Hhurrr….

06.11.2019

Hui kuinka kylmältä tuo 10 asteen pakkanen näin marraskuussa tuntuukin. Onneksi kroppa tottuu talveen, ja ainakin itse olen iloinen jokaisesta aurinkoisesta pakkaspäivästä!

Taitaa silti olla niin, että mun curly girl -projekti loppui näihin pakkasiin. Tai ainakin kiharan tavoittelu taukosi. Ensinnäkin siksi, että olen koko ajan kieltäytynyt käyttämästä muotoilutuotteita, jotka vissiin olisi aika olennainen osa metodia, ja toisaalta siksi, että pakkanen ja juoksupipo ei nyt vaan lähtökohtaisesti ole mikään paras yhdistelmä millekään kampaukselle tai hiuslaadulle. Mutta toisaalta mun hiukset tuntuvat tosi kivoilta ja hyvinvoivilta, vaikka alkuun pelkäsinkin niiden kuivuvan täysin pois. Jatkan siis samaa rataa kuin ennenkin, eli lähinnä vain käytän tuotteita, jotka ovat ns. ”cg sallittuja”. Mulla ei ole mitään ongelmaa pitäytyä pois shampoon käytöstä. Tuntuu jopa vähän hassulta, että sellaista on joskus tarvinnut. Tykkään läträtä avokado- ja arganöljyn kanssa ja nautin ennen kaikkea siitä, miten ilmavaksi hiuspohja on muuttunut. Huolimatta pipokaudesta, hiukset eivät kulje pitkin päänahkaa.

Paitsi, että talvi käy vähän hiusten päälle, nyt lämmityskauden ja pakkasten tultua olen huomannut tosi nopeasti miten paljon enemmän ihokin kaipaa rasvausta ja huolenpitoa. Ihan eri tavalla kuin kesällä. Paitsi, että kädet kuivuvat, tuntuu iho hilseilevän koko kropasta, jos yhdenkin rasvauksen tai öljyämisen jättää väliin. Tavallaan olis aika ihanan helppoa unohtaa kuiva iho paksujen vaatteiden alle, mutta toisaalta siitä on ihan kiva huolehtia vaikka sitten vain ensi kevättä ajatellen. Olenkin ottanut yhdeksi ”kaamoslääkkeekseni” sellaisen kauneuskylpemisen. Enkä tarkoita nyt mitään ruusun terälehdillä koristeltua poreammetta, vaan ihan sellaista perusjuttua. Sauna ja kuorinta, rasvaus ja kuivaharjaus. Ja ne kantapäät! Olen viimeisen puolen vuoden aikana rasvannut niitä vähintään yhtä paljon kuin koko elämäni aikana yhteensä ja olen vihdoin päässyt eroon lohkeilleista kraatereista.
Olen myös miettinyt, että pihasaunan todellinen ihanuus on juurikin talvessa. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun kävelee kuumista löylyistä sysipimeän pihan poikki ja katselee tähtikirkasta taivasta. Tai no, ehkä avanto, mutta josko saataisiin lunta ja pääsisi pyörähtämään siinä. :)

Tykkään tosi paljon Samsøe & Samsøen vaatteista ja niiden neuleet on olleet todella ihania. Just sellaisia, joita on tullut käytetty talviaikaan useamman kerran viikossa. Harmi vain, että menin viime talvena vahingossa pesemään pitkän vihreän neuleeni koneessa ja se kutistui täysin käyttökelvottomaksi. Harmittaa ihan vietävästi, enkä tajua, mitä olen ajatellut kun olen tunkenut sen koneeseen!  Tämän vaalean neuleen bongasin alesta alkusyksystä ja hankin sen korvaamaan neuletappioni. Todella paksu ja lämmin, ja just sopiva vaate vilukissalle. 

Vaikka pakkaspäivissä paljon positiivista onkin ja kaikenlainen itsensä hemmottelu antaa virtaa, mä olen kyllä tähän aikaan päivästä ihan rehellisen väsynyt – oli kesä tai talvi. Eli mukavaa iltaa ja kauniita unia! ♡


varjoa ja valoa

29.10.2019

Mun päässä on pari päivää soinut Suvi Teräsniskan Täydellinen elämä. Lähinnä kai siksi, että elämä on taas jälleen kerran osoittanut olevansa sekoitus onnea ja surullisia vaiheita. Ja vaikka näitä tällaisia vaiheita mahtuu meidän jokaisen elämään, se sykli saattaa joskus tuntua liian kovalta. Kun itse miettii, että nyt ei jaksaisi yhtään enempää, kaikki universumin kappaleet saatavatkin olla eri mieltä. Itse jouduin tällaiseen tilanteeseen sunnuntaina, kun lähdin miehen kanssa ulkoilemaan ja ikään kuin selvittämään päätäni ja keräämään voimia. Ajatuksella, että kyllä tämä tästä, kaikki järjestyy ja elämä kantaa. Ja sitten se elämä onkin yht’äkkiä vaakalaudalla. Sain todella pahan anafylaktisen reaktion ja ehdin jo ajatella, että tässä se nyt sitten oli.  Mutta Luojalle kiitos, olemassa on myös se yhdestoista hetki. Tästä lähtien mulla on adrenaliinikynät AINA mukanani ja nukun pari sellaista vieressäni todennäköisesti loppuelämäni. Siinä kun kroppa twerkkasi sairaalassa lämpöpeiton alla, mietin kyllä, että ei nyt olisi tätäkin tarvittu. Samaan aikaan mietin kuitenkin, että saan mennä takaisin kotiin mun perheen luokse, halata ja tulla halatuksi. Elämä jatkuu, ja varjojen jälkeen tulee taas valoa.

Jos jotain elämässä on oppinut niin sen, että vaikeiden tilanteiden keskellä ei onneksi tarvitse olla yksin. Mulla on ihania ystäviä, sukulaisia ja perhe. Niitä, jotka kannattelee silloinkin, kun tuntuu, että muuten ei jaksaisi. Ihmisiä, jotka rientävät auttamaan ihan käytännön asioissa ja ovat tukena. Niitä joiden tietää olevan siinä lähellä jos vain tarvitsen. Se on sellainen voima ja siunaus.  Ja mulla on ihan superihana sisko, joka nukkui viime yön meidän sohvalla, ja jonka kanssa olen saanut viettää vuorokauden. Puhua hassuja, tirautella kyyneliä ja nauraa turhanpäiväisille. Ja ulkona ihana pikkupakkanen ja maassa ensimmäiset hennot lumihiutaleet. Upea auringonpaiste ja loppujen lopuksi aika täydellinen elämä – sellainen sekoitus onnea ja surullisia vaiheita.

Olkkarin pöydällä ystävän tuomat kukat ja Hemtexin loppuunmyynnistä kolmella eurolla löytynyt kynttilänjalka. Elämän pieniä iloja ❤️