Korvapuustipäivä

04.10.2019

Sattuipa sopivasti tämä pullan leipominen viralliselle korvapuustipäivälle. Hoksasin asian vasta kun viimeinen pelti oli uuniissa. Olen tässä kolme päivää kärvistellyt ihan tajuttoman kamalan pääkivun kanssa. Viime vuosina tästä päänsärystä on tullut vähän liiankin tuttu riesa ja joinakin kuukausina se on vielä kovempaa ja nyt sitten sattui juuri tämä kuukausi. Pää on kuvattu monellakin tapaa ja mitään ylimääräistä sieltä ei ole löytynyt, ja varmaan kyseessä on jokin hormonaalinen juttu, mutta joka tapauksessa uuvuttava juttu. Vaikuttaa ihan kaikkeen, kuten jaksamiseen ja mielialaan. Tähän viikkoon on vielä mahtunut paljon autolla ajamista, suhjusateessa ja hämärässä silmiä siristellen. Ja liian lyhyiksi jääneitä yöunia. Eilen lähdin ystävän kanssa heiluttamaan kahvakuulaa ja olo hiukan kohenikin. Sen verran, että laadin perjantaille toimintasuunnitelman, jossa pitäydyin vähän väkisinkin.

Vein lapset aamulla kouluun ja hoidin pakolliset kauppa ja apteekkiasiat. Sitten kotiin pullataikinan tekoon, sillä olin luvannut, että tällä viikolla leivotaan pullaa, ja koska viikonlopulle on ohjelmaa se taikina oli tehtävä nyt. Mutta oikeastaan nautin, sellaista taikinaterapiaahan tuo on. Kun sain taikinan kohoamaan vedin ulkoiluvaatteet ylleni, aurinkolasit päähäni ja suuntasin reippailemaan. Tunti luonnossa, hartioita heilutellen ja raikasta (joskin varsin lannan tuoksuista) ilmaa hengitellen. Pohdin siinä reippaillessa kaikkea maan ja taivaan väliltä. Mietin, miten pikkulinnut tarkenevat ja missä kohtaa lehmät eivät enää halua makoilla ulkona. Mietin sitä kevään päivää, kun taas nähdään, että lampaat ovat palanneet ulos. Pässit ja uuhet omille laitumilleen. Mietin, missä kohtaa leskenlehdet taas keväällä ensimmäisenä kukkivat ja katselin pajunoksia miettien pääsiäistä. Pohdin sitä, miten maaseutu tyhjenee ja mietin, jaksaako kukaan sinnitellä täällä viljelemässä kotimaista viljaa vielä 60 vuoden päästä. Toivotaan. Mietin, että kävisin mielelläni puolukoilla ja pohdin, että onkohan aika vaihtaa varrellisiin kenkiin.
Täytyy sanoa, että ulkoilu on kyllä lääke melkein vaivaan kuin vaivaan. Jos pääkipu nyt ei vallan poistunut, niin teho oli verrattavissa hyvään lääkkeeseen. :)

Lapset pääsivät tänään jo puolelta päivin, joten meillä vietettiin perjantai-iltapäivää leipoen. Tehtiin tosin korvapuustien lisäksi iso satsi myös voisilmäpullia, hyviä nekin.

Iltaan on mahtunut pojan salibandypeli ja muutenkin aika arkista ohjelmaa. Lapset rapistelevat sohvalla iskän tuomia tuliaiskarkkeja. Minä taidan ottaa suunnaksi sängyn. Josko vaikka saisi kunnon yöunet.

Huomiseksi on tiedossa mukavaa ohjelmaa äidin kanssa. Sormet ja varpaat ristiin, että olo olisi aamulla taas jo vähän parempi.

 

Ihanaa viikonlopun aloitusta! ♡


Fields of Gold

08.9.2019

Sunnuntaita!

Ja heti alkuun, että kuvat ei nyt ole ihan tältä päivältä, kuten varmaan moni hoksaa. :) Mulla on aina jonkinverran kuvia omassa kuvapankissani ja osa päätyy blogiin, ja suurin osa ei. Nyt kuitenkin näitä jemmakuvia, sillä kamera on saanut olla lepoasennossa koko viikonlopun ja täytynee sanoa, että se on tehnyt ihan hyvää. Siis ylipäätään se, että on nauttinut viikonlopusta ja keskittänyt ajatuksensa ihan tähän läsnä olevaan hetkeen.

Olen todella todella harvoin yksin viikonloppuisin tai iltaisin, mutta eilen sain nautiskella melkein koko päivän ihan omasta seurastani ja omasta ajasta. Ja kylläpä tekikin hyvää. Hipsuttelin iltapäivän kotona villasukissani ja lämmitin saunaa. Ei musiikkia tai telkkaria, vaan oikeasti niin hiljaista, että seinäkellonkin saattoi kuulla kun sade hetkeksi taukosi. Makoilin keittiön sohvalla kirjani kanssa, keitin välillä kahvit ja laitoin syötävää ja sitten taas jatkoin. Makasin saunan lauteilla, kun ei ollut kiire minnekään, tein kasvoille kuorinnan ja naamion ja polttelin kynttilöitä. Tänään aloitin päiväni ulkoilemalla aurinkoisesta aamusta nauttien. Noin palautumisen ja latautumisen määrään suhteutettuna tuntuu, kuin olisi ollut viikon lomalla. Asiaan saattaa toki vaikuttaa kahdet kymmenen tunnin yöunetkin. Ja nekin työasiat, jotka vielä eilen stressasivat tuntuva nyt asioilta, jotka kaikki on ihan ok, ja jäsennelty mielessä jonkinlaiseen toteutusjärjestykseen. Aika ihana olo, eipä tähän oikein muuta voi sanoa.

En mä itseäni erakoksi kutsuisi, eiliseenkin mahtui kuitenkin ensin ihan sosiaalistakin puhaa, mutta nautin silti äärettömästi joutilaisuudesta ihan vain itseni kanssa. Tykkään hiljaisuudesta ja rauhasta, enkä kaipaa ”elämää” jatkuvasti ympärilleni. Enkä edes usko, että tämä olisi mikään ikäkysymys, ehkä enemmänkin vain luonnekysymys. Eikä se tarkoita sitäkään, etten nauttisi perheeni seurasta, tai lasten läsnäolosta. Joskus vain tekee hyvää ottaa vähän pidempikin tauko myös itselleen.

Ja onhan se aika ihana tunne hakea lapset mummulasta. Kyseessä kun on sellainen win-win-tilanne, jossa kaikilla on ollut mukava viikonloppu. Tänään hemmottelen lapset vähän paremmalla iltapalalla (leivotaan yhdessä)  ja sitten kömmitäänkin koko porukka aikaisin nukkumaan. Uusi viikko on huomattavasti mukavampi aloittaa, kun olo on levännyt ja virkistynyt.

Suloista iltaa sullekin!