Onhan pioniaika noin ainakin puutarhamielessä yksi vuoden parhaista ajoista. Nyt kun talonpoikaispionit ovat jo kukkineet, ja jalopionit pääsivät vuoroonsa, tuntuu tavallaan kuin kevään aherrus palkittaisiin, ja puutarha kiittäisi hoitajaansa. Joku pyysikin kesäkuisessa postauksessani laittamaan kuvaa pitkästä pionipenkistä, kun kukat ovat puhjenneet, ja tässäpä sitä nyt olisi. Toinen pää penkkiä on valkoisten kukkien valtakuntaa, ja toinen vaaleanpunaisten. Molempia meillä on myös muissakin penkeissä, mutta tämä muutaman metrin pituinen pätkä maantien vieressä on ehdottomasti silmäteräni. Vähän kuin pioniaita.
Sinänsä vähän hassua, mutta en ole vielä ottanut yhden yhtäkään pionia maljakkoon! Viime päivät on vietetty niin tiiviisti ulkona, ettei sisällä ole kuin käyty juuri kääntymässä ja nukkumassa. Eipä siinä juuri kukkia ole sisällä tarvittukaan.
Huomiseksi lupailee jo pilvisempää, eli ehkä niitä kukkia löytyy huomenna jo maljakostakin. Siihen asti nautitaan kuitenkin ulkona olemisesta.
Rentoa sunnuntai-iltaa!
Niin suloisia ♥
Mä odotan innolla, että löytämäni pionipenkki puhkeaisi kukkaan! Nyt kukkii jasmikkeet..
Upea pioni penkki!
Itse olen lopetellut kaikki kukkapenkit, mutta nuita kuviasi katsellessa haluttais kyllä laittaa tuomonen pionipenkki:)
Aivan ihana pionipenkki!! Ja ihana on myös alin kuva puun vieressä olevasta oleskeluryhmästä! <3