1. joulukuuta

01.12.2019

Seitsemäntoista vuotta. Niin kauan siihen meni, että sain olla meillä se, joka viritteli Jouluradion kuulumaan ja perusteli tarpeensa luoda joulutunnelmaa musiikin avulla. Jouluyö juhlayö pauhaa tälläkin hetkellä keittiön kaiuttimista, mutta tällä kertaa mieheni toimesta. Ihanaa! Tunnen jonkinlaista puhdasta riemua. Joskin kiitos kuuluu varmaan enemmän miekkosen eiliselle kirkkokonserttikeikalle, kuin omalle väsytystaktiikalleni,  mutta hei, lopputulos on se, mikä ratkaisee: Ensimmäinen adventti ja puolisoni haluaa kuunnella joululauluja! ❤️

Omaan viikonloppuuni on kuulunut vahvasti kuvaushommat, ja siitä kiitos valoisille ja lumisille pakkaspäiville. Sunnuntai-illan aion kuitenkin pyhittää ihan vain ensimmäisestä adventista nauttimiseen. Meillä poltetaan kynttilöitä ja juodaan glögiä. Ulkona tupruttaa taas lunta ja tunnelma on liki juhlava. Ihanaa, joulu on tosiaan tulossa!

Joulukuun ensimmäisen kunniaksi Instagramissa on myös ihana kirja-arvonta. Paula Mäkipellon Jotta minä muistaisin – Rivejä äidiltä. Kirja jota ei yksinkertaisesti pysty lukemaan kuivin silmin ja samalla teos, jonka jälkeen yksikään päivä ei ole vain tavallinen arkipäivä, päivä muiden joukossa. 

Ihanaa joulukuun alkua ja ensimmäistä adventtia. 🌟


pyhäinpäivänä

02.11.2019

 

Me juhlittiin tosiaan eilen halloweenia ystävien kanssa. Neljä aikuista, neljä lasta. Tiedä johtuiko perjantai-illasta vai marraskuun pimeydestä, mutta ainakin meillä aikuisilla meni kyllä ihan kuudesta lähtien haukottelun puolelle. Me naisväki makoiltiin keittiön sohvalla ja divaanilla, mutta miehet sentään jaksoivat pysyä istuma-asennossa tai sitten meidän keittiössä on liian vähän makuupaikkoja. Lapset jaksoivat melkein kymmeneen saakka, joskin sitten tulivat jo ensimmäiset väsykiukut. No, ei tarvinnut odotella sängyssä ainakaan unta.
Tänään mun kello pirisi luvattoman aikaisin (ollakseen lauantai), koska esikoinen lähti kummisetänsä kanssa kalaan. Kun olin vihdoin saanut pojan ulos ovesta, menin taas keittiön sohvalle ja vedin viltin päälleni. Enemmän tai vähemmän torkuin yhteentoista asti. Aamun ponnistukseksi riitti toppavaatteiden esiin kaivaminen ja sen ajatuksen sisäistäminen, että mun pieni lapseni voi käyttää isänsä saappaita. En käsitä miten ihminen voikin olla niin väsynyt koko ajan. Siitäkin huolimatta, että löysin vihdoin edes siedettävän rautalääkkeen. Mutta kai se vain kuuluu tähän vuodenaikaan.

No onneksi tänään ei ole tarvinnut ponnistella sen enempää. Kauppareissun lisäksi lähinnä kotona hiipimistä. Lenkinkin jätin väliin vedoten säähän. Siihen samaan jossa toiset lähtee merelle kalastamaan heti aamulla. Tiedän! Mutta toisaalta näitäkin päiviä tarvitaan. Ja löysin muuten äänikirjoista uuden kirjailijan. Sofie Sarenbrant. Vaikuttaa ihan hyvältä. Telkkaria en ole katsonut aikoihin ja Grantchesterin uusin kausikin ehti kadota areenasta ennen kuin ehdin katsoa kuin kaksi ekaa jaksoa. Sairaalassa imaisin kuitenkin ensimmäisen kauden siitä uudesta Neiti Fisher nuoremman tutkimuksista ja kun nyt pääsin taas liikkuvan kuvan makuun, bongasin, että tänään alkaisi uusi kausi Shetlandsaarten murhista. Se on kans sellaista sopivan rauhallista menoa meikäläiselle. Aiheuttaa ainoastaan kaipuun muuttaa jonnekin tuuliselle saarelle ja ryhtyä kasvattamaan lampaita.

Että aika rauhallinen pyhäinpäivä. Edes lapset ei jaksa nahistella keskenään. :D

Leppoisaa ja levollista iltaa sullekin! ♡