On todellakin olemassa päiviä, joina olisi kannattanut jäädä visusti peiton alle. Kuten tämä, joka alkoi jo ennen kuutta, kun lapsi oli mielestään nukkunut tarpeeksi. Aikainen lintu madon nappaa, ajattelin, ja suunnistimme yleensä niin suloisen lapseni kanssa ruokaostoksille jo ennen kymmentä. Kaikki alkoi siitä, kun käännyimme kotikadulta väärään suuntaan. Lapsi halusi mummulaan, ei kauppaan. Potki koko matkan penkkiäni ja huusi mummua ja pappaa apuun. Siinä sitten raahasin puoliväkisin (tosi lujaa) huutavaa lasta kauppaan, ja istutin kärryihin. Jopa pienenkin kaupungin marketti voi olla tupaten täynnä jouluviikon aamuina. Sain osakseni myötätuntoisia katseita, tosin havaitsin joukosta myös ilmeitä, jotka kertoivat hyvin suoraan, että huutava lapsi ei tee kenenkään kauppareissusta mukavaa. Hedelmäkakkuun aineita valitessani tuli iäkkäämpi rouvashenkilö luokseni ja laski kätensä käteni päälle. “Minulla on kuule kuusi lasta. Tiedän kyllä mitä se voi kiukkuisen lapsen kanssa olla.” Teki mieleni näyttää rouvalle taivaan merkit ja ihmetellä, vieläkö lapset aikuisenakin huutavat ruokakauppaan joutuessaan, mutta sitävastoin jalostin naisen viisaudesta itselleni mielikuvan huutavista kuutosista ahdettuna ostoskärryihin. Hymyilin ja kiitin. Huonomminkin voisi olla!

Kotiin tullessani huomasin, että pakastimen ovi on ollut koko yön auki. Kirosin mieheni, joka illalla oli käynyt  minun Ben&Jerry’s purkillani. Onni onnettomuudessa, ruoka ei ollut sulanut, mutta pakastin on täynnä jäätä (=työtä). Onneksi kaikki jouluvalmistelut on toisessa pakastimessa!

Ja miten kävi kovan onnen kauppareissulta ostetuille maidoille; Perhekokoinen maitopurkki on vuotanut jääkaapin sisään (=työtä)!

Sekä kaupan, että meijerin iloksi, en jaksa lähteä vihaisen lapseni kanssa reklamoimaan asiasta ja vaatimaan siivousapua, vaikka mieli kyllä tekisi!

Ottaa kuulkaas pattiin, ja kovasti. Vaan on tuo lapsi nyt niin suloinen – päiväunia nukkuessaan.