Heti alkuun pahoittelut kuvien laadusta. Aamulla(kin) oli ihan älyttömän pimeää, ja kamera oikutteli jälleen. Pirhana, kun sekin päättää lahota nyt!
Halusin kuitenkin ikuistaa juuri tämän aamun. Sen hetken, kun kaikki on vielä hyvin, mutta sydän takoo kaiken mahdollisen pahan vuoksi jo miljoonaa. Aamulla nimittäin oli aika ultraan.
Vaikka sinne on aina kiva mennä, odotan tapahtumaa kuitenkin hiukan kauhunsekavin tuntein. Muutama päivä on taas mennyt mielialalla “entä jos”.
Kaikki kuitenkin hyvin. Sain ohjeen nauttia ja iloita, ja sitä todella yritän päivittäin itselleni muistutella.
Vaikka omaa äitiyttään tulee muutenkin mietittyä ihan joka päivä, herkistyy tähän aiheeseen välillä liiaksikin. Varsinkin juuri noina epätietoisuuden hetkinä alkaa helpommin pohtimaan asiaa.
Ensimmäinen raskaus oli ainakin itselleni hurja koettelemus. En ymmärtänyt hehkun ja onnen päälle mitään, pelkäsin ja itkin. Ajattelinkin jonkin aikaa, etten koskaan enää halua moista huolta sydämessäni kantaa. Vaan ajanmittaan ymmärsin, mikä tuo huoli ja pelko oli; Se oli kasvamista äidiksi – päivä kerrallaan. Se huoli ei koskaan katoa, pelko säilyy persuksissa jokainen päivä. Ei se katso ikää – ei äidin, eikä lapsen. Ei se ole siitä kiinni, onko lapsi jo syntynyt vai ei. Huoli on otettava osaksi elämää, se on kuitenkin pieni hinta monesta suuresta ilosta.
Yhtälailla tämä raskaus on sisälläni suurena pelkona. Välillä on todella vaikeaa iloita ja antaa asioiden vain levätä kohtalon harteilla. Osaan kuitenkin suhtautua asiaan eri tavalla kuin viimeksi. Haluan nauttia jokaisesta päivästä, sillä minulle tämä vauva on konkreettinen jo nyt, vaikka se muille onkin vasta tuleva ihminen vatsassani. Paperilla olen vielä pitkään yhden lapsen äiti, mutta sydämessäni äiti kahdelle. Siitä haluan ottaa ilon irti jokaisena päivänä, jona se on mahdollista. Huomisesta kun ei koskaan tiedä – ei tänään, eikä vuosienkaan päästä.
Ja, jottei menisi ihan liirumlaarumiksi, yritän tänään vielä tarttua tuohon blogin facebook -sivulla eilen avattuun aiheeseen. Mutta nyt pitää tehdä välillä hiukan muutakin.
Kivaa päivää!
Kaikki hyvin ♥
Tuo on niin totta! Pelko ei koskaan katoa. Ja alkaa siitä kun raskaustesti näyttää plussaa. Muistan aina kun mummoni, silloin n. 89 v. suuri huoli oli että hän ehtii kuolla ennen vanhinta poikaansa, joka on hänkin iäkäs, mutta kova (välillä ehkä liiankin) tekemään töitä. Mummon toive kävi toteen. Lapset ovat äideillä lapsia aina ♥
Odotan innolla kuvia teidän uudesta kodista. Näytti ihanalle, unelmalle!
Mä en ole oman mummuni kanssa kovinkaan läheinen. Siis ollaan hyvissä väleissä, mutta aika etäisiä. Viime kesänä mummuni kuitenkin soitti mulle, kun oli huolissaan äidistäni, omasta tyttärestään, joka oli sairaalassa. Mummu on soittanut viimeksi onnittelut Niilon syntymästä, joten toi kuvasi mun mielestä kans sitä äidin huolta aika hyvin. Lapset ovat aina lapsia äidilleen.
Aika ankeaa on vielä tuo kuvamateriaali, kun lähinnä edessä on vain sitä purkamista aluksi
Ihanat kuvat – ihan hehkut onnea!
Vaan sitäpä se on, huolta ja murhetta tämä äitiys eikä se lopu kun vauva syntyy vaan tulee uusia juttuja..huoh…tässä just juttelin esikoisen koulukaverin äidin kanssa, että aina on joku stressi että pitää oppia jotain tai tehdä jotain, koskaan ei voi vaan relata.
Ei, relaaminen ei kuulu äitien harrastuksiin. Aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi sitä on huolissaan jostakin. Mutta enpä vaan vaihtaisi päivääkään pois
Tätä oli mukava lukea, vaikka aihe vakava onkin. Minä nimittäin olen huolissasi siskoni masussa kasvavasta pikkuisesta, vaikka kaiken on sanottu olevan hyvin ja vaikka vauva päättäisi syntyä huomenna kaikki on kuulema hyvin. Joku suojeluvaisto sitä vain on tulevalla tädillä päällä (“eihän sitä koskaan tiedä”) ja ei usko että kaikki todella on hyvin ennen kuin se pikkuinen on maailmassa ja kaikki varpaat ja sormet tallella. Ja sisko tietysti myös.
Toivon kaikkea hyvää Sinulle ja teidän kahdelle pikkuiselle! <3 Osattaisiinpa nauttia näistäkin jännittävistä hetkistä
Ps. Pidän tuosta raidallisesta paidastasi joka korostaa kauniisti massuasi ^^
Musta se viisas, “tämän päivän ilo ei ole huomisen onnesta pois”, on aika hyvä sanonta kuvaamaan just sitä, joka jokaisen pitäisi oppia. Mitä elämässä lopulta saa, jos aina antaa pelolle ja huolelle vallan, ja jättää nauttimatta.
Onnellisia päiviä siis sinnekin, tulevalle tädille ja äidille. Murheet ei murehtimalla maailmasta lopu!
Onneksi kaikki on nyt hyvin!
Itseäni jaksaa edelleen huvittaa ensimmäistä lastaan odottavat ystäväni, jotka raskaana ollessaan huokailevat “voi, kun nyt vaan tämä raskaus menisi hyvin. Sitten voisin huokaista helpotuksesta”. En viitsi pilata heidän kuvitelmiaan kertomalla, että sitä hetkeä, jolloin huolen voisi totaalisesti heittää pois harteiltaan ja tuntea olonsa yhtä “vastuuttomaksi” kuin ennen raskautta – sitä ei tule enää koskaan…
No sinäpä sen sanoit! Tuo on niitä elämän nollapisteitä, joka jakaa ihmisen persoonan ennen- ja jälkeen- aikaan.
Onneksi jokainen tuleva äiti oppii luonnostaan jossain vaiheessa totuuden. Vaikka vahtiessaan, että vastasyntynyt hengittää, tai ryömimään oppinut ei tukehduta itseään pieniin tavaroihin. Sitä se elämä sitten onkin…
Kyllä omasta kokemuksestanikin voin sanoa että äitiyden myötä huoli on saanut aivan uuden ulottuvuuden. Sitä ei osaa kuvitella ennen kuin sen kokee. Itselleni tulee myös aina välillä mitä jos-ajatuksia… ja pelko siitä miten pystyisin jatkamaan elämääni jos jotakin rakkailleni tapahtuisi… kamalaa. Näin ei saisi ajatella mutta pakosta joskus tällaiset tulee päähän. Muistetaan nauttia tästä päivästä
Väkisinkin nuo ajatukset purjehtivat mieleen. Mutta toisaalta sitten vaan pitää kääntää nekin eduksi ja osaa olla kiitollisempi myös niistä raskaista päivistä, jolloi kaikki tuntuu menevän päin honkia
Huojentavia uutisia siis…
On aina ihana hengähtää helpotuksesta, kun jokin mitä on pelännyt, muuttuukin hyväksi! Mulle tapahtui juuri niin, mutta ihan toisenlaisesssa asiassa.
Kuuluuko tuo huolehtiminen ja pelko muutenkin perusluonteeseesi? Tarkoitan, että jotkuthan just murehtii luonteenpiirteenä, eikä ehkä aina välttämättä aiheesta.
Me ollaankin tätä nykyä tiivis yksikkö – minä, lapsi ja lapsen isä, eli mieheni. Mies oli melkein yhtä nuori kuin mä kun tytär syntyi, joten me ollaan kaikki kolme kasvettu kimpassa:)
Mä olin itse tosi nuori kun odotin ainokaistani – vain 19-vuotias. Siinä iässä sitä ei osannut vielä edes kantaa huolta itsestään, saati maha-asukista!
Joskus huoli lapsesta on ihan suunnatonta. Joskus yritän muistuttaa itselleni, että jaa, selvittiinhän mekin mieheni kanssa aikuisiksi teini-iästä ja siihen aikaan ei edes ollut kännyköitä mistä tarkastella halutessa olinpaikkaa/vointia jne. Huoli, mutta myös kasvu jatkuu elämän ajan.
Tsemppiä odotukseen!
Ai kuuluuko! Saan jatkuvasti huomautuksia, että ajattelen liian paljon. Se siis tarkoittaa, että murehdin liian paljon. Olen ihminen, joka ei osaa todellakaan luonnostaan elää hetkessä, vaan kaiken pitää olla suunniteltua. Mutta kaipa sitä voi yrittää vanhakin koira uusiin temppuihin taipua.
Maalaisjärki, se oman lapsuuden muisteleminen ja juurikin noiden nykyajan ihmeiden karsiminen suunnitelmista auttaa monesti. Vaikka toisaalta kaukana on ne ajat, kun lapset jätettiin vaunuissa ruokakaupan ulkopuolle nukkumaan. Onpa maailmakin muutunut. Mutta toisaalta kai se pahan määrä on maailmassa vakio, murehtimalla ei kai sitäkään voi muuttaa
Ihana kuulla, olet ollut taas niin nättinä liikenteessä, hyviä vointeja sinulle Emilia <3
Kiitos, Hanna
Hienoa, että kaikki on hyvin! <3 Onnea loppuodotukseen, kaikki nuo tunteet niin tuttuja. Välillä se pelko on niin raastavaa, mutta silti en vaihtaisi päivääkään äitinä olosta pois.
Samoin sanoin! Ja tsemppiä ja voimia loppumetreille! Kohta on pommivaroituksen aika
Hei! Niin tuttuja tunteita kahden lapsen äitinä, toisen kohdalla on jo osannut vähän relata => luota itseesi. Mutta niiiin ihana paita, mistä se on? olen niiin heikkona raitoihin…
Paita on oikeesti sellainen H&M:n neulemekko. Siis tämän syksyn kyllä. Niskassa napit, ja 3/4 hiat. Oikein kiva!
Ihanat kuvat ! Niin herkkää. Aurinkoisia syyspäiviä ja sydämellistä odotusta !
hei! melkein 4 vuotta yrittänyt tulla raskaaksi,tuloksetta…siksi utelen että menikö teillä kuinka kauan tulla raskaaksi ekalla kerralla,entä toisella?
No tämä toinen olisi saanut tulla vaikka heti ensimmäisen perään, eli neljä vuotta sitä uutista odotettiin. Ensimmäsitä ei jaksettu edes toivoa, kun silloin annettiin sen verran huono ennuste. No, ihmeitä tapahtuu. Toisaalta en aina jaksanut uskoa, että salama kahdesti iskisi samaan kohtaan.
Kaikkea hyvää sinne, ja onnellista loppua tarinallle. Helposti sanottu, mutta ihan totta, mä itse uskon, että se yrittämisen lopettamien on paras lääke. ♥
Samaa täällä käydään läpi. Hienoa että kaikki oli hyvin!
Tsemppiä ja jaksamista sinne myös. Elämän suurimpia asioitahan nämä
mukava että vastasit.sain lääkäriajan kolmen viikon päähän,jos siellä selviäis että mikä mussa on vikana kun en tuu raskaaksi.vaikeetahan se on kun näyttää siltä että kaikki muut ympärillä saa tuosta vaan lapsia,jotku vahingossakin ja ite vaan kuukaudesta toiseen saa pettyä ja miettii että miksi ei voi saada lasta kun oikeasti haluaisi äidiksi ja mieskin haluaa lapsia…saa sitte pelätä että se pian jättää sen takia.