Haaveissa vihreä keittiö

10.3.2022

Vihreä keittiö on jo pitkään ollut haaveeni, mutta kuten jossain kohtaa kirjoittelin, seitsemän vuotta on mielestäni liian lyhyt aika keittiön käyttöiäksi. Varsinkin kun purimme tästä jo kerran muutaman vuoden vanhan keittiön. Itseasiassa myös ihan tykkään meidän keittiöstä, joten värin tuominen tilaan koko keittiötä uusimatta oli mielestäni paras ratkaisu. Koska säästimme edellisessä remontissa kylmälaitteet ja oikeastaan koko niille omistetun nurkan, sen päivittäminen tuli nyt vihdoin ajankohtaiseksi ihan kylmälaitteiden uusimisen vuoksi. Halusimme tosiaan hyödyntää vanhat laitteet mahdollisimman pitkään, mutta nyt niiden elo oli asettumassa tiensä päähän.

vihreä keittiö

Skafferista olen myös haaveillut jo pitkään. Meidän keittiö on melko tasan 50 neliötä (ja aika tarkkaan 5×10) ja tässä tilassa on siis aiemmin ollut kauppa. Meidän talo on rakennettu vuonna 1939 ja keittiö (eli kauppa) on laajennusosaa joka on kaiketi valmistunut joskus 1941-1942. Keittiön alla on myös kellarikerros, josta käsin meillä hoituu lämmitys. Puuvarastojen lisäksi kellarista löytyy työkaluvarastoa ja pyykkinurkki. Niin ja arkkupakastin!
Mutta siis se ajatus skafferista juuri tuossa keittiön nurkassa ei sinänsä ollut ihan täysin oma ideamme, sillä vanhoista piirustuksista käy ilmi, että samaisella paikalla on ennenkin ollut jonkinmoinen skafferin tyyppinen tila. Ehkä jokin kaupan komero tai muu vastaava. Ajatusta on kuitenkin ollut aikaa hauduttaa jo kohta 10 vuotta ja olen todella tyytyväinen, että pääsimme sen vihdoin toteuttamaan. Hyvää kannatti siis jälleen kerran odottaa!

Vihreä värikään ei ole ihan tuulesta temmattu idea, itse asiassa vihreistä keittiötrendeistä huolimatta sillekin löytyy selite kodistamme. Meillä on nimittäin kellarissa aivan ihanat vanhat peiliovet, ja tietenkin just tässä vihreän sävyssä. Myös yläkerrassa vinteille vievät ovet ovat samaa sarjaa. Harmi vain, että niiden eteen on aikanaan rakennettu toiset ovet eristykseksi. Nykyaisemmat. Joskus pohdimme karmien kääntämistä siten, että paksut peiliovet jäisivät näkyville, mutta homma on aika iso, eikä meillä taida enää olla voimia moiseen. Suurin remontti-into kun on mennyt kahden talon kunnostamisessa.

Kuten kaikki sävyt, myös vihreä elää valon mukaan ja tämä vanhanvihreä elää vahvasti auringon ja varjon vaihdellessa. Löysin kuitenkin koodin, joka vastaa mielestäni täydellisesti sitä vanhaa vihreää, jota meiltä löytyy ennestään. Sen kanssa suuntasin kulkuni paikalliseen rautakauppaan. Skafferi on maalattu Helmi-kalustemaalilla.

Koska tarkoitus ei ollut uusia koko keittiötä vaan enemmänkin lisätä tilaan väriä ja lämpöä, seinille valittiin tällä kertaa valkoisen sijaan lämmintä beigeä. Tikkurilan beige osoittautui neutraaliksi ja turvalliseksi.

Sama vihreä sävy päätyi vanhan klaffipöydän runkoon ja jalkoihin.

Yksi vaihtoehto kylmäkalustenurkan uusimiseen olisi ollut vastaavan lainen setti, kuin tässä jo olikin. 60+60+60, eli korkea kaappi, jääkappi ja pakastin. Pohdimme tätäkin vaihtoehtoa ja integroitavia kylmäkalusteita, mutta jotenkin tuo ei nyt sytyttänyt. Haluttiin jotakin vähän vähemmän keittiökalustetta ja tästä syystä skafferi ja vapaasti seisova kylmäkaluste tuntuivat parhaalta vaihtoehdolta. Koska skafferista tehtiin leveämpi kuin se vanha 60 senttiä leveä kaappi, halusin kutistaa kylmäkalusteet 120 sentistä tiivimmäksi paketiksi. Kylmäkalusteen koko piti kuitenkin vastata isoruokaisen perheen tarpeita ja halusin keittiöön myös pienen pakastimen. erilaisia vaihtoehtoja tutkiessamme päädyimme Smegin Colonial-jääkaappiin, joka oli oikeastaan vastaus kaikkiin tarpeisiimme: Kaunis, tilava ja sisältää myös pienen pakastimen. Pakollisesta pahasta saatiin siis keittiön katseenvangitsija. Jääkaappi rikkoo kivasti käsitystä perinteisistä kylmäkalusteista. Lämmin kerman sävy menee myös ihanasti yksiin tuon seinän sävyn kanssa.

Pienen klaffipöydän paikalla oli aikaisemmin keittiöön rakennettu valkoinen taso, mutta nyt se ei enää mahtunut tuohon. Sain kuitenkin hienon lisätason kasvariin, joten hukkaan ei mennyt sekään kaluste. Pöydän kuvia jaoinkin tovi sitten instan puolella. Siellä siis kuva pöydästä vanhassa ulkoasussaan ja vanhalla paikalla.

Lattian maalaamisen lisäksi muuta ihmeellistä ei sitten tehtykään. Uutta ei siis tullut kuin skafferi ja jääkaappi, kaikki muu hoitui huonekaluvalssilla ja maalaamisella. Ero on kuitenkin kuin yöllä ja päivällä – siltä ainakin nyt tuntuu. Haaveissa ollut vihreä keittiö siis syntyi melko pienillä muutoksilla ja vihreällä hipaisulla.


long time no see

16.1.2022

Moikka pitkästä aikaa!

Satuin haalimaan itselleni tähän vuoden vaihteen molemmin puolin melkoisen määrän töitä, ja tuon suman selvittäminen on ottanut jokseenkin kaiken ajan ja kaikki voimat. Illan hiihtolenkkejä lukuunottamatta tuntuu, että olen tehnyt viimeisen kuukauden töitä arjet ja viikonloput. Jopa joulu meni jossain määrin töiden parissa. Ehkä sain ladattua syyslomalla akut sen verran täyteen, että koin olevani joku yli-ihminen tai jotain.

Samaan aikaan meillä on tehty pientä remppaa, joka itse asiassa lähti sekin liikkeelle jo välipäivinä. Yläkerran vessa (joka on kooltaan siis alle 2m²) on sähkäriä ja putkaria (sekä muutamaa pikkujuttua) vaille valmis. Keittiön pikkuremppa alkoi pitkään haaveilemani skafferin rakentamisella. Vaikka nämä projektit on olleet kovin peiniä, tuntuu, että meillä on eletty jonkinmoisen kaaoksen keskellä viimeiset kolme viikkoa. Keskiviikoksi raivasin kuitenkin kaiken rojun ja ylimääräisen veks lattioilta ja laitoin jopa joulukuusen pois. Ja tuntuikin uskomattoman ihanalta tulla siivottuun kotiin. Olosuhteisiin nähden siivousfirma oli tehnyt niin hyvää työtä, että melkein päästin itkun! Skafferi on tosin sisältään just sen näköinen, että sinne on kiireellä vain sullottu se, mikä piti saada pois jaloista, mutta tulevat viikonloput olen ajatellut pyhittää sisustamiselle ja sille kaikelle kotityölle, mikä nyt on jäänyt roikkumaan. 

Yhdet tulppaanit jo ostin tammikuun iloksi, mutta ne olikin sitten jo valmiiksi ihan kuolleita (kuivasäilytys hämäsi jälleen), mutta onneksi joulukukkia on yhä jäljellä. Tasoittavat kai myös sitä, että meillä roikkuu myös jouluvalot edelleen paikallaan. Tähdet ja snöblommat ikkunoissa ovat jotenkin tuntuneet vielä niin tunnelmallisilta, etten ole tohtinut laittaa niitä pois.

 

Mitenkäs teillä on lähtenyt vuosi käyntiin?

 

 


Kolmas adventti

12.12.2021

Heipsan!

Jos marraskuussa olisi pitänyt veikata, olisin ehdottomasti olut sitä mieltä, että tässä kohtaa joulukuuta meillä vallitsee täysi joulu. Kera pienen pettymyksen voin nyt kuitenkin todeta, että en ole jaksanut tehdä joulujuttuja ihan samaan tahtiin kuin olisin ehkä halunnut. Toisaalta, lupasin itselleni marraskuussa, että otan rennosti ja teen siten kuin hyvältä tuntuu, ja nyt olen kuunnellut itseäni. Jos jokin juttu jää leipomatta tai koristeet askartelematta, maailma (tai edes joulu) ei kaadu siihen. Silti vähän harmittaa, kun sille kiireettömälle joulun tekemiselle ei oikein tunnu löytyvän aikaa. Tosin mukavia asioitahan tähän vuoden viimeiseen pätkään on mahtunut. Erilaisia pikkujouluja on tullut vietettyä ja esikoisen synttärit ja nimpparitkin ehdittiin juhlia.

Tänään on tarkoitus taas hiukan edistää joulua. Jos nyt ei ehditä leipomaan, niin kaivetaan ainakin esille muutama koriste lisää ja poltetaan kynttilöitä. Meille asti talvi saapui lähinnä pakkasen ja kuuran muodossa, mutta eilen illalla satoi vähän luntakin. Eihän sitä kauheasti ehtinyt kertyä, mutta kun ajeltiin Klaaran kanssa mummun luota kotiin Jouluradiota kuunnellen, tuli aika jouluinen fiilis. Nyt vain sormet ristiin, että kaikki valkoinen ei sulaisi tänään pois. On ollut jotenkin tosi ihanaa, kun loppuvuosi ei ole ollut musta ja pimeä. Ja vaikka lumi jäisi tulematta, sen jäisen kuuran toivoisin palaavan puiden oksille valoa antamaan.

Seuraavaksi ajattelin listata lahjat ja muistamiset, jotka on hankkimatta. Ehkä tässä vielä ehditään kaikki hommat hoitaa, vaikka perinteiseen tapaan pieni joulustressi tahtookin hiipiä mieleen.

Ihanaa kolmatta adventtia myös teille!

 

 


Vahinkoja sattuu!

05.12.2021

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Lotus Emilia


Mulla oli lapsena (ja oikeastaan vähän isompanakin) ikävä taipumus kaataa ruokapöydässä juomalasini. Lapsena kun juomalasissa oli maitoa, tilanne tietenkin aiheutti aina jonkinlaista isompaa siivoamista. Muistan vielä lapsuudenkodissamme, kun ruokapöydän keskellä oli sellainen näppärä rako, josta maito pääsi aina valumaan lattialle. Sittemmin ruokajuoma vaihtui vedeksi, mutta jotenkin kyynärääni onnistui aina sohaisemaan juomalasin kumoon. Jossain kohtaa pääsin eroon kiusalliseksi muuttuneesta tavastani, mutta äitiyden myötä olen toisaalta saanut kokeilla sitä vastakkaisessa joukkueessa pelaamista. Vaikka aina ei ehkä koe olevansa kummoinenkaan äiti, niin tämän asian suhteen voinen taputella itseäni olkapäälle. Minä en nimittäin ole polttanut päreitäni ja pinnaani, vaikka maidot, vedet, mehut ja kaakaot ovat valuneet iloisesti pitkin keittiön pöytiä ja lattioita useammankin kerran. Vahinkoja sattuu, ja se onkin jo meidän lapsienkin automaattinen toteamus, kun juomalasi yks kaks kaatuu kumoon.

Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä @lotuspehmopaperit kanssa

Jotta voi oppia, pitää aina harjoitella ja harjoitteluun kuuluu myös epäonnistuminen. Keittiöhommissa harjoittelu tuottaa yleensä sotkua, mutta eihän ne hommat aina ihan putkeen mene meillä aikuisillakaan. Olisi siis suora vääryys olettaa, että lasten pitäisi voida kokeilla ja opetella ilman että mistään syntyy ikäviä jälkiä. Äidilläni on ollut aina tapana sanoa, että kun pöytäliinan levittää pöydälle, se on tavallaan jo menossa pyykkiin. Tämä sama ajatusmaailma toistuu hauskasti Lotus Emilian Muumi -aiheisessa talouspaperissa Niin ihanaa kuin mehun tehtailu onkin, paperin kuvio on jo valmiiksi nimetty Siivouspäiväksi. Muumimaisen rentoon ajattelutapaan kiteytyy loistavasti se, että kun tehdään, syntyy kyllä sotkua, mutta vakavaa se ei ole. Jos mehut jäisivät tekemättä ja pullottamatta pelkän sotkun pelossa, elämä olisi melkoisen mautonta tai tässä tapauksessa mehutonta. Samaa viisautta voi toki soveltaa moneen muuhunkin asiaan ja tekemiseen.

Lotus Emilia Design Muumi talouspaperin kuvitus rikkoo myös käsityksiämme siivouspäivästä. Voiko Siivouspäivä olla mukavia mehuhetkiä, vai pitääkö aina puurtaa hampaat irvessä. Myönnän, että itsekin joskus kompastun sinne raivosiivoamisen puolelle ja marttyyrin viittaani heilutellen komppaan sängynaluset ja vihon viimeisetkin nurkat. Elämä on kuitenkin opettanut, että parhaat tulokset syntyvät yleensä hyvässä hengessä, yhdessä tekemällä ja muita motivoiden. Toisin sanoen, siivouspäivän maineelle voisi ja olisi ehkä syytäkin tehdä jotakin. Onneksi Muumilaakson väen omalaatuinen tapa tarkastella maailmaa tarjoaa meille muillekin syvällisiä oivalluksia elämästä. 

Olen viime aikoina alkanut kiinnittämään huomiota myös siihen, miten puhun itse itselleni. Jos lasten kohdalla osaankin ottaa sattumukset ja sotkut vain pieninä vahinkoina, itseni kohdalla olen huomannut olevani melko lailla armottomampi. Ensin puhui vain ääni ajatuksissani, mutta jossain kohtaa havahduin siihen, että sätin itseäni jo ihan ääneen. “Hienoa, Emilia. Sössit sitten tämänkin!” tai No niin, pieleen meni tämäkin!” Kukapa haluaisi kuulla moista epäonnistuttuaan tai vahingon sattuessa. Ei varmasti kukaan! Siitä huolimatta tämä oli äänensävy, jolla sätin itseäni välillä useammankin kerran päivässä. Turhista asioista, kuten läikkyneestä kahvista tai yli kastellusta kukkaruukusta. Myöhemmin olen tullut ajatelleeksi, että kyseisiin tilanteisiin olisi riittänyt pelkkä “Oho!” tai “Hups!”

Muumit ovat jo vuosia olleet osa Suomalaisten koteja. Leikeissä, saduissa, astioissa ja monessa muussa. Nykyisin myös varsin arkisissa asioissa, kuten Lotus Emilian talouspaperissa. Ei kuitenkaan ole mitään sellaista paikkaa, jossa Muumien filosofiasta ei olisi hyötyä. Vähiten turhaa se on juuri silloin kun elämässä ja arjessa tapahtuu oho ja hups!

Lotus Emilia Design Muumi on Suomessa valmistettu vahva ja imukykyinen talouspaperi. Muumikuosi on tarkoitettu kaikille meille niin onnistumisen kuin epäonnistumisenkin hetkiin. Se on talouspaperi elämisen jälkiin, siivouspäiviin ja juhlahetkiin. Muistutus niin isoille kuin pienillekin, että roiskeet ja tahrat kuuluvat elämään, eikä niiden vuoksi kannata pahoittaa omaa tai muidenkaan mieltä!


Avec-piparit ja ensimmäinen adventti

28.11.2021

Avec-piparit, eli piparkakut joihin leivotaan jo valmiiksi ranskanpastillit ennen paistamista, ovat superhelppoja ja superhyviä. Mikä ihaninta näiden kanssa ei tarvitse kaulia taikinaa monen kertaan tai muistuttaa, että otetaan se kuvio sieltä taikinalevyn reunasta. Ah, kunpa vain joku olisi kertonut näistä mulle jo silloin kun lapset oli pienempiä. Viime vuonna kokeiltiin näiden leipomista ekaa kertaa ja pieni serkkupoikakin pääsi silloin mukaan talkoisiin. Tänä vuonna mun ei tarvitse kuin olla uunin käyttäjänä ja tuo pienempi hoitaa leipomisen (no joo, siivoilut jää kyllä edelleen mulle).

Täällä on tänään kuunneltu joululauluja, ja laitettu joulua oikein kunnolla. Jotenkin joulufiilikseenkin on helpompi päästä kun ulkona on pakkasta ja kaikki kauniissa kuurassa. Vaikka lunta ei tulisi yhtään, toivon, että saadaan ainakin nauttia pakkasista myös täällä Länsi-Suomessa. Sa on vain niin paljon parempi kuin kurakelit ja niiden tuoma pimeys.

Ihanaa ensimmäistä adventtia myös teille. ✨


Löytöjä – uusia ja vanhoja

21.11.2021

Olin vuosi sitten joulun jälkeen niin naatti ja poikki, että mulla ei oikeastaan ole minkäänlaista muistikuvaa siitä, että olisin siivonnut joulun pois. Eikä tuon muiston toki niin väliä olekaan, mutta hitsi vie, kun samalla on lyönyt tyhjää sen suhteen, että mistä niitä joulukoristeita pitäisi etsiä. Joo, meillä ei todellakaan ole vintillä mitään erillistä kaappia joulukoristeille, vaan joulu (kuten moni muukin asia) on pakattu erinäisiin laatikoihin, joista muodostuu epämääräisiä laatikkokasoja ja tavaravuoria. Ehdin jo pelästyä, että jotakin on kesällä siivottu pois, mutta osoittautuikin, että valtaosa joulukoristeista oli vain  hyvässä jemmassa. Ja jotenkin olin onnistunut unohtamaan, että ostin viime vuonna keittiöön myös uudet ikkunavalot. Että ihan yllättäviäkin löytöjä pääsin tekemään vintin uumenissa. Nyt kun tärkeimmät on paikannettu, joulua voi pikkuhiljaa lisätä valoilla ja pienillä jutuilla.

Tänä vuonna tuntuu kyllä ihanalta suunnitella joulujuttuja ja fiilistellä joulua. Huomaan, että olen aika riippuvainen syyslomasta, ja jos sellainen syksyn huilitauko jää pitämättä, energiat ei yksinkertaisesti riitä tähän vuoden pimeimpään jaksoon. (Jos vanhenemisessa on jotakin hyvää, niin nämä kaikki oivallukset ainakin. Se, että oppii tuntemaan itsensä ja omat vahvuutensa samalla kun epäonnistuu ja oppii ne heikkoudet myös.) Vaikka tämäkin viikonloppu on ollut aika työntäyteinen, olen silti nauttinut tekemisestä ja samaan aikaan jaksanut fiilistellä kaikkea muuta, mitä voisin tehdä. Se on ihana tunne, kun kokee jaksavansa ja tekemisessä pysyy mielekkyys.

Mulla ei ole mitään erityistä rajoitetta joulun värejä kohtaan. En ole henkeen ja vereen punaisen tai valkoisen joulun ystävä, enkä sillä tavalla ehkä edes mieti joulua väreinä. Enemmän tunnelmana ja monesti se, mikä on mulle jouluista voi taas olla jollekulle toiselle arkipäiväistä. Vaikka meillä poltellaan kynttilöitä miltei ympäri vuoden, näin marraskuussa kynttilöiden kulutus aina tietysti vähintäänkin tuplaantuu. Viikonloppuna löysin ihanat kierrekynttilät täältä. Samalla reissulla piipahdin kirppiksellä ihan vain katsomassa, josko siellä olisi messinkisiä kynttilänjalkoja, koska mielestäni kokoelmani huusi pientä lisäystä. Olin liki varma, että reissu olisi turha (olen etsinyt näitä usein ja lähtenyt tyhjin käsin kotiin), mutta sain kuin sainkin kolme ihanaa uutta kynttilänjalkaa kuudella eurolla. Ja tulin tietysti ihan super iloiseksi löydöstäni!

Ihan täydellinen päätös viikonlopulle olisi tietenkin ollut riisipuuroiltapala, mutta koska ilta vierähti kokouspöydän ääressä, riisipuuro saa odotella vuoroaan. Ehkä ensi viikonloppuna. Nyt kuitenkin hyvillä mielin kohti uutta viikkoa. Meillä ei nimittäin (kop kop) ole kukaan sairaana!


Marraskuullakin on hetkensä

09.11.2021

Täällä leijaili päivällä lunta. Hetkeksi herpaannuin tuijottamaan kaunista ja kuuraista luontoa ja pieni joulufiilis hiipi mieleen. Sytytin kynttilän työhuoneen hellan päälle ja katselin kuinka lumisade ensin sakeni ja muuttui lopulta vedeksi. Marraskuu on marraskuu, vaikka onneksi silläkin on hetkensä.

Päätin lomani aikana panostaa jatkossa enemmän omaan hyvinvointiin ja ennen kaikkea siihen henkiseen jaksamiseen. En lukenut yhtään self help -kirjaa (pitäydyn mieluummin kaunokirjallisuuden rinnakkaistodellisuudessa), mutta muuten taisin uhrata joka päivä ainakin hetken sen pohtimiseen, kuinka arki voisi olla parempaa loman jälkeen. Tiedän kyllä ne heikot kohdat, sudenkuopat, joita tulisi vältellä. Arjen pyörteissä on vain joskus vaikea jarruttaa ja vaihtaa suuntaa; Harmaalla massalla on liian suuri liike-energia. Mutta lomalla pöydän voin ikään kuin pyyhkiä puhtaaksi ja arjen voi taas aloittaa vähän entisestä viisaampana ja ennen kaikkea levollisempana. Pieniä käytännön muutoksia, perheen yhteisiä pelisääntöjä, kotitöistä puhumista rakentavasti arjen syyttelyn ja syyllistämisen sijaan. Ehkäpä näillä jotakin saavutetaan, eikä tässä tietenkään ihmeitä edes tavoitella. Parempaa arkea vain!

Tulin pohtineeksi myös asioita, jotka lisäävät omaa onnellisuuttani ja laadin mieleeni listan, jonka pituus yllätti jopa itseni. Tajusin, että yhtä paljon kuin nautin vaikkapa liikkumisesta, koen iloa leipomisesta, askartelusta ja tästä blogista. Tajusin kaivanneeni kynttilöitä, joulufiilistelyä, tummaa suklaata ja vähän jopa sisustamista. Sellaisia pieniä juttuja, jotka ovat viime aikoina päässeet vain unohtumaan.

Taidan viikonloppuna varovasi kaivella joitakin jouluisia koristeita kätköistään ja ostaa pakastimeen valmista piparkakkutaikinaa. Ehkä ensi viikolla kukkakimpussakin voisi olla jo amaryllista.

Ihanaa ja tunnelmallista marraskuun viikkoa myös sulle 🤍


syksyn valoa ja hyviä päiviä

19.10.2021

Piti jo viikonloppuna postailla, mutta niin vain kävi, että pariin päivään mahdutettu ohjelma vei kaiken ajan. Tai no, rehellisesti sanottuna otin kyllä aikaa ihan sohvallakin laiskottelemiseen, mutta eikös se vähän vapaapäiviin kuulukin.

Me startattiin viikonloppu perjantaina ystävien luona, ja vaikka olin kovaan ääneen vannonut nukkuvani vaikka kellon ympäri, aamuaurinko herätti lauantaina jo kahdeksan jälkeen. Ja toisaalta hyvä niin, sillä päivään mahtui aamun siivoustuntien lisäksi muutakin ohjelmaa. Isän kuolemasta tuli lauantaina kuluneeksi puoli vuotta, ja haudalla käymisen lisäksi vietettiin päivää mahdollisimman mukavasti. Lähdettiin koko perhe mummun kanssa syömään, ja syötiinkin itsemme liki tainnoksiin. Tavoitteena kuitenkin oli tehdä jotain mukavaa yhdessä ja siinä onnistuimme. Ja vaikka keväällä tuntui vaikealta ajatella, että elämä vain jatkuisi ja löytäisi uomansa, niin tässä ollaan. Moni asia on muuttunut, mutta muutoksiinkin tottuu, vaikka ne joskus vähän kipeää tekevätkin.

Sunnuntai vierähti mukavasti pihatöissä. Daaliat oli nyt pakko kaivaa maasta, koska seuraaville parille viikonlopulle on muuta ohjelmaa. Monilla daaliat kukkivat vielä viime viikkoon saakka, mutta meillä pakkanen puraisi kukat jo syyskuun lopussa ja ilo loppui aika lyhyeen. Joskin tuossa juurakoita nostaessa huomasin, että suurin osa oli jo alkanut kasvattamaan uutta. Luulivat kai raukat, että kevät saapui heti perässä. Samoin helmihyasintit pilkistivät jo paikoin maasta. No, nyt on saatu kunnon pakkasasteita lämpimän syksyn perään, joten josko puutarhakin ymmärtäisi, missä mennään.
Sunnuntaina haravoidessa otin itselleni myös vähän suruaikaa. Miten monta asiaa olisi tämänkin puolen vuoden aikana ollut kiva isän kanssa jakaa. Suru tulee toki arkeenkin ja niihin pieniin hetkiin, kun mietin, että nyt isä olisi ylpeä tai mitäköhän isä sanoisi,  mutta ehkä tuo sunnuntain haravointiin yhdistetty mietiskely vain kuului tähän puolen vuoden virstanpylvääseen ja on osa prosessia. Vanha kliseinen sanonta siitä, että suru muuttaa muotoaan, pitää kyllä hyvin paikkansa. Niinhän se menee, että menetykseen kasvaa. No, mutta nyt kevään viimeiset pakkaset ovat muuttuneet syksyn ensimmäisiin pakkasiin ja siihen väliin on mahtunut kaikesta huolimatta myös hyviä päiviä.

Moni tuntuu viettävän syyslomaa tällä viikolla, mutta meillä päin syyslomaviikko on vasta ensi viikolla. Onneksi saadaan lomailla koko perhe yhdessä. Ollaan aika lailla loman tarpeessa ihan jokainen. Todettiin just viikonloppuna miehen kanssa, että viikko vielä ja senhän seisoo vaikka päällään. Eli tätä väsynyttä päälläseisontaa vielä kolme päivää jäljellä. Ja syksyn kelmeää valoa. En oikein osaa päättää rakastanko sitä vai inhoan. Joskaan sillä mielipiteelläni ei kai ole kauheasti merkitystä. Syksyn valo on mitä on – tykkäsit tai et.


hopeareunuksia

28.9.2021

Ajattelin ensin kirjoittaa siitä, miten totaalisen loppu tunnen välillä olevani, ja miten viimeiset pari vuotta ovat ikään kuin kupanneet pois kaikki voimat ja jonkinlaisen luottamuksen elämään. Mutta liirumlaarum, sitähän se on. Joskus tulee niitä vuosia, kun tukka lähtee ja naama menee kurttuun kymmenenkin vuoden edestä. Sitten kuitenkin myös niillä synkimmillä pilvillä on hopeareunuksensa, ja huomaa, että lopulta on tosi paljon hyvääkin. Ja jos ei muuten huomaa, niin sohvalla Gåsmammania katsoessa viimeistään. Pillitin just viikonloppuna, että miten onkin voinut olla elämä niin persuksesta, kunnes tajusin että hitto vie, Sonjalla on rankkaa, ei minulla.

Meillä kävi ihan ekaa kertaa siivousfirma perjantaina ja se olkoon yksi tämän vuoden suurimpia jalometallikehyksiä. Olkoonkin, että voisivat tulla jo tänään uudestaan. Olen jo vuosia haaveillut siitä, että voisin tulla siivottuun kotiin ja viimein sain maistiaisen. Aika juhlava hetki, joskin siinä kohtaa toinen keittiön valaisimista roikkui vielä vain puoliksi katossa (johtoviritys hiuslenkillä kattokoukkuun ripustettuna), mikä ehkä söi ihan pikkuisen loppuvaikutelmaa. Mutta koska vielä lauantainakaan ei tarvinnut ryhtyä imuroimaan, ehdin viettää lasten kanssa kivan päivän äidin luona. Sunnuntain ihanuus oli ehdottomasti yhden yhdistyksen toiminnantarkastus. Tai ei oikeastaan, eikä millään muotoa se, vaan siihen kytketty kahvittelu ystävien seurassa.

Tälle viikolle arjen luksusta tuo kampaajakäynti (jee, jo huomenna) ja yhdet koronan vuoksi aika paljon siirtyneet kolmekymppiset, joita juhlitaan ysäriteemalla. Ja sunnuntain kuningasideana päätettiin ystävän kanssa viettää juhlien eteen vielä etkot ja virittäytyä tunnelmaan Metsoloita katsomalla. Toisin sanoen, ensi viikonlopustakaan ei voi tulla huono.

Koska arjen ylellisyyksiin kuten kampaajaan tai siivoojaan ei ihan joka päivä veny, ilo pitää ottaa irti pienemmistä asioista. Tämän viikon luksusta on ehdottomasti se, että eilisen ruokapreppauksen aikana en heittänyt lasagnea pitkin keittiötä (kuten kaksi viikkoa sitten maanantaina) tai polttanut ranteeseeni liki kolmannen asteen palovammaa (kuten viikko sitten maanantaina).

Mutta hei, nyt valmistautumaan kahvakuulaan. Sillä jos elämä on vähän kova, niin olen kyllä minäkin.

 


Pakkasta pakoon

06.9.2021

Ehdin jo hieman piehtaroida voitonriemussani, kun perheessämme jyllänyt flunssa jätti minut miltei huomiotta. Vaan niinhän siinä kävi, että vuoro se oli minullakin ja se mun flunssavuoro osui tietysti viikonlopulle. Kuinkas muutenkaan. Miten se sattuukin aina tähän syyskuun vaihteeseen. Ihan joka armas vuosi vähintään joku meistä neljästä on flunssassa. Tänä vuonna siis kaikki saivat sairastaa, ja onhan se sinänsä ainakin tasapuolista.

Eilen illalla oli pakko kaivaa harsot esiin ja kieputtaa daaliapenkit peiton alle. Aamulla olin heti herättyäni nenä kiinni mittarissa, mutta ei se vielä mennyt nollaan ja daaliakausi jatkuu. Jokaisesta kukasta pitää nyt vain ottaa kaikki mahdollinen ilo irti, ja niinpä olen kukittanut kotia kaksin käsin. Tämä vuosi oli daalioiden suhteen vähän huono, sillä olin keväällä niin totaalisen lopussa, etten jaksanut laittaa juurakoita esikasvamaan. Kesä taasen oli niin kuuma ja kuiva, että meidän kastelukaivo huusi tyhjyyttä ja daaliat kasvoivat kituisasti. Heinäkuun lopussa näytti siltä, miltä yleensä näyttää juhannuksena. No, tulee uusia kesiä ja uusia mahdollisuuksia esikasvattaa ja paijata kukkia. Tämä vuosi nyt vain oli tällainen.

Viikonloppuna oli tarkoitus tehdä vähän pihatöitä ja siivoilla paikkoja, mutta se jäi nyt flunssan vuoksi pelkäksi aikeeksi. Ensi viikonloppuna sitten. Tuntuu muuten ihan hassulta, että kaupassa myydään jo callunoita. En pysty millään käsittämään, että kesä alkaa olla takanapäin ja syksy tulee ihan oikeasti. No, onneksi syksylle on tiedossa kivoja juttuja, joten ehkä se vuoden kurjin pätkäkin siitä taas tulee lusittua.

Noissa kuvissa vilahtaa muuten keittiön uusi valaisin. Oikeasi meidän keittiö on nyt tosi hullunkurisen näköinen, sillä katossa roikkuu uusi valaisin ja sen parina toinen vanhoista. Jep, erittäin jännä yhdistelmä. Mutta jostain syystä toinen uusista valaisimista on jumittunut jonnekin, eikä kuljetus tunnu etenevän sitten millään. Pitää ehkä huomenna tarttua puhelimeen ja alkaa jäljittämään valaisinta oikein tosissaan.

 

Luumupuut notkuvat hedelmistä ja kuistilla olisi iso läjä omenia. Jotain kivaa voisi vaikka leipoa iltateen kaveriksi.

Ihanaa maanantai-iltaa ja upeaa uutta viikkoa myös sulle! 🤍