punainen matto ja lohikeitto

12.5.2020

Hellurei! Muistatteko kun sanoin taannoin, että mulla olis yksi matonvaihto, jota en ole vain saanut aikaiseksi suorittaa. No nyt sain. Ja heräsikin heti kysymys, että pitäisikö myös tuo a.k.a. iso eteinen värittää samanmoisella! Ne jotka ovat roikkuneet mukana jo pidempään saattavat muistaa mistä punainen matto on peräisin. Kyllä, sama matto oli myös vanhan kodin aulatilassa ja sen kaveri makuuhuoneessa. Useampi vuosi rullalla ei kuitenkaan ollut koitunut mattojen kohtaloksi ja sain loistavan piristyksen tylsän eteisen iloksi.

Meillä tosiaan on kaksi eteistä, ja niistä puhutaan pikkueteisenä ja isona eteisenä. Tai nyttemmin ehkä eteisenä ja isona eteisenä. Tämä suurempi on lähinnä läpikulkutila, koska sisäänkäyntiä ei käytetä kuin siivoamisessa. Jopa postinkantajat tietävät, että ovi tullaan avaamaan talon toiselta puolelta. Mutta näin ei ole ollut aina, ja siitä muistutti taas nokipoika, joka jyskytti ison eteisen ikkunaan maanantaiaamuna klo 8.  Se mitä joskus kadehdin uusista taloista on ehdottomasti arkisisäänkäynnit ja pääovet. Vaikka meilläkin ehkä olisi ollut mahdollisuus rajata nuo alueet omiksi tiloikseen ollaan päädytty kuitenkin siihen, että meillä kuljetaan huoneiden läpi ja alakerran pääsee ympäri kulkemalla juurikin molempien eteisten läpi. Pieni eteinen kuljettaa joko olohuoneeseen ja sitä kautta keittiöön tai vastaavasti työhuoneen kautta isoon eteiseen ja siitä keittiöön. Kenkä- ja takkihelvetti on siis aina nökösällä. Kesälle kiitos siitä, että eteisen neliöt tuntuvat aina tuplaantuvan tässä kohtaa vuotta.

Hauska juttu on myös se, että punaisen maton yläpuolella roikkuu sama eteisen valaisin, kuin vanhassakin kodissa. Tuohon se silloin kohta kahdeksan vuotta sitten iskettiin väliaikaisesti, enkä vielä ole saanut aikaiseksi päivittää. Sulaketaulullekin taisi olla jokin piilosuunnitelma, mutta sekin on jäänyt toteuttamatta. Kadehdin siis myös aikaansaavia ihmisiä! Se, minkä tämä mattojuttu nyt aiheutti on kipinä maalata lattioita. Eteisen vanha matto on nimittäin hionut maalipinnan ihan rikki.

Lohikeitto tähän yhteyteen siksi, että se sopii loistavasti kylmään keliin. Lauantain lenkillä tuli puhe lohikeitosta, ja pakkohan sitä oli tehdä. Kunnon kermalla ja voilla maustettua, kuinkas muutenkaan.

Ai niin, näissä kuvissa näkyy myös tuo mun perintötelefooni. Sitä lapsena veivattiin ahkerasti mummulassa. Meidän lapset ei oikein edes jaksa ymmärtää, että kyseessä on puhelin.


sinistä ja punaista

15.7.2019

Ei taida nykyajan lapsille olla sinipunakynä enää niin iso juttu, kuin se oli aikoinaan minun lapsuudessani. Muiden (varsin vaatimattoman näköisten) koulutarvikkeiden joukossa, tuo eksoottinen koulumaailman väripilkku tuntui isolta jutulta. Niin tai näin, sinipunakynä tuli mieleeni tänään, kun kaivoin punaisen mekon kaveriksi farkkutakin. Aika kiva ja rento yhdistelmä. Ja hei, samat värit löytyivät myös välipalakulhosta. 

Voisin väittää syöväni joka päivä jonkinlaisen kohtuukokoisen marja-annoksen. Esimerkiksi maustamattoman jogurtin kanssa tykkään vuoden ympäri syödä pensasmustikkaa. Banaanin ja pähkinöiden kanssa se onkin mun perusannos. Mutta nyt mansikka-aikaan olen kyllä nauttinut ihan vain pelkistä mansikoistakin jogurttini kyytipoikana. Parasta on kuitenkin kun saa lautaselle useampaa sorttia. Ihan parasta tuoreissa marjoissa on se, että fyysisen ravitsemisen lisäksi ne ilahduttavat myös silmää.

Meillä pakastettiin tänäkin vuonna mansikoita. Ja pakastetaan jatkossakin, vaikka viime viikolla aiheesta paljon mediassa keskusteltiinkin. Jotenkin itse näen asian niin, että tuossa suht liki kasvatettu ja suoraan tilalta haettu mansikka on kaikin puolin parempi vaihtoehto kuin kaupan pakastealtaasta ostettu. Oli hinta sitten sama tai vähän edullisempi. Mansikat pakastan kokonaisina ja ilman sokeria. Jotenkin ei ole koskaan edes käynyt mielessä pakastaa sokerisia mansikoita, mutta tämä taitaakin olla sukupolvien välinen ero. Mansikasta meillä pöräytetään useamman kerran viikossa banaanin ja ananaksen kera lasten lempparismoothieta, josta tykkään kyllä itsekin. Eikä tarvita jäämurskaa, kun ne mansikat on jäisiä. Ja jos joskus tarvitaan hilloa, niin sitä voi sitten keittää itse niistä mansikoista. Tosin lempparihilloni on kyllä äidin tekemä omenahillo.

Mustikoilla en ole jaksanut enää kunnolla käydä vuosiin. No joo, vähintään yhden piirakan verran pitää toki itsekin joka kesä poimia. Mustikat yleensä ostankin kaupan pakastealtaasta. Suomalaisia toki. Samoin vadelmat. Jokunen rasiallinen vadelmia on usein tullut vanhemmiltani. Juuri löysin pakastimesta pienen vadelmarasian, jossa oli äidin käsialalla teippi Vadelmaa 2016. Ihan hyviä ne vielä oli. :D Puolukoilla tykkäisin käydä, koska metsä jotenkin kuuluu syksyyn, mutta no, olen melko kehno puolukan poimija, kun en löydä yhtäkään marjaa. Puolukoita ostetaan aika paljon kaupasta, mutta saadaan myös vanhemmiltani. Kaiken järjen mukaan suurin osa äitini poimimia. Rakastan puolukkaa ja mielestäni kaupan puolukkahillo vaatii seurakseen tuoretta puolukkaa. Kaaliruokaan esimerkiksi sopii sellainen kokonaisen puolukan ja puolukkahillon seos (50/50).

Vaikka meillä vanha piha onkin, niin omenoiden suhteen ollaan yhä edelleen muiden armoilla. Muutaman kirsikan olen saanut suuhuni napattua ja kriikunaa tulee valtavasti. Ehkä pensasmustikat on sellaisia, joihin kannataisi panostaa omenapuiden kasvua odotellessa. Tai ainakin heti kun saadaan area ”hyötypuutarha” joskus rakennettua tai raivattua.

Mitä te säilötte? Keitättekö mehut ja hillot? Tai ehkä säilötte kurkkuja? Parhaat reseptit ja vinkit saa myös jakaa: :)