long time no see

16.1.2022

Moikka pitkästä aikaa!

Satuin haalimaan itselleni tähän vuoden vaihteen molemmin puolin melkoisen määrän töitä, ja tuon suman selvittäminen on ottanut jokseenkin kaiken ajan ja kaikki voimat. Illan hiihtolenkkejä lukuunottamatta tuntuu, että olen tehnyt viimeisen kuukauden töitä arjet ja viikonloput. Jopa joulu meni jossain määrin töiden parissa. Ehkä sain ladattua syyslomalla akut sen verran täyteen, että koin olevani joku yli-ihminen tai jotain.

Samaan aikaan meillä on tehty pientä remppaa, joka itse asiassa lähti sekin liikkeelle jo välipäivinä. Yläkerran vessa (joka on kooltaan siis alle 2m²) on sähkäriä ja putkaria (sekä muutamaa pikkujuttua) vaille valmis. Keittiön pikkuremppa alkoi pitkään haaveilemani skafferin rakentamisella. Vaikka nämä projektit on olleet kovin peiniä, tuntuu, että meillä on eletty jonkinmoisen kaaoksen keskellä viimeiset kolme viikkoa. Keskiviikoksi raivasin kuitenkin kaiken rojun ja ylimääräisen veks lattioilta ja laitoin jopa joulukuusen pois. Ja tuntuikin uskomattoman ihanalta tulla siivottuun kotiin. Olosuhteisiin nähden siivousfirma oli tehnyt niin hyvää työtä, että melkein päästin itkun! Skafferi on tosin sisältään just sen näköinen, että sinne on kiireellä vain sullottu se, mikä piti saada pois jaloista, mutta tulevat viikonloput olen ajatellut pyhittää sisustamiselle ja sille kaikelle kotityölle, mikä nyt on jäänyt roikkumaan. 

Yhdet tulppaanit jo ostin tammikuun iloksi, mutta ne olikin sitten jo valmiiksi ihan kuolleita (kuivasäilytys hämäsi jälleen), mutta onneksi joulukukkia on yhä jäljellä. Tasoittavat kai myös sitä, että meillä roikkuu myös jouluvalot edelleen paikallaan. Tähdet ja snöblommat ikkunoissa ovat jotenkin tuntuneet vielä niin tunnelmallisilta, etten ole tohtinut laittaa niitä pois.

 

Mitenkäs teillä on lähtenyt vuosi käyntiin?

 

 


2 Responses to “long time no see”

  1. Aino-Maija says:

    Ihana tuo teidän keittiö! Mistä tuo teidän keittiön kattovalaisin on? Se on tosi kaunis!

Kommentoi