Ajasta ikuisuuteen, eikä koskaan takaisin

25.4.2021

Viikko sitten perjantaiaamu valkeni kauniin kirkkaana, mutta kylmänä. Ajoin aamulla kotiin ja tyhjensin autosta kamerarepun ja muut työvälineet ja olin varma, etten enää koskaan voisi tarttua kameraani, nauttia kevätauringosta tai perjantaiaamuista. Olin viettänyt viimeisen päivän ja yön isän vierellä. Ja vaikka kuolema ehkä isän kohdalla olikin armollinen, sen lopullisuus tuntui silti ylitsepääsemättömältä. Ajasta ikuisuuteen, mutta ei koskaan takaisin.

Viimeiset kolme viikkoa olivat ehkä elämäni raskaimmat. Ensin puhuttiin kuukausista, lopulta viikoista. Aika kului kuitenkin nopeammin kuin kukaan olisi vielä kuukausi sitten osannut kuvitella. Ja samalla ne viikot olivat myös äärimmäisen tärkeitä. Läsnäoloa ja välittämistä. Hiljaisuutta ja tärkeitä sanoja.

Nousin vielä torstaina aamukahdelta. Tein viimeisiä Instagram-kampanjoita valmiiksi ja lähdin ajamaan töihin. Automatkalla kuitenkin tajusin etten enää jaksaisi. Väsymys ja tieto siitä, että minun pitäisi olla jossakin ihan muualla kävivät turhan raskaiksi. Niinpä ajoin aamupäivällä sairaalaan ja istuin isän vierellä koko päivän ja seuraavan yön. Perjantaiaamuna ehdimme vielä istua yhdessä kokonaisen tunnin – kokonaisena perheenä. Se että olimme siinä vierellä on jotenkin lohdullista.

Viikon aikana tunteet ovat kulkeneet lähes kaikkia ratoja. On surua, kiukkua, väsymystä ja iloakin. Loppuviikosta päätin, että elämän on jatkuttava. Halusin kuitenkin lukea loppuun kirjan, jonka ehdin isän vieressä aloittaa ja neuloa valmiiksi paidan, jonka helman resorista pari kerrosta syntyi isän vierellä. Päätin, että ne on mun surutyötä. Ellen tarttuisi niihin nyt, ne muistuttaisivat aina siitä kaikesta, mikä jäi kesken. Eilen päättelin neuleen ja suljin kirjan. Totesin, että on aika jatkaa elämää. Nyt maanantai ja arki tuntuvat ajatuksena raskailta, mutta samalla lohduttavilta. Elämän on jatkuttava, eikä asia muutu, vaikka kuinka rypisin surussani. Toki surutyö ottaa aikaa villapaitaa ja kirjaa kauemmin, mutta se on kai vain hyväksyttävä osaksi elämää. Mulla on kuitenkin ihana perhe, työ jota rakastan ja elämä joka kannattaa elää.

Kolmen viikon aikana ehti saapua myös kevät. Ja vaikka voisi kuvitella toisin, meillä on puutarhajutut aika hyvällä mallilla. Tästä kiitos meidän miesväelle, joka otti tänä vuonna hoitaakseen kruopsutukset ja haravoinnit, kasvihuoneen lasit ja monet muut työt, joiden luulin jäävän tekemättä. Ehkä näiden räntäsateiden jälkeen puutarhajutuista on kiva ammentaa iloa arkeen. Nauttia keväästä, alati lämpenevistä perjantaiaamuista ja valokuvaamisestakin.

Viimeisen viikon aikana olen myös yrittänyt korvata lapsille ne viikot, jotka olin poissa. Kiitollisena siitä, että poissaoloni oli kuitenkin mahdollista. Olen onnistunut pyrkimyksessäni vaihtelevasti, mutta tänään leivottiin Klaaran kanssa suklaakeksejä. Niiden ohjeen löydät täältä, jos vaikka haluat kokeilla. Sopivat hyvin myös vapun herkkupöytään, joskin katoavat kovin nopeasti. Siksi tehtiinkin kolminkertainen määrä.


13 Responses to “Ajasta ikuisuuteen, eikä koskaan takaisin”

  1. Avatar Nina H. sanoo:

    Lämmin osanotto!

  2. Avatar Idahhh sanoo:

    Voimahaleja ❤ itse tein surutyön aika paljon juttuja ja tuntui että jotain pitää saada tehtyä, se oli sellaista toimintaterapiaa mutta vastapainona annoin itselle myös päiviä etten tehnyt mitään muuta kuin surra. Anna surulle myös tilaa, se ei häviä, se tulee välillä takaisin, pyydä se sisään ja kestitse, anna sen mennä taas lähemmäs kuin aavistatkaan päästääksesi sen uudestaan sisään. Nuo sanat ovat Jenni Vartiaisen laulusta Suru on kunniavieras ja olen omassa surussani oivaltanut siitä todella paljon. Kannattaa kuunnella tai lukea ne sanat, ne pitävät kyllä niin paikkaansa! Haluan vaan sanoa että muista antaa surulle aikaa ja tilaa. Ole armollinen itsellesi. Surulle ei ole määräaikaa vaan sitä saa surra just niin kauan kun on tarvis eikä tarvitse ajatella mitä muut ajattelevat. Suru ei milloinkaan katoa mutta se muuttaa muotoaan vaikka jossain vaiheessa tuntui ettei siitä ikinä selviä mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kuitenkin sen allekirjoittaa kyllä se jossain vaiheessa muuttaa muotoaan – se raastava ikävä ja itku muuttuu jossain vaiheessä lämpimäksi tunteeksi rinnassa ja hymyksi huulille 🙏 ja ainakin itseä helpotti paljon puhua ja kirjoittaa surusta, koska moni ihminen ei uskalla kysyä kuulumisia sitten enää muutaman kuukauden päästä kun ainakin itsellä oli vielä kovinkin paha suruaika vielä päällä.ja olisi halunnut puhua asiasta niin johonkin ne syvät tunteet olis saatava purettua niin koin että kirjoittamalla sain niitä purettua. Todella todella paljon voimia sinne! ❤

  3. Avatar Sini sanoo:

    Otan osaa suruusi, voimia sen keskelle ❤️

  4. Avatar Lisbeth sanoo:

    Osanottoni suuren surusi johdosta. Maailmasi ei ole enää entisellään ja siihen tottumisessa kestää. Oma isäni lähti viime kesän lopussa. Ei lähtöön voi olla koskaan täysin valmis, vaikka tilanne olisi mikä tahansa.

    Voi, että ikkunat näkevät
    ja seinät muistavat
    ja puutarha voi surra
    ja puu voi kääntyä kysymään:
    Kuka ei ole tullut ja mikä ei ole hyvin,
    miksi on tyhjyys raskas eikä sano mitään?
    Katkerat neilikat seisovat riveissä tien varrella,
    missä kuusen hämäryys on tutkimaton.

    -Edith Södergran-

  5. Avatar Minttu sanoo:

    Kauniit muistot eivät koskaan katoa eikä kukaan voi viedä niitä sinulta pois 🤍
    Lämmin osanotto 🤍

  6. Avatar Minttu sanoo:

    Otan osaa suruusi. Voi että, kyyneleet silmissä luin. Tuli omat muistot kuuden vuoden takaa mieleeni, kun oma isäni kuoli näin huhtikuussa ja samalla tavalla oltiin hänen vierellä loppuun asti.

    Lohdutan sinua sillä, että isä kulkee kaikesta huolimatta mukana joka päivä, eikä häviä elämästä. Välillä muistot itkettää, välillä naurattaa ja vaikka ikävä välillä viiltää, niin isän läsnäolo ja suojelu meitä lapsia kohtaan jatkuu myös kuoleman jälkeen, eikä ikinä lakkaa olemasta <3.

  7. Avatar Kati sanoo:

    Osanottoni suureen suruun😔♥️

  8. Avatar Marita sanoo:

    Osanottoni suureen suruusi. Jumalan siunausta ja lohdutusta ❤️

  9. Avatar Kirsi sanoo:

    Lämmin osanottoni suureen suruusi. Pystyn todella samaistumaan tunnelmiisi, sillä oma isäni kuoli kolme kuukautta sitten. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että suru ja ikävä ovat päivä päivältä musertavampia. Luotan kuitenkin siihen, että jonakin päivänä helpottaa. Muistot kannattelevat, vaikka kuoleman lopullisuutta en vieläkään täysin kykene tajuamaan. Voimia ja valoa sinulle.

  10. Avatar MariaE sanoo:

    Olen kovin pahoillani sinun ja perheesi menetyksestä. Toivon kevään tuovan mukanaan myös ilon hetkiä ja antavan sinulle voimia surutyöhösi.

  11. Avatar Anna-Maija sanoo:

    Lämmin osanotto ja voimia suruun. <3 Tekstisi koskettaa erityisesti ja tuli kovin lähelle, kun täällä ollaan aika samassa tilanteessa: yhteinen aika isän kanssa käy vähiin. Onneksi muistot jää.

  12. Avatar mirvaannamarian sanoo:

    Lämmin osanotto <3 Voi kuinka kauniiisti kirjoitit, ja niin kaunis tuo neulekin.

    Oma isä kuoli ja vuosia, vuosia sitten mutta sitä surua ei unohda koskaan. Onneksi iloa ja hyviä päiviä tulee viikkojen ja kuukausien myötä jatkuvasti enemmän. Jossain vaiheessa tuli sitten se vaihe, että muistot isästä vain hymyilyttivät, eivät enää itkettäneet. Onneksi sait olla loppuun asti vierellä :')

  13. Avatar Eija sanoo:

    Lämmin osanottoni sinulle ja perheellesi ❤️.