Tähän päättyy juhla ja biletys

29.9.2020

Syyskuu tekee loppuaan ja vaikka kasvihuoneessa vielä osa kasveista kurkottaakin ylöspäin, on myös niitä, joiden lehdistö roikkuu masentavasti maata kohti.

Siitä huolimatta, että tykkäänkin tavallaan syksystä (siis aurinkoisista alkusyksyn päivistä ja kirjavasta luonnosta) tämä vuodenaika aiheuttaa aina jonkinlaista haikeutta. Kesä on kuin juhla. Siihen aletaan valmistautua jo aikaisin keväällä, tai vuoden vaihduttua. Mietitään keitä kutsutaan ja mitä tarjotaan. Pohditaan kasvatettavien kasvien erityisruokavaliot ja plaseerataan kukat auringon ja varjon mukaan. Taimien kasvamista seurataan kuin olisi pyydetty vastausta kutsutuilta ja lopulta luonto puhkeaa kukkaan ja näky on kuin Royal Ascot. Pelkkää, väriä, riemua ja kimmallusta. Bileet ovat alkaneet!

Koko kesä tarjoillaan drinkkejä kasveille, hoivataan ja hellitään ja nautitaan aamuvarhaisesta iltamyöhään. Kiitetään lahjoista, jok’ikisestä tomaatista tai salaatinlehdestä ja mietitään lahjuksiin perustuen kuka saa kutsun myös ensi vuonna. Vähemmän anteliaat, käytökseltään hankalat tai muuten happamat vedetään vieraslistalta yli. Näitä ei kutsuta ensi vuonna.

Ja sitten tulee syyskuu. Bileet väsähtävät ja kasvit alkavat nuokkua ja näyttää surkeilta. Vielä yritetään elvyttää, nyppiä, boostata ja pitää lämpimänä, mutta minkäs teet. Osa nuokkuu pöydällä ja osa pöydän alla. Sisäänheiton sijaan pitääkin toimia ulosheittäjänä.

Ja ihan kohta juhlat on juhlittu ja sitten on jäljellä vain se armoton siivoaminen. Ja kun sekin on viimein tehty, olo vain tyhjä. Kaikkensa antanut, mutta ennen kaikkea tyhjä. Eikä siihen oikein auta, vaikka jossain ruska vielä välkkyisi kuin neonvalot jatkoille houkutellen. Ne omat bileet oli siinä, eikä auta kuin odotella ensi kevättä ja kesää. Sitä, että jälleen innostuu ja tekee asioita taas ehkä pikkuisen viisaammin. Koska lopulta nämä bileet on kuitenkin kaiken tämän vaivan arvoiset. Ja enemmänkin.


intiaanikesä ja tuoli joka tarttui mukaan

27.9.2020

Minä ja syksy ollaan tänä vuonna hyvissä väleissä.  Tai no, syksy ja syksy. En tiedä voiko virallisesti edes puhua intiaanikesästä, kun tuntuu, ettei syksy ehkä varsinaisesti ole vielä alkanutkaan. Mutta ei olla niin nikun nuukia termien suhteen. Joka tapauksessa lämmin sää ja auringonpaiste on mukavampaa kuin jatkuva piiskaava sade ja kylmyys. Todennäköisesti kun sitäkin ehtii vielä tulla. Vielä ehtii pukeutua pitkiin housuihin, villasukkiin, nilkkureihin ja takkeihin. Just nyt tuntuu kivalta, ettei kaikkia kesävaatteita tarvitse vielä sulloa naftaliiniin. Monena vuonna suomalaisesta säästä puuttuu tämä vaihe. Tai sitten mekot ja neuleet pitää vain yhdistää keskenään kesällä. Jokainen päivä ja viikko lämmintä syksyä on kuitenkin vähemmän kurjaa kylmyyttä. Ja jos hyvin käy, tässä ehtii jopa kaipaamaan tuhdimpaan vaatekerrokseen pukeutumista.

Kasvihuoneessa kesä kuitenkin alkaa vaihtua jo vahvasti syksyyn ja pikkuhiljaa olenkin kiikutellut pelargonioita sisälle. Tomaattisato on aloittanut hyytymisen merkit ja chilit punastuvat kovaa vauhtia. Vähitellen on aika karsia ja siivota, pestä ja puhdistaa. Olen kuitenkin kohtalaisen sujut myös tuon asian kanssa. En nimittäin tiedä olisiko minusta tomaatinviljelijäksi ympärivuotisesti. Tuskin. Aikansa kutakin.

Olohuoneeseen muutti perjantaina korituoli joka tarttui mukaani täysin suunnittelematta. Se oli vähän sellainen Vilenin Sulon hankinta – kun halvalla sai. Enkä tiedä, onko se nyt jäämässä tuohon, mutta siihen sen nyt toistaiseksi tälläsin. Lienee etsivän paikkaansa, koska myös kasvarista pitäisi kantaa yksi korituoli sisään. Samalla reissulla löysin myös kaksi niitä ihania suuria saviruukkuja joita ostin keväällä. Puoleen hintaan nekin. Sen sijaan puutarhamyymälästä ei tarttunut edelleenkään mukaan ainoatakaan callunaa tai kanervaa. Niitä ehtii kyllä miettiä myöhemminkin.

Aurinkoista ja rentouttavaa sunnuntaita!