{ joulua kotiin }

28.11.2014

Kuten olen ennenkin kertonut, meillä koti vaihtuu jouluasuun aika pienin liikkein, enkä omista erikseen jouluverhoja tai -mattoja. Kun sisustus on muuten rauhallinen, pienin yksityiskohdin saa paljon aikaa. Kukkia, kuusia, kynttilöitä ja huolella valittuja koristeita. Paljon muuta joulukoti ei mielestäni kaipaa. Joulun tunnelma syntyy yhdessäolosta, hyvästä ruuasta ja mukavasta tekemisestä.

Indiedaysin ja Anttilan yhteistyössä pääsin itse kurkkimaan Anttila-tavaratalon tarjontaa, ja pohtimaan, mikä siitä mielestäni kuuluu jouluiseen kotiin. Anttilan valikoimista löytyy toki monipuolisesti myös muotia, kauneutta ja viihdettä, mutta itse keskityin lähinnä löytämään  juttuja osastolta koti.
Luonnollisesti jälleen itselleni lähin asiointipaikka löytyi Porista, ja sinne köröttelinkin heti alkuviikolla stalkkailemaan tarjontaa. Myönnän, että lähtiessä vielä epäröin pienen tavaratalon tarjontaa, mutta paikalle päästyäni totesin, että kodinsisustukseen löytyi valtavasti juttuja, jotka miellyttivät itseäni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuten sanottu, joulu syntyy pienistä tunnelmanluojista, ruokailusta ja mukavasta tekemisestä. Niinpä listasin heti alkuun, että sisustustuotteiden lisäksi tsekkaan tarjonnan joulusaunomiseen ja kattaukseen.  Jälkimmäiseen tarjolla oli hyvä valikoima kotimaista muotoilua Iittalalta ja Arabialta. Pidän ajattomista astioista, jotka muuntuvat joulun tunnelmaan pienin somistuksin. Iittalan kastehelmi kynttilälyhty karpalon sävyssä jäi hiukan kaihertelemaankin. Näillä lisäisi tyylikkäästi joulunpunaista kattaukseen ja tunnelmaan. Kodin tyyliin sopivat joulukoristeet ovat myös kiva lisä kattaukseen. Näin jokainen vieraskin saa jonkin muiston joulupuurosta, vaikkei se manteli osuisikaan kohdalle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Silmiin pisti myös hyvä valikoima koristetyynyjä, sekä suloinen harmaa lampaantalja. Supersuositulla Anno sarjalla oli valikoimissa mutenkin vaikka kuinka paljon erilaisia lyhtyjä, maljakoita ja jouluisia koristeita. Tukeva tähtikuusenjalka oli erityisesti mieleeni. Sitä kun ei tarvitsisi piilotella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Harmaa huopa ohuilla punaisilla ruuduilla on mielestäni hyvä esimerkki siitä, mten joulunpunainen ja harmaa sopivat yhteen. Toki meillä keittiön sohvalle voisi kyllä joulunajaksi heittää oikein punaisenkin huovan. Esimerkiksi Anno Lumi-huopa vaikutti paksulta ja pehmeältä.

Anttilahuovat

Saunomiseen löysin vaikka mitä ihanaa, ja tulikin pieni tarve hankkia myös omaan saunaan joitakin uusia tekstiilejä. Mustan ja harmaan sävyt sopivat mustaharmaaseen pihasaunaamme, ja jouluaattona saunalle kuljetaan tietenkin lyhtyjen valaisemaa polkua. Ja, toivottavasti lumista sellaista!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koska kiireetön yhdessäolo on mielestäni yksi joulun tärkeimmistä asioista, bongasin Anttilan valikoimista myös perinteisiä lautapelejä. Itselleni joulu ainakin olisi täydellinen, jos koko joulupäivän saisin kulkea pyjamassa ja villasukissa, istua pelaamassa vaikka Kimbleä tai Afrikan tähteä ja syödä pukin tuomia suklaita..

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Indiedays on nyt valjastanut bloggaajat listaamaan omia Anttila-tärppejään. Kannattaa siis kurkkia myös Annika O:n blogia, sekä Sharonin, joka listasi parhaat tuotteet pikkujouluvalmisteluihin. Rilla kasaa parhaat lahjavinkit äideille ja Janni taasen perheen pienimmille.

Lähimmän Anttila-tavaratalosi löydät täältä. Netanttila.com taasen palvelee vuorokauden ympäri, seitsemän päivää viikossa.

Mutta, seuraavaksi kehoitan teitä kertomaan omat lahjatoiveenne!

Instagramissa #anttilalahjalista @anttilasuomi, on käynnissä kilpailu, jonka tarkemmat tiedot löydät täältä.
Kilpailu on Instagramin lisäksi käynnissä myös Facebookissa ja Pinterestissä, osallistua voi siis monella tapaa! Kurki ohjeet ja tule mukaan, tarjolla on mukavia palkintoja!


Kommentoi