Syksyn 2013 must have -sisustusjutut, ne taitaa olla tässä. Vuosi vuodelta vähemmän tuntuu olevan itselleni enemmän, ja paha allergia kaikenlaista koristetavaraa kohtaan ei ota laantuakseen. Greige värimaailma, tehostettuna ripauksella mustaa, tuntuu edelleen istuvan kotiimme parhaiten.
Myönnän, että kaikkien repsottavien nurkkien katselu ja itsensä pakottaminen keskeneräisyyden sietämiseen, vie sisustusintoa – ja pahasti. Toisaalta yritän muistutella itseäni visioinnista ja suunnittelusta, sillä ilman niitä ei synny myöskään tulosta. Alla muutama juttu, joiden avulla yritän pitää oikeaa sisustusfiilistä yllä. Ei mitään turhaa, joskaan nyt ei mitään elintärkeääkään.
Mogens Lassen Kubus 4 -kynttilänjalka oli toiveissa jo viime jouluksi, mutta jäi saamatta. Tällä kertaa taitaa olla parasta tonttuilla itse, mikäli sellaista halajaa.
Olohuone ja tuleva kirjastohuone kaipaavat mattopäivitystä. Luonnonkuitumatot saavat siirtyä keittiöön, mutta lattiat kaipaavat lämmintä eristystä, ja Anno -sarjan Pandora villamatto on pitkän harkinnan ja vertailun jälkeen noussut pitämään mattolistani kärkipäätä. Mustavalkoista mattoa paremmin meille istuisi ehdottomasti Pandoran harmaa versio.
Tine K:n punotut koriarkut ovat nekin haaveita jo viime syksyltä. Kauniita piilopaikkoja villasukille, vilteille ja sisustuslehdille.
Ikean Storsele -korituoli meiltä löytyykin jo luonnonsävyisenä, mutta nyt olisi paikka mustalle yksilölle vapaana. Tämä istusi oikein mallikkaasti kaminan läheisyyteen.
Ajatukseni oli koota pari tuollaista neljän tuotteen kuvakollaasia, mutta tovin istuttuani en keksinyt enempää pakko saada -juttuja! Hurjaa, jossain määrin olen ylittänyt itseni! Tai oikeastaan en vain viitsinyt lisätä tähän maalin, listojen, sähkökalusteiden ja oikeinpäin asennetun lämmityssuntin kuvaa. Nekin kun olisivat kaikki jollakin pakko asentaa -listalla!
Nyt kuitenkin lapsille ruokaa ja sämpylöitä pyörittämään. Aurinkoa ihanat!