Suunnitelmat uusiksi

30.1.2021

Voi että, miten paljon meillä olikin suunnitelmia viikonlopuksi. Koska viime viikonloppu meni Klaaran synttäreitä juhliessa, näille parille päivälle oli ladattu valtavasti kaikkea sitä, mitä arjessa ei olla ehditty. Hiihtoa, luistelua, retkiluistelua ja retkeilyä. Mutta elämä oli toista mieltä ja viikonloppu vaihtui sisällä kyhjöttämiseen. Pienin on nimittäin kuumeessa. Koko syksy ja talvi tätä on tietenkin pelätty, mutta minkäs teet. Vaikka viimeinen vuosi on ollut sairastamisten osalta miltei puhdasta nollaa, joskus sen on kai osuttava kohdalle ja meille se osui tänään.

Alun harmituksen jälkeen päätin etsiä tilanteesta positiiviset kulmat ja ehkä kotona levätty viikonloppu tulee itse kullekin tarpeeseen. Vaikka hartiat olisivat kyllä tykänneet kunnon sivakoinnista, lepo ja univelkojen kuittailu ei sekään ole paha vaihtoehto. Raskaan viikon, lyhyiden yöunien ja hormonaalisen migreeniviikon jälkeen kotona on oikeastaan ihan kiva. Josko huomenna saisi jo herätä ilman sitä tunnetta, että joku kääntää veistä päässäni. Myös pyykkivuoren selätys onnistuu parhaiten kotoa käsin ja Ivalo-sarjaakin olisi kiva päästä jatkamaan.

Viikonlopun kunniaksi ajattelin myös edistää hieman kesäneuleprojektiani, jonka laitoin viikko sitten aluille. Väriterapiaa, jota alkaa tässä kohtaa talven selkää jo väkisinkin kaipaamaan.

Eilen ehdittiin vielä juhlia toinen kierros synttäreitä ja pavlovaleivoksia jäi vielä lauantain jälkkäriksi. Uuniin sujautin maailman helpoimman arkiruoan, eli pari pussia Lidlin tortellineja, pari purkkia tomaattimurskaa, pippuria, suolaa, tuorepakastettuja yrttejä ja päälle pari revittyä mozzarellapalloa. Ei voi juuri helpompaa ruokalajia keksiä.

Meillä on tänään muuten kihlajaispäivä. Kolmastoista, jos laskin oikein. Sen kunniaksi ajattelin mennä päiväunille – kun se kerrankin on mahdollista.

 

Ihanaa viikonloppua!

Ps. Päällä maailman ihanin mekko! Tämä Niinmun designin neulemekko on just ihana ja rento vaate. Joihinkin paikkoihin ehkä turhankin lämmin, mutta kotona kuin pehmoinen syli.


oikeastaan ihan jees

09.10.2020

Väittäisin, että sosiaalisen elämän merkitys on kasvanut viimeisen vuoden aikana hurjasti. Joskin tosin monilla mittareilla suhtaudumme nykyisin myös intohimoisemmin kotiin ja kotona viihtymiseen. Molempi parempi, tuumaan ainakin itse, ja eilen sen taas todistin, miten tärkeää on päästä välillä nollaamaan arjen harmautta ystävien seurassa. Samalla kuitenkin takaraivossa on se kamala pelko, koska moinen joukkokokoontuminen taas kielletään ja tämä osa elämää laitetaan tauolle. Vaikka elämme täällä toistaiseksi maamme koronattomimmassa kolkassa, kaiken kivan yllä lepää kuitenkin se ikävä perumisen pelon viitta. Jokainen suunnitelma ja tulevaisuuteen ajateltu tekeminen päättyy nykyään jossitteluun. Ja vaikka kuinka yrittäisi ajatella, että pitää elää hetkessä ja katsoa positiivisin mielin tulevaan, tuntuu se välillä musertavan turhauttavalta. Puhumattakaan siitä kaikesta muusta epävarmuudesta, mikä elämisen päällä nyt jatkuvasti roikkuu.

Olin jo aamulla manaamassa koko päivän epäonnistuneeksi ja perjantain ilo meinasi vaihtua äärimmäiseen ketutukseen, kun suunnitelmat menivät uusiksi, mutta jälleen kerran elämä kuitenkin opetti, että asioilla on aina kaksi puoltaan. Vaikka suunnitelmat vaihtuivat, pimeä sadepäivä kotona ei loppujen lopuksi ollutkaan pelkästään huono juttu. Itse asiassa pimeys ja synkkyys on oikeastaan ihan jees. Kun saa olla kotona. Sateen piiskaamat ikkunat on oikeastaan aika kauniita, pimeys tunnelmallista ja kaikki ylipäätään tosi hyggeä.

Kynttilät palamaan, villasukat jalkaan ja jotain tosi hyvää ruokaa illaksi. Ja kasa herkkuja jälkkäriksi. Ihanaa viikonlopun aloitusta!