sopivasti höpsö

24.1.2020

Oi ihanaa, mä olen niin odottanut viikonloppua. Perjantaita ja sitä, että ehtisi jotenkin vetää henkeä ja ihan vain olla. Ostin just kaupasta lisää tulppaaneja ja ajattelin sytytellä kynttilöitä. Vetää supermukavat leggingsit jalkaan ja rojahtaa sohvalle lasten kanssa.

Meidän pieni vauva täytti tänään seitsemän, ja vitsit, miten se taas laittoi ajattelemaan. Sitä miten nopeasti aika kuluu, vuodet vierii ja lapset kasvaa. Laina-aika umpeutuu. Ja sitten toisaalta taas on ihana nähdä ihmisen kasvavan ja kehittyvän, oppivan ja oivaltavan. Ja samalla oppii itsekin. Itsestään ja monesta muustakin jutusta. Ja vaikka joku voisi muistuttaa kireästä pinnasta, niin kyllä mä silti olen sitä mieltä, että jos jotakin, niin rentoutta lapset ovat ainakin mulle opettaneet. Sitä että ei kaiken oikeasti kuulu olla niin justiinsa, vaan sinne päinkin yleensä riittää. Lasten seurassa on ihaninta, kun saa olla sopivasti höpsö. Unohtaa välillä säännöt itsekin ja olla rennosti oma itsensä.

Päivänsankari sai aloittaa aamunsa repimällä yksisarvispaperia. Reppuun sai pakata Marianneja ja kettukarkkeja eskarikavereille ja isoveljeltä saadun alpakan lelukaveriksi. Kun vielä pääsi lemppariravintolaansa, eli Prisman Buffaan (jep!) syömään ja telkkaristakin alkaa taas Posse, ei juhlapäivä voisi kauheasti parempi ollakaan.

Nyt kuitenkin sohvalle ja herkkukulhojen äärelle, ennen kuin ne tyhjenevät. Ihanaa viikonloppua! ♡


puutarhatöitä tammikuussa

22.1.2020

Joka syksy kun hankin kasan kukkasipuleita, jää niistä vähintäänkin puolet kaivamatta maahan. Yritän aina venyttää toimenpidettä jotta maa ehtisi viiletä ja sitten tulee pimeää, märkää ja kylmää. Ja joka kevät kaivan sipuleita maahan päättäen, että nämä olivat ne viimeiset talvetetut. Ei sillä, ihan hyvin nuo keväälläkin maahan laitetut sipulit ovat kasvaneet. Vähän myöhässä kukkivat ensimmäisenä vuonna, mutta sitten ihan normaalisti. Mutta koskaan ennen ei ole ollut mahdollista kaivaa kukkasipuleita maahan tammikuussa, joten pakkohan tuokin ihmeellisyys oli kokea.

Kylmä, märkä ja pimeä ovat myös syyt siihen, että meillä ei juuri harrasteta syysharavointia. Keväällä kun lehdet ovat niin paljon kevyempiä ja työ muutenkin mielekkäämpää. Ja koskaan ennen en ole tammikuussa tarttunut haravaan, mutta nyt sain kokea senkin ihanuuden. Ja tuntuihan se hyvältä. Aurinko poskilla ja raikas tuuli hiuksia hulmuttamassa. Levitin myös kompostia ja nautin vuoden ensimmäiset kasvihuonekahvit (vai voiko sanoa kevään ensimmäiset!?).

Käsitän toki, että eletään sydäntalvea ja kuukauden päästä voi maassa olla metri lunta, mutta pieni puutarhaterapia pimeän ja pitkän syksyn jälkeen teki hyvää. On kuin olisi päässyt hetkeksi kylään huhtikuulle. Ja kyllä, lisäsi se tietenkin myös keväänkaipuuta.