Lokakuussa kannattaa siivota – Sinituote & Roosa nauha

07.10.2020

Kaupallinen yhteistyö Sinituote


Vuosittain näin lokakuussa näkyväksi tuleva Roosa nauha -kampanja on mitä hienoin esimerkki kansallisesta yhteenhiileen puhalaltamisesta. Vajaassa parissakymmenessä vuodessa Roosa nauha on paitsi vakiinnuttanut paikkansa suomalaisten rintapielissä, myös ihan jokaisen ajatuksissa. Meistä aikuisista kun jokainen on tainnut jollakin tavalla osua törmäyskurssille rintasyövän kanssa.
Lokakuu on virallinen Roosa nauha -kuukausi ja hyvää voi tehdä monella tavalla. Yksi tavoista on siivoaminen Sinituotteen Roosa nauha -kampanjatuotteilla. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Sinituotteen kanssa.

Jo yhdettätoista vuotta Roosa nauha -kampanjan yhteistyökumppanina toimiva Sinituote osallistuu Roosa nauha -keräykseen kampanjatuotteilla, joiden myyntihinnasta osa lahjoitetaan Roosa nauha -keräykseen. Mukana keräyksessä on joukko laadukkaita SINI-siivousvälineitä sekä KUNGS-lumiharjoja ja -heijastimia. Tarpeellisia ja käytännöllisiä tuotteita ihan tavalliseen arkeen. Ja täytyy tässä kohtaa sanoa, että olen hurjan iloinen siitä, miten yritykset meillä Suomessa ovat lähteneet mukaan Roosa nauha -kampanjaan. Ja siihen, että tuotteiksi on ylipäätään valikoitunut kestäviä ja laadukkaita arjen käyttöesineitä. Hieno juttu!

Pinkit siivousvälineet ovat aika piristävä osa arkea ja itse tykkään väristä. Meiltä löytyy paljon Sinituotteen Roosa nauha -tuotteita vuosien varrelta ja juuri pinkit ovatkin omia suosikkejani. Tiesithän kuitenkin, että mikäli vaaleanpunaiset siivousvälineet eivät ole makuusi, Sinituotteen kampanjatuotteita myydään myös valkoisena ja hopeanharmaana!

”Rikkasettejä ei voi koskaan olla liikaa”. Näin totesi jopa puolisoni, joka ei muuten ole varsinaisesti tunnettu intohimostaan siivoamiseen tai siivousvälineisiin. Ukko kulta on kuitenkin oikeassa, sillä SINI-rikkasettejä ihan oikeasti on meidän taloudessa valtava määrä ja aina tuntuu että isossa talossa niitä on yksi liian vähän. Kellarissa, kodinhoitotilassa, saunassa, keittiössä, tulisijojen vieressä, kasvihuoneessa, ulkovarastoissa jne. Näin syksyllä rikkasetti on tarpeellinen jopa kuistilla kun jokaisella ovenavauksella sisään pyrkii myös syksyn lehtiä.

Hus pois pöly ja hämähäkinseitit! SINI-Pölypampula on ehdottomasti muhkein koskaan näkemäni pölyhuisku. Henkäyksen kevyttä mikrokuitupintaa on tässä välineessä hurja määrä ja monikäyttöisyyttä lisää liitäntämahdollisuus SINI-välinevarsiin. Tämä pampula ulottuukin katonrajan lisäksi myös huonekalujen alle. Kirjahyllyt ja valaisimet, sekä työpöydän sähkölaitteet puhdistuivat näppärästi pampulan avulla.

Välillä on hyvä kokeilla jotakin uutta ja tällä kertaa se oli itselleni SINI-tehomoppi. Olen vannoutunut Monitoimimopin käyttäjä, mutta tehomoppi kieltämättä antoi hyvin kyytiä keittiön lattiaan kuivuneelle kissanruoalle ja eteisen kuraisille kengänjäljille. 100% mikrokuituiset liuskat mopissa ovat myös hygieniset ja moppi kuivuu nopeasti. Huomaathan että tehomoppiin kiinnitetty teleskooppivarsi ei ole Roosa nauha -kampanjatuote.

Kostea sieniliina-tiskirätti -pakkaus on muuten sellainen Roosa nauha -tuote, jota hamstrasin vuosi sitten useamman paketin. Käytän sieniliinoja siivouksessa ahkerasti ja pidän tästä kolmen värin yhdistelmästä. Nukkaamaton liina ei jätä jälkeensä pisarajälkiä ja mikä parasta, se maatuu kompostorissa!

Sinituotteen Roosa nauha -kampanjatuotteissa on myös uutuustuote. Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin opiskelijoiden suunnittelutyön tuloksena syntynyt Jokikivi -tiskiharja ammentaa inspiraationsa ajan saatossa vedessä hioutuneista kivistä. Tässä tuotteessa kaunis muotoilu, kotimainen työ ja tärkeä Roosa nauha -asia kohtaavat hienolla tavalla!

Kätevä teippiharjasetti pitää sisällään perinteisen teippiharjan ja näppärän käsilaukkukokoisen version. Tämä on yksi arkisista suosikeistani sillä Sinituotteen teippi on äärettömän tehokasta ja vaihtorullat ekologinen valinta. Myös vaaleanpunainen KUNGS Arctic-is  jääraappa löytyy muuten tuolta Roosa nauha -tuotteista. Se on ihan mahtava ja muuten loistava lahjaidea jokaiselle autoilevalle naiselle! Eipä palele talvella sormenpäät auton laseja putsatessa!

Kaikki Sinituotteen Roosa nauha -kampanjatuotteet löydät täältä!

Lokakuu on hyvää aikaa siivota paitsi Roosa nauha -kampanjan vuoksi, mutta myös ajatellen jo vaikkapa joulua. Itse aloitan ”joulusiivouksen” jo tässä kohtaa vuotta ja teen viikko viikolta jotakin niistä siivouksista joita yleensä teen vain joskus ja jouluksi. Yksi kaapin hylly tai laatikko kerrallaan kohti joulua ja uutta vuotta. Kun nuo isommat vuosisiivoukset tulee hoidettua pikkuhiljaa pitkin syksyä, jää joulun alla enemmän aikaa ihan vain nautiskeluun. Keväällä sitten taas isompia siivouksia kun auringonvalo paljastaa armottomasti kodin liat ja sotkut.

En ole päivääkään katunut meidän keittiön kaakeliseinää tai yläkaapittomuutta, mutta kyllä ihan ehdoton siivousinhokkini on juurikin se keittiön kaakeliseinän puhdistus. Rasva ja pöly ovat inhottavia puhdistettavia ja toimenpide vaatii tason ja hyllyjen tyhjennyksen. Mutta nyt se on tehty! Ja ai että, mutta tulikin siisti keittiö! Työtasotkin tyhjenivät mukavasti taas ainakin hetkeksi.

Siistiä keskiviikkoa!


2 Responses to “Lokakuussa kannattaa siivota – Sinituote & Roosa nauha”

  1. Avatar Heini T sanoo:

    Kylläpä tulikin siistiä ja kaunista jälkeä! Kirjahyllyn puhdistus olisi itsellänikin edessä.