Aurinkoista sunnuntaita!

BeckSöndergaardin huivihuudot sulkeutuvat näillä näppäimillä, eli nyt on viimeinen mahdollisuus huutaa niitä!
Myös Hulivilin Onnenhetket -kirja-arvonta on käynnissä enää tämän päivän, eli nyt pikaisesti jättämään arpalipuketta!

Mukavaa päivää kaikille!

 

Lupasin kirja-arvontaa, ja sitä tulee tässä!

Kyseessä on Ilona Pietiläisen ja Hanne Maneliuksen teos Hulivilin Onnenhetket, jossa sukelletaan lasten maailmaan juhlien ja roolileikkejen kautta. Kirjassa on ideoita eri vuodenajoille, ja hauskoja DIY teemoja kalenterivuoden erilaisiin juhliin. Mukana on suloisia ohjeita lastenjuhlien tarjottaviin, sekä ohjeita ja ideoita lastenhuoneen sisustamiseen. Kauniiden kuvien myötä lukija voi inspiroitua tyttöjen herkistä teekutsuista, mutta poikiakaan ei unohdeta; Mukana on majanrakennusta ja länkkärileikkejä varsin poikamaiseen tapaan!

Itse olen aina pitänyt halloweeniä pikkuisen turhana juhlana, mutta nyt kirjan Pelottavat Bileet -osion luettuani olen päätynyt siihen lopputulokseen, että mikään ei ole turhaa kun tavoitteena on piristää näinkin synkkää ja pimeää vuodenaikaa. Aion ensi kertaa elämässäni tehdä kurpitsalyhdyn, tosin kirjan ohjeesta innostuneena koitan kovertaa sen kylkeen silmien ja suun sijaan vaikkapa tähtiä! Talven viileän sinisten jääjuhlien lisäksi tarjolla on oma kappaleensa myös lähestyvän joulun suunnitteluun!

Kirja-arvonta on vain tämän viikonlopun mittainen, joten mikäli jätät arpalipukkeesi nyt, voittomahdollisuutesi saattavat olla tavallista paremmat!

Osallistu arvontaan jättämällä Hulivilin onnenhetket -alkuinen kommenttisi tähän postaukseen ennen kuin sunnuntai vaihtuu maanantaiksi!
(arvonta aika 27.-29.9. 2013)

Arvontapalkintona on yksi kappale Hulivilin Onnenhetket -kirjaa. Arvontapalkinnon lahjoittaa kustantaja.

Taas vierähti viikko, ja viikonloppu on käsillä. Nautin, koska tähän viikonloppuun suuntaamme kaikki terveinä ja virkeinä.
Viikonlopun kunniaksi laitan teille vielä myöhemmin tänään kirja-arvonnan. Arvonta on vain ja ainoastaan viikonlopun mittainen, joten pysykää kuulolla!

Iloa perjantaihinne!

Viimeöisen pakkasen johdosta tänään on ihan oikeasti tarvinnut jo uhrata muutama ajatus kesäkukkien jatkosäilytykselle. Mårbackat, oliivipuut ja pari rungollista rosmariinia olisi ihana saada selviämään yli talven. Alkutöiksi pitääkin siis kiikuttaa kaikki pelastettavissa olevat kasvit kuistille, ja miettiä sitten seuraavaa siirtoa. Jossain vaiheessahan pakkanen iskee kuistillekin.
Kuvailin puuhaillessani pihaa ja syksyä, mutta nyt aurinkoisen illan kunniaksi ajattelin laittaa blogiin nämä ilta-aurinkoiset kuistikuvat. Kuistin siivous olkoon työlistallani loppuviikolla. Ikkunoiden pesuun tosin varasin apukädet, sillä noissa vanhoissa ruuduissa ei ole saranoita, ja akkunat pitääkin nostaa paikaltaan, jotta välit pääsee puhdistamaan. Tuurillani onnistuisin varmasti pudottamaan jonkun niistä.

Suloista illan jatkoa!

Hellouuuu, keskiviiko! Ei kai voisi aamukaan enää kauniimmaksi muuttua, niin täynnä aurinkoa ja syksyn raikkautta. Näin voi alkaa vain hyvä päivä!
Koska flunssa kiertää edelleen kehää keskuudessamme, on positiivinen mieli kaivettava välillä esiin jopa pakottaen. Myönnän, etten todellakaan ole viime viikkoina olut ihan niin positiivinen, kuin mitä olen antanut ymmärtää. Hetkittäin olo repsahtaa jonnekin toivottomuuden puolelle, mutta huonossa fiiliksessä piehtaroinnin sijaan koitan katsoa aurinkoon. Flunssat on flunssia – niitä tulee ja menee jatkossakin! Tällä kertaa meillä vain on ollut keskivertoa huonompi tuuri.
Möllöttämisen sijaan yritän keskittyä arkisiin ilonaiheisiin, kuten syksyn sävyttämään vaahteraan, ja kahdeksan kuukauden ikäiseen (!) hampaattomaan hymyyn, lasten nauruun ja auringonpaisteeseen. Onhan niitä juttuja, jotka tekevät päivästä kuin päivästä kauniin, monia vain pitää itsestäänselvyytenä.

Iloa ja auringonsäteitä!

Maanantai ja uusi viikko!
Hirmuisen basic-tunnelmissa ollaan liikkeellä, edessä tavallinen ja tosi arkinen viikko, mutta sormet ja varpaat kuitenkin ristissä, että olisimme tämän viikon kaikki terveinä! Tässä on tosiaan jo koeteltu sekä koko perheen terveyttä, myös äidin jaksamista. Kaipaan arkeen rytmejä ja rutiineja. Sitä, ettei tarvitse miettiä jatkuvasti, kuka on ulkoilukuntoinen tai voidaanko vierailla jossakin.

Paitsi että arki koostuu suurimmaksi osaksi kotipäivistä, on syyskuu mennyt muutenkin aika tavalla neljän seinän sisällä. Myönnän, että esimerkiksi itsensä laittamisesta tai pukeutumisesta on tullut tingittyä ehkä enemmän kuin pitkään aikaan. Puhumattakaan meikkaamisesta tai hiustenlaitosta! Vaikka pyjamat ja verkkarit alkavat jo häiritä itseänikin, huomaan tulleeni kovin mukavuudenhaluiseksi. Mukavat farkut, mukava neule, mukavat kengät. Tukka ponnarille, ja vain kaikkein tärkeimmät mukaan mukavaan laukkuun.
Ei sillä, kukapa sitä nyt epämukavissa vaatteissakaan viihtyisi! Eilen tosin tuntui kyllä ihan mahtavalle vetää Habitare-reissuun korolliset kengät jalkaan! Vaikkakin illalla jalat huusivat, minkä turvoitukseltaan pystyivät, fiilis oli kaiken kärsimyksen arvoinen!

Habitaresta jäi käteen, vai pitäisikö sanoa mieleen, joitakin loistavia ideoita, ja muutamia vinkkejä remppaakin ajatellen. Ehkä paras juttu oli kuitenkin törmätä Elisaan! Tulen aina hurjan hyvälle tuulelle, kun joku teistä blogini lukijoista uskaltautuu tulla tervehtimään!

Nyt kiiruhdan keittämään tosi mukavat päiväkahvit ennen kuin pienin päättää heräillä päikkäreiltään.
Reipasta syysviikon alkua jokaiselle.

Iloista ja energistä mieltä – sitä todellakin tarvitaan näin syksyisin!

Huivit löytyvät nyt huutiksesta!

Harmaa mustilla tähdillä täältä,

koralli täältä,

ja luonnonvaalea täältä.

Leppoisaa lauantaita!

Heippa kaikille!

Tosi ihana lukea mietteitännne tuoksuista ja tuoksuttomuudesta. Koitan illalla vastailla oikein ajatuksella kaikkiin kommentteihinne!
Nyt tulin kuitenkin huikkailemaan, että olen laittamassa tämän päivän aikana huutikseen joitakin BeckSöndergaardin tähtihuiveja. Linkaan vaikka suoran osoitteet teille kun olen saanut huivit myyntiin asti!

Palaillaan!

Taisi olla kevättä kun pinnasin Pinterestissä Coco Chanelin kuuluisat sanat: “A woman who doesn’t wear perfume has no future”. Mitä ihmettä? Oliko elämästäni tipahtanut salakavalasti tulevaisuus, vai olinko vain hetkellisesti tuuliajolla, tarttunut menneisyyteen – tai kenties tähän hetkeen. Ei, nyt ei carpe diemit auta, minä haluan tulevaisuuden!

Olen nimittäin jo useamman vuoden tallustanut elämääni vailla tulevaisuutta, ainakin sikäli kuin Cocoa on uskominen. Luovuin hajuvesien käytöstä jo vuonna 2008 odottaessani ensimmäistä lastamme. Raskausaikana pahoinvointi käännytti minut tuoksuista, mutta todellinen päämäärä oli olla tuoksuton äiti, tai siis äidintuoksuinen äiti. Jostakin syystä vakuutin itselleni, että minun ja lapseni välille ei voisi mahtua mitään tuoksuja, kelpuutin vain oman luonnollisen ominaistuoksuni, mikä nyt jälkeenpäin kalskahtaa jopa hivenen itsekkäältä.
Sen sijaan, että vuodet olisivat luonnollisesti kuluneet pullantuoksuissa, myönnän, että tuoksuttomuus jäi päälle silkasta piittaamattomuudesta. Esikoisen syntymän jälkeen elämästä karsiutui pois paljon “turhaa tai tyhjänpäiväistä”, eikä parfyymin suihkuttelu tuntunut millään tavoin luonnollisesta osalta arkea. Toisinsanoen, itseensä ei jaksanut panostaa edes suihkaisun vertaa. Vuosien vieriessä myös nenäni harjaantui tarkaksi, ja niinsanotuista tuoksuttomista deodoranteistakin valitsin suosikkini miellyttävimmän nenäkokemuksen perusteella. Mistään tuoksuyliherkkyydestä ei ollut kyse, enemmänkin vain hajuaistin selkiintymisestä. Tosin maalaiselon tuoksuille, vai pitäisikö sanoa hajuille, olen kasvant melko immuuniksi.

Tämän viimeisen reilun viiden vuoden aikana olen saanut lahjaksi yhden Clean -tuoksun, joskaan sekään ei ajautunut kosmeettisiin arkirutiineihini. Puhdasta pyykkiä jäljittelevä tuoksu muistutti lähinnä pesu-tai huuhteluaineen hajua, mutta tottumattomalle sekin oli välillä liikaa. Ensimmäisen kerran pitkästä aikaa mieleni alkoi tehdä hajuvettä viime syksynä. Innostuin nuuhkimaan tuoksuja toisensa jälkeen, mutta jälleen kerran olin raskaana, ja kielsin moisen hömpötyksen itseltäni. Äidin tuoksu – paras tuoksu, toistelin mielessäni.
Ihan varma en edes ole, mistä alunperin tuoksuttomuuteni idea kimposi. Olenko kenties lukenut jostain, että parfyymillä voi olla vaikutusta äidin ja lapsen varhaiseen vuorovaikutukseen, vai syntyikö ajatus ihan vain omassa mielessäni. Mene ja tiedä, niin asiat kuitenkin muuttuivat. No joo, ajatuksena ihan kiva, mutta vähempikin fanaattisuus olisi kai riittänyt. Eihän siinä vauvan synnyttyä kai kovinkaan monella ole hajuvedet mielessä. Samalla fiiliksellä elämä etenee joitakin viikkoja, tai kenties kuukausia, ja vauva kyllä oppii äitinsä tuoksun (hieman liiankin hyvin, jos minulta kysytään). Asiaa sen kummemmin kaunistelematta, hikihän se päätuoksu on, kun keho alkaa muuttua maidontuotantolaitokseksi, ja meijeritoiminnan taasaantumiseen asti äidin ominaistuoksu täyttää paitsi vauvan pikkuiset sieraimet, myös isommankin tilan.

Pitkän pohdinnan jälkeen (ja kenties jonkinlaisen muutoksen kaipuun edessä) olen jälleen ottamassa askelta parfyymien maailmaan. Laivatuliaisiksi saamani Marc Jacobsin Daisy – ja Daisy Eau So Fresh -tuoksut ovat ensimmäinen askeleeni kohti naista, jolla on tulevaisuus. En väitä, että edelleenkään suihkisin tuoksuja iholleni päivittäin, mutta kenties pari kolme kertaa viikossa kuitenkin. Vaikeinta varmasti on muistaa lisätä suihkaus tuoksua iholleen, saati saada siitä jonkinlainen rutiinitoimenpide. Harjoitus kuitenkin viitoittanee tässäkin tapauksessa tietä mestaruuteen.

Tuoksuilla vai ilman? Olisi hauska kuulla myös teidän parfyymiajatuksianne; Onko hajuvesi luonnollinen osa arkea ja totuttu aamurutiini kuten hampaiden pesu, vai onko tuoksut härskiintyneet pulloihinsa esimerkiksi työn tuomien rajoitusten vuoksi? Myös suosikkihajuvesiään saa vinkata, tiedä vaikka joskus innostuisin laajentamaan parfyymivalikoimaani.

Nyt toivottelen teille kuitenkin ihan mahtavaa perjantaita. Niilolle on luvattu illaksi leffareissu, ja itsekin sitä jo odottelen innolla. En ehkä niinkään Smurffien, vaan sen vastustamattoman popcornin tuoksun vuoksi. Tässä kohtaa tosin maku ajaa tuoksun edelle, myönnetään!

Voi kai sitä pitää jopa persoonallisena, että säilyttää vauvanvaatteita olohuoneessa. Itseäni tilanne lähinnä huvittaa. Kuljen pitkin taloa ja etsin tavaroita. En vieläkään muista missä mikäkin huonekalu on, ja aina ei tule edes mieleen ajatella kuistia, jonne on myös mahdutettu ihmeellinen määrä tavaraa. Kolme huonetta on jouduttu tyhjentämään remontin alta, ja juostuani yläkerran ja alakerran väliä jonkin aikaa, alan jo pikkuhiljaa muistamaan, mihin kunkin puhtaat vaatteet tuli viedä. Palaan väkisinkin mielessäni vuoden takaiseen. Ajatella, että muutosta tulee juuri kuluneeksi vuosi!

Pitkäjänteisyyttäni on usein arvosteltu – tai lähinnä sen puutetta. Voin kuitenkin mielestäni rinta rottingilla todeta, että pitkäjänteisyyttä löytyy luonteestani mielin määrin. Eihän tätä hullutusta muuten jaksaisi. Vaikka myönnän, että nyt kun remontti on taas alkanut etenemään, olonikin kevenee. Viis kaaoksesta kun tietää, että suunta on lopulta oikea!

Vaikka omat tehtäväni ovat lähinnä catering puolella ja lastenhoidossa, remppafiilis alkaa iskeä jo minullekin. Kädet tosin syhyävät sisustamaan, oikomaan paikkoja ja yksityiskohtia. Mutta kaikki aikanaan, niinhän se menee!

Viime syksynä hankitut huonekuuset nauttivat tälläisen vanhan ja vetoisen talon ilmasta. Mustat ruukut löysin alennuksella puutarhamyymälästä. Ne ovat kevyttä lasikuitua, mutta todella vakuuttavasti kivitavaran näköistä sellaista. Sisään sujahti saviruukku aluslautasineen vaivattomasti.

Tänään aion kaiken vastapainoksi kuitenkin uhmata syksyä ja lähteä juoksemaan! Jossain kohtaa pitkäjänteisyyteni on ansainnut pienen tauonkin.
Tunnelmallista syysiltaa itse kullekin!