mitä jäi käteen?

02.1.2020

Uusi vuosi ja uusi vuosikymmen. Jos harrastankin jonkinlaisen tilinpäätöksen tekemistä aina vuoden vaihtuessa, niin täytyy sanoa, että tämä joulun jälkeinen sairastelu antoi asialle mitä parhaimmat puitteet. Mieli on ahkeroinut ja työstänyt ja jonkinlainen tilinpäätös on syntynytkin.

Edelliset kaksi vuosikymmentä on ollut astumista aikuisuuteen. Molempiin osui lapsen syntymä ja mittava remontti. Tämä päättynyt vuosikymmen oli ennen kaikkea sellainen perheeksi kasvamisen vuosikymmen. Kaksi pientä lasta ja elämä, joka mukautui myös sen mukana. Me saatiin uudenvuodenaattona vihdoin meidän uusi sänky ja mietinkin, että seuraava vuosikymmen on sitten parempia unia. Joskaan lapset eivät ole meitä juuri viime vuosina valvottaneet ja uusi vähän erilaisen valvomisen vuosikymmen on edessä, mutta tiedätte ehkä mitä tarkoitan. Samaan aikaan kun lapset kasvavat on aikaa ja voimia kasvattaa taas omaa keskeneräistä itseään. Miettiä, mitä kaikkea vuosiin on mahtunut, ja mikä minusta on tullut. Ja ehkä ennen kaikkea miettiä sitä, mitä haluan olla ja millaiseksi kasvaa.

Noin äkkiseltään olisin vuoden viimeisinä päivinä voinut todeta, että olipa paska vuosi. Mutta kuten tilinpäätökseeni kuuluu, jaoin vuoden kvartaaleiksi ja kävin läpi jokaisen neljänneksen omana erillisenä kokonaisuuteenaan. Ja tiedättekö, tulin siihen lopputulokseen, että vain tuo viimeinen pätkä vuotta 2019 oikeasti oli se mikä tökki. Ja vaikka se tökkikin henkkoht elämässä tosi pahasti, sekin piti sisällään myös tosi paljon hyvää. Joten viivan alle ja käteen jäi paljon positiivista, paljon keskeneräistä ja paljon korjattavaa. Ja mitä tulee niihin latteuksiin ”se, mikä ei tapa, vahvistaa”, ”kaikella on tarkoituksensa” ja ”lopulta kaikki kyllä järjestyy”, allekirjoitan ihan jokaisen kliseen. Näin se vain tuppaa elämässä menemään. Joskin minäkin tarvitsen välillä lähelleni jonkun, joka muistuttaa, että kaikesta selvitään, kun on tähänkin asti selvitty, ja jonkun, joka kääntää tappiomielialan sisuksi ja epäonnistumisen haluksi onnistua. Silti haluan uskoa, että se jokin, mikä tuohon kykenee on minussa itsessäni. Sisäänrakennettuna, joskin joskus herättelyä kaipaavana.

Niin että jos tilinpäätökseni jälkeen mietin, mitä minusta on tullut ja mitä minä olen, nousee sisukas kärkipaikalle. Ja tuon ominaisuuden kanssa on oikeastaan ihan kiva käydä uuden vuoden ja uuden vuosikymmenen kimppuun. Antaa itselleen jonkinlainen positiivinen leima ja identiteetti.

Tässä lomaillessa olen toki miettinyt montaa muutakin asiaa, mutta jätetään osa näistä ajatuksista myöhempään käsittelyyn. Nyt ajattelin tarjoilla blogivuoden pikaisella kuvakelauksella. Taidanpa muuten käydä pikaisesti moikkaamassa daalioiden mukuloita kellarissa! :D

 


Kukin juhlii tyylillään

31.5.2019

Mun opiskelut on nyt sitten ihan viralllisestikin lopussa ja sain tänään todistukseni. Ja siihen se juhliminen sitten loppuikin, tai ainakin se sellainen juhlimiseksi mielletty. Itse nimittäin juhlin omalla tavallani, eli (kuinkas muutenkaan kuin) puutarhatöiden parissa. Kevytsoraa ja multaa kaupasta, ja sitten kesäkukkia istuttamaan.

Ollaan nyt pari viikkoa odotettu kaivuria kaivamaan nuo pihan ajoradat. Ne on tarkotus tyhjentää ja reunakivien väli, sekä tietysti tuo kasvihuoneen ympäristö on sitten tarkoitus täyttää uudella soralla. No tänään a.k.a. kaivurimies kävi ja lupasi, että maanantaina tapahtuu. Jee! Sitten saadaan asioita eteenpäin. Helatorstaina mies kaivoi tuon minun uuden istutusalueeni ja se on nyt sitten mun tämän kesän projekti. Meillä on tuolla pihan perällä sellainen maa, jossa vielä valtavasti päivänliljoja ja pioniakin, mutta paikka on hankala ja puskittunut. Kasvit on nyt tarkoitus siirtää tähän, ja tähän uuteen maahan tulee tietenkin sitten myös ne daaliat. Kasvatusalueen muoto mukailee tuota kasvihuoneen käytävän toisella puolella olevaa maata. Näistä muodostuu ikään kuin siivet tuohon kasvihuoneen eteen. Ja vaha kaivonkansikin saadaan sinne joukkoon ikään kuin maisemoitua. Pitää ehkä valjastaa kohta esikoinen ottamaan jotain dronekuvaa puutarhajutuista. :D

Istutin viime viikonloppuna ostetut chilit ruukkuihin ja samalla istutin noihin isoihin koreihin hortensiat ja maahumalat. Korit on siis tarkoitus nostaa tuohon kasvihuoneen eteen kunhan saadaan se sora siihen ensin. Korien pohjalle laitoin pesuvadit väärin päin ja kasvit istutin sellaisiin taipuisiin muovisankoihin. Niihin kevytsora pohjalle, ja nyt ne ovat sen verran kevyet nostaa, että ne on myös helppo tuoda kasvariin suojaan, mikäli sää ei ole niille suotuisa.  Lobelioille en vielä keksinyt paikkaa, mutta kaipa nekin tuosta jonnekin pääsevät.

Myös itse kasvattamissani chileissä on jo nuppuja!

Tuosta kasvihuonepolun päästä otetaan nuo muutama reunakivi pois, ja sitten sora-alueet ikään kuin liittyvät kauniisti toisiinsa.

Kuolanpioni! Niin ihana! Ja alla puukoreissa daalioita. Ihanasti nekin kasvaneet jo!

Tuo vati on taas aivan täynnä ja piukassa sormustinkukkaa. Kitkin kaikki pois kaivurin tieltä ja istutan myös nämä uuteen kukkamaahani.

Tuosta yllä olevasta kuvasta näkyy, miten sora-alue on kovettunut kivituhkaksi. Sitä on mahdotonta pitää siistinä ja kitkeminen käy työstä. Odotan innolla, että saadaan tämän kovan maan tilalle kaunis paksu sorakerros.

Sormet syhyävät uutta istutusaluetta tekemään. Tosin olen luvannut ja vannonut, että huomenna siivoan. Olen nimittäin joka ikinen kerta viimeisen kuukauden aikana vaihtanut siivoussuunnitelmani puutarhatöihin. Ja nyt on ihan oikeasti se tilanne, kun pitäisi tosissaan siivota. Joten yritän pitää itseni ainakin osittain huomenna irti tuosta projektista. :D

Sellainen perjantaikatselmus. Ihanaa viikonlopun aloitusta ja ihanaa lomaa lomailijoille. Ja ennen kaikkea onnea koulunsa päättäville ja valmistuville, ja tietenkin teille ylpeille vanhemmille. Itse en saanut tänä keväänä nauttia suvivirrestä, mutta lupaan hyräillä sitä huomenna itsekseni kun siivoan. Tai teen puutarhatöitä ja siivoan ihan pikkuisen….

 

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.