Aamukuuden kuvia ja muuta

16.8.2021

Viime vuodet on olleet aika täysinäisiä. Vihaan sanaa ruuhkavuodet, mutta en tiedä parempaakaan termiä, joka olisi yhtä selkeästi ymmärrettävissä. Koska iltaisin pitäisi olla kahdessa tai kolmessa paikassa yhtä aikaa, olen pyhittänyt aamut itselleni. Toki kesällä oli vähän helpompaa, mutta kun on tehnyt itsestään aamuihmisen, sitä oikeastaan nauttii aikaisen aamun hiljaisuudesta ja rauhasta. Niin no, salilla saa olla yleensä ihan yksin. Tänään nappasin salikassin lisäksi mukaani myös kameran, sillä olen ihaillut noita loppukesän usvaisia aamuja jo pitkään. Kuuden aikaan kotiinpäin ajellessa nappasin sitten itselleni muutaman kuvan muistoksi. Nyt pitää nauttia, sillä hetken päästä kuudelta aamulla on yhtä pimeyttä!

Olen viimeiset pari viikkoa jo vähän kipuillut tulevan syksyn vuoksi ja tuntenut sen tykyttävän tunteen rinnassa ja palan kurkussani. Kamppailut oman riittämättömyyden kanssa ja miettinyt,  että miten kummassa sitä taas jaksaa kaiken. Ja ennen kaikkea pystyy kaikkeen. Lauantaina istuin puoli tuntia hautausmaalla ja itkin. Ihan kuin pikkulapsi. Sitten nostin leuan pystyyn, ajoin kotiin ja menin ennen kymmentä nukkumaan. Kyllä se siitä. Ja sunnuntai-iltana meillä oli jopa pölystä puhtaat kaapinpäälliset ja tavarat pitkästä aikaa ainakin melkein paikallaan. Mielikin toimii paremmin kun ympärillä on siistiä ja puhdasta.

Tänään ollaan kuitenkin saatu aikataulupalapeliä ihanasti kasaan ja mulla on aika positiivinen olo tulevan suhteen. Kyllä tämä taas tästä. Mutta en siis ole mikään kiirettä rakastava ihminen. En todellakaan! Enemmän just se sellainen aamu-usvaa tuijottava ja lampaita rapsutteleva haaveilija. Luen aina niitä ihania kertomuksia pienistä saarista, joilla asuu vakituisesti vain kourallinen ihmisiä. Ne olisi just mulle sopivia paikkoja. Mutta eihän niissä ole voimistelua, jalkapalloa, säbää, balettia tai musiikkiopistoa. Että se siitä! Ja toisaalta, ei ehkä niitä viikonlopun valopilkkujakaan, kuten vaikka rapujuhlia, joiden voimalla tämä viikko laitetaan purkkiin.

No mutta mulla on mun aamut. Hiljaiset ja usvaiset ja kohta pimeätkin, mutta mulle niin äärimmäisen tärkeät ja pyhät.

 


Korvapuustipäivä

04.10.2019

Sattuipa sopivasti tämä pullan leipominen viralliselle korvapuustipäivälle. Hoksasin asian vasta kun viimeinen pelti oli uuniissa. Olen tässä kolme päivää kärvistellyt ihan tajuttoman kamalan pääkivun kanssa. Viime vuosina tästä päänsärystä on tullut vähän liiankin tuttu riesa ja joinakin kuukausina se on vielä kovempaa ja nyt sitten sattui juuri tämä kuukausi. Pää on kuvattu monellakin tapaa ja mitään ylimääräistä sieltä ei ole löytynyt, ja varmaan kyseessä on jokin hormonaalinen juttu, mutta joka tapauksessa uuvuttava juttu. Vaikuttaa ihan kaikkeen, kuten jaksamiseen ja mielialaan. Tähän viikkoon on vielä mahtunut paljon autolla ajamista, suhjusateessa ja hämärässä silmiä siristellen. Ja liian lyhyiksi jääneitä yöunia. Eilen lähdin ystävän kanssa heiluttamaan kahvakuulaa ja olo hiukan kohenikin. Sen verran, että laadin perjantaille toimintasuunnitelman, jossa pitäydyin vähän väkisinkin.

Vein lapset aamulla kouluun ja hoidin pakolliset kauppa ja apteekkiasiat. Sitten kotiin pullataikinan tekoon, sillä olin luvannut, että tällä viikolla leivotaan pullaa, ja koska viikonlopulle on ohjelmaa se taikina oli tehtävä nyt. Mutta oikeastaan nautin, sellaista taikinaterapiaahan tuo on. Kun sain taikinan kohoamaan vedin ulkoiluvaatteet ylleni, aurinkolasit päähäni ja suuntasin reippailemaan. Tunti luonnossa, hartioita heilutellen ja raikasta (joskin varsin lannan tuoksuista) ilmaa hengitellen. Pohdin siinä reippaillessa kaikkea maan ja taivaan väliltä. Mietin, miten pikkulinnut tarkenevat ja missä kohtaa lehmät eivät enää halua makoilla ulkona. Mietin sitä kevään päivää, kun taas nähdään, että lampaat ovat palanneet ulos. Pässit ja uuhet omille laitumilleen. Mietin, missä kohtaa leskenlehdet taas keväällä ensimmäisenä kukkivat ja katselin pajunoksia miettien pääsiäistä. Pohdin sitä, miten maaseutu tyhjenee ja mietin, jaksaako kukaan sinnitellä täällä viljelemässä kotimaista viljaa vielä 60 vuoden päästä. Toivotaan. Mietin, että kävisin mielelläni puolukoilla ja pohdin, että onkohan aika vaihtaa varrellisiin kenkiin.
Täytyy sanoa, että ulkoilu on kyllä lääke melkein vaivaan kuin vaivaan. Jos pääkipu nyt ei vallan poistunut, niin teho oli verrattavissa hyvään lääkkeeseen. 🙂

Lapset pääsivät tänään jo puolelta päivin, joten meillä vietettiin perjantai-iltapäivää leipoen. Tehtiin tosin korvapuustien lisäksi iso satsi myös voisilmäpullia, hyviä nekin.

Iltaan on mahtunut pojan salibandypeli ja muutenkin aika arkista ohjelmaa. Lapset rapistelevat sohvalla iskän tuomia tuliaiskarkkeja. Minä taidan ottaa suunnaksi sängyn. Josko vaikka saisi kunnon yöunet.

Huomiseksi on tiedossa mukavaa ohjelmaa äidin kanssa. Sormet ja varpaat ristiin, että olo olisi aamulla taas jo vähän parempi.

 

Ihanaa viikonlopun aloitusta! ♡


Fields of Gold

08.9.2019

Sunnuntaita!

Ja heti alkuun, että kuvat ei nyt ole ihan tältä päivältä, kuten varmaan moni hoksaa. 🙂 Mulla on aina jonkinverran kuvia omassa kuvapankissani ja osa päätyy blogiin, ja suurin osa ei. Nyt kuitenkin näitä jemmakuvia, sillä kamera on saanut olla lepoasennossa koko viikonlopun ja täytynee sanoa, että se on tehnyt ihan hyvää. Siis ylipäätään se, että on nauttinut viikonlopusta ja keskittänyt ajatuksensa ihan tähän läsnä olevaan hetkeen.

Olen todella todella harvoin yksin viikonloppuisin tai iltaisin, mutta eilen sain nautiskella melkein koko päivän ihan omasta seurastani ja omasta ajasta. Ja kylläpä tekikin hyvää. Hipsuttelin iltapäivän kotona villasukissani ja lämmitin saunaa. Ei musiikkia tai telkkaria, vaan oikeasti niin hiljaista, että seinäkellonkin saattoi kuulla kun sade hetkeksi taukosi. Makoilin keittiön sohvalla kirjani kanssa, keitin välillä kahvit ja laitoin syötävää ja sitten taas jatkoin. Makasin saunan lauteilla, kun ei ollut kiire minnekään, tein kasvoille kuorinnan ja naamion ja polttelin kynttilöitä. Tänään aloitin päiväni ulkoilemalla aurinkoisesta aamusta nauttien. Noin palautumisen ja latautumisen määrään suhteutettuna tuntuu, kuin olisi ollut viikon lomalla. Asiaan saattaa toki vaikuttaa kahdet kymmenen tunnin yöunetkin. Ja nekin työasiat, jotka vielä eilen stressasivat tuntuva nyt asioilta, jotka kaikki on ihan ok, ja jäsennelty mielessä jonkinlaiseen toteutusjärjestykseen. Aika ihana olo, eipä tähän oikein muuta voi sanoa.

En mä itseäni erakoksi kutsuisi, eiliseenkin mahtui kuitenkin ensin ihan sosiaalistakin puhaa, mutta nautin silti äärettömästi joutilaisuudesta ihan vain itseni kanssa. Tykkään hiljaisuudesta ja rauhasta, enkä kaipaa “elämää” jatkuvasti ympärilleni. Enkä edes usko, että tämä olisi mikään ikäkysymys, ehkä enemmänkin vain luonnekysymys. Eikä se tarkoita sitäkään, etten nauttisi perheeni seurasta, tai lasten läsnäolosta. Joskus vain tekee hyvää ottaa vähän pidempikin tauko myös itselleen.

Ja onhan se aika ihana tunne hakea lapset mummulasta. Kyseessä kun on sellainen win-win-tilanne, jossa kaikilla on ollut mukava viikonloppu. Tänään hemmottelen lapset vähän paremmalla iltapalalla (leivotaan yhdessä)  ja sitten kömmitäänkin koko porukka aikaisin nukkumaan. Uusi viikko on huomattavasti mukavampi aloittaa, kun olo on levännyt ja virkistynyt.

Suloista iltaa sullekin!


flare-lahkeet ja menneen talven lumia

29.11.2018

Tip tap, tip tap… Olisikin joululaulu, mutta kyllä se on kuulkaas sulavan lumen ääni mikä tuolta ulkoa kantautuu. Voi peppu, sanon minä! Vaikka olisi se kai ollut vähän liiankin hyvin, jos se pysyvä lumi ja pakkanen olisivat tulleet jo tässä kohtaa vuotta. Olen siis kiitollinen tästä pienestäkin talvesta. Ja onneksi otin eilen kuvia siitä lumesta. Menneen talven lumesta, kuten kai voisi jo tässä kohtaa sanoa. Mutta hyvä muistutus siitä, että oikea talvi on kaunis. Vai oletteko toista mieltä?

Mutta luonnon kauneudesta vähän pinnallisempiin juttuihin. Kaikkien pillifarkkuvuosien jälkeen olen nimittäin jo pitkään haaveillut kunnon flare-farkuista. Joo, mä tiedän, että nämä jakaa mielipiteitä, ja tiedän, että nämä on monelle myös ehdoton nounou. Mutta itse tykkään, ja riittäköön se nyt tällä kertaa.
No, ongelmana on lähinnä ollut, että olen halunnut täyspitkät farkut ja markkinoilla taasen on kovasti sitä vajaamittaista mallia. Parit farkut olen löytänyt sovitettavaksi asti, mutta lahkeet on aina jääneet lyhyiksi. Olin jo luopua toivosta, ja just siinä kohtaa löysin nämä ihanuudet. Korkea vyötärö, tarpeeksi pitkät liehulahkeet ja istuvat vielä muutenkin kuin hansikas. Ja onneahan on juurikin ne täydellisesti istuvat farkut! Nämä veti nyt ihan kärkeen luottovaatelistallani!

Aika ihania nämä mun lenkkimaisemat ainakin näin valoisaan aikaan, vai mitä olette mieltä? Viimeisen viikon tosin jopa illalla on nähnyt eteensä, kun lumi ja kuu on valaisseet maisemaa. Nyt täytyy pitää sormet ja varpaat ristissä, ettei taas mene ihan mustaksi.

Jos yrität pitää suklaasyönnin ruodussa ja olet kuten minä, eli rakastat fazerina-suklaata, suosittelen maistamaan noita Pulsin appelsiini-suklaa-kaurapatukoita (saatu / Life). Sellainen vähän parempi väipalapatukka, joka vie sen pahimman suklaanhimon hienosti mennessään. Ei sillä, etteikö se fazerinakin maistuisi, mutta kun ei niitäkään kai ihan joka päivä pitäisi syödä. Ainakaan ennen joulua. 😀

Kivaa torstai-iltaa. Mä lähden tästä kohta heiluttamaan kahvakuulaa. 🙂

 

Pulsin patukat saatu / Life


Äiti ja tytär

25.5.2018

Kaupallinen yhteistyö / Ellos

Folklorea omenatarhassa

Röyhelöshortseissa hassuttelua

     Äiti, me ollaan kuin siskokset! Näin tuumasi Klaara kun pukeuduimme samanlaisiin röyhelöshortseihin. Jos jotakin olen oppinut tyttölapsen äitinä, niin ainakin sen, että olen jollekin näissä jutuissa esikuva. Ja samaan aikaan kun tuo esikuvana oleminen tietenkin pelottaa kaiken vastuunsa vuoksi, se tuntuu myös ihanalle. Toki ymmärrän myös, että tämäkin vaihe menee joskus ohi (ainakin hetkellisesti), joten juuri nyt on hyvä aika nauttia siitä, että tyttäreni haluaa olla jollakin tavalla kaltaiseni. Saimme Klaaran kanssa kunnian toimia teille Elloksen Mother & Child -kampanjan malleina  ja tänään siis äidin ja tyttären yhteisiä asukuvia. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Ellos:n kanssa.

Kuusi vuotta sitten, kun olin raskaana, mulla oli selvä tunne, että toinen lapsistamme tulisi olemaan tyttö. Tämä siitäkin huolimatta, että kaikki väittivät vatsani olevan selkeä “poikamaha”, emmekä missään vaiheessa oikeasti tienneet tulevan lapsemme sukupuolta. En tiedä, johtuiko tuo vahva tunteeni siitä, että raskausaika oli niin erilaista kuin esikoista odottaessa, vai yksinkertaisesti jostakin äidinvaistosta, mutta kun kätilö ilmoitti lapsen sukupuolen, asia oli itselleni jo täysin selvä. Vaikka koko raskausajan tein henkistä työtä sen suhteen, että saisin tyttären, koin asian kuitenkin jollakin tapaa vaikeaksi. Ei sillä, että tyttölapsi olisi jotenkin vähemmän ihana asia, vaan ehkä juurikin sen vastuun vuoksi. Että miten pystyisin koskaan säästämään tyttäreni omilta kokemuksilta ja kasvattamaan lapseni terveeksi ja itseään ja omaa vartaloaan kunnioittavaksi naiseksi. Osaltaan kai kaikki se tyllin ja vaalenpunaisen vastustaminen johtui juuri tuosta. Toisaalta olin kai ehtinyt esikoisen kanssa profiloitua omasta mielestäni poikalapsen äidiksi. Mutta ihan kuten äidiksi kasvaminen muutenkin ottaa aikaa ja tapahtuu pikkuhiljaa, totuin rooliini ja itse asiassa jo sairaalassa näpyttelin tilaukseen kaksi ensimmäistä mekkoa. Nuo mekot ovat meillä edelleen tallessa, koska niillä on pelkästään vaatteita suurempi merkitys itselleni.

Koen olevani äärimmäisen onnekas siitä, että saan olla äiti niin tytölle, kuin pojallekin. Vaikka äitiys on aina äitiyttä lapsen sukupuolesta piittaamatta, ja lapsi on lapsi sukupuoleen katsomatta, on toki lapsissani myös eroja. Silti kaikkein tärkeintä on se, että saan olla lohduttava syli tai kainalo molemmille ja puhaltaa pipin pois haavoista. Sillä vielä, lasten ollessa kuitenkin pieniä, minä voin oikeasti puhaltaa ne haavat paremmaksi. Ja vaikka lasten kasvaessa myös haavojen luonne muuttuu, toivon että pystyn siihen jatkossakin.

En tiedä olenko koskaan, ainakaan ihan tietoisesti, pukenut itseäni ja lastani samanlaisiin vaatteisiin. Ja nyt siis puhutaan ihan samanlaisista vaatteista. Silti kuulen usein, että tehän olette Klaaran kanssa ihan samikset! Ja tottakai, sillä aivan varmasti tyylini vaikuttaa myös siihen, millaisia vaatteita lapselleni ostan. Ja tässä kohtaa luonnollisesti enemmän tuo vaikutus näkyy minun ja tyttäreni tyylissä. Me voidaan molemmat olla tyllihameessa tai tikkitakissa ja farkuissa. Ei kuitenkaan koskaan ihan täysin samanlaisissa vaatteissa. Ja mun mielestä lasten kanssa samaan tyylin pukeuduttaessa tärkeintä ei ole se, onko vaatteet ihan toistensa toisintoa, vaan kyse enemmänkin tyylistä ja fiiliksestä. Ei lasten ja aikuisten kuulukaan näyttää samalta, vaikka toki se, että lapsille on saatavana jotakin ihan muuta kuin omassa lapsuudessani, on ainoastaan pelkkää plussaa! Tykkäsin kovasti tuosta Elloksen Mother & Child -kampanjan sivusta ja hengestä. Ihana äiti-tytärtunnelma, vaikka siellä ei juuri samoja vaatetta äideille ja tyttärille olekaan. Samaa tyyliä kuitenkin!

Noissa ensimmäisissä, omenatarhakuvissa, mulla on Deborah-mekko  ja Klaaralla saman henkinen, lasten Alma-mekko. Molemmat sinistä puuvillakambrikkia ja sopivasti folklore tyylisiä. Sellaisia tyttömäisiä hippimekkoja, joista meillä tykätään. Tyyliltään tosi samikset, vaikka täydelliset yhtäläisyydet jäävätkin kankaaseen ja koristenauhaan jolla mekkoja on viimeistelty.

Toisessa asussa on sitten nuo röyhelöshortsit – samaa sinistä puuvillakangasta kuin mekotkin. Minulla Karmen-shortsit ja Klaaralla Ines-shortsit. Pikkuisen erilaiset malliltaan ja röyhelöiltään. Ehdottomasti kauneimmat kesäpöksyt, jotka tiedän! Mutta koska samanlainen alaosa on mielestäni riittävä tiimipukeutumiseen, valitsin meille ihan erityyliset yläosat. Tuo minun Aviva-pusero on astetta naisellisempi (ja aikuismaisempi) kuin Klaaran Greta-pusero.

Minä harvoin saan enää puhuttua lapsia kuviini, sillä he ovat jokseenkin aika kyllästyneitä siihen, että tahtoisin jatkuvasti kuvailla. Meillä on läjäpäin lasten ilveilykuvia, jotka toki nekin tallettavat jotakin lastemme persoonista perhealbumin kätköihin. Tämän postauksen kuviin Klaara kuitenkin halusi enemmän kuin mielellään. Pelkästään jo vaatteet, joihin tyttö ihastui, olivat toki iso tekijä, mutta suurin innoittaja oli kuitenkin yhtenäinen pukeutuminen äidin kanssa. Tajusin oikeastaan vasta nyt, miten tärkeää tuo tyttärelleni on. Se, että ollaan iskälle ne iskän tytöt. Molemmat yhtä tärkeitä ja kauniita.

 

Alma-mekko ja Deborah-mekkoAviva-puseroKarmen-shortsitInes-shortsit  ja Greta-pusero kaikki Ellokselta. Elloksen Mother & Child -kampanjan sivulla lisää ideoita ja fiiliksiä!

Suloista viikonlopun aloitusta! ♡


Sunny sunday ja tortillapäivä

08.4.2018

Täällä on ihailtu lumien sulamista ja kuunneltu joutsenten kaakatusta. Ei ne kauan malttaneet pysyä poissa, vain nuo kovimmat pakkaset. Ja tuntuu, että sekin oli ihan juuri, kun lenkkeilin tuolla rantavallilla hankikantojen päällä. Nyt polku on mitä parhaimmassa lenkkeilykunnossa.
Me humputimme eilen Klaaran kanssa kaupungissa sillä välin, kun esikoinen oli kaverinsa synttäreillä. Vietettiin kunnon äiti-tytär laatuaikaa ja ihailtiin koruja ja käsilaukkuja. Käytiin kahvilassa ja katseltiin kaikkea sellaista, mitä täällä meillä ei voi nähdä. Sekin on välillä ihan mukavaa, mutta kyllä mä silti olen näiden maisemien ihminen.

Eilen käytiin vanhempieni luona karjalanpaistilla, mutta tänään on nautittu perheen yhteisestä vapaapäivästä, ja sen kunniaksi tortillajuttuja. Ja seuraavaksi täysinäisen vatsan viereen pötköttelemään. Jos vaikka eilisen Midsomerin murhat katselisi. Se kun on just sopivaa sunnuntaitekemistä. Ladataan akkuja uuteen viikkoon.

Leppoisaa sunnuntaita teillekin!


potkukelkkoja ja pelkkää auringonpaistetta

04.3.2018

Terveisiä Köyliönjärven jääradalta! Punattiin tänään poskia huimaavan kauniissa talvisäässä, eikä suinkaan oltu ainoita, moni muukin oli lähtenyt ulkoilemaan kelkkaillen ja luistellen.

Jäärata on loistava esimerkki siitä, miten ihmisiä aktivoidaan ulkoilemaan ja liikkumaan luonnossa. Sen kun menet ja pukeudut keliin sopivasti. Potkukelkkoja saa lainata ja halukas ottaa mukaan retkiluistimet tai tavalliset luistimet. Hiihtoladutkin kulkevat jäärataa mukaillen. Kiitos pienen kunnan, sen kyläyhdistysten, mukaan lähteneiden yritysten ja lukuisten talkoolaisten, Köyliönjärvi liikuttaa ihmisiä läheltä ja kaukaa.

Me kierrettiin koko lenkki, ja vähän päälle, kun palattiin vielä lopuksi kivalle nuotiopaikalle makkaranpaistoon. Välillä lapset istuivat kelkan kyydissä, ja välillä me aikuiset saimme nauttia vauhdin hurmasta. Parasta kuitenkin se, ettei ole kiire, vaan välillä voi ihan vain pysähtyä maisemia ihailemaan.

Tuntuu olevan harvassa nämä koko perheen yhteiset päivät meidän perheessä, mutta tänään nautitaan sitten muidenkin päivien edestä. Nyt hyvää ruokaa ja rehellistä löhöilyä.

Leppoisaa sunnuntaita!

 

Pahoittelut, tänään vain puhelinkuvia. Lisää tietoa jääradasta löydät esimerkiksi täältä.


tammikuun aurinko

08.1.2018

Ihana ihana aurinko! Joka tosin muistuttaa nyt siitä, miten joulusiivouksen kanssa vedettiin sieltä mistä aita oli matalin. Sen lisäksi nimittäin, että olen odottanut pakkasia petivaatteiden tuulettamiseksi ja pakastimen sulattamiseksi, huutavat nyt ikkunat ja muutkin pinnat puunausta auringonsäteiden armottomuudessa. No, mutta nuo ei ole tämän päivän juttuja, ja haluan myös uskoa, että talven valoa ja pakkasia jatkuu ainakin helmikuun loppuun asti. Ja, jos ikkunoiden lika nyt päättää jonakin päivänä itsestään kadota, niin terve menoa vaan! Selviän ilmankin.

Mutta joulu kuitenkin kuorittiin eilen pois. Lukuun ottamatta muutamaa äidin virkkaamaa lumihiutaletta, pakattiin kaikki joulu laatikoihin ja suljettiin vintille odottamaan seuraavaa jälleennäkemistä. Olohuoneeseen tuo vaikutti eniten, kun kuusi valoineen sai lähteä, ja jäljelle jäi vain tyhjä nurkka. Ja pimeys! Joulukuusenvalot toivat mukavasti tunnelmaa olohuoneeseen, mutta nyt sitä täytyy kehitellä sitten muilla konsteilla. Normaalisti tämä joulun riisuminen tuo mukanaan sitkeän sisustuskärpäsen, mutta nyt ei oikein tunnu irtoavan senkään suhteen. Älkääkä ymmärtäkö väärin, en koe sitä lainkaan huonona asiana! Ehkä kaikki vaan on ihan hyvin just näin, eikä väkisin kannata miettiä, mitä kaikkea voisi muuttaa. Pätee muuten elämässä ylipäätään. 🙂

Arki alkoi, ja olo on senkin suhteen ihan jees. Valoa kohti mennään ja elämä asettuu kyllä uomaansa, kunhan antaa sillekin vähän aikaa. Vähemmän stressiä, ja enemmän iloa. Siinä toivetta ja tavoitetta. Iloa ja aurinkoa viikkoonne! ♡
Tallenna


Melkein kuin silloin kesällä…

03.9.2017

Voihan aurinko armas!

Sen verran näyttää kiireiseltä tuo ensiviikko, että päätin napsaista itselleni sunnuntaista työpäivän – ainakin puolikkaan sellaisen. Aurinkoinen sää onneksi muistutteli, että ihan koko päivää ei kannata tietokoneen ääressäkään uhrata. Koska punainen paholaiseni oli kammettu ulos autotallin kätköistä, päätin hurauttaa pienelle pääntyhjennysajelulle ja nauttia maisemista. Ja siellähän se silmä lepäsi. Samalla kun aurinko lämmitti poskia ja heinäsirkkojen sirinä raikui korvissa.

Vielä olisi nopea sunnuntairaivaus ja puhtaiden lakanoiden sijaus. Illalla ladataan akut uuteen viikkoon saunanlauteilla ja ajattelinpa polkupyörän lisäksi ulkoiluttaa myös koiran. Ehkä se on tuo valo, mikä saa olon niin hurjan energiseksi! Lähes kesäiseksi!  🙂

Voi kiltti syyskuu, ole armollinen ja jatka samaa rataa!

Suloista sunnuntaita!


ilta-auringossa

28.8.2017

Hei ihanat, ja uutta viikkoa!

Ihan mielettömän kaunis päivä! Näitä kun jaksaisi pidellä  koko tulevan syyskuun, niin johan tässä saisi nauttia. Mutta nautitaan ainakin silloin kun siihen on mahdollisuus!

Tehtiin Klaaran ja Alman kanssa vielä jumpan päälle pieni happihyppely. Harvemmin tulee kuljettu kamera kaulassa noitakaan reittejä, mutta tänään tuntui siltä, että illasta on pakko ikuistaa joku muisto tulevaisuuden varalle.
Siellä me siristeltiin silmiä ilta-auringossa, heiteltiin kiviä jokeen, bongattiin sieniä ja maahan pudonneita lehtiä ja ihasteltiin viljapeltojen hehkuvia sävyjä. Juteltiin asioita laidasta laitaan ja laulettiin hämä-hämähäkkiä. Mukava tapa päättää päivän kiireet ja rauhoittua iltatoimiin. Jää tästä maanantaista oikein hyvä fiilis!

Säätiedotus lupailee kauniita kelejä tuleville päiville, joten muistakaahan ulkoilla! Vielä ehtii valoisaan aikaan jopa iltalenkille!

Rauhallista maanantai-iltaa! ♡