäsi väristä.

Liki kesäinen fiilishän noista sinisen ja korallin sävyistä tulee. Varsinkin kun väreihin vielä osuu ihanat auringonsäteet.

Huomiseksi olisi vielä työpäivää, mutta me taidetaan silti tehdä sellainen perjantain perinteinen pikkusiivous ja asetella koti vastaanottamaan viikonloppua. Ohjelmassa on myös pajunkissojen hakua, jotta saadaan palmusunnuntain tunnelma kohdilleen.

Ihanaa perjantaita ja viikonlopun aloitusta!


Blogista ja bloggaamisesta

01.11.2016

Kesällä tuli seitsemän vuotta siitä kun blogini näki päivänvalon. Tai no, kahdeksan jos lasketaan, että mulla oli olemassa jo sivu blogspotissa, mutta en osannut laittaa sinne mitään. No, olen kirjoitellut ennenkin siitä, että ihan tyhjästähän tähän lähdettiin. Ensin piti opetella viemään pokkarista kuvat koneelle, ja sitten vielä ladata niitä jonnekin nettiin. Hih, nyt se vähän naurattaa, mutta näin se vain meni.

Aluksi se oli pelkästään puuhaa itselleni, sitten siitä tuli kiva salainen harrastus, ja ajan myötä tosi tärkeä harrastus. Ensimmäisen pienen rahapalkkani blogista sain keväällä 2012 ja lopulta tästä puuhasta ja harrastuksesta tuli mulle työ. Elokuussa 2013 blogini muutti nykyiseen osoitteeseen eli Indiedaysille, ja tässä olen blogini kanssa siitä asti viihtynyt oikein hyvin. Mulla on ollut alusta jolla kasvaa ja kehittyä, ja tosi mahtava joukko ihmisiä apunani. Toimiston puolella on tyyppejä, joille on vuosien mittaan voinut purkaa ne pahemmatkin fiilikset ja sen, miten elämä joskus potkii. Koska kyllähän se potkii, vaikka se ei aina täällä näkyisikään. Minua on kannustettu, tsempattu ja autettu, ja vaikka mä kirjoitankin blogia yksin, en koe olevani tässä työssä yksin. Siitä kiitos kuuluu myös kollegoille, joiden kanssa on päästetty höyryjä pihalle ja naurettu makeasti niin onnistumisille kuin epäonnistumisillekin.

Blogissa on eletty pikkulapsiaika, muutto väliaikaiseen kotiin, raskaus, sen The Kodin löytyminen, muutto ja remontti (joka muuten jatkuu ja jatkuu vaan) vauva- ja pikkulapsiaika uudestaan ja nyt tätä tämänhetkistä arkea. Olen seurannut vuosien mittaan monia blogeja ja nähnyt ihmisten muuttuvan ja kasvavan. Oma blogi on kuitenkin hyvä muistutus myös omasta kasvamisesta ja oman elämän muutoksista. Blogissa kun on tallessa paljon sellaista, joka ei ehkä merkitse lukijoille mitään, mutta herättää itsessä vahvojakin muistoja.

Bloggaaminen työnä on edelleen monen mielestä hyvin kyseenalaista hommaa. Suurimpia syitä tähän ovat varmasti sekä se, että  bloggaaminen on alana kovin uusi juttu, mutta myös se, että edelleen moni tekee blogia harrastuspohjalta. Välillä voi olla vaikeaa hahmottaa sitä eroa, mikä on työllä ja harrastuksella. Bloggaaminen työnä kuulostaa myös monen korvaan hämärähommalta, mutta ihan samoilla pelisäännöillä tässä mennään kuin millä tahansa muulla alalla. Tilipussia keventää sekä verot, että yrittäjän eläkevakuutus. Bloggaaja on muutenkin kuin kuka tahansa yrittäjä; Työaikaa ei tunneta ja lomia ei juuri pidetä.

Mitä bloggaajan työ sitten oikein on? Pari kuvaa ja muutama rivi tekstiä päivässä?
Niin, siltä se kai monesti näyttää. Suurin osa omasta työpäivästäni kuluu kuitenkin tietokoneen kanssa ja vain pieni osa siitä työstä näkyy ulospäin. Erona itsenäiseen bloggaajaan pääsen kuitenkin helpolla, kun takana on osaava myyntitiimi ja tuottajat. Niin, kuten lähes kaikki muutkin mediat (Yleisradiota luukuunottamatta), myös blogit ovat mainosrahoitteisia. Kaupallisuus blogeissa tai mainokset lehdissä/radiossa/telkkarissa eivät ole kenenkään kiusana. Ne ovat yksinkertaisesti se keino, jolla toimintaa pyöritetään. Ainakin siihen asti, kun Yle-vero laajenee kokonaisvaltaiseksi mediaveroksi (mikä siis tuskin koskaan tulee tapahtumaan).

Muistan kun jokunen vuosi sitten mulle esitettiin kysymys “alkaako tuo homma koskaan tuntumaan työltä?”. Niin, jäin jo tuolloin miettimään, että miltä työn kuuluu tuntua? Ehkä ihan vain jo siitäkin syystä, että kysymyksen asettelu oli sen oloinen, että työn kuuluisi tuntua jotenkin pahalta. En nyt muista mitä vastasin kysymykseen, mutta toki tämä työltä tuntuu siinä mielessä, että minua sitoo sopimukset ja sovitut aikataulut, ja toisaalta toista osapuolta sitoo velvollisuus maksaa minulle sopimuksen mukainen korvaus. Se kai on aika monesti työn määritys? Juuri nyt mä kuitenkin tykkään tehdä tätä. Työssä on tietynlainen vapaus (ei sidottua työaikaa tai -paikkaa) ja tunnen saavani työstäni myös henkistä pääomaa. Se on avannut katsettani ja kuljettanut erilaisiin tilanteisiin ja paikkoihin. Olen hypännyt useamman kerran ulos mukavuusalueeltani ja tehnyt juttuja, joita en olisi koskaan uskonut tekeväni. Olen oppinut uutta ja opetellut uutta. Olen saanut ystäviä, yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Bloggaaminen on myös jatkuvaa vuorovaikutussuhteessa elämistä lukijoihin, ja kommenttiboksista olen saanut monet kertaa liikutuksenkyyneleet poskilleni. Näin on ollut hyvä, ja näin toivon asioiden jatkuvan.

Mutta jotain muuttuu, tai oikeastaan muuttui jo. Vuosi sitten Indiedays siirtyi Kaleva-konsernin omistukseen, ja viime keväänä Indiedaysin kylkeen liittyi myös Blogirinki Media. Kahden blogitalon liitto tarkoittaa tietysti sitä, että meitä saman katon alla bloggaavia on nyt kosolti enemmän. Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet jo pitkään, mutta viime viikolla tarkkasilmäisimmät ehkä huomasivat, että blogini yläosasta katosi Indiedaysin logo.

Lifie, tai LIF!E, kuten tuolla ylhäällä nyt lukee, on blogini uusi koti. Blogiportaalin uudistuksen myötä blogit jaettiin nyt kolmeen osaan, ja vanhan tutun Indiedaysin alle jäivät nuoremmat muotibloggaajat, Foodloverin alle taasen kasattiin ruoka ja leivontablogit. Lifie on omistettu kokonaan meille lifestylebloggaajille. Lifie on siis asumista ja elämistä, sisustamista, hyvää oloa, ruokaa ja elämää ylipäätään. Blogini jatkaa siis samaa sillisalaattilinjaansa, eikä muutu mitenkään. Ja vanha osoitekin säilyy entisellään, eli mitään toimenpiteitä tämä ei nyt edellytä teiltäkään. 🙂

Kirjoitin muuten keväällä #blogitarina -postauksen, jossa kerroin enemmän blogin synnystä ja fiiliksistäni, joten jos tämä teksti herätti kysymyksiä, tai jätti kylmäksi, sieltä löytyy lisää suhteellisen tuoreita ajatuksia. 🙂

taavi

Kuvassa Taavi joka on ottanut asiakseen joko astella näppäimistön päällä tai roikkua villapaitani hihassa kun yritän kirjoittaa. Ei sille tosin oikein voi vihainenkaan olla.

Kivaa iltaa ja ihanaa marraskuuta!

Tallenna


Muutama juttu tuli mieleeni…

06.10.2016

Aurinkoista huomenta!

Muutamia juttuja tuli mieleeni tuossa aamukahvin lomassa, ja ajattelin raapustaa ylös näitä käytännönasioita.

Nyt on nimittäin Fazer Alku -arvonnan voittajat vihdoin arvottu, ja tällä kertaa onnekkaimmat olivat Riikka, Sanna ja Marianne. Voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti.

Tänään on myös viimeinen päivä hyödyntää KLO Design -alennuskoodi. Pipon ja alennuskoodin löydät Random facts about me -postauksesta.

Vielä ehtii myös osallistua Niinmun -arvontaan! Kipin kapin merinovillaneuletta tavoittelemaan!

Ja viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä: Inspiration Blog Awards -äänestys!
Eli mikäli haluat antaa äänesi blogilleni, voit tehdä sen täällä. Klikkaamalla katso ehdokkaat -palkkia sivulla näkyy kuvake kaikista ehdokasblogeista, ja kuvaani klikkaamalla pääset äänestämään. Blogit ovat aakkosjärjestyksessä, eli omani löytyy sieltä loppupäästä. Voit myös syöttää sivun hakukenttään “uusi kuu”, ja löydät blogini paremmin. Kategorioita on kaikkiaan kolme, ja oma blogini löytyy tuolta Lifie -sarjasta.

Uusi Kuu -blogi 5 Uusi Kuu -blogi 30

Mahtavaa alkua päivällenne!

Tallenna