{ ihana viikonloppu takana }

30.8.2010
Kuten jo kerroin, meillä oli tiedossa viikonloppu täynnä mukavia asioita.
Lauantan sain aloittaa menemällä yksin rompetori kierrokselle. Lauantai jatkui kummityttömme syntymäpäivillä, jonne meillä passikuvauksen aikaa istuskellut pupujussikin matkusti.
Sunnuntain ohjelmaan kuului matka pääkaupunkiseudulle uusia pikkusukulaisia katsomaan. Tarkoituksena oli yhdistää matkaan Loviisan vanhat talot -tapahtuma, mutta koska matkassamme oli pieni nuhanenä, päädyimme jättämään talot tältäkin vuodelta väliin. Mennään vaikka sitten ensi vuonna ihan vain aikuisten kesken.
Loviisan kiepin peruuntuminen ei oikeastaan huonontanut viikonloppuamme yhtään. Meillä oli enemmän aikaa vietettävänä kahden maailman suloisimman vauvan seurassa. Molemmat niin ihania. Tasapuolisesti yritin kumpaakin helliä. Ja, voi sitä vauvan tuoksua!
Yhdessä jakoivat vaavisängyn, eikä ahdasta ollut ollenkaan. Näyttivät niin pikkuisilta!
Talokuumetta emme päässeet nostattamaan, mutta vauvakuume nousi huippulukemiin.
Nämä kaksi nukkuivat koko vierailumme ajan, lukuunottamatta hetkiä, jolloin äiti herätti syömään ja vaipanvaihtoon. Sain autella syötöissä, vaipanvaihdossa ja röyhtäytellä.
Hiljainen ja tytyväinen kaksikko. Ja kuten suvussamme on tapana:
Synnytään hiukset päässä! 🙂
Palailen kertomaan viikonlopun hankinnoista ja löydöistä. Edessä on hurja viikko täynnä tekemistä. Heräsin aamulla ilman ääntä, ja nenäkin on tukossa. Juuri nyt en olisi tätä kaivannut!

42 Responses to “{ ihana viikonloppu takana }”

  1. Jemina says:

    >Oi, aivan ihanat pienet vaavit! Niin ylisuloiset.

  2. Marja says:

    >:) tuleepa mieleen aika kun meidän tytöt oli noin pieniä ja nukkuivat just tuollalailla ihan vierekkäin, samassa sängyssä (tai äitiyspakkauslaatikossakin välillä keskellä olkkaria 🙂 )… harmi että kaksosarki oli kuitenkin ainakin meillä sen verran rankkaa, ettei tuosta ajasta ihan kauheasti ole tarkkoja mielikuvia…Tätä kautta siis kovasti onnea, tsemppiä ja vauvantuoksuista arkea tuoreelle kaksosperheelle! :)Ja sulle huspois flunssa! Täällä vähän samat fiilikset, tukossa olo.

  3. - Sari - Kaunista Elämää says:

    >Voi, mikä flashback! Tuollaiset pikkiriikkiset meilläkin oli lähes 13 vuotta sitten.Ihania!Kävin kurkkimassa edelisiä postauksia ja hymyilyttää vieläkin sun hämäräkävely sauvojen kanssa. :DMukavaa viikkoa!

  4. Lenni says:

    >Voi miten ihania suloisia pieniä nyyttejä! Ihan hurja kuume iskee kun näitä söpöläisiä katselee, ja haikeus siitä (sniff, tippa linssissä), että itselle tuskin tuollaisia enää siunaantuu. Ihan tunnen tuon suloisen tuoksun nenässäni ja pehmeän päälaen tunnun. Suloinen postaus. Mukavaa viikkoa Uuteen Kuuhun – pysypä terveenä 🙂

  5. lumiomena says:

    >Kerrassaan suloiset kaksoset, aivan ihanat! Tulee ihan vauvantuoksua nenään tietokoneen välityksellä ♥ Meilläkin on synnytty hiukset päässä.Onnea kaksosten vanhemmille ja terveyttä Uuteen Kuuhun!Loviisaan aion minäkin, joko ensi tai viimeistään seuraavana vuonna.

  6. Lynda says:

    >Bless you, I hope you feel better soon!!! What adorable twins!!!!Lynda

  7. Lotta says:

    >Voi pieniä kippurajalkoja <3 Kyllä vauvat on vaan suloisia. Ja isommatkin vauvat :)Minäkin olisin tahtonut käydä Loviisassa, mutta matkaa sinne tulee sen verran, että mies ei sitten oikein innostunut lähdöstä. No, ehkä joku toinen vuosi!

  8. Mi says:

    >Niin suloisia ihmisenalkuja! <3 Olen lueskellut blogiasi jonkin aikaa ja nyt oli pakko tulla laittamaan viestiä. Näin nimittäin muutama yö sitten unta, että meillä kummallakin oli pienet vauvat ja oltiin yhdessä niiden kanssa vauvauinnissa :):) Oli aika hauska uni, vaikka en vieläkään tiedä mistä eksyit uneeni. Pikaista paranemista! t: toinen nuhanenä

  9. Nonna says:

    >Pienet ihanuudet!Mukavaa viikkoa ja toivottavasti köhät menevät suitsait sukkelaan ohitse!

  10. Heidi - Suklaamarenki says:

    >Aivan ihania pikkuvarpaita 🙂 Ihanan suloinen pari. Toivottavasti köhä antaa pian periksi!

  11. Teija says:

    >Onnea vielä! Kyllä on suloista, ja vielä tuplana 🙂 Ihan samoissa fiiliksissä täällä päässä! justiin ruokatunnilla kävin siskon vauvaa taas katsomassa, on se jotain niin ihmeellistä… (Niisk!)

  12. Ruusa says:

    >Voi söpikset 🙂 Minkähän takia vauvojen varpaat on semmoset, että niistä tekis mieli purasta ;DHyi flunssa,toivottavasti saat nujerrettua sen pian!

  13. ANNAO says:

    >Voi niin suloisia pikkuisia ♥Minun "siskopuoleni" sai kaksospojat joku reilu kuukausi sitten ja minä olen aivan ihastunut niihin pieniin miehiin, ovat kyllä niin hurmaavia :)Pikaista paranemista!

  14. Päivi J. says:

    >Voi ihanuutta! Suloisia vauvoja!

  15. Päivi says:

    >Ihania pikkuisia… Niin hellyttäviä kuvia. <3Toivottavasti et sairastu enempää.. syysflunssaa tuntuis olevan nyt liikkeellä oikein kunnolla!Kivaa viikkoa!-Päivi-

  16. Miia says:

    >Voi, ei ole söpömpää olemassa kuin vastasyntyneet tuhisijat. Kaksosten kanssa on varmaan tuota perushoitoa riittävästi tiedossa, auttavat kädet tosiaan tarpeen. 🙂 Parane pian!

  17. Virpi says:

    >Ai taivas, miten suloiset vauvat! Vaikka oma nyytti on vasta 4kk, tuntuu nuo pikkuvauva-ajat jo niin kaukaisilta, että on ihana katsoa tällaisia kuvia! Ja vauvakuume tosiaan noista nousee, vaikka mä olen kyllä vannonut kautta kiven ja kannon, että lisää lapsia ei enää tule! 😉

  18. Amelia says:

    >Inania, nuohan tekis mieli pistellä poskeensa 🙂

  19. Hanni says:

    >Ah mitä vauvoja. Sydän sulaa tuollaisten söpöläisten edessä :)Onnea vauvoille, perheelle ja tädillekin 😉

  20. Suvimarja says:

    >Ihania vauvoja! mullakin tuli näistä kuvista vähän vauvakuume.Ihana blogi, liityin lukijaksesi 🙂

  21. Hanna says:

    >Voiko suloisempaa olla, aivan ihanan suloisia vauvoja. Toivottavasti flunssat menee äkkiä ohi…

  22. Heli says:

    >Ihania, ihania vauvoja!!! Minäkin koitan sitten ensi vuonna mennä Loviisaan.. en ole koskaan käynyt enkä tänä vuonna suunnitelmista huolimatta päässyt kun olin töissä ja sitten oli muuta ohjelmaakin.

  23. Helena says:

    >Voi miten söpöjä!

  24. hanne says:

    >Voi tuota viattomuutta, ihanuutta, valoisuutta..elämän suuremmoisimmat hetket..ja ne menivät niin nopeasti ohi..Suloisia ovat nuopikkuiset ihmisen pojat..

  25. Riitta says:

    >Niin lutuisia ,ihan liikuttavaa katsella noita kuvia,mitä se sitten oli livenä sen vauvatuoksun kanssa!

  26. hietzu says:

    >Tuo vauvan jalkakuva on todella koskettava. Miltei liikutuin kyyneliin kun näin sen :') Niin pieni ja herkkä.

  27. Aamunkukka says:

    >Ihan samon sanoin, pienet varpaat saivat avaamaan tämän postauksen ihan ensimmäisenä;-) voi mitä pieniä kullanmuruja, ja kyllä olet ihana sisko. Konkreettinen apusi on taatusti paras lahja minkä voit siskollesi antaa. Ja teidän Prinssi saa kohta leikkikavereita ihan kaksin kappalein, ikäeroakin on juuri sopivasti;-).Tsemppiä sinulle ja paranehan rauhassa. Kauniita syyspäiviä teilel kaikille!ps. kiitos muuten siitä aakkosjulisteen vinkistä;-) tilasin meillekin!

  28. Pieni Pitsinenäliina says:

    >Suloisia kerrassaan! Myös täällä on saatu nuuhkia vauvan tuoksua kun minunkin siskoni pyöräytti pienen poikavauvan. Kyllä sen vaan näköjään unohtaa miten pikkuisia ja HÖYHEHENkevyitä ne syntyessään ovatkaan…

  29. Pieni Pitsinenäliina says:

    >Höyhenen kevyitä siis… 🙂

  30. Mari says:

    >Ihanat<3 Vähemmästäkin tulee vauvakuume;)

  31. Hanne says:

    >Voi, toivotaan ettet saa yhtä kauheeta tautia ,kun täällä.Ihanat kaksoset. Väreistäpäätellen tyttö ja poika, mikä sen mukavampaa.On aivan tottta, että vauvat tuoksuvat ihanilta…Nyt vain inkivääriteetä ja muita kuumia mehuja sekä tietysti ecinaforssee (loistavasti kirjoitettu), mut tiedät varmaan tuotteen.Parempia vointeja ja lämpimät halit<3

  32. Helikaroliina says:

    >Apua kuinka ihanat vauvelit, niin suloisia ja pieniä!! Ihan meinaa vauvakuume tulla itsellekin :)Pikaista paranemista!

  33. Rimpsukaisa says:

    >Voi kun pieniä ja suloisia he!Kauhistuttaa jo nyt että vauva-aika menee liian nopeasti,jos nää vauvat vaikka jo on 'hankittu'.Onhan tässä vielä vuosia aikaa käännyttää mies..Voimia kaksosperheelle,onnellisia hetkiä ja nukuttuja öitä toivottelen!

  34. Miia - Miian unelmia says:

    >Ihania, suloisia vauvoja!Pikaista paranemista!

  35. Kultsin kämppä says:

    >Varvaskuvasta pääsi heti tunnelmaan, ihanaa!

  36. Kirsikka says:

    >Voi ei, vauvakuumetta pukkaa…IHANAT pienet!

  37. Niina says:

    >Ihanat vauvat !! Oih ja voih 🙂 ja sitä pulautusten määrää noista yhteensä , hih.Mullakin siis ääni kadoksissa ! Huhuu , missä meidän äänet on 😀 ??

  38. Uuden Kuun Emilia says:

    >Kiitos teille kaikille! Olisin halunnut laittaa ihan henkilökohtaisesti jokaiselle, mutta nyt ei vain pysty. Kuume ja kiire. Mahdoton yhdistelmä!Hiukan tarkeentaakseni, siskollani siis on jo ennenstään yksi varsin eläväinen kaksi ja puoli vuotias, joten työn määrä ei vielä ihan näissä kahdessa ole. :)Onnittelut j atsempit luultavasti löytävät täältä myös perille. Kiitos niistä teille kaikille!

  39. Nonnukka says:

    >Voi luoja kuinka suloiset pienet nyytit <3

  40. Paukku says:

    >Kiitos tädille aivan ihanasta postauksesta! <3 Ihan tippa tuli linssiin sitä lukiessani. Ja kiitos kaikille onnitteluista! Oli mukava lukea onnittelu- ja tsemppausviestejä.t. Kaksosten äiti

  41. Heini says:

    >Voi hyvänen aika noita kahta pientä! <3 aivan ihana näky kun vierekkäin nukkuvat :´)

  42. Rilla, says:

    >Voi miten suloiset pallerot! <3 Mukava blogi sulla, terveisin Rilla, sieltä Kotikunnaalta 😉

Kommentoi