{ sadonkorjuun aikaan }

01.9.2012

Lauantain päivällistä. Helppo lisuke lihalle on uunissa paahdetut kasvikset. Oikein sopiva ruokalaji tähän sadonkorjuuaikaan. Maistuisi varmasti vielä paremmalta, jos kasvikset olisi itse kasvatettuja. Mutta ehkä ensi kesänä, tänä vuonna näin!

Porkkanatikkuja, puolikkaita kirsikkatomaatteja, sipulin lohkoja, kokonaisia valkosipulin kynsiä ja kesäkurpitsan viipaleita. Pyörittele rosmariinilla ja timjamilla maustetussa oliiviöljyssä. Heitä mukaan sormisuolaa ja hyppysellinen sokeria tai lusikallinen hunajaa. Pelille ja uuniin. 200°C n. 40-50 minuuttia.

Loistava lisuke lihalle, seuraksi maalaisleipää oliiviöljyllä. Helppoa kuin heinän teko! Tulee syötyä huomaamattaan aika kasa kauden kasviksia.
Kiva ruokalaji ihan vain sellaisenaankin rapeakuorisen leivän ja viinilasillisen kanssa. Sopivasti väriä ja makua.

Maistuvaa syyskuun alkua!

 


12 Responses to “{ sadonkorjuun aikaan }”

  1. Hanna says:

    Oi, niin hyvää, me tehtiin tänään lohkoperunoita yrttien, öljyn ja valkosipulin kera:) Ihanaa lauantai iltaa!

  2. Heidi says:

    Nää on niin parhaita ruokia ja uunijuurekset kuuluu omiin suosikkeihin 🙂 Iloista syyskuun alkua!

  3. maiju says:

    Mahtavat värit!!

  4. Selma says:

    Näyttää tosi houkuttelevalta, vaikka on masu täynnä parsakaali-anjovisrisottoa. Mulla on nyt risottokausi. Mutta ei kyllä ollut lähellekään noin näyttävä annos kuin sulla. IIIhana!

    • Se onkin muuten kumma, että jokin ruoka maistuu kausittain. Itse syön esim. punaista lihaa aika harvoin, mutta välillä iskee sellainen kausi, että lihaa jos jonkin moisessa muodossa 😀
      Raikasta syyssunnuntaita!

  5. LPP says:

    Herkullista!
    Harmi vaan, että olen meillä ainoa jostain syystä kenelle noi kelpaa.. Lapset syövät kyllä raakana lanttuakin, en vaan voi käsittää, miksi sellainen pehmeä, makea, hunajainen lanttu ei maistu 🙂
    More for me!

  6. Sini says:

    Ihanan näköistä! :)) Millä kameralla kuvaat ja mitä kuvankäsittelyohjelmaa käytät? Sulla on aina niin upeita kuvia ja ihanasti “vanhanaikaisiksi” muokattuja mm. värit! :)) Ja jos kuvaat puhelimella niin mikä puhelin sulla on?

    • Mulla on ihan perusvanha canonin 450d. Kuvia käsittelen milloin milläkin, mutta näihin esim. riitti ihan sävyn tekeminen violetimmaksi iphotolla. Kännykän kameralla en ole viela bloggin kuvia ottanut, tosin teräviähän nekin nykyään olisi. 🙂

Kommentoi