Päivän puutarhat ja lempparikampaus

28.5.2020

 

Pahoittelut taas tuhannesta kuvasta, mutta hei, ei voi mitään!

Kevät on tänä vuonna vähän jäljessä, ja kuolanpionin kukinnasta toukokuussa ei ehkä ole enää toivoa. Myös syreeni ja marjaomena antavat odottaa, mutta onneksi on kaikkea muuta. Ja seuraavan viikon sisällä luonto ja puutarha todennäköisesti räjähtävät loistoonsa!

Tuntuu ihan hassulta, että tuo uusi kukkapenkki tehtiin oikeasti vuosi sitten. Miten ihanaa, että tänä vuonna saa oikeastaan vain kruopsuttaa valmista. Tai saisi, jos olisi sen tyylinen ihminen. Tuntuu, että minä haalin itselleni jatkuvasti vain lisää tekemistä. Mutta toisaalta, jos tuosta tekemisestä nauttii, niin mikäs siinä.

Kasvihuone on täynnä esikasvatettuja daalioita, joten tänään iskin kylmästi kasan mukuloita suoraan maahan. Siitäkin huolimatta, että pidän oikeasti sitä kesäkuun kymmenettä varminpana ajankohtana. Lycka till! Ja vedettiin kyllä juuri harso niiden päälle. Lavakaulukset kaivoin eilen ympäri ja putsasin ruohosipulit ja muut talvehtineet. Oreganoa, timjamia, persiljaa ja laventelia. Tilaa olisi paljon muullekin, mutta kasvarista on tosin tulossa vielä lisää timjamia ja tilliä.

Tämänhetkinen lempparikampaukseni on tuo etuhiusten kiinnittäminen. Puoliponnarille tai sitten kivalla rusetilla. Tilasin tämän ison rusetin Gipsy Parrotilta, koska ajattelin, että se mätsää ihanasti mun punaruskeaan kesämekkoon. Mutta piristää se aika ihanasti myös farkkulookkia.

Mutta nyt on taas multaa hiuksissa ja kynsien alla sen verran, että suihkuun mars! Ihanaa iltaa ja kauniita unia! 💚


Sadepäivä

24.5.2020

Ei puutarhatöitä, eikä pyöräilyä, vaan enemmänkin lepoa ja rentoutumista.

Olen nauttinut lämpimästä ja aurinkoisesta loppuviikosta niin täysin, että blogikin on jäänyt vallan päivittämättä. Pyöräilyn lisäksi löysin itseni lapion varresta, vaikka mitään projekteja ei tälle keväälle pitänytkään ottaa. Mutta kun luonne on sellainen, että pitää saada aikaiseksi. Ja toisaalta, tuo toinen tontti on vienyt kaiken huomion kasvihuoneen vuoksi jo pari kesää, joten ehkä on ihan aikakin taas jatkaa tällä toisella puolella. Paljon on vielä tekemättä ja monet neliöt pelastamatta, mutta nyt päästään taas jo hieman pidemmälle. Monta kesää murhetta tuottanut kivikkoinen alue (jossa joskus on kai ollut perennapenkki) on nyt vihdoin raivattu ja tasoitettu. Läjä kiviä kaivettu ylös ja viimeisetkin perennat siirretty pois. Tarkoitus oli istuttaa paikalle pensasmustikkaa, mutta lopulta päädyimme siirtämään myös osan raparperista tähän aurinkoisempaan paikkaan. Kirsikan ja kriikunoiden kaveriksi istutettiin myös pari päärynäpuuta ja kun vielä edettiin yksi kymmenen metriä lähemmäs tontin rajoja, löydettiin myös loistava paikka muutamalle puutarhavadelman taimelle. Ja vaikka olo on ollut iltaisin aika totaalisen väsynyt, niin kyllähän se vain kivalta tuntuu, kun näkee kättensä jäljen. Metri metriltä päästään aina pidemmälle.

Kasvihuone on jo tovin ollut täynnä harsoa ja kieltämättä eläisin jo oikein mielelläni sitä vaihetta, kun daaliat on maassa ja kasvari kepeässä huvimajatunnelmassaan, mutta vielä pari viikkoa pitää jaksaa näin. Ja onhan se aika kiva joka päivä käydä kurkkaamassa tuonne harson alle. Puolet puutarhajutuista onkin aina sitä ihailua ja ihmettelyä. Edistymisen ja kasvun seuraamista ja luonnon ihmeellisyyden ihmettelyä. Sadepäivänäkin voi siis ihan vain käydä kasvarissa ja ihailla.

Perjantaina tuntui kuin kesä olisi vihdoin saapunut. Pihatöitä tehtiin teepaidoissa ja illalla istuttiin ystävän kanssa kasvihuoneessa ja suunniteltiin heidän kasvihuoneprojektia. Miehet grillasivat iltapalaa ja lapset puuhasivat ulkona. Eilen tehtiin pyörälenkki ja ai että, mutta harmitti, etten laittanut aamulla lyhythihaista paitaa ja luottanut shortseihin. Ehdin jo toukokuun puolivälissä pelätä, että koko kesä menee satulassa palelemiseen, mutta kyllä se kesä sieltä sitten kuitenkin saapuu. Ja mikäli säätiedotuksia on uskominen, shortseissa pääsee ajelemaan ensi viikolla useampana päivänä.

Mutta tiedättekö, mikä on ollut ihan parasta näissä viime päivissä? No se, että en ole kuunnellut tai lukenut uutisia sitäkään vähää mitä muuten olen suodattimeni läpi päästänyt. Tämän kevään suurin oivallus on ollut ehdottomasti se, että itseään ei pidä liikaa stressata maailman menolla. Pitää muistaa elää ja nauttia, vaikka ympärillä tapahtuisi kuinka.

Tänään virittäydytään vielä viimeiseen kouluviikkoon. Toisella on edessä alakoulun ensimmäisen kevään päätös ja toisella viimeisen. Erilaisuudessaan jää varmasti mieleen.