syksyn valoa ja hyviä päiviä

19.10.2021

Piti jo viikonloppuna postailla, mutta niin vain kävi, että pariin päivään mahdutettu ohjelma vei kaiken ajan. Tai no, rehellisesti sanottuna otin kyllä aikaa ihan sohvallakin laiskottelemiseen, mutta eikös se vähän vapaapäiviin kuulukin.

Me startattiin viikonloppu perjantaina ystävien luona, ja vaikka olin kovaan ääneen vannonut nukkuvani vaikka kellon ympäri, aamuaurinko herätti lauantaina jo kahdeksan jälkeen. Ja toisaalta hyvä niin, sillä päivään mahtui aamun siivoustuntien lisäksi muutakin ohjelmaa. Isän kuolemasta tuli lauantaina kuluneeksi puoli vuotta, ja haudalla käymisen lisäksi vietettiin päivää mahdollisimman mukavasti. Lähdettiin koko perhe mummun kanssa syömään, ja syötiinkin itsemme liki tainnoksiin. Tavoitteena kuitenkin oli tehdä jotain mukavaa yhdessä ja siinä onnistuimme. Ja vaikka keväällä tuntui vaikealta ajatella, että elämä vain jatkuisi ja löytäisi uomansa, niin tässä ollaan. Moni asia on muuttunut, mutta muutoksiinkin tottuu, vaikka ne joskus vähän kipeää tekevätkin.

Sunnuntai vierähti mukavasti pihatöissä. Daaliat oli nyt pakko kaivaa maasta, koska seuraaville parille viikonlopulle on muuta ohjelmaa. Monilla daaliat kukkivat vielä viime viikkoon saakka, mutta meillä pakkanen puraisi kukat jo syyskuun lopussa ja ilo loppui aika lyhyeen. Joskin tuossa juurakoita nostaessa huomasin, että suurin osa oli jo alkanut kasvattamaan uutta. Luulivat kai raukat, että kevät saapui heti perässä. Samoin helmihyasintit pilkistivät jo paikoin maasta. No, nyt on saatu kunnon pakkasasteita lämpimän syksyn perään, joten josko puutarhakin ymmärtäisi, missä mennään.
Sunnuntaina haravoidessa otin itselleni myös vähän suruaikaa. Miten monta asiaa olisi tämänkin puolen vuoden aikana ollut kiva isän kanssa jakaa. Suru tulee toki arkeenkin ja niihin pieniin hetkiin, kun mietin, että nyt isä olisi ylpeä tai mitäköhän isä sanoisi,  mutta ehkä tuo sunnuntain haravointiin yhdistetty mietiskely vain kuului tähän puolen vuoden virstanpylvääseen ja on osa prosessia. Vanha kliseinen sanonta siitä, että suru muuttaa muotoaan, pitää kyllä hyvin paikkansa. Niinhän se menee, että menetykseen kasvaa. No, mutta nyt kevään viimeiset pakkaset ovat muuttuneet syksyn ensimmäisiin pakkasiin ja siihen väliin on mahtunut kaikesta huolimatta myös hyviä päiviä.

Moni tuntuu viettävän syyslomaa tällä viikolla, mutta meillä päin syyslomaviikko on vasta ensi viikolla. Onneksi saadaan lomailla koko perhe yhdessä. Ollaan aika lailla loman tarpeessa ihan jokainen. Todettiin just viikonloppuna miehen kanssa, että viikko vielä ja senhän seisoo vaikka päällään. Eli tätä väsynyttä päälläseisontaa vielä kolme päivää jäljellä. Ja syksyn kelmeää valoa. En oikein osaa päättää rakastanko sitä vai inhoan. Joskaan sillä mielipiteelläni ei kai ole kauheasti merkitystä. Syksyn valo on mitä on – tykkäsit tai et.


Comments are closed.