Sitä on taas yksi vuosi saapumassa päätökseen. Yksi uusi alkamassa. Ihmiset laatii listojaan ja miettivät lupauksiaan. Ihan oikeasti kaikkihan jotain muutosta, lakkoa tai lopetusta suunnittelevat. Toiset pukevat sen sanoiksi kiireettömyys, joutenolon oppiminen, parempi elämänlaatu, ja toiset perinteisesti pudotettaviin kiloihin, tupakoinnin lopettamiseen ym. yleiseen lupausten kirjoon. Mielestään fiksuimmat lupaavat olla lupaamatta yhtikäs mitään, ja näin ollen tullaan tulokseen, että kaikki me olemme samanlaisia; Ihmisiä.

Henkilökohtaisesti en vuoden vaihtumista pidä järin suurena juhlana. Uusi vuosi on aina ikäänkuin tyhjä ja puhdas pöytä, samoin syksy. Keskiyölle valvominenkin on minun tapuksessani todennäköisintä vain kun siitä maksetaan, eli yövuoro töissä. Ja mitä tulee siihen rakettien ammuskeluun, en oikein ymmärrä, miten joillain on niin joutilasta rahaa lennätettäväksi taivaan tuuliin. Itse keksin helposti 50 eurolle miljoona parempaa käyttötarkoitusta. Niitä on nyt edes turha alkaa listaamaan. Eikä, sikäli kun tiedän, viidellä kympillä kovin kummoista milleniumilotulitusta taiotakaan. Ymmärrän suuret ilotulitustapahtumat, ja kansalliset juhlat, joissa ammutaan raketteja. Samoin ymmärrän, kun kaupunki järjestää asukkailleen jonkin hiukan isomman ilotulituksen, olkoonkin, että se raha todennäköisesti otetaan ensi vuonna pois kunnan sivistys- ja kasvatustyöstä. Mutta ulos yli 20 asteen pakkaseen, ja keskellä yötä, en varmaan menisi vaikka meidän kunnanisät olisivat ostaneet koko ammusvaraston. 

Ikkunasta olen joskus raketteja katsonut, ja rehellisyyden nimissä, ulkonakin niitä tuijotellut. Ei niiden ampuminen mitenkään elämääni haittaa. Mikäli kuitenkin kävisi niin, että naapuruston (täysin kuvitteelliset) Tarmo ja Jorma pitäisivät pahana sitä, että katselen mitään maksamatta heidän rakettejaan, voisin vallan mainiosti tunkea tulpat korviini ja laput silmille. Mitään en kokisi menettäväni. Villasukat jalassa, kotisohvalla ja toti kädessä, siinä ihan tarpeeksi uudenvuoden illaksi. Todennäköisesti, ja jokatapauksessa, joko Jormalta tai Tarmolta (tai joltakulta heidän perheenjäseneltään) menisi siinä ammuskelun lomassa toinen silmä, tai tapahtumaa värittäisi muuten supisuomalaisen miehen änkyräkänni ja harhalaukaukset.

Vaan mitenkä sitten vietän uuttavuotta!? Haa, matkustan tietenkin perheeni kanssa vanhemmilleni, jotka järjestävät uudenvuodenvastaanottoa siskolleni ja hänen lapsilleen. Yleisön pyynnöstä (lähinnä siskoni) pappa on ostanut paketin raketteja, jotta heti ilta kuuden jälkeen lapsille voi järjestää oman ilotulituksen ihailtavaksi. Ja, koska en missään nimessä halua lapseni olevan Pekkaa pahempi (tässä tapauksessa vaikka Liisaa), kuljetan pienen poikani ihailemaan rakettinäytöstä serkkutyttönsä viereen. Uuden sukupolven Tarmo tai Jorma, kasvaa siis kiltisti täällä omassa hellässä huomassani.

Eli kaikkea hyvää uudelle vuodelle, uuden vuoden vastaanottoon ja muuhun yleiseen juhlintaan. Kukin juokoon sihujuomaa sen minkä parhaaksi näkee, ja ampukoon niin monta rakettia, kuin hyvältä tuntuu ja kukkaro antaa myöden. 

Kunhan vain muistatte sitten siivota ne raketin riekaleet kadunvarsilta ja ojista!