Muutto, ja ennen kaikkea tämä pakkaaminen, alkavat kyllä ahdistamaan. Vaikka mikään ei ihan puskista tullutkaan, mulla on jotenkin ihan älyttömän stressaantunut olo. Olen sellainen järjestyksen rakastaja, pidän siitä, että asiat on hyvin suunniteltu ja sunnitelmaa noudatetaan orjallisesti. Yritän nyt kaiken tämän kaaoksen keskellä myös opppia jotain. Jos ei muuta, niin sellainen hetkessä elämisen taito voisi ainakin vahvistua.

Muutto on tosiaan ollut tiedossa jo pitkään, vaikkei sen tarkkaa ajankohtaa tietysti voinut ennustaa. Olen ennakoinut asiaa syksystä asti, enkä oikeastaan ole hankkinut kotiin mitään uutta. Okei, yksi vanha puusohva ja hiukan tekstiilejä, mutta jotakuinkin lähteneen tavaran määrä on hurjasti moninkertainen. Olen karsinut rikkinäisiä astioita, vuodevaatteita ja muita vähemmälle käytölle jääneitä juttuja. Yksinkertaisesti en ole viitsinyt ostaa Ikeasta edes uutta juomalasia rikkoutuneen tilalle, koska jokainen juomalasi vaatii pakkaamisensa, ja minä vihaan pakkaamista. Olen elämässäni muuttanut tarpeeksi tietääkseni muuttamisen rasittavuudesta ainakin jotain. Mitään aikaisempaa muuttoa kuitenkaan ei voi tähän verrata, sillä tilannehan on vajaassa kolmessa vuodessa räjähtänyt käsiin. Yksinkertaisesti tavaranpaljous tekee asian huomattavasti monimutkaisemmaksi.

Mutta jotain hyvääkin. Haistan nimittäin tilaisuuden muuttaa hiukan tätäkin asiaa. Julma käteni on heittänyt tavaraa menemään hurjalla vauhdilla. Ja jokainen säkki UFFelle, tai jätteeksi, tekee sielulleni hyvää. Anteeksi maapallo, olen ollut itsekäs maallisen omaisuuden haalija ja tuhlannut luonnonvaroja. Vaikka niin kai me kaikki. Askeettiseen elämiseen ekoyhteisössä minusta ei ole koskaan. Turha kuvitellakaan, aamuinen sähkökatkokin jo repi sieluani. Mutta ajatus siitä, että tuleva kotimme on järjestyksen ja selkeyden tyyssija antaa voimaa. Toiset puhuvat hyvien energioiden vapaasta virtaamisesta, minä puhun turvallisesta komeronoven avaamisesta.

Mutta mihinkäs seepra raidoistaan pääsisi. Aina tekee mieli myös jotain uutta. Mutta jospa antaa itselleen ehdot. Uutta sisään vasta, kun on oikeasti tilaa. Sitten kun mikään ei ole ylimääräistä ja kaikelle on jonkinlainen funktio. Ainakin melkein. Niin, ja sitten vasta kun se koti on löytynyt! Jees, näin sen täytyy olla. Julma käteni tulkoon yhä julmemmaksi. Kaikella ei voi oikeasti olla niin hirvittävää tunnearvoa. Eihän?

Taas meni muutama kolhiintunut murokulho ja sekalainen säkki askarteluroinaa. Ai että tekee hyvää! Ihan varmaan joku energiavirta…