yhden aikakauden loppu

14.3.2020

Kyllä siinä tippa tuli silmään kun tänään tajusin, että kävin ehkä viimeisen kerran mummulassani. Katselin seinäpaneeleja, puuhellaa ja vanhaa kahvimyllyä miettien, että säilyykö sellaiset asiat mielessä aina. Entä tuoksut. Ja totesin, että kyllä ne säilyy. Siellä jossain mielen perukoilla. Kotona 7-vuotias ihmetteli, miksei ihmiset vain voisi elää aina. Jouduin selittämään, että se ei vain ole luonnollista. Luonnollista on syntyä ja luonnollista on myös kuolla. Sanoin, että vähän kuin kukat. Aina tulee uusia kukkia vanhojen kuolleiden tilalle. Se on luonnollista. Käytiin läpi lähipiirin kuolemat, mutta myös kaikki syntymät ja ihanat pienet vauvat. Ja toki pidin huolen siitä, että viivan alle jäi plussaa. Mitäpä sitä lasta väestön ikärakenteella huolestuttamaan. Kyselytunti päättyi positiivisin mielin, ja huomasin itsekin saaneeni käsiteltyä ajatuksiani. Yksi aikakausi päättyi, mutta se kuuluu elämään. Näin sen on tarkoitettukin menevän.

Yhden sortin uusi aikakausi tässä on myös alkamassa, sillä näyttää nyt siltä, että meidän iskä tulee olemaan viikonloput kotona ainakin seuraavat pari kuukautta. Onneksi pihassa on tukkikuorma ja aurinko paistaa. Jonkin sortin moottori ulkona jo kuuluu käyvänkin. Tuntuu ihan totaalisen hassulta, mutta ehkäpä tähänkin vain totutaan. Ja eniten kai pelkäänkin sitä, että totun liiankin hyvin. Mutta just nyt yritän ihan vain nauttia siitä, että meillä on koko porukka kasassa. Ja siitä, että lapset kysyivät syötyään, että mennäänkö ruokalevolle. :D

 

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua! ♡


aurinkoisen viikon päätteeksi

28.2.2020

Silirimpsis ja perjantaita!

Se on ihmeellinen voima tuo aurinkoenergia. Kun koko viikon on saanut aamusta alkaen nauttia paisteesta, sitä on kuin jotenkin uudelleen syntynyt. Tuntuu, että energiaa on tupla määrä talven keskiarvoon ja vireystilan vuoksi aivotkin jotenkin lähtevät taas käymään. Syntyy ideoita ja inspiraatiota, mahdotonkin tuntuu taas mahdolliselta. Ja puhumattakaan siitä, mitä aurinko tekee ympäröivälle maailmalle. Maisemat värittyvät uudelleen ja oma kotikin näyttää jotenkin erilaiselta. Olen hengitellyt tällä viikolla pakkasilmaa keuhkoihini ja nauttinut valon lisäksi kuivuudesta ja kurattomuudesta. Nyt kun lunta ei tälle talvelle tullut, tuo pakkasesta nauttiminen on ihan älyttömän tärkeää. Kuin hengittäisi jonkin suodattimen läpi puhtautta ja raikkautta.

Toki siinä auringossa on se armottomuutensakin. Tällä viikolla on tullut tartuttua siivousrättiin kerran jos toisenkin. Valo paljastaa lasten kulkureitit ja ovenpieliin jääneet sormenjäljet. Ikkunat suoraan sanottuna huutavat päästä likakerroksestaan eroon, ja jokaisella kaapin ja laatikon aukaisulla mieleen tulee siistimisen ja järjestyksen tarve. Mutta kenties luonto on tarkoittanut sen juurikin näin. Että se mitä pimeään aikaan ei kuitenkaan jaksa tehdä, pysykööt myös pois silmistä.

Viikonloppuun on ihana siirtyä ainakin kohtalaisen siistissä kodissa, jossa tulppaaneja on kahdenkin pöydän piristykseksi (toisesta kimpusta kiitos ystävälle).  Perjantai-iltaa aion viettää supermukavasti lasten kanssa kotosalla ja vapaaillasta nautiskellen. ♡

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.