Minä olen, ja mielestäni HOC on yksi kaikkien aikojen parhaita tv-sarjoja. Vaikka yleensä olen mieltynyt enemmän rikos-/poliisisarjoihin, joissa puidaan yhtä tapausta korkeintaan kahden jakson verran (ja vieläpä britti sellaisiin) tämä jenkkisarja nousi suosikikseni varmaan ihan ekasta jaksosta alkaen. Nopea tempo, ja pikaiset juonenkäänteet koukuttavat, ja aina on pakko katsoa vielä se yksi jakso.

Mutta hei, meillä faneillahan on ihan ällyttömän kutkuttavat ajat käsillä, sillä Netflix julkaisee koko kolmannen tuotantokauden 27. helmikuuta! Golden Globella palkittu Kevin Spacey palaa Frank Underwoodin rooliin, ja vaikka ehkä voisi kuvitella, että pariskunta on saavuttanut haluamansa, en ukso hetkeäkään, etteikö häikäilemätön pari puristaisi voimansa uusiin haasteisiin myös kolmannella tuotantokaudella.

Kun katsoin ensimmäistä jaksoa House Of Cardsista, totesin miehelleni, että jokaisen menestyneen miehen takana on vahva nainen. Claire Underwoodin tapauksessa, kuten äkkiä kävi ilmi, suuren miehen takana on aina nainen veren tahrimin käsin, ja juuri tämä taitaa olla se asetelma, joka itseäni viehättää sarjassa eniten. Se, miten kahden ihmisen, normaalisti rakkauteen pohjautuva liitto, toimii kuin suuryhtiön koneisto. Jokainen teko on huolella laskelmoitu, ja loppuun asti pohdittu. Ainakin melkein. Ja, jos näin ei ole, tilanteesta selvitään yhdessä.
Sanotaanko vaikka niin, että Kevin Spaceyn rooli on ehkä tarinan päähenkilö, mutta Robin Wright Clairena antaa tarinalle luonteen. Samaan aikaan niin korrekti ja asiallinen, mutta niin häikäilemätön ja laskelmoiva. Ei ihme, että Wright palkittiin roolista Golden Globe -pystillä, ja vieläpä ensimmäisenä näyttelijänä online-only role in a series.

Mutta hei, tässä samalla kun on vielä aikaa ahmaista House Of Cards -maratoni, ja katsoa ensimmäiset kaksi kautta, mikäli ne on jäänyt jostakin syystä näkemättä, voidaan hyvin myös hiukan fiilistellä fanituksen kanssa!

Mulla on kaksi kappaletta 6kk:n Netflix-pätkiä jemmassa, ja nyt olisi siis mahdollista voittaa itselleen puoli vuotta ilmaista Netflix-aikaa! Mukaan pääsee perustelemalla oman HOC-faniutensa, eli kerro mulle miksi juuri sinä olet todellinen House Of Cards -fani, ja voita 6kk ilmaista katseluoikeutta Netflixiin!

Ei muuta kuin perusteluja kirjoittamaan. Aika alkaa nyt, ja perusteluja voit laittaa torstaihin 5. helmiikuta klo 23.00 asti. Näin lahjakorttikoodia voi hyödyntää jo seuraavana viikonloppuna!

Toivottelen mukavaa sunnuntai-iltaa!

Onpas helpottavaa kuulla, että muidenkin päät on jääneet auton ovien väliin. Ei sillä, että olisin vahingoniloinen, vaan ihan puhtaasti helpottunut. En ole ainoa lajissani! Tuonne blogin Facebook-sivulle rakkaat läheiseni kokosivatkin pientä listaa edesottamuksistani, mutta myönnän, että paljon jäi paljastamattakin. Huh, toisille vain sattuu ja tapahtuu! 🙂

Mutta sitten otsikkoon. Kyllä, nyt tekee mieli vihreää ja vehreää! Tänään oli pakko tehdä pieni reissu Plantagen – Ikea -akselilla ja mukaan tarttui niin sipulikasveja, kuin yrttejäkin. Lisäksi pikkumies päätti ryhtyvänsä kaktusviljelijäksi, joten pieniä alkuja tähänkin projektiin oli pakko hankkia.

Yrttejä pitää toki hankkia lisääkin, mutta näillä saa jo kivasti vihreyttä keittiöön. Helmililjoja, perunanarsisseja ja krookuksia on ollutkin jo kova ikävä, eikä hyasinttikiintiökään tullut täyteen jouluna. Nyt täytyisi vain keksi ruukut jokaiselle. Pienet kaktuspurkit piilotimme ensihätään muffinivuokiin. Toimivat noinkin.

Huomiselle siis istutuspuuhia!

Ihanaa viikonloppua!

Hiphei, se olisi perjantai, ja samalla tammikuukin vetää melkein viimeisiään.

Itse olen ollut tämän viikon hyvin tapaturma-altis. Tai no, sellainen mä taidan olla aina. Nyt vain todisteena mustunut jalka. Kroppani oikea puli on nimittän lonkasta nilkkaan tummansinisten mustelmien peittämä. Vaikka tässä kohtaa vuotta on ihan normaalia kaatuilla jäisillä pihoilla, minä itse vedin matalaksi ihan omissa rappusissa, ja siis sisällä. Keskiviikko iltana kannoin Klaaraa ihan normaalisti yläkertaan nukkumaan, kunnes jalat lähtivät alta. Astuin kai vain huonosti rapun reunalle, ja villasukka luisti alta. Sen verran äidinvaiston tuomia refleksejä, että sekunnin murto-osassa tajusin, että en voi irroittaa käsiäni lapsesta ja ottaa tukea. Niinpä annoin mennä suoraan lonkalleni, kädet ylhäällä tyttöä pidellen. Klaara ei edes hipaissut rappusia, mutta itselläni on kivat askelman raidat nyt muistona tuostakin kaatumisesta. Onni onnettomuudessa, pahemminkin olisi voinut käydä.

Luonnettani kuvaa hyvin se, että kerrasta ei tuo varovaisuus paininut kaaliin, vaan krompsin vielä eilenkin samoissa rapuissa. Niin oli kiire vintille, että “unohdin” astua kaksi viimeistä askelmaa. Siihen sitten lensin tömähtävän etukenon kautta naamalleni rappujen yläpäähän. Farkkujen polveen tuli valkoinen läntti, ja yläkerran aulan valkoiseen lattiaan puolestaan tummansininen.

Olen todellakin ihminen, joka onnistuu krompsimaan lähes missä tahansa. Harva onnistuu jättämään päätäänkään auton oven väliin, mutta minäpä olen onnistunut siinäkin. Vaatii siis jonkinlaista huumoria katsoa vierestä, miten onnistun kerta toisensa jälkeen kaatumaan nenälleni. Täytyy myöntää, että viihdettä olen tarjoillut läheisilleni, tosin lapsena jonkinveran myös huolta ja murhetta vanhemmilleni.

Tänään tuli kuluneeksi kahdeksan vuotta siitä kun mieheni kosi minua. Kihlajaispäivä siis! Jospa koittaisi juhlan kunniaksi pysyä pystyssä! 🙂

Mukavaa perjantaita ja ihanaa viikonlopun aloitusta!

Mieheni piristi minua viime viikolla muutamalla syreenin oksalla, jotka jaksavat ilahduttaa yhä. Vaikka näistä puuttuukin se suomalaisen pihasyreenin tuoksu, tuovat hennon violetin, valkoisen ja vaaleanvihreän sävyt väistämättä palan kesää olohuoneen pöydälle.

Kun juhlahumusta on selvitty, ja herkut lähestulkoon tuhottu, tuntuu arkikin ihan mukavalle vastapainolle. Tämän päivän maanantai moodi oli oikeastaan rentouttava ja energinen. Hyvin nukuttu yö takana, ja edessä uusi viikko täynnä mahdollisuuksia.

Käväisin aamuulla nopeasti paikallisella Tokmannilla hakemassa vaatehuoneeseen uuden lampun palaneen tilalle, ja mitä ihanaa siellä olikin jo nostettu esiin; Siemenpussit, kukkamullat ja turveruukut. Ai että, mutta multasormeni alkoivat syhyämään. Jos vielä kuitenkin jonkun viikon toppuuttelisi itseään, ennen kuin aloittaa kylvöpuuhat. Lähinnä sen ajan voisi käyttää suunnitteluun ja haaveiluun. Kesän kaipuuta tosin ei helpota myöskään Glorian uusin numero, jonka pastellinen kansi laukaisi aivan hillittömän pioni-ikävän!

Kakkua jäi sen verran, että tänään saadaan vielä pienet jälkkärit, mutta muuten se kahdeksan munaa oli ihan hyvä määrä. Tosin syötiinhän sitä sitten santsit – ja santsin santsit. 🙂

Ihanaa uutta viikkoa!

Ja huomenna vielä toiset. Äh ja puh, vatsa on täynnä vaaleanpunaista “mansikkakakkua” ja kaikkea muutakin hyvää. Väsynyt on myös 2-vuotias, joten tänään mennään hyvillä mielin aikaisin nukkumaan. Kiitos kaunis ihanista viesteistänne ja onnitteluista. Palaan kysymystenne pariin myöhemmin. Tämä ilta ollaan vain, ja huilaillaan!

Mukavaa viikonloppua!

Pus!

Varoitus: Mikäli eilinen annos vaaleanpunaista riitti, ja ärsytyskkynnys ylittyi, klikkaa itsesi äkkiä ulos tältä sivulta! Nyt nimittäin pesee. Pinkkiä!

Ihanaa lauantaita!

Kyllä vain, synttäreitä pukkaa, ja tällä kertaa juhlissa on rehellistä vaaleanpunaista! Pidempään blogiani seuranneet saattavat muistaa ristiriitaiset tunteeni vaaleanpunaista kohtaan, kun perheeseemme pari vuotta sitten syntyi tyttövauva. Kastejuhlaan vaaleanpunainen oli edoton nounou, ja tuolloin juhlittiinkin lilan ja violetin sävyissä. Ristiäisistä tuli aikanaan tehtyä useampikin postaus, ja ne voit lukea täältä, täältä, täältä ja täältä.

Violetti ja lila ovat edelleen lähellä sydäntäni, mutta suhteeni vaaleanpunaiseen on muuttunut. Käytän sitä nykyään jopa itsekin. Sanotaanko, että olen turtunut pinkkiin, ja kun pääsen valitsemaan kauniin hempeän vaaleanpunaisen, koen olevani voiton puolella kaikesta fuksiasta ja aniliinista, mitä nämä kaksi vuotta ovat eteeni kantaneet. Olen hurjan kiitollinen, että olemme saaneet kahden vuoden ajan siskontyttöjeni pieneksi jääneitä vaatteita. Siskollani tälläistä värirajoittuneisuutta ei tosiaankaan ole ollut! 🙂

Eilen paistuivat täytekakun pohjat ja pikkuleivät, tälle päivälle on siis enemmänkin täyttämistä ja koristelua. Voileipäkakkujen ja täytekakun kuorrutus ovat ainoita, mitä yleensä jätän itse juhlapäivään. Niin, ja toki muffinikuorrutukset ym. jos sellaisia on tarjolla. Jollakin hullulla tavalla nautin aina suuresti juhlien järjestämisestä, vaikka yleensä homma meneekin överiksi, ja tarjoiluja on monta kertaa enemmän kuin olisi tarvinnut. No, vuosi sitten tein 16 munan kakun, ja tänä vuonna tyydyin vain kahdeksaan. Tosin, molempina vuosina neljä munaa olisi riittänyt oikein hyvin, näin arvelen. Olen tässä suhteessa tullut äitiini. Ei, taidan olla vielä pahempi!

Tänään ripustellaan pompomit kattoon, ja Niilokin lupasi vielä leipoa pikkuleipiään Huomenna sitten juhlitaan.

Ai mutta pahus se siivous. No, jos huomenna ei paistaisi niin kovin kirkkaasti…

Sairastelua. Tylsä sana, mutta minkäs teet. Kuume on kyllä poissa, mutta rehellinen kausiflunssa vie voimat, samoin huutava korvatulehduspotilas, joskin tämäkin jo alkanut tänään helpottamaan. Tässä kun nyt olen pari päivää “lepäillyt”, toisinsanoen jättänyt blogin pois päiväjärjestyksestä, on ollut tietenkin aikaa miettiä yhtä jos toistakin juttua. En tiedä, onko se pelkästään hyvä asia ihmiselle, jolla on taipumus kelailla kaikkea vähän liiankin syvällisesti, mutta ajatustoiminta on tuntunut luonnolliselta, kun kaikki muu toiminta on rajoittunut sylinä olemiseen.

Kun on aikaa miettiä, ajatus karkaa väkisinkin siihen, mikä mättää. Tiedättehän, kipeänä lähestulkoon kaikki tuntuu kurjalta, ja elämä ihan hemmetin tyhmältä. Ja, toki se kipeänä oleminen on se, mikä mättää, mutta väkisinkin tulee ajatelleeksi myös vaihtoehtoa, entä jos en sairastelisi. Houkutteleva ajatus kaiken kaikkiaan, pysyä terveenä ja täynnä virtaa. Tämän ajatusketjun kautta päästään niinkin tavalliseen asiaan kuin kehon vastustuskyky, ja kykyyn puolustautua pöpöjä vastaan.

Skipataan suoraan vastustuskyky, joka meillä kaikilla on yksilöllisesti rakennettuna sisäämme. Samoin se seikka, että kehomme vuosien varrella myös oppii puolustautumaan tietynlaisia pikkupöpöjä vastaan. Unohdetaan käsienpesu ja muu hygieniaan liittyvä, ja keskitytään siihen mitä jää jäljelle:

Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio, liikunta ja hyvä peruskunto. Normaalipaino ja aktiivinen elämäntapa. Riittävä lepo ja uni, stressittömyys, rentous ja elämänilo, sekä kuulemma myös maalaiselämä, puutarhanhoito, pihatyöt ja koira. Pitkä lista asioita, joihin itse vaikuttamalla vastustuskykyään voisi nostaa, tai hioa ainakin paremmaksi. Koska kyseessä on itselleni jo neljäs nuhakuume viimeisen 12 kuukauden aikana, katson totuutta silmiin, ja myönnän käsi sydämellä, etteivät kaikki palaset ole kohdallaan.

Ajatusjuna kulkee eteenpäin, ja tartun kohtiin, joissa olisi huomattavasti petrattavaa. Liikunta, lepo ja säännöllinen ateriarytmi. Rakennuspalikat positiiviseen elämänasenteeseen ja elämisen iloon, niihin ehkä omalla kohdallani kaikken ratkaisevimpiin seikkoihin, kun mietitään vastustuskykyä ja energistä oloa. Nyt ollaan siis noidankehässä nimeltä aika.

Aikaa ei voi taikoa lisää, sitä ei voi ostaa, ja sen lainaamisestakin on tehty kuuluisa kasku, “minkä taakseen jättää, sen edestään löytää“. Sitä on kaikilla saman verran, ja sen käytön suhteen lähinnä oma luovuus ratkaisee. Niinpä olen päättänyt olla luova. Koska tähän ikään mennessä olen oppinut tietämään, mistä energiani helpoiten ammennan (liikunta) ja mikä energiatasojani parhaiten vaalii ( 8-10 tuntia unta ja säännöllinen ateriarytmi), olen ollut lähinnä vain tyhmä joustaessani näistä muka kaiken muun kiireellisemmän vuoksi.

Niinpä heitän pakan pöydälle. En voi taikoa näille kulmille kuntokeskusta lapsiparkilla, mutta voin priorisoida muuten. Kenties edessä on blogittomia päiviä, kotijumppaamisen opettelua, ja tosi aikaisia aamulenkkejä vaatien tosi aikaisia iltaunia. Tavoitteena energisempi olo ja rennompi elämänasenne.
Kuukauden kokeilu, joka alkaa nyt!

Aurinkoa keskiviikkoonne!

Liirumlaarum, olisihan se pitänyt arvata! Vaan eipä käynyt mielessä, että luonnollisesti lasten pöpöt voivat tarrata äitiinkin. En edes hiljaa mielessäni toivonut säästyväni itse taudilta. En, koska ei tullut mieleenkään sairastella. Ei nyt, kun ei ole aikaa, pelkkää tekemistä ja kiirettä. Vaan minkäs ihminen flunssapöpölle voi! Näitä tulee ja menee, ja nyt vain toivon tämän tulleen menevän yhtä nopeasti kuin se tulikin!

Kukkia piristykseksi, kuinkas muutenkaan. Viidenkympin ranunculuspuska, suolainen hinta, joka lähentelee törkeää. Vaan minkä kukka hinnalleen mahtaa. Onhan ne kauniita, siitä ei pääse minnekään.

Näitä yrttejä tuijotellen, ja toisia sisäisesti nauttien, yritän saada tämän nuhakuumeen poistumaan ennätysajassa. Lauantaille olisi yhdet synttärijuhlat järjestettävänä, ja se vaatii tietenkin jauhopeukalointia ja siivoilua. Nyt siis pari päivää voimien keräystä ennen kunnon puristusta.

Pysykäähän terveinä!

Mukavaa sunnuntai-iltaa!

Silirimpsis!
Se olisi sitten torstai, vaikka mielestäni voisi ihan vallan mainiosti olla jo perjantai. Ei sillä, että mulla olisi sellainen perjantaifiilis, vaan ihan siitä syystä, että viikko on tuntunut pitkältä kuin nälkävuosi. Yhden potilaan sijaan sairastavia lapsia on kaksi, ja nuhakuumeen lisäksi meitä on sitonut kotiin myös vatsapöpö. Koska viikonloppu meni vähän noissa reissufiiliksissä, laskin kauppareissut, ynnä muut arkiset asiat, suosiolla seuraavaan viikkoon. No, täällä sitä sitten on jumitettu, ja tajusin eilen illalla, etten ole sunnuntain jälkeen käynyt roskista tai postilaatikkoa pidemmällä. Hassua sinänsä, että yleensä tälläiset muutamat päivät ei itseäni paljoa keikuta, mutta eilen illalla, kun sain lapset nukkumaan, tuntui, että seinät kaatuvat päälle. Voi, miten ihanalta olisi tuntunut heittää tossut jalkaan ja lähteä juoksemaan!

No, tänään olikin sitten pakko kaivaa auto viikon lumilastin alta (ja sitä oli muuten paljon!), ja lähteä kauppaan ja muille asioille. Tiskiaine loppu, pesuaine loppu, jopa näkkäri ja kananmunat olivat loppu! Siitä hassu talous, että suklaata sentään löytyi! 🙂

Siinä samalla kun hamstrasin ruoka- ja apteekkitavaraa (kenties hieman liioitellustikin), nappasin kolme nippua syvän violetteja tulppaaneja mukaani. Mielessä pyöri vain mainoslause “…kukkansa ansainnut..”, vaikka alkuperäinen iskulause taisikin koskea koulunsa päättäneitä.

Niin, että kaipa minusta, ennen julkisia ja ruuhkaisia paikkoja kaihtavasta kotihiirulaisesta, on sittenkin kehittynyt ihan yhteiskuntakelpoinen yksilö, laumaeläin, joka kaipaa ympärilleen muutakin kuin neljä seinää. Eikä siitä taida olla kuin viikon verran, kun uhosin, että vihaan kaupassa käyntiä ja voisin ulkoistaa koko homman, jos se vain täällä olisi jollakin tapaa mahdollista.

Summa summarum, ihan kiva torstai! Nyt on päästy kylille, ja jääkaappikin on täynnä. Isäni piipahti kylään, ja hei, mä pääsen illalla ulos!

Nyt lohta uunin kautta ääntä kohti, ja sitten lenkille! Kivaa torstaita!