sinistä ja punaista

15.7.2019

Ei taida nykyajan lapsille olla sinipunakynä enää niin iso juttu, kuin se oli aikoinaan minun lapsuudessani. Muiden (varsin vaatimattoman näköisten) koulutarvikkeiden joukossa, tuo eksoottinen koulumaailman väripilkku tuntui isolta jutulta. Niin tai näin, sinipunakynä tuli mieleeni tänään, kun kaivoin punaisen mekon kaveriksi farkkutakin. Aika kiva ja rento yhdistelmä. Ja hei, samat värit löytyivät myös välipalakulhosta. 

Voisin väittää syöväni joka päivä jonkinlaisen kohtuukokoisen marja-annoksen. Esimerkiksi maustamattoman jogurtin kanssa tykkään vuoden ympäri syödä pensasmustikkaa. Banaanin ja pähkinöiden kanssa se onkin mun perusannos. Mutta nyt mansikka-aikaan olen kyllä nauttinut ihan vain pelkistä mansikoistakin jogurttini kyytipoikana. Parasta on kuitenkin kun saa lautaselle useampaa sorttia. Ihan parasta tuoreissa marjoissa on se, että fyysisen ravitsemisen lisäksi ne ilahduttavat myös silmää.

Meillä pakastettiin tänäkin vuonna mansikoita. Ja pakastetaan jatkossakin, vaikka viime viikolla aiheesta paljon mediassa keskusteltiinkin. Jotenkin itse näen asian niin, että tuossa suht liki kasvatettu ja suoraan tilalta haettu mansikka on kaikin puolin parempi vaihtoehto kuin kaupan pakastealtaasta ostettu. Oli hinta sitten sama tai vähän edullisempi. Mansikat pakastan kokonaisina ja ilman sokeria. Jotenkin ei ole koskaan edes käynyt mielessä pakastaa sokerisia mansikoita, mutta tämä taitaakin olla sukupolvien välinen ero. Mansikasta meillä pöräytetään useamman kerran viikossa banaanin ja ananaksen kera lasten lempparismoothieta, josta tykkään kyllä itsekin. Eikä tarvita jäämurskaa, kun ne mansikat on jäisiä. Ja jos joskus tarvitaan hilloa, niin sitä voi sitten keittää itse niistä mansikoista. Tosin lempparihilloni on kyllä äidin tekemä omenahillo.

Mustikoilla en ole jaksanut enää kunnolla käydä vuosiin. No joo, vähintään yhden piirakan verran pitää toki itsekin joka kesä poimia. Mustikat yleensä ostankin kaupan pakastealtaasta. Suomalaisia toki. Samoin vadelmat. Jokunen rasiallinen vadelmia on usein tullut vanhemmiltani. Juuri löysin pakastimesta pienen vadelmarasian, jossa oli äidin käsialalla teippi Vadelmaa 2016. Ihan hyviä ne vielä oli. :D Puolukoilla tykkäisin käydä, koska metsä jotenkin kuuluu syksyyn, mutta no, olen melko kehno puolukan poimija, kun en löydä yhtäkään marjaa. Puolukoita ostetaan aika paljon kaupasta, mutta saadaan myös vanhemmiltani. Kaiken järjen mukaan suurin osa äitini poimimia. Rakastan puolukkaa ja mielestäni kaupan puolukkahillo vaatii seurakseen tuoretta puolukkaa. Kaaliruokaan esimerkiksi sopii sellainen kokonaisen puolukan ja puolukkahillon seos (50/50).

Vaikka meillä vanha piha onkin, niin omenoiden suhteen ollaan yhä edelleen muiden armoilla. Muutaman kirsikan olen saanut suuhuni napattua ja kriikunaa tulee valtavasti. Ehkä pensasmustikat on sellaisia, joihin kannataisi panostaa omenapuiden kasvua odotellessa. Tai ainakin heti kun saadaan area ”hyötypuutarha” joskus rakennettua tai raivattua.

Mitä te säilötte? Keitättekö mehut ja hillot? Tai ehkä säilötte kurkkuja? Parhaat reseptit ja vinkit saa myös jakaa: :)


kotini on linnani

09.6.2019

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Suomen Asuntomessut


Moikkelis!

Tuossa pari viikkoa sitten naurettiin ystävien kanssa remonttijuttuja, ja sitä, että miten se minun pesänrakennusviettini onkin jotenkin ollut lasten syntymän aikaan niin kauhean perusteellinen. Molempien lasten vauva-aika kun on pitkälti elelty remontin keskellä. No, tosiasiassa varmasti molempiin elämän taitekohtiin on liitynyt enemmänkin lisätilan tarve, kuin varsinainen pesänrakennusvietti. Mutta se on toki totta, että molemmat remontit ovat olleet ikään kuin sitä oman kodin luomista, niin kuin rakentaminen ja remontointi usein ovat. Tänään näistä aiheista kaupallisessa yhteistyössä Suomen Asuntomessujen kanssa.

Olen itse lamavuosien läpi kasvanut ja jo lapsena ”kotini on linnani” käsitteen nielaissut. Kun lamavuosien työttömyys ja asuntolainojen tähtiin nousseet korot koettelivat minunkin perhettäni, koti nostettiin omalle jalustalleen. Minulle ei suinkaan tuolloin puhuttu asioista niiden oikeilla nimillä, mutta myöhemmin olen ymmärtänyt, että vanhempieni ajatusmaailmassa koti oli se, mistä pidettiin kiinni kynsin ja hampain. Kaikki muu, paisti koti oli jossakin määrin turhaa. Ja niin vain ne lamavuodetkin voitettiin, ja kun nykyisin menen lasten kanssa mummulaan, menemme siihen samaiseen taloon, johon minut aikoinaan kapalossa kannettiin ja josta siivet levällään lähdin 17 vuotta myöhemmin. Samaan taloon, jota vanhempani ovat rakkaudella kaikki vuodet vaalineet ja puutarhaan, jota äiti ja isä ovat kaikki vuodet rakentaneet. Uskon, että rakkaus kotia kohtaan kumpuaa juurikin tuolta lapsuudestani. Vaikka kotini on sitten lapsuus- ja nuoruusvuosien vaihtunut useammankin kerran, koti on kuitenkin käsitteenä ollut aina itselleni tärkeä. Missä asunkin, minun pitää voida tuntea olevani kotona. Ja jotta tuntisin olevani kotona, kodin on vastattava paitsi tarpeitani, myös käsitystäni viihtyvyydestä.

Se, miltä kodin sitten kuuluukin näyttää ja tuntua, jotta siellä viihtyisi, on makuasia. Ei ole yhä oikeaa sisustustyyliä, talonväriä, tai puutarhasuunnitelmaa. Ja harvoin koteja on kahta samanlaistakaan. Ideoita ja vaikutteita toki jokainen nappaa ympäröivästä maailmasta ja esimerkiksi mediasta, mutta yleensä koti syntyy siitä, että siellä on jokin omaleimainen juttu, joka kertoo asukkaistaan. Ideoita ja vaikutteita tarjoaa tänäkin kesänä Asuntomessut, jotka pidetään Kouvolassa 12.7. – 11.8 

Vielä enemmän sisustamista ja remontointia

Keräsin tähän postaukseen taas uusia ja vanhoja kuvapareja, eli ennen ja jälkeen meidän rempan. Ja kuten monessa muussakin taloudessa, ne remontit roikkuvat useimmiten siinä valmiin ja puolivalmiin välimaastossa myös meillä. Asuntomessujen tekemän asukasbarometrin mukaan suomalainen remontoi kotinsa keskimäärin noin joka viides vuosi. Jotakin laitettavaa on asukkaidensa mukaan valtaosassa suomalaisista kodeista juuri tälläkin hetkellä, ja top neljä remppakohteita ovat kylpyhuone, keittiö, lattioiden uusiminen ja seinäpintojen uusiminen. Asuntomessuilla tehdyistä kävijätutkimuksista nousee siis esille messuvieraiden toiveet nähdä vielä enemmän sisustamiseen ja remontointiin liittyvää sisältöä. Ja tähän toiveeseen Kouvolan Asuntomessut aikoo kesällä 2019 vastata!

Keittiö

Sen lisäksi, että Kouvolan Asuntomessuilla keskitytään entistä enemmän remontoitiin, myös itse messualue on vanhan ja uuden kohtaamista. 1900-luvun alun punatiilinen kasarmialue yhdistyy uusiin pientaloihin perustaen Pioneeripuisto -nimisen asuinalueen. Juurikin nuo vanhan kasarmialueen korjausrakentamisen kohteet ovat niitä, minkä vuoksi itse aion käydä katsomassa Kouvolan asuntomessut. Remontoinnin ja sisustamisen lisäksi itseäni kiinnostaa myös uusien pientalojen sisustus. Olisi nimittäin kiva nähdä kierrätysmateriaaleja uusisssa kohteissa ja muutenkin kestävän kehityksen rakentaminen kiinnostaa itseäni, vaikka uudisrakentamisesta en noin niin kuin omaan tarpeeseen olekaan kiinnostunut.

Kouvolan asuntomessuilta löytyy myös erilaisia teemaviikkoja, joissa asumisen tarpeita nostetaan esiin erityisen ohjelman avulla. Harrastusten, sisustamisen ja remontoinnin lisäksi yksi teemaviikoista on Historian ja tulevaisuuden viikko. Tällöin pääset Korian varuskunnan historiatoimikunnan ja eri asiantuntijoiden kanssa suunnitellulle opastetulle kierrokselle ja kuulemaan vanhan varuskunta-alueen mielenkiintoisesta historiasta aina 1900-luvun alusta tähän päivään asti.

Pianohuone, raput Iso eteinenOlohuone 

Asuntomessut Kouvolassa 12.7.-11.8 2019

Ostamalla lipun asuntomessujen lippukaupasta ennakkoon, saat sen 10% alennuksella. (Ennakkohinta on voimassa 11.7. klo 23.59 asti).

Alla vielä pari kuvaa Kouvolan Asuntomessualueen vanhasta kasarmialueesta. On se vain niin ihana!

kuva: Suomen Asuntomessut kuva: Suomen Asuntomessut

Kesällä Kouvolaan! Siellä tavataan!