korona-arkea ja elämän pieniä iloja

16.3.2020

Kirjoittelin aamulla Instagramiin meidän tilanteesta ja siitä, että koulut sulkeutuvat täällä meillä asteittain siten, että esikoisen etäopetus alkaa vasta huomenna. Pohdin kirjoituksessani myös sitä, että meillä lapsi menee kuitenkin vielä tänään kouluun, kuten ohjeistus oli. No, nyt jos koskaan tilanteet muuttuvat nopeasti, ja miltei heti kun olin saanut kuvan ja tekstin julkaistua astui vilustunut nuorimies keittiöön aivastellen ja niistäen. Ohjeistusta jälleen noudattaen ilmoitin opettajalle, että 5-luokkalainen opiskelee jo maanantaina kotona.

Sitä, miten ihan meidän tavallisten ihmisten arki tässä muuttuu yhdenkin päivän sisällä on vaikea välillä ymmärtää. Tämä tilanne on uusi ihan meille kaikille ja vaatii todellista solidaarisuutta. Sanoisin, että vanha hyvä ”talvisodan henki” on nyt kaivettava esiin ja yhteen hiileen on puhallettava enemmän kuin koskaan. Ja siihen yhteiseen hiileen on puhallettava vielä pitkään, jotta Suomi jälleen saadaan jaloilleen. Mä ihan sain silmäni vuotamaan kun luin jostain jutun nuoresta naisesta, joka tiputti lapun iäkkään naapurinsa postilaatikkoon. Juurikin tätä tarvitaan nyt oikeasti tosi paljon. Sitä että otetaan huomioon naapurit ja kaikki ne joilla ei ole tukiverkostoa ympärillään. Nyt jos koskaan on lupa soittaa sinne omien iäkkäiden vanhempien tai muiden läheisten naapuriin ja kysyä, jos joku pystyy auttamaan. Mä uskon, että meillä on täällä Suomessa ihan mieletön määrä ihmisiä, jotka on valmiita tekemään pieniä palveluksia ja tarjoamaan apuaan.

Se että me jaksetaan puhaltaa yhteen hiileen, olla avuliaita ja ystävällisiä vaatii tietenkin myös sitä, että pidetään hyvää huolta itsestämme. Paitsi että yritetään parhaamme mukaan välttyä pöpöiltä ja viruksilta, terveyttä pitää hoitaa myös muilla tavoin ja elämän mielekkyydestä on pidettävä kiinni. Itse aion ottaa niin sanotun ”vapautuneen ajan” hyötykäyttöön ja keskittyä kirjoihin ja ulkoiluun. Siivotakin ehtii ja puutarhatöitäkin voi jo aloitella. Kenties pesen vaikka ikkunat ja leivon pullaa. Kaltaiselleni kotihiirelle tilanne ei ole missään nimessä mahdoton ja tilanteen kokonaiskurjuudesta huolimatta pidän mielen positiivisena ja keskityn kaikkeen siihen hyvään, mitä arkipäivästä voi ammentaa.

Yksi tämän viikon isoimmista iloista oli aika kampaajalle. Ja ennen kuin kukaan tuohtuu, kävimme kyllä tilanteen läpi jo ennakkoon, ja olin ihan toivottu asiakas pienyrittäjän putiikissa. Koska edellisestä kampaajakäynnistäni oli kulunut jo yli puoli vuotta, uusilla raidoilla oli ihan välitön piristävä vaikutus. Aionkin nauttia tästä pienestä arkisesta ilosta kaiken muun arkisen elämän ohessa. Ja ei, en ole tyhmä, ajat ovat kovat ja tulevat olemaan sitä vielä pitkään näytti tukka hyvältä tai ei. Moni ihminen, perhe, yritys ja yhteisö ovat täysin ennustamattoman ja uuden tilanteen edessä. Me joudutaan nyt ihan jokainen miettimään asioita uudelleen ja luopumaan jostakin mikä on meille tärkeää. Mutta kun nyt ei kertakaikkisesti saa vain jäädä tuleen makaamaan, vaan meidän ihan jokaisen on omalta osaltamme paitsi edistettävä hyvinvointia, mutta myös luotava myönteistä ilmapiiriä ympärillemme. Ajatellaan hyvää, tehdään hyvää ja levitetään hyvää. Se kun on lopulta paljon väkevämpää ja tehokkaampaa kuin yksikään virus! ❤️

Ps. Miten mahtava rivi upeita naisia meillä on Suomea luotsaamassa! Tykkään! ❤️


parempia unia

13.1.2020

Maanantaimoikat!

Tarkoitus oli kai tehdä blogia myös viikonloppuna, mutta ei se jotenkin mahtunut kuvioihin. Sen sijaan nautin ulkoilusta, ajasta perheen kanssa ja mikä parasta, nukkumisesta! Ja nehän ne oli ne viikonlopun suurimmat suunnitelmatkin, joten melko onnistuneet pari päivää takana.

Tässä kun vuoden vaihtuessa mietin, että mitäs sitä taas itselleen lupaisi, käytin aika pitkälti vanhaa ja hyväksi todettua listaa. Otan omaa aikaa liikunnalle, ystäville, kirjoille ja nukkumiselle. Mikään näistä ei ole sellainen, jota välttelisin, tai johon joutuisin itseäni sparraamaan, vaan kyse on ennen kaikkea ajan ottamisesta ja päivittäisestä itsensä priorisoinnista ”ruuhkavuosiarjessa” (synonyymi sanalle ruuhkavuosi?!?!). Kovin mielelläni lisäisin tuohon listaan muitakin asioita, mutta realistista sellainen lupailu ei missään nimessä olisi. Ehkä lasten kasvaessa, aikaa vapautuu taas uusille harrastuksille, mutta juuri nyt tämä riittää oikein hyvin. Olen nimittäin huomannut, että tuo pyhä nelikko on jotakuinkin saavutettavissa, kun arjen rakentamiseen näkee vaivaa. Silti ihan ykkösenä olen edelleen päättänyt pitää nukkumisen. Vain hyvin harvoin sosiaalinen elämäni vaatii valvomista saati aiheuttaa univelkaa. Lukeminen taasen on tie uneen ja tapa rentoutua, ja mitä tulee liikuntaan, lupaukseni tarkoittaa juurikin sitä, että aikaa omalle liikkumiselle otetaan jostakin muusta kuin omista yöunista.

Kun lapset olivat pienempiä, heräsin joka aamu rättiväsyneenä ja olisin voinut käydä vaikka kauppaa raajoistani, jos olisin voinut vaihtaa ne edes tuntia pidempiin uniin. Samoihin vuosiin liittyi vahvasti sekin, että illalla oli ”ihan pakko” ottaa omaa aikaa sohvalla ja katsoa jotakin jännää tai muuten mukaansa tempaavaa sarjaa. Nauttien siitä, että kukaan ei pyydä tai vaadi. Vielä yksi jakso, muka parisuhdetta vaalien.  Näitä asioita mietin tänään aamukahvini ääressä. Kun kello oli pirissyt kuudelta ja takana oli reilut yhdeksän ja puolen tunnin unet.

Ihan joka ilta ei onnistu tuo kahdeksalta nukkumaan meneminen, harvemmin ollaan edes kotona vielä siihen aikaan. Mutta sunnuntai on onneksi useimmiten niitä iltoja, joina se on mahdollista. Ja kun tulee mahdollisuus, niin johan se on käytettävä!

Meidän uusi sänky on kivikova, ja niin korkeakin, että iltaisin tuntuu, kun kipuaisi jonnekin laverille katonrajaan. Toisaalta, enpä ole herännyt yhtenäkään aamuna tänä vuonna selkä kipeänä. Tuon nukkumiselle omistetun pyhätön lattia vaatisi pikaisesti maalausta ja kattoon pitäisi löytää jokin kiva valaisin. Muuten se on ihan kiva just näin!