Yleensähän se menee niin, että viikonloppu lipuu ohi ilman mitään sen kummempaa ohjelmaa. Yleensä vielä niin, että mies töissä ja me täällä kotona, kuten ihan viikollakin. Mutta jo on yksi viikonloppu tähän väliin ympätty täyteen ohjelmaa! Joskus ihan kiva näinkin.
Tänään ajatelin mennä Meandin lastenvaatekutsuille yksin. Jospa vaikka saisi keskityttyä paremmin kun ei tarvitse koko ajan pelätä, että lapsi hajoittaa toisten paikkoja ja rikkoo tavaroita. Voisi kenties juoda kupin kahviakin ihan rauhassa!
Huomenna meillä on seurakunnan kerhoäitien retki Ikeaan. Ihanaa, ja jotain ei niin minua. Eihän mun koskaan pitänyt alkaa kerhoäidiksikään! Vaan näin on käynyt ja tähän on tultu! Eikä se oikeataan ollutkaan niin paha juttu. Kivaa oikeastaan!
Sunnuntaille sitten jää isänpäivä kekkeröintiä. Tosin viskikakku ei ole vieläkään valmiina, joten pitää kai alkaa jo leipomaan. Ja sitten sunnuntaina pitäisi vielä kiirehtiä vaaliuurnille. Mulla kun on periaate, että purnata voi vain, jos on äänestänyt. Ja minähän purnaan minkä ehdin!
Toivottelen kaikille oikein leppoissaa viikonloppua!
Tasapainoksi hiukan lazyä tunnelmaa makuuhuoneesta.
>Tosi kodikkaan näköistä. 🙂 Olen vastikään löytänyt blogisi, ja tykkään ottamistasi kuvista kovasti. Kodissanne näyttää olevan ihana tunnelma. Mukavaa viikoloppua!
>Mukavat suunnitelmat ja ihanat kuvat!Nauti viikonlopusta!
>Kaikenlaista kivaa siis luvassa 🙂 Viskikakku kuulostaa mielenkiintoiselta, kellehän tekis kun ei isänpäivää talossa vietetä ja omakin on niin kaukana.. Vois kait sitä itseäänkin juhlia ;DKivat viikonloput!
>Elämä kuljettaa… joskus vaikka kerhoilijaksi taikka Ikeaan. Hyvä niin! Viskikakku kuulostaa aika kiinnostavalta. Tähän mennessä vain kokemuksia viskistä lasissa sellaisenaan tai Irish Coffeen "airiksena".Hyvää viikonloppua!
>Nimenomaan!!! "Jos et äänestä, et saa valittaa" on ollut mun periaate jo vuosia. En ole koskaan vielä äänestänyt seurakuntavaaleissa..pitäisköhän tehdä se ensimmäistä kertaa. :)Musta tuntuu ettei mulla ole nyt yhtään "vapaata" viikonloppua ennen joulua, mutta tajusin että sehän johtuu tästä puodista! 🙂 Aikaisempina joulunalusvuosina kun sitä ei ole ollut olemassa.. :)Mukavaa viikonloppua! Pidä hauskaa! 🙂
>Oikein kivaa perjantai iltaa sekä tulevaa ikean reissua. Minäkään en kokenut aikoinani olevani kerhoäiti tyyppiä, mutta sieltä eräs kaunis päivä löysin itseni ja ihan hyvin viihdyin. Maailma ja uudet kokemukset avartaa.
>MissV: Kiva kuulla sinusta ja tervetuloa mukaan! :)Vekarus: Kiitos ja samoin sinne!Ruusa: No tottakai teet itsellesi! 😀 Mikäs sen parempi syy 🙂 Mukavaa viikonloppua :)Anne: Näin se menee 🙂 Ja viskistäkin on moneksi 😀 Mukavaa viikonloppua!Laura: Edellisissä seurakuntavaaleissa en kanssa äänestänyt, mutta nyt tuntuu ajankohtaiselta taas tämäkin. :)Koitahan repiä itsellesi jotain vapaata ja nauti erilaisesta joulutunnelman luonnista 🙂
>Johanna: Niin se maailma kuljettaa omia polkujaan 🙂 Ja koskaan ei saisi sanoa ei koskaan 🙂 Mukavaa viikonloppua! 😀
>Ihania kuvia. Niin mun makuun teillä :)Varsinkin lapsettomille ystäville on oikein kiva joskus päästä kylään ihan itsekseen, kun ei tarvitse koko ajan pelätä, mikä särkyy seuraavaksi.Mukavaa Ikea-reissua ja viikonloppuja!
>A: Totta! 🙂 Kiitos, ja ihanaa viikonloppua sinnekin 😀
>Mukavat viikonloppu suunnitelmat, kiva idea tuo kerho äitien retki,kivaa viikonloppua sinulle ja perheellesi:)
>Ihana rento tunnelma!Mä olen aina tykännyt perhekerhoista. Meidän seurakunta on karsinut reissut, pitänee valittaa. Hauskaa reissua!
>Kauniita kuvia, ja ihana tuo pitsipeitto :)Mukavalta kuulostaa teidän viikonloppusuunnitelmat! Muista syödä ikeassa hodari ja pehmis! ;D
>Mukavaa viikonloppua kaikkine kivoine ohjelmineen!=) Itse just katselin Ikean sivuja, kun olisi yksi pakkohankinta sieltä, mutta on tässä tilanteessa niin turhan pitkä matka Ikeaan, että jää toistaiseksi väliin.
>mukavaa viikonloppu kiinnostavine ohjelmineen! suosittelen lämmöllä ihanaa me&i- tunikaa äideille. löytyy harmaana ja mustana sudenkorento-kuvalla. Niin kiva ja rento! Mun pitäis päästä kanssa ikeaan hakemaan kehystä mun uusille julisteille, jotka saapuivat tänään. ja noi sun kuvat taas!
>Hanna: Mukavaa tosiaan kun äideillekin järjestetään jotain!Oikein ihanaa viikonloppua sinnekin!Tuire: Kiitos! No nyt sulla on sitten hyvä syy äänestää :DSuvimarja: Kiitos! ööh, ei ole oikein mun herkkuja 😀 Mutta jospa vaikka sitten ostais jotain hyvää ja ruotsalaista kotiin :)Kristiina: Ikäviä nuo pitkät matkat. Me ollaan onnellisessa asemassa (onko tää nyt sellainen :D), koska kaksi uusinta ikeaa ovat meille melkein yhtä lähellä molemmat. Ei siis enää kolmen tunnin ajomatkaa, vaan reilu tunti suuntaan riittää.Toivottavasti pääset käymään vielä ja hakemaan haluamasi :)Selma: Tuliks ne kc&co julisteet?! Ihanat! Ihan kiva kun on jotain tämmöistä viikonlopuksi. Mä en kyllä taida nyt tarvita itselleni yhtään vaatetta, mutta hypistellään 🙂
>Kuulostaa hyvältä viikonloppusuunnitelmalta. Minulla on tosin huomenna luentoja 9-15,joten suurin osa lauantaista menee siellä. Onneksi oli tämä perjantai vapaa,niin ei tunnu viikonloppu aivan kokonaan kadonneen :)Vai viskikakkua isänpäiväksi, kuulostaa hyvältä,tosin en voisi kuvitella itse osaavani sellaista leipoa 😮
>Kivalta kuulostaa ja ihanalta näyttää makkarin tunnelma :)Viskikakun resepti alkoi kiinnostaa, meillä kun asustaa single malt -viskien ystävä! tosin en tiedä pitäisikö hän pyhäinhäväistyksenä juomansa käyttämistä kakussa? no, ehkä siihen voisi käyttää jotain edullisempaakin versiota :DMukavaa viikonloppua! ja nauti omasta ajasta! se on ihanaa aina välillä <3
>Monelta jää varmaan seurakunnan tarjoamat harrastukset lapsiperheille kokonaan huomaamatta. Meillä on kivat, suositut perhekerhot ja mukavia retkiäkin on tehty!Mukavaa, touhukasta viikonloppua!
>Hietzu: Onpas kökkö lauantai, mutta oikea asenne! Ja jäähän sitten sunnuntai. Nauti siitä.Opiskeluintoa toivottelen!Heini: Munkin piti kysyä lupa :)Netistä ihan googlettelin ohjeita. Mun leipominen on aina semmoista hiukan sinnepäin, joten en varmaan noudata yhtään lukemaani ohjetta :DNonna: Niinpä. Ja miten tärkeitä juttuja kuitenkin ovat. Lapsille jä äideille.Oikein ihanaa viikonloppua sinne!
>Kiitos :)Ja mukavaa viikonloppua sinullekkin.Rauhallisia kauniita kuvia…
>Oikein rattoisaa viikonloppua teille! Nautihan oikein täysin rinnoin, omasta ajasta ♥
>Enpä ole aikaisemmin kommentoinut mutta hitsi, sun kuvissahan sataa lunta!!! Kerrotko salaisuuden miten sait ne sinne kuviin… 😉 !
>Ah, nyt huomaan. Koko blogillasi on meneillään kevyt lumisade, hauska idea!
>Mukavan oloinen viikonloppu Me&I-kutsuineen, isänpäivä yms. Tänä vuonan me and i:lla oli tosi ihania vaatteita pienille pojille (esim. avaruuspaidan värit!) ja äideillekin.Teillä on makuuhuoneessa samanlaiset kukkavalot, jollaiset hankimme olohuoneen ja työhuoneen välisen oven karmeja somistamaan. :)Ihanaa viikonloppua!
>Ainosofia: ;)Nanna: Kiitos, niin teen :)Katriina: Kiitos, kun jätit kommentin!Eli lumisade on lisätty ihan widget juttuna koko sivulle. Talvista tunnelmaa :DLumiomena: Juuri kutsuilta palasin. Ihania juttuja tosiaan! Oioi! :)Valot eivät ole ne airamin jääkukat vaan jotkut revontuli lumihiutaleet. Ledvalot ja olivat vielä halvatkin :)Ihanaa viikonloppua sinne!
>Ihana tunnelma makuuhuoneessanne! Olen ihan lääpälläni tuohon ensimmäiseen kuvaan ja sen välittämään tunnelmaan! Niin kaunista.Itse taas niin nautin tyhjistä viikonlopuista. Niitä kun ei ole ollut kesäloman jälkeen ainuttakaan, vain yksi tyhjä sunnuntai on ollut. Kaikkea pitäisi olla silleen tasapainoisesti… 🙂 Mukavaa ja touhukasta viikonloppua!
>Kaunista ♥Mukavaa ikean reissua!
>Oiiihhh IKEAAN 😀 Minäkään en ole enkä tule kerhoäidiksi, koska olen niin pirun laiska semmoiseen touhuun. Ehkä sitten kun lapset ovat niin isoja että pukevat itse ja käskemättä xDDD ..Kaunista makkarifiilistelyä, i like.ps. miten tuon iiihanan lumisateen saisin omaan blogiin? ja toinen kymysys että lisätäänkö se gadzetteihin xD
>Sini: Niinhän se on, että sopivassa suhteessa pitäisi olla kaikkea. Ja yleensä ihminen haikailee, sitä, mitä ei ole tarjolla :)Annao: Kiitos :)Ansku: Hih, ymmärrän! Mulla on onneksi vain yksi puettava :)Hain snow efektin googlella, sivuilta sai suoraan luotua widgetin, joka meni blogin ulkoasu asetuksiin gadgetiksi. Helppoa 🙂
>Ihania, kauniita kuvia! Niin rauhallinen tunnelma. <3Hauskaa Ikean reissua! ja ihanaa viikonloppua!
>Kuulostaa mukavalta!:)Kauniita, raikkaita kuvia aina postauksissasi!:)Lepooisaa viikonloppua!:)
>Oi ihania kuvia.. juuri sellainen lazy-tunnelma 🙂 Terkut Nykistä, en jotenkin malttaisi laskeutua normielämään vielä takaisin.. eilenkin lenkillä kuvittelin kuljeskelevani pilvenpiirtäjien lomassa.. huoh. Mutta eikun paluu arkeen ja mutakakkua leipomaan huomista varten – hyvä kun muistutit kakusta!Terkkuja ja leppoisaa viikonloppua!
>Ihanan rauhallinen tunnelma kuvissa, tekisi mieli hypätä oman kaaoksen keskeltä sisään. Oikein tunnelmallista viikonloppua! Oma viikonloppu kuluu uutta joulukirjaa ihastellessa ja villasukissa hipsuttelussa.
>Kuulostaapa kivalta viikonlopulta! Kiva päästä shoppailemaankin ihan vaan aikuisseurassa, jostain syystä silloin pystyy keskittymäänkin inasen paremmin… ;)Mukavaa isänpäivää!-Päivi-
>Toivottavasti viikonloppu oli yhtä kiva miltä kuulosti! Ikea ja kutsut nyt ainakin yleensä virkistää 🙂 Mullakin on sisustuskutsut ke-iltana ja jotain pientä tarjottavaa pitäis jo alkaa kehitellä. Taidetaan mennä joulutorttu-pipari-glögi-linjalla.Mukavaa alkavaa viikkoa! Ja hitsit että teillä näyttää tunnelmalliselta!
>Esmeralda: Kiitos. Mukavaa oli! :)Marge: Kiitos :)Marja: Jummi! Toivottavasti tossut kulki hyvin nykissäkin :)Trvetuloa takaisin tähän tosielämään :DMinna: Kiitos. Oikein oli mukava viikonloppu. Toivottavasti sinullakin. Suunnitelma ainakin oli hyvä :)Päivi: Todellakin 😀 Ja kivaa oli :)Teija: Kivaa oli, vaikka ikea on aina sama ja monta kertaa nähty. Mutta kun on hyvää seuraa, niin ei se haittaa :)Varasin myös meandin kutsut tammikuulle. Kiva järkätä jotain. Piparit ei taida sillon enää kyllä kelvata 😀