Rentoa ruuanlaittoa – kananpoikaa kasvispedillä

17.4.2017

Aurinkoista toista pääsiäispäivää! Ihan sunnuntaifiiliksellä mennään, vaikka maanantai onkin. Meillä on tosin Klaaran kanssa lomaviikko vielä edessä, joten ihan totaalinen arkeen paluu saa pyhienkin jälkeen vielä odottaa.

Eilinen vietettiin lasten kanssa vanhempieni luona, ja herkuteltiin äidin ja isän pääsiäispöydässä. Jokavuotinen mämmiannoskin tuli nautittua, ja kaavittiin lopulta äidin kanssa koko tokkonen tyhjäksi kun muille ei tuntunut kelpaavan. Oikein kiva päivä, ja teki pääsiäiseen vähän enemmän juhlapyhien tuntuakin.

Tänään onkin vedetty ruuan suhteen sitten rennon ja helpon kautta. Kananpoika nimittäin paistuu uunissa kasvisten kera melko vähällä vaivalla, ja siinä ruokaa odotellessa ehtii vaikka ihan vain nautiskella olemisen sietämättömästä keveydestä! 🙂

Kananpoikaa kasvispedillä

2h/180°C

Kokonainen broileri
öljyä
yrttisilppua
suolaa

Lisäksi kasviksia ja juureksia, esim: Peruna, punajuuri, keltasipuli, punasipuli, valkosipuli, parsa, lehtikaali…

Lisäksi makkaraa, esim: Lammas bratwurst

Mausta broileri joko edellisenä päivänä, tai ennen uuniin laittamista. Ota liha huoneenlämpöön ja kuumenna uuni 20o asteeseen. Laita broileri uuniin öljytyssä uunivuoassa ja laske lämpö 15 minuutin jälkeen 180 asteeseen.

Pese, kuori ja pilko perunat ja punajuuret. Kuori myös sipulit ja leikkaa ne lohkoiksi. Valkosipulinkynnet voit käyttää kokonaisina.
Kun broileri on paistunut tunnin, lisää vuokaan punajuurilohkot ja sipulit. Pyöritä perunat öljy/suola/yrttiseoksessa ja lisää ne uunivuokaan punajuurten päälle, jotta punainen väri ei värjää kaikkia perunoita. Jos käytät makkaraa, pilko myös se sopiviksi paloiksi ja lisää kasvisten sekaan.
Mikäli käytät parsaa, lehtikaalia tai tomaattia, voit lisätä ne puoli tuntia perunoiden jälkeen, sillä ne kypsyvät juureksia nopeammin. Pirskottele päälle vielä oliiviöljyä ja sormisuolaa, ja paista viimeiset 30min (tai kunnes kasvikset saavat sopivasti väriä).

Itselläni meni viime yö pöhkiessä sen taudin kanssa, jota ei ehkä ruokakuvien yhteydessä kannata mainita. Niin, että kun mies aamulla palasi kotiin, täällä oli kyllä vaimo taas aikaisin ylhäällä, mutta tänään vähän vähemmän pirteässä olotilassa. Onneksi nämä menevät nopeasti ohi, ja vaikka yöllä mietin, etten enää ikinä syö yhtään mitään, niin iltapäivään mennessä ruokahaluni oli palannut entistä ehompana.

Nyt kun koko päivä on otettu levon kannalta, ja vatsakin on vielä täynnä, taidan lähteä ulos haukkaamaan vähän raitista ilmaa.
Leppoisaa pääsiäisen loppua ja intoa uuteen tynkäviikkoon!

Save

Save


Possun etuselkää padassa

27.2.2016

Kun ulkona paistaa aurinko, ja ulkoilukelit ovat mitä parhaimmat, ruokahuolto kannattaa suunnitella helpoksi ja vaivattomaksi. Hitaasti haudutettu liharuoka kypsyy uunissa, eikä vaadi hellan edessä seisomista kuin nimeksi.

Possun etuselkä on mahtava uuniliha tähän tarkoitukseen. Makua liha saa luusta ja ihrakerroksesta, eikä vaadi sen kummempia marinointeja.

Possun etuselkää padassa:

Itselläni oli vajaan kilon pala lihaa, eikä Sarpanevaan olisi kyllä enempää mahtunutkaan. Isossa padassa toki kannattaa tehdä samalla vaivalla, ja energialla, isompikin määrä.

Ota liha huoneenlämpöön ja valmistele kasvikset sekä liemi. Halutessasi voit paistaa lihaan pannulla pintaa ennen uuniin laittamista, mutta itse skippasin tämän, koska annoin lihan hautua matalassa liemessä ja välillä ilman kantta.

Kuumenna uuni n. 175°C.
Hiero lihan pintaan suolaa, ja aseta se pataan.
Lado astiaan myös kasviksia (itse käytin porkkanaa, sipulia ja valkosipulin kynsiä).
Kaada päälle kuuma lihaliemi, ja nosta pata uuniin.

Anna lihan kypsyä uunissa noin tunti ilman kantta, jotta se saa hiukan väriä nesteen haihtuessa. Sen jälkeen voit laskea lämpötilan alle sataan asteeseen, lisätä tarvittaessa lientä ja kypsentää lihaa kannen alla vaikka 15 tuntia tai enemmän. Liemen määrää on kuitenkin hyvä tarkastella välillä, jottei se loppusi täysin.
Mitä miedompi lämpö, sen pidempi paistoaika. Voit toki heti aloittaakin miedolla lämmöllä, sillä liha saa väriä pintaansa aina nesteen haihtuessa.

Tämä possun etuselkä hautui vajaat 10 tuntia, mutta liha irtosi luusta helposti ja suli suuhun. Lisukkeeksi meillä syötiin keitettyjä perunoita.

Loistava ruoka ulkoilupäivän jälkeen!

Mukavaa viikonloppua. Nautitaan auringosta!


Arkiruokaa: Possua ja kasviksia

20.8.2015

Kerro toiveesi -postauksessa pyydeltiin vinkkejä ihan tavalliseen arkiruokaan, joten ajattelin, että voisin silloin tällöin tarttua aiheeseen. (Laittakaa toki sinne boxiin vain lisää näitä, jos jotakin erityistä tulee mieleen!) Meillä pyritään pääsääntöisesti syömään arkena niin, että yhdestä ruokalajista riittäisi useammalle päivälle, ja kokkaamisen vaivan sijaa, välillä päästäisiin ihan lämmittämisellä. Meillä, kuten varmaan lukuisissa  muissakin perheissä, arkiruoka junnaa muutaman perusruokalajin ympärillä. On keitot, pastat, laatikot, kiusaukset, kastikeet jne. Helppoa, mielellään nopeaa ja sellaista, mikä maistuisi kaikille.

Yksi meidän arkivakkareista (jota tehtiin taas eilen) on possunsuikaleista ja kasviksista tehty kastike, jota syömme niin perunamuusin kuin täysjyväriisinkin kanssa. Yksinkertaisia ja puhtaita makuja, lopputulos, jossa on pieni potku ja makeus. Tätä kastiketta tehtiin jo lapsuudenkodissani, oma versioni on muokkautunut enemmän meidän tyyliseksi, mutta perusta on kutakuinkin sama.
En juuri osta valmiita possunsuikaleita kaupasta, sillä usein paketeissa on kovin rönttöistä lihaa. Suosin ulko- ja sisäfilee paloja, joihin ei ole pursotettu mitään suolaliuosta. Näitä löytyy valmiiksi pakattuna, mutta kannattaa tosiaan katsoa, että liha on lihaa, eikä mitään muuta. Meillä mies toi joskus sellaisen ison lihaklimpin kaupasta, ja jo suikaloidessani sitä, tajusin, että nyt on kyllä lihasta doupattu ja kunnolla. Suussa tavara tuntui lähinnä mauttomalta lihahyytelöltä, joten ruoka jäi syömättä.

Kirjoitan ohjeen nyt sellaiselle vähän isommalle määrälle, jonka itse teen, mutta toki sitä voi soveltaa pienemmäksi. Itse käytän kerralla paljon lihaa, jotta ruoka riittäisi useammalle aterialle. Kasviksia voi käyttää kukin makunsa mukaan, omani ovat lähinnä ehdotus.

Tarvitset:

n. 1,5 kg possunsuikaleita.
3 paprikaa (käytä eri värejä)
1 kesäkurpitsa (tai 2-3 pientä)
1-2 munakoisoa
1 sipuli
2 kokonaista maustekurkkua
1 purkki ananaspaloja omassa liemessään
Suolaa, mustapippuria ja jauhettua cayennepippuria /mausteita oman maun mukaan
Tummaa (Maizena) maissitärkkelystä (tämä ei ole pakollinen)
Rasvaa paistamiseen
Itse tykkään lisätä kastikkeeseen vielä chilisiivuja, mutta lapset syövät mieluummin vähemmän tulista ruokaa 😉

***

Suikaloi esim. possun ulkofilee. Poista tarvittaessa sidekalvot ym. ylimääräiset, leikkaa pihveiksi ja siitä suikaleiksi. Paista lihat ainakin kahdessa erässä (riippuen pannun koosta), jotta jokainen lihanpala saa paistoväriä (ja -makua) pintaansa. Mausta suolalla ja mustapippurirouheella. Kaada lihat kattilaan, ja huuhtele pannu vedellä. Kaada huuhteluvesi lihojen joukkoon. Siinä on makua, ja pieni määrä nestettä riittä kastikkeen liemeksi.

Pese ja puhdista kasvikset. Pilko melko suuriksi paloiksi, tarkoitus ei ole keittää niistä mössöä. Kuullota kasvikset nopeasti pannulla, tai ota niihin hiukan väriä parilapannussa. Säästä taas pannun huuhteluvesi. Suikaloi myös maustekurkut, ja heitä kasvikset lihojen joukkoon. Kaada kattilaan myös ananaspalat liemineen.

Kiehauta kattilan sisältö miedolla lämmöllä. Anna nesteen irrota kasviksista kannen alla. Tarkista maku ja mausta. Mikäli nesteen määrä on kovin pieni, voit lisätä vettä pannulta. Tarkoitus kuitenkin on, että neste on siellä jossain pohjalla ja tulee pintaan vain kattilan sisältö painelemalla. Keitot ovat erikseen!

Kun nesteen ja mausteiden suhteen on valmista, lisää suuruste kiehuvaan kastikkeeseen. Käytä suurustetta vain vähän, jottei kastikkeesta tule liian hyytelömäistä. Laita mieluummin ensin vain vähän, ja lisää, jos koet siihen tarvetta. Anna kastikkeen kiehahtaa, ja sen jälkeen levätä kannen alla, samalla kun valmistelet ateriaa muuten.

Ruokalaji on maidoton ja gluteeniton, ja vaihtamalla possun soijasuikaleisiin, saat siitä myös kasvisversion!

Kivaa päivää!