pääsiäisneule ja vanhoja aarteita

24.3.2021

Tuossa kun lapseni kanssa keskustelin uuden huonekalun tuoksusta, tulin miettineeksi, miten vähän meillä on tähän kotiin ostettu uusia huonekaluja. Oikeastaan lähes kaikki on vanhasta kodista ja suuri osa tietenkin myös vanhoja huonekaluja. Sänkyä, bambupöytää, työpöytää ja joitakin tuoleja lukuunottamatta ollaan menty vanhoilla. Ja niistä mä tykkäänkin. Joskus mietin, että uudenaikaiset liukuovikaapit kai nielisivät enemmän tavaraa sisuksiinsa, mutta kyllä nuo vanhat kaapit on huomattavasti kauniimpia. Ja samoin toki tykkään meidän kirjakaapeista, vaikka ne ei mitään antiikkia olekaan. Mutta ajattomat omalla tavallaan. Ja onhan ne toki aikanaan ollut meidän häälahja itsellemme, joten kiva ihan siinäkin mielessä, että kestävät aikaa. :D

Mun pääsiäsineule, tai tipuneule, valmistui viimein. Kerran jo nakkasin sen seinään, kun onnistuin epähuomiossa neulomaan helman aika pitkäksi, mutta kierteelle. Itse asiassa kahdesti! Mutta sitten kaivoin sisuni ja neuleen esiin, ja lopulta siitä tuli tosi ihana! Mä ehdin vuosia ajatella, että neulominen ei vain yksinkertaisesti ole mun juttu. Äitini on superkäsityöihminen, joka pitää villasukissa ties millaisen määrän ihmisiä ja neuloo lähinnä vain palmikko-, pitsi- tai kirjoneulesukkia, virkaa parisängyn peitteitä ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Äiti on myös pitänyt kohta puolen sukua islantilaisneuleissa ja neuloo välillä parisataa pipoa ja junasukkia sairaalaan. Ihan vain välityönä. Samoin siskoni innostui käsitöistä ja islantilaisneuleita ja kirjoneulesukkia tulee melkoisella vauhdilla. Molempien tuotoksia olette nähneet paljon täällä blogissa, joten voitte ehkä uskoa, mistä puhun. No, joka tapauksessa mä ajattelin aina, että musta ei yksinkertaisesti ole tuohon. Mutta en tiedä, onko se tämä korona-aika vai mikä, mutta loppuvuodesta sain päähäni, että neulon villapaidan. Ja neuloin. Sellaisen tasona tehdyn ainaoikein neuleen, joka oli niin tylsän värinen, että tein sen lopulta ihan kiukulla loppuun ja päätin, että panostan sen jälkeen väreihin. Ja tämä on toiminut. Onneksi mulla on tosin kaksi ihanaa opettajaa. Ja tuntuuhan se nyt aikuisenakin aika hyvälle, kun oma äiti sanoo olevansa minusta ylpeä. :D Tosin olen kyllä todennut, että äiti saa yhä pitää meidän perheen villasukissa.
Mutta tämä siis sinulle, joka ajattelit, ettei käsityöt ole sua varten tai että et osaisi. Jos minä pystyn, niin voisin vaikka vannoa, että kaikki joilla on kaksi toimivaa kättä pystyvät! Tärkeää on muistaa vain, ettei tarvitse olla yhtä hyvä kuin joku muu. Ei mulla ole mitään saumaa kilpailla äitini tai siskoni kanssa, mutta sen mä olen myös hyväksynyt. Olen ehkä sitten jossakin muussa jutussa parempi.

Täällä on muuten lumet kadonneet ja katujen harjaus on jo hyvässä vauhdissa. Jälleen kerran mulla jäi istuttamatta iso kasa kukkasipuleita syksyllä ja ajattelin, että ne olisi kiva kaivaa maahan vaikka viikonloppuna. Kevättä kohti mennään, ja se tuntuu jotenkin todella ihanalta!

 


oikeastaan ihan jees

09.10.2020

Väittäisin, että sosiaalisen elämän merkitys on kasvanut viimeisen vuoden aikana hurjasti. Joskin tosin monilla mittareilla suhtaudumme nykyisin myös intohimoisemmin kotiin ja kotona viihtymiseen. Molempi parempi, tuumaan ainakin itse, ja eilen sen taas todistin, miten tärkeää on päästä välillä nollaamaan arjen harmautta ystävien seurassa. Samalla kuitenkin takaraivossa on se kamala pelko, koska moinen joukkokokoontuminen taas kielletään ja tämä osa elämää laitetaan tauolle. Vaikka elämme täällä toistaiseksi maamme koronattomimmassa kolkassa, kaiken kivan yllä lepää kuitenkin se ikävä perumisen pelon viitta. Jokainen suunnitelma ja tulevaisuuteen ajateltu tekeminen päättyy nykyään jossitteluun. Ja vaikka kuinka yrittäisi ajatella, että pitää elää hetkessä ja katsoa positiivisin mielin tulevaan, tuntuu se välillä musertavan turhauttavalta. Puhumattakaan siitä kaikesta muusta epävarmuudesta, mikä elämisen päällä nyt jatkuvasti roikkuu.

Olin jo aamulla manaamassa koko päivän epäonnistuneeksi ja perjantain ilo meinasi vaihtua äärimmäiseen ketutukseen, kun suunnitelmat menivät uusiksi, mutta jälleen kerran elämä kuitenkin opetti, että asioilla on aina kaksi puoltaan. Vaikka suunnitelmat vaihtuivat, pimeä sadepäivä kotona ei loppujen lopuksi ollutkaan pelkästään huono juttu. Itse asiassa pimeys ja synkkyys on oikeastaan ihan jees. Kun saa olla kotona. Sateen piiskaamat ikkunat on oikeastaan aika kauniita, pimeys tunnelmallista ja kaikki ylipäätään tosi hyggeä.

Kynttilät palamaan, villasukat jalkaan ja jotain tosi hyvää ruokaa illaksi. Ja kasa herkkuja jälkkäriksi. Ihanaa viikonlopun aloitusta!