Tänäkin vuonna huhtikuu toi tullessaan kevään ja vappua päästään juhlimaan valkovuokkojen kukkiessa. Blogissa huhtikuu on ollut puutarhapainotteinen ja niin kai se on ollut muutenkin. Kaiken arjen keskellä, kun tuo on mulle sitä parasta vastapainoa. Ja koska nyt kuitenkin ollaan Suomessa ja suloinen suvi on melkolailla lyhyt, tästä ilosta pitää nauttia kun sitä on tarjolla. Pahoittelut siis teille, jotka ette aiheesta välitä. Toukokuussa tätä aihetta tuskin on ainakaan vähemmän!
Kasvihuoneen suhteen on nyt päästy kaivamisen suhteen alkuun. Ja jos olette pystyttämässä kasvihuonetta, niin olkaa minua viisaampia, ja päättäkää siinä rakennusvaiheessa, mitä kasvarin ympärille haluatte. Olisi nimittäin tämä ympäristön kaivaminen mennyt siinä pohjan kaivamisen ohessa (koneella) huomattavasti kevyemmin ja nopeammin. Mutta ei auta, kun mieli muuttuu. Ja onneksi kasvihuoneen ympärille tehtävä sorapiha ei ole vain minun mielihaluni, vaan yhteisesti parhaaksi katsottu ratkaisu. Muuten voisi olla lapion varressa vähän hiljaisempaa. Mutta tässä siis ollaan ja kohta päästän jo ajamaan soraa!
Kasvihuoneen etualalle tulee leveämpi osuus soraa, sellainen, että siihen mahtuu penkki ja vaikka joitakin ruukkuja. Suoraan ovista lähtee myös polku, joka sitten yhdistyy tuohon pihan ajokaistaan. Polun alku näkyy tuossa alla.
Kasvarin sivuille ja taakse sora-alue tehdään vähän kapeammaksi. Tuossa alla näkyy suurin piirtein se leveys.
Ja tarkoitus on tosiaan nostaa se sora tuohon pohjan korkeudelle, eli raudoitukset menevät samalla piiloon.
Tällä hetkellä kasvariin pitää kulkea noita betonisia astinlautoja pitkin. 🙂
Kasvihuone alkaa olla jo täynnä ruukkuja ja se suuremman pöydän kantaminenkin jäi tuon kaivamisen jalkoihin. Niinpä olen valjastanut myös kuistin käyttööni ja siirsin sinne chilit ja kesäkurpitsat. Molemmat ovat tosin siinä vaiheessa, että lämpimät säät pitäisi saada äkkiä takaisin.
Tänään meillä juhlitaan vappuaattoa ystävien seurassa. Seuraavaksi pitää laittaa pöytä koreaksi. Jääkaapissa pullo skumppaa ja salted caramel cheesecake jälkkäriksi. Sen tein muuten tällä kertaa tuplakinuskilla. Katsotaan, miten onnistui. Ja sitten lapset saavat viritellä ilmapallot ja serpentiinit. Munkit jäivät nyt paistamatta, koska aika loppui kesken. Tosin tuota ruokamäärä katsellessani mietin, että illan aikana tuskin olisi enää ehditty munkkeja syödäkään. Iloinen vappuaatto siis alkamaisillaan!
Hauskaa vappua ja huhtikuun viimeistä! Enää kuukausi ja lapsilla alkaa kesälomat!
Aika ihania omalla tavallaan nuo koivujen keltaiseksi muuttuneet oksat. Siellä vihreyden keskellä ne muistuttavat tulevasta. Ja samaan aikaan kuin ilmassa leijailevat keltaiset lehdet ovat sillä omalla erityisellä tavallaan kauniita, tekee ne myös olon jollakin tapaa haikeaksi. Pitkä kuuma kesä on ihan oikeasti takana päin ja syksy edessä.
Melkein pari viikkoa meni flunssassa ja samaan aikaan kun vetämätön olo harmitti, tiesin kyllä, että syy taudin pitkittymiseen oli kokonaan itsessäni. Olisi pitänyt osata pysähtyä heti kuumeen iskiessä, eikä vain jatkaa kuin mitään ei olisikaan. No, taas tuli opittua. Ja nyt vihdoin tuntuu, että elämä alkaa taas palata uomalleen. Mutta pahinta tuossa pariviikkoisessa on ehdottomasti ollut se vaikutus korvien väliin. Ihan pienetkin asiat harmittaa enemmän kuin tavallisesti, ja sitä jotenkin vajoaa sellaiseen negatiivisuuteen. Ja ihan tyhmäähän se on, sillä asenne ratkaisee yleensä eniten myös näissä jutuissa.
Tajusin viikonloppuna, että velttoa oloa ja kireitä lihaksiakin enemmän pääni kaipasi jo jonkinlaista tuuletusta. Niinpä eilen, kun sain isomummun tänne illaksi ja pääsin itse pitkästä aikaa jumppaan, tuntui kuin elämä olisi ihan yht’äkkiä taas palannut raiteilleen. Liikunta on mulle ehdottomasti paras tapa tuulettaa päätä ja korvien väliä. Vaikka sitten ottaisikin vähän rauhallisemmin ja hyväksyisi, ettei kunto ole vielä ihan täysin kohdillaan. Mutta se, että ajatuksille antaa vähän happea hyvän ystävän seurassa on erinomainen lääke miltei oloon kuin oloon.
Se on niin iso juttu tuo asenne. Oli kyseessä sitten sitkeä flunssa tai vakavampi sairaus, positiivinen asenne auttaa jaksamaan huomattavasti paremmin kuin tilanteen surkuttelu. Ja hei, elämän asenteella ylipäätään on ihan älyttömän suuri merkitys. Tätä jäin illalla miettimään kiitollisuudessani. Ollaan oikeasti ihan älyttömän onnellisia, kun lapsilla on isomummu, joka ajaa tänne mielellään ja tuo vielä mukanaan vadillisen vasta paistettuja lettuja. Kunpa itsekin saisi pidettyä sen saman valon ja positiivisen asenteen elämässä ja ajatusmaailmassaan vielä vuosienkin päästä.
Mitä vielä tulee tuohon asenteeseen, niin pakko myöntää, että tällaiselle syysmasikseen taipuvaiselle asennesyksy on ehdottomasti paras lääke pimeyden ja apeuden karkottamiseen. Kun oikean asennoitumisen aloittaa jo ajoissa, ja opettelee ihan kaikki hyggekikat, pimeä vuodenaikakin on voitettavissa.
Eilen illalla se tuli, ihan ensimmäinen kesäsade, joka pyyhkäisi kaiken raikkaudellaan. Vedin villasukat jalkaan ja annoin ilman kiertää ikkunoiden ja ovien kautta. Tänään keli on jatkui samanlaisena. Kevyttä kesäsadetta, sellaista, joka ei hakkaa kaikkea alleen, vaan enemmänkin raikastaa, virkistää ja kastelee. Sillä tottahan se on, että niille kaikille oli jo tarvetta! Ja yläkerran lämpötilakin on laskenut varmaan kymmenellä asteella. Tarvetta oli nimittäin sillekin. 🙂
Olo oli jotenkin lapsellisen iloinen tuosta sateesta. Enimmäkseen tietysti siitä tuoksusta Ja odotin minä salamointiakin, jota oli tälle päivälle luvattu. Melkein harmitti ajatella, että istun illan koulussa ja se ilo jää vallan välistä, mutta salamoiden sijaan ilta kirkastuikin oikein kauniiksi.
Mårbackat ovat edelleen kuistilla ja olen tässä pohtinut, josko ne olisivat tässä koko kesän. Liiassa paahteessa kun ne helposti menettävät terhakkuuttaan ja väriään, ja varjoon niitä ei raski vallan sijoittaa. Kuisti saattaa olla kaikin puolin loistava vaihtoehto. Pienimmät ruukut mahtuvat ikkunalaudoille ja nämä vähän isommat saavat olla tuossa istutuspöydällä. Kesä tekee selkeästi mielestäni aina pikkuisen romanttisemman ja kuisti on oikein loistava paikka toteuttaa tätä maalaisromantiikkaa. Sopiva annos rajatussa tilassa! 😉
Heipsun!
Olen kuulkaas päivistä niin sekaisin, että ehdin jo hetken elää mielessäni sunnuntaita, kunnes tajusin, että tänään on vasta perjantai! Teki tuo keskiviikkoinen irrottelu niin hyvää, että olin kai mielessäni jo elänyt viikonlopun ylikin. Mutta se oli kuin olikin torstaiaamu, kun sain herätä ihan yksin ja juoda aamukahvit auringossa. Harvinaista herkkua molemmat!
Eilen hain lapset kotiin mummulasta ja saatiin iskäkin työreissulta takaisin vahvuuteen. Esikoisella oli tänään koulua, mutta Klaaran kanssa pidettiin sitten ihan vapaapäivää. Tosin oli meillä aamulle yksi työtapaaminen, mutta muuten ollaan oltu ihan lomalla. Käytiin lounaallakin ihan paikallisessa ravintolassa, kun en jaksanut ryhtyä kokkailemaan. 🙂 Päivä on kulunut likipitäen kokonaan ulkona ja kesän tuloa ihaillen. Sellaista kesäeloa, jota toivottavasti saadaan vielä seuraavien kuukausienkin aikana elellä.
Mittari näytti iltapäivällä +24°C ja siinä lintujen laulaessa kun sain hetkeksi uppoutua kirjaani, mietin, että tällä tavalla ihminen on kyllä onnellisimmillaan. Kesä, lämpö ja valo. Siinä kolmikossa on ihmeellisesti voimaa. Maasta puskee vaikka mitä, ja eniten tänään ilahdutti, kun huomasin viime kesänä maahan lykkäämäni puolikuolleen hortensian tekevän uusia lehtiä. Laitan kyllä jatkossakin parhaat päivänsä nähneet ruukkuhortensiat maahan.
Kaivoin talvikätköstään muuten myös tämän vanhan Banana Republicin kesämekon, joka on edelleen kesämekkojen ehdoton suosikkini. Päätin, että näistä lämpimistä pitää nyt nauttia, koska Suomen kesästä ei koskaan tiedä. Mutta ei olla pessimistejä!
Täällä ilta jatkuu seuraavaksi saunalla. Edessä helteinen viikonloppu ja koko perhe kasassa. Huonomminkin voisi olla!
Superviikonloppua kaikille! ♡
Ps. Tykkäättekö katsoa Instagram stooreja? Yritän sinne aina välillä jotain laittaa (kuten tänään), mutta olen varmaan vaan jotenkin kauhean vanhanaikainen, kun sen käyttö on mulle yhä jotenkin ihan kauhean uutta ja ihmeellistä. Toisaalta se konseptina kiehtoo, kun kuvien ei tarvitse olla puhelinräpsyjä ihmeellisempiä.
Ai jestas, mutta olipa noita puutarhahommia jo ikävä! Ja nyt on paikatkin ihan hellänä pihalla vietetyn ajan jäljiltä. Vähän jo puskee uutta vihreää maasta, mutta kuitenkin tuo kevään tulo on vielä vaiheessa. Ulos ei rohkene kalusteita viedä, mutta onneksi kevääntulosta, ja niistä kalusteistakin, voi nauttia tässä vilpolassa. Ja tänään juurikin tätä, kaupallisessa yhteistyössä Ellos:n kanssa
Olen itse vähän sellainen sisustajatyyppi, että mun kesäfiilistelykään ei rajoitu pelkästään puutarhakalusteisiin, vaan tykkään viedä sisustamista ulkonakin pidemmälle. Ja se kai on se nouseva trendikin, johon me suomalaiset ollaan koko ajan menossa enemmän mukaan. Että tehdään itsellemme pieniä tai suuria keitaita, ja otetaan ilo irti vuodenajasta, jolloin ei tarvitse käpertyä neljän seinän sisään. Mulle se on juurikin sitä, että kannetaan vähän tuoleja puutarhaan ja viimeistellään homma mukavilla tekstiileillä ja tietenkin ruukkuistutuksilla. Siinä voi sitten nautiskella joko kirjan parissa tai ystävän kanssa roseeta siemaillen. Nuo Elloksen Tobago-nojatuolit sopii oikeastaan juurikin tuohon tarkoitukseen ja niihin on mukava käpertyä myös isomman peiton kanssa. Sinisessä Maida-tyynynpäälisessä on sellainen mun näköinen kukkakuosi ja vihreä Mutiara ruukku on kaunis jo ihan sellaisenaan, mutta kukkaruukkuna erityisen boho!
Viime kesänä jo joku keskustelu saatiinkin aikaiseksi puutarhakalusteista ja siitä, mikä on kullekin se oma juttu. Aika monelle ne oikeat kalusteet oli ehdottomasti se yhtenäinen ruokailu- tai oleskeluryhmä ja mieluummin katetun terassin alla. Mutta oli siellä joukossa meitä Hulda Huolettomia, jotka tykkäämme ripotella tuoleja ja penkkejä vähän sinne tänne pitkin puutarhaa, eikä kaiken tarvitse olla just niin samaa paria. Toiset haluavat lämmittää terassinsa moderneilla lämmittimillä ja toiset tykkäävät sitten istua viltin alla kylki kyljessä rakkaan kanssa ja lämmitellä nuotion liekeillä. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa nauttia kesästä, kesäpihasta tai parvekkeesta, ja kun tuossa katselin vielä läpi Elloksen puutarhakalusteiden valikoimaa, totesin, että vaihtoehtoja on ihan varmasti jokaiseen makuun! Tykkäsi sitten bambusta, rottingista, puusta tai polyrottingista.
Meidän pihasta on nyt viimesyksyn ja tämän kevään aikana kaadettu puita, ja vaikka suurin osa on sieltä tontin rajalta, vaikuttaa tuo suurien puiden lähteminen ihan jo siihenkin, miten pihaa tulee valoa ja aurinkoa. Nyt vähän jännityksellä odotankin, että miten tuo muutos vaikuttaa niihin mun lempispotteihin. Johonkin tykkäisin laittaa myös sellaisen vähän romanttisen kahvilakaluston, mutta ihaninhan se olisi jossain syreenin katveessa. Kenties tässä vielä päädytään myös syreenin istutukseen, sitä kun pitäisi muutenkin hiukan harventaa. Ja toinen haaveeni on riippukeinu! En vain vielä ole keksinyt, mitkä olisi ne kaksi puuta, joiden väliin sen pingottaisin. Alapihan tammet olisivat kivoja, mutta paikka on sitten muuten turhan varjoinen. Kenties tässä tulee vieläkin joku puunkaato eteen. 🙂
Isossa puutarhassa on onneksi se etu, että niitä kivoja tunnelmallisia sopukoita löytyy melkein kuin yllättäin lisää. Sitten pitää vain viimeistellä tunnelma kalusteilla, tekstiileillä ja muilla ihanilla jutuilla. Mutta näistä haaveillen ja uutta kesää odotellen päiväkahvit kuistillakin on jo melkoisen ihana juttu!
*kuviollisen tyynyt ja torkkupeitto Elloksen viime kesän mallistosta.
Kevään ensimmäiset orvokit, vai pitäisikö sanoa kesän ensimmäiset orvokit? No, siinä ne nyt kuitenkin ovat neilikoiden kanssa ja odottavat, josko tämä harmaus jo huomenna vaihtuisi aurinkoon. Ollaan pienemmän kanssa edelleen kotona, koska paranemisen vaihtuikin uuteen kuumeeseen, ja korvatulehdushan se sitten oli. No, mutta nyt on lääke, joten eiköhän se tästä. Koska potilas oli tänään jo enemmänkin toipilas, päädyttiin paitsi täyttämään jääkaappia, myös nopeasti kukkaostoksille. Otettiin multasäkki keskelle keittiön lattiaa ja lyötiin orvokit ruukkuihinsa. Oikein mukavaa puuhaa ja ajanvietettä. Kuulemma olisi kiva jos hakisin vielä vähän enemmänkin kukkia. Mutta taitaa ne seuraavat olla kyllä sitten niitä, jotka istutetaan ulkona. 🙂
Piha on vielä vetisen ruskea, joten puutarhatyöt saavat edelleen odotella. Tänään meillä tosin kaadettiin puita, ja jälkipuintia käytiin sitten siihen päälle. Meillä on vissiin mieheni kanssa erilainen käsitys siitä, mikä näyttää hyvälle ja mikä ei. No joo, tiedän, että kuivat ja huonot puut on ihan turvallisuusriskikin, mutta silti on mun silmään vähän turhankin avaraa. Mutta kaipa se siitä, kun puihin tulee lehdet ja maisema rehevöityy!
Kuisti on ollut jo tovin ihan hirveässä kunnossa ja lattia kuran peitossa (matosta huolimatta), joten tänään aloittelin jo senkin siivoamista. Ja samalla pesin alakerran lattiat muutenkin. Ja kuulkaa ihan perinteisesti mäntysuovalla! Meillä on yli vuosi pesty lattiat pesurilla, mutta koska pesuaine oli loppu, enkä tähän hätään saanut mistään lisää (ja lattiathan on pestävä just silloin kun se inspis iskee), turvauduin perinteiseen tapaan. Ihana mäntysuovan tuoksu on vaihteeksi ihan kivakin!
Vielä ei ole niin lämmin, että kuistilla olisi tullut kahviteltua, mutta jos ennusteet lainkaan pitävät kutinsa, huomenna on viimeistään laitettava tuokin tila kahvittelukuntoon!
Tiedättekö, mikä on mulle ihan selkeä kevään merkki? Keltaiset narsissit! En nimittäin juuri pidä keltaisista kukista. Ainoastaan kevään keltaiset narsissit ja loppukesän keltaiset perennat (kuten kultapallo) ilahduttavat värillään. Ja tietenkin jotkin satunnaiset poikkeukset, kuten lasten poimimat voikukat ja muut iloiset yllätykset. Keltainen narsissi on siis itselleni ehdoton kevään merkki, ja meille kevät tuli tänään!
Callunat saivat väistyä tieltä, kun helmililjat, hyasintit ja narsissit ottivat tilan haltuunsa. Tai no, hyasintit ovat kyllä olleet kuistilla ihan marras-joulukuusta lähtien. Myöskin muratit on vanhoja ja talvehtivat näköjään nekin jokseenkin hyvin kuistilla.
Puutarhakausi on ehdottomasto korkattu, ja se jos mikä piristää, kun ulkona sataa vuorotellen vettä ja räntää. Kevättä kohti mennään, ja loska kuuluu asiaan! 🙂
Hurrrr, mutta kylläpä muuttui kylmäksi. Ulkona tuoksuu jo talvi, vaikka täällä ei lunta olekaan vielä näkynyt muutamaa ilmassa leijailevaa hiutaletta enempää. Tuuli kuitenkin repii taloa ja levittää vastaharvoituun pihaan lehtiä.
Tämä viikko on totisesti otettu lomailun kannalta. Ohjelmassa on ollut yksinkertaisia juttuja, kuten eilen ulkoilua ja pihatöitä lasten kanssa. Ollaan piirretty, kasattu palapelejä, leikitty piilosta ja luettu kirjoja. Tajusin siinä eilen haravoidessanikin, että enhän minä suinkaan vihaa haravointia, kuten usein olen väittänyt. Oikeastaan nautin hommasta suunnattomasti, kun sen saa tehdä ilman kiirettä ja aikatauluja. Samalla muistutan itseäni siitä, että kaikkea ei aina tarvitse tai voikaan jaksaa. Kyllä ne kukkamaat ehtii putsata sitten keväälläkin. Joskus parasta on ottaa vähän rennommin ja miettiä, mistä se hyvä olo ja mieli oikeastaan syntyy.
Vähemmän ruutuaikaa oli syyslomahaaveeni ja täytyy sanoa, että tämä on onnistunut meillä oikein hyvin. Mutta, sen lisäksi, että iloitsen lapsista, jotka ruudun sijaan tuojottavat ihan niitä tavallisia juttuja, iloitsen myös siitä, että olen itse pystynyt pysyttelemään poissa tietokoneelta, ja puhelimenikin olen kadottanut tänäänkin useammaksi tunniksi. Tekee välillä ihan hyvää keskittyä olennaiseen ja nauttia niistä ohikiitävistä hetkistä.
Kuumat kaakaot kiikutettiin kuistille ulkoilun päätteeksi. Nyt jännitetään alkaako lumisade, kuten on luvattu!
Takkatuli, kynttilät ja oman kodin rauha. Niistä koostuu tämän illan ihanuus! ♡
Täällä on edelleen taisteltu flunssaa ja ilkeää päänsärkyä vastaan, ja jälkimmäisestä johtuen edes iltapäivän auringonpaiste ei nyt tunnu erityisen mukavalle. Meillä syyslomat vietetään vasta ensi viikolla, joten nyt pidetään sormet ja varpaat ristissä, ettei lomaviikolla tarvitsisi kenenkään sairastaa. Eilen illalla kun virittelin vekkaria taas pirisemään aamu kuudeksi, totesin miehelleni, että voisin aloittaa viikonlopunkin jo heti sunnuntai-iltana uudelleen. Meni nimittäin aamuheräilyksi viikonloppukin, kun poika lähti aamuisin harrastustensa pariin. Sitä suuremmalla syyllä tuo lomaviikko on enemmän kuin tervetullut!
Nuo kurjan sateiset päivät jouduttivat jouluajatuksiani oikein kunnolla, ja viime päivinä olen ammentanut itselleni hyvää mieltä ajattelemalla kaikkea sitä kivaa, jota loppuvuoden pimeys tuo tullessaan. Kaupassa jo ihastelin glögiäkin, mutten tohtinut vielä ostaa. Jotenkin pelkään, että glögittelystä katoaisi se hohto, jos nautiskelun aloittaa liian aikaisin. Pidättäydyn siis mieluummin joulujutuissa ihan ajatuksen tasolla. Niin, ja haaveilen tietenkin pakkasista ja ensi lumesta, kuten kai kuka tahansa koiran omistaja näin vuosin. 🙂
Villapaitojen lisäksi, syksy tuo onneksi mukanaan myös pipokauden, ja itse olenkin jo pari viikkoa kulkenut pipo päässä, vaikka se nyt ei niin kovin kireällä ole ollutkaan. Pipo on ollut muuten loistava apu myös tuohon hiuskriisiin! 😀 Viime syksynä saamani viininpunainen Klo Design pipo on edelleen suosikkini, ja sain taas teillekin alennuskoodin Klon verkkokaupaan, mikäli syysgarderobissanne on pipon mentävä kolo. Meiltä löytyy näitä nykyisin jo useassa värissä, ja miehen kanssa käytetäänkin pipoja ristiin vähän sen mukaan, minkä värinen päivä kummalakin sattuu olemaan. Sama pipo kuitenkin sopii jokaiseen päähän, mikä meillä tarkoittaa sitä, että myös lapsilla on omat piponsa.
Koodilla uusikuu saa Klon verkkokaupan valikoimasta -15% alennuksen 31.10.17 saakka.
TurkulaisenKlo Designin pipo on valmistettu Suomessa. Se on 100% merinovillaa ja pysyy tukevasti päässä kuin päässä. Paksu reunus, johon taitoksen on kudottu, helpottaa myös lapsia pipon pukemisessa, sillä pipolla on selkeä muoto ja ryhdikäs olemus. Huomaathan, että tällä kertaa alennuskoodi koskee kaikkia Klo Design -verkkokaupan tuotteita!
Viininpunaisen kaveriksi sopii tietenkin vihreä, ja tämän maanantain asu koostuikin mustien housujen lisäksi vihreästä neulemekosta (Samsøe & Samsøe), sekä punaisesta piposta. Jos sitten muuten olikin vähän harmaa olo maanantaiaamuna, niin ainakin asu antoi väriä ilmeeseen! 🙂
Nyt sohvalle ja silmät hetkeksi kiinni. Josko tuo päänsärkykin tuosta helpottaisi!
Tänään jatketaan vähän kamerajutuilla ja valokuvauksella kaupallisessa yhteistyössä Olympus:n kanssa. Muistatte ehkä, kun kirjoitin teille tuossa heinäkuun lopulla yleistä juttua valokuvaamisesta ja vertailin erilaisia objektiiveja. Mikäli postaus on jäänyt lukematta ja aihe kiinnostaa, löydät sen täältä. Tuolloin mentiin hippasen syvemmälle ISO-arvoihin, aukkoon ja suljinaikaan, mutta tänään ainakin yritän pitää tekstin jotenkuten kevyempänä! 🙂 Lisäksi tässä postauksessa on pientä vertailua kahden Olympus:n suosituimman kameran kesken, eli juttua myös siitä, miksi minulta löytyy PENin sijaan tuo OM-D.
Mutta hei, sen pidemmittä puheitta lähdetään liikkeelle!
Pitkä matka on tultu siitä, kun sain ensimmäisen digikamerani (Olympus merkkisen) ja koko valokuvaaminen ylipäätään muuttui. Tuolloin elettiin kai vuotta 2005. Digipokkarin jälkeen seuraava Olympus -kamerani olikin sitten jo minijärkkäri OM-D E-M10, ja matkan varrella tuo kamera on vaihtunut tähän nykyiseen, vähän uudempaan malliin, eli OM-D E-M10 Mark II -kameraan. Tiedän kyllä, että Olympus PEN on suosittu järjestelmäkamera, mutta koska itselläni ei kyseisestä mallista ollut minkäänlaista kokemusta, lainasin tätä postausta varten Olympus PENin, jotta saisin hieman kosketuspintaa aiheeseen.
Heti kättelyssä voin sanoa, että kameroiden kuvanlaadussa ei tällaisissa kuvissa ole mitään eroa. Blogikuvat, kuvat lapsista ja merkkipäivistä, tai vaikka lomamatkasta, tallentuvat hyvin molemmilla kameroilla, mutta ehkä suurin ero on tuo OM-D:n vähän ammattimaisempi olemus ja käyttö. Toki omalla kameralla kuvaaminen on hiukan kuin autolla ajamista, eli säädöt tulee tehtyä sen enempää miettimättä, mihin kameran osaan kulloinkin koskee. Sormet ikään kuin tekevät työtä automaattisesti, vähän kuin jalka painaa autossa jarrua tai kytkintä korvienvälin sen enempää miettimättä, onko kyseinen poljin oikealla vai vasemmalla. OM-D:n kaksi säätörullaa tekevät mielestäni kameran aukon ja suljinajan säätämisestä nopeampaa, ja tekniikka vastaa esimerkiksi Canonin ammattijärkkärini käyttöä.
Toinen huomattava ero on etsimen käyttö, eli siinä missä Olympus PENillä kuvataan takanäyttöä käyttäen, OM-D:llä on mahdollista käyttää näytön sijaan myös etsintä, eli katsoa suoraan kameran läpi. Tämä on asia, joka mielestäni hyödyttää varsinkin silloin kun kuvan sommittelussa haluaa olla erityisen tarkka, tai vaikkapa oikein kirkkaana kesäpäivänä, kun kameraan pääsee valoa niin paljon, että takanäytön kuva palaa väkisinkin puhki. Etsimen läpi kuvatessa kahden säätörullan käyttö on oikeastaan liki pakollista, koska yhden säätörullan käyttö vaatii tietenkin rullaamisen aikana myös nappulan painamista, ja tämä olisi hankalampaa, kun kamera on kiinni poskessa. 🙂
Näiden edellä mainittujen lisäksi yksi mielestäni huomionarvoinen seikka on OM-D:n ja PENin välinen ero kameran äänekkyydessä. Nimittäin minun korvaani PENin suljin on aika äänekäs tuohon omaan kameraani verrattuna. OM-D:llä on mahdollista ottaa kuvia myös täysin äänettömästi, eli huomaamattomasti. Tästä hyötyy paitsi silloin, kun sulkimen ääni häiritsisi kuvaustilannetta, mutta ehkä eniten ihmistä kuvatessa. Kuvia räpsiessä, kun kuvattavalla usein silmät räpsyvät sulkimen tahdissa. 🙂
Erojen lisäksi noilla kameroilla on myös valtavasti yhteistä! Kuten jo mainitsin, molemmat tuottavat hyvää kuvaa, ja mikä tärkeintä, samat objektiivit käyvät molempiin kameroihin. Tunnen ihmisiä, jotka ovat hankkineet mukavasti objektiiveja PENiinsä, ja päättäneet kuitenkin vaihtaa OM-D -kameraan. Tässä kohtaa ei siis tarvitse laittaa koko objektiiviarsenaalia uusiksi (kuten vaikkapa usein Canonin kohdalla joutuu tekemään), vaan samat objektiivit sopivat molempiin Olympus -malleihin.
Molemmissa kameroissa on myös WiFi- joten kuvat on helppo siirtää älypuhelimelle langattomasti ja laittaa samantien vaikkapa Instagramiin tai Facebookiin. Myöskin peruskuvausominaisuudet ovat samat, eli jos osaat käyttää toista näistä kameroista, osaat käyttää myös sitä toista! Tätä seikkaa voisi vaikkapa verrata tietokoneen käyttöjärjestelmään tottumisella. 🙂
Lyhyenä yhteenvetona ajattelisin itse Olympus PENin olevan vaihtoehto kuvaajalle, joka miettii järjestelmäkameraa digipokkarin tilalle. Jos taas etsit ihan oikeasti ammattimaisempaa järjestelmäkameraa ja haluat edistyä manuaalikuvauksessa, suosittelen harkitsemaan OM-D:tä!
Mennään taas myös hetkeksi objektiivien pariin, sillä onhan objektiivi puolet kuvasta! Nyt jos koskaan kannattaa lukaista tuo edellinen postaukseni, sillä polttovälit ja aukko on väännetty siellä enemmän rautalankatyyliin. 🙂
Tässä postauksessa olen käyttänyt kolmea erilaista Olympus -objektiivia. Kuten viimeksi kirjoittelin, tykkään itse kiinteän polttovälin objektiiveista, ja omaan kameraani minulla on niitä kolme:
Lyhykäisyydessään nuo millit siis kertovat sen, paljonko kuvaan mahtuu, jos kuvaaja seisoo kuvattavasta kohteesta tietyllä etäisyydellä. Mitä pienempi mm-luku on, sen laajempi kuvakulma kennolle piirtyy. Suosikkini on tuo 45mm f1.8 –objektiivi, joka omaan silmääni tekee kauneinta jälkeä. Koska polttoväli on kuitenkin aika pitkä (tässä taas tämä epäloogisuus, eli mitä suurempi mm-luku=pidempi polttoväli, sitä kapeampi kuvakulma), tulee sisätiloissa usein seinät vastaan, ja siitä syystä tuo 25mm f1.8 –objektiivi on useimmiten kuitenkin valintani.
F-luku kertoo sitten enemmän objektiivin valovoimaisuudesta, eli nopeudesta. Monelle harrastajakuvaajalle tämä on kuitenkin enemmänkin sellainen syväterävyysjuttu. Nimittäin mitä pienempi f-luku (eli mitä suurempi aukko), sitä lyhyempi syväterävyys. Eli toisin sanoen, mitä pienempi f-luku, sitä paremmin kuvattava kohde erottuu sumentuvasta taustastaan.
Moni harrastaja kuitenkin sokeutuu tuon f-luvun kanssa ja ajattelee, että mitä pienempi f-luku objektiivissa ilmoitetaan sen sumeampaa taustaa kuviin saa. Tämä ei kuitenkaan ole ihan niin yksioikoista. F-luku on nimittäin vain yksi kolmesta asiasta, jotka vaikuttavat tuohon syväterävyyteen. Kaksi muuta seikkaa ovat objektiivin polttoväli ja kuvausetäisyys/tarkennusetäisyys. 30mmf3.5 Macro-objektiivilla ei siis saa yhtään sen vähempää utua kuviin, kuin vaikkapa tuolla 45mm f1.8 –objektiivilla!
Tämä johtunee siitä, että macro-objektiivin tarkennusetäisyys on eri kuin 45millisessä. Toisin sanoen, macron kanssa kamera jaksaa tarkentaa, vaikka olisit vain 14 millin päässä kohteessa. Ja mitä lähemmäs kohdetta kameralla menee, sen lyhyempi on myös syväterävyyden alue. Tuo 30mm f3.5 Macro-objektiivi tekee siis vielä enemmän utua kuviin, kuin 45mm f1.8 –objektiivi.
Merkitsin kolmeen tämän postauksen kuvaan tuon käytetyn objektiivin, jotta taas hahmottaisin teille niiden eroa. Postauksen ensimmäinen kuva on kuvattu 45mm f1.8 –objektiivilla ja tuon kauemmaksi en siis kohteesta mahtunut menemään, eli kuvaan ei kovinkaan laajaa kuvakulmaa tullut. Taasen tämän kappaleen yläpuolella oleva kuva on kuvattu 25mm f1.8 –objektiivilla suurin piirtein samasta paikasta, ja kuvaan mahtuu jo paljon enemmän! Molemmissa kuvissa f-luku on se objektiivin sallima suurin aukko, eli 1.8, mutta sitä utua tulee lähinnä noihin kuvien etualalla oleviin oliivipuun oksiin.
Tuossa alapuollella esimerkki 30mm f3.5 Macro-objektiivin syväterävyydestä 3.5 aukolla. Oikeastaan vain callunan kukinnon varren nukka on pikkuruiselta osalta skarppi, ja kaikki muu kuvassa epäskarppia. Kuva olisi siis kauniin utuinen vaikka olisin asettanut f-luvuksi tuplat!
Kuvaan itse aina raakakuvaa (RAW), eli kameran jälkeen kuva pitää “kehittää” tietokoneella, eli jälkityöstää kuvankäsittelyllä. Näissä kuvissa tätä jälkikäsittelyä on nyt mahdollisimman vähän, eli päädyin lähinnä suoristamaan kuvat ja korjaamaan joitakin ylivalottuneita kohtia. Tämä siitä syystä, että kuvat olisivat mahdollisimman paljon sitä luokkaa, mitä kamera tekee. Kameralla voi toki kuvata myös valmista jpeg -laatua.
Jälleen kerran, mikäli uuden järjestelmäkameran hankinta tuntuu ajankohtaiselta, Olympuksen verkkokaupasta saa runsaasti alennuksia 8.10.2017 saakka.
Koodilla ”OMDjaPEN” saat seuraavat alennukset (+ ilmaiset toimituskulut):