Sähköpostilaatikkoon tupsahti alennuskoodia H&M:n verkkokaupaan, ja päädyin hiukan selailemaan kyseisen firman tarjontaa. Jumituin täysin tuonne Home-malliston puolelle, ja varsinkin kategoriaan vauvan huone. Ihania harmaan sävyjä, pari juttua oli ihan pakko klikata ostoskoriinkin asti! Ihmetytti vain tuon tähtikuvioisen päiväpeitteen kohdalla teksti: Suositellaan yli 12kk ikäisille lapsille. Aika outoa! No, nunnuliinat ja villapeitto vissiin kuitenkin käyvät vauvoille.

Kuvat H&M baby

 

Todellakin, nyt on arki lyöty totaalisesti päin naamaa, ja karu todellisuus on iskeytynyt vasten kasvoja. Onneksi tänään on sentään sellainen “kaunis syyssää” ja aurinkokin ilmoittelee olemassaolostaan. Eilinen päivä meni vielä hiukan sumussa. Matkalaukkujen purkamista, pyykkivuoria, tyhjää jääkaappia jne. Nopeasti käväisin myös uudella kodilla, ja hui, miten tuo suuri kylmä ja kostea talo tuntuikin niin kolkolta. Pieni epätoivon kipinäkin taisi lentää ilmoille.
Mutta kotona on kiva olla, jopa tähän kerrostaloasuntoon oli aika taivaallista palata (enpä olisi ikinä uskonut). Lisään “ei enää ikinä -listaani” lentomatkat raskausaikana. Tosin ei varmaan enää koskaan tulekaan ajankohtaiseksi. Tänään tuntuu ensimmäistä kertaa pariin viikkoon, että asun omassa kropassani. Vaikkakin loppuraskauden sitten tukkisukkahousuissa, mutta kuitenkin.
Nyt pitäisi kerätä kasaan sekä henkiset, että fyysiset voimat; Kolmen viikon kuluttua pitäisi nimittäin viimeistään muuttaa! Kohtuu alkeellisiin oloihinkin vielä kaiken lisäksi, mutta innolla silti. Haaveena saada vielä kuistin punaiset seinät vaaleaksi, ja joku ammattitaitoinen lattioiden hiojakin pitäisi palkata. ToDo -lista on kilometrin pituinen, ja pahinta on, etten voi itse enää olla avuksi oikein missään. Paitsi tietysti neuvon ja määrään, mikä kuulemma sujuukin minulta parhaiten. Pitäisi jaksaa suunnitella hiukan sähkö ja valaistus juttuja, joitakin materiaalivalintoja jne. Pää on ihan totaalisen pyörällä, mutta minkäs teet!

Tältä siis näyttää arki tänään. Mutta mulla on ihan julmetun monta postausta valmiina ja päässä toiset sata muhimassa, eli nämä valitukset ja huokailut jääköön tähän, ja punaisten seinienkin sijaan ensi kerralla jotain muuta.

Kivaa ja toivorikasta torstaita!

 

Täällä vielä aamun pimeässä me pakkaillaan viimeisiä kamoja kasaan. Aamupalan jälkeen kohti lentokenttää ja sitten kotiin päin.
Seuraavat postaukset sitten tutuista maisemista – ja jotain ihan muuta kuin aurinkoa. Koska kotona ollaan vasta ensi yönä, menee ainakin huominen päivä vielä toipumiseen. Mutta josko loppuviikosta olisi taas iskussa ja herättelisi blogin arkisempaan asuunsa.

Kivaa päivää kaikille!

 

Vika kokonainen lomapäivä. Yritin juuri auringossa silmät suljettuina saada mieleeni kuvan synkästä ja kylmästä Suomesta. Niistä harmaan sateisista päivistä, joina toivoo edes auringon pilkahtavan pilvien lomasta. No, ei onnistunut mielikuvamatkailu – ja ehkä ihan hyvä niin.

Aikalailla on jo koti-ikävä. Ikävä omaa sänkyä, omaa peittoa, omaa tyynyä jne. Inhottaa oikeastaan jo tämä jatkuva hikisyys, kaipaan puhtaita vaatteita ja puhdasta oloa. Niin, ja kaipaan sitä omaa kotia myös. Joka päivähän se on kuitenkin ollut mielessä jollakin tasolla. Remontti ja kaikki muukin.

Mutta huominen päivä menee matkustamiseen, joten nyt nautitaan vielä hetki. Energistä viikon alkua teille!

 

Koska eilen oli kivan pilvinen päivä, jalkauduin pienelle ostoskierrokselle. Kuten edellisessä mainitsinkin, niin mitään ihmeempiä ei tässä tilassa itselleen tee mieli hankkia, mutta jotain pientä kuitenkin, vaikka vaan muistoksi lomasta. Minun tapauksessani tämä tarkoittaa kategoriaa hiuspannat, huivit, korut ym. asusteet. Ja parit halvat baltsut oli pakko ottaa kyytiin myös. Jos ne ei ensi keväänä istu omaan jalkaan, niin laitan sitten eteenpäin.

Tosi staili shoppailuasu: Mekon alla on pakko pitää shortseja, koska kumpu vetää helmaa aika kivasti ylös. Ostin muuten shortseihin tälläiset kivat jatkeet, ja mukavasti toimivat nyt pitkien yläosien kanssa. Mulberryn pikkulaukku on ainoa, jota hiukan herkäksi palaneet olkapäät jaksavat sietää. Niin ja jalassa (blogin kautta saadut) Crocsit. Ihan turhaan raahasin mukaani Toryt ja nudet rusettisandaalit, näillä mä kiskon eteenpäin aamusta iltaan lähes päivittäin. Pelastus turvonneille räpylöilleni! Mutta hei, turisti mikä turisti. Vyölaukkua nyt ei vaan tähän hätään löytynyt.

Mutta tänään ei ole pilvistä tietoa ja lämpöasteitakin on sellaiset mukavat 28 niissä harvoissa varjoisissa paikoissa, joita löydän. Eli; Vesipullo ja kirja kainaloon, ja takaisin altaalle.

Kuulumisiin! Kivaa torstaita!

 

Viikko lomaa takana, viikko edessä. Alan pikkuhiljaa päästää fiilikseen, rentoutua ja nauttia ihan vain olemisesta. Aivojen narikkaan ripustaminen ei yksinkertaisesti ole mulle ihan niin helppo juttu. Pitäisi opetella rentoutumaan tavallisen arjenkin keskellä.
Mutta se on selvä, että remonttia ja suurempia sisustussuunnitelmia ei ole viikkoon tullut mietittyä. Täällä nuo kaikki tuntuvat niin kauhean etäisiltä. Oma melko skandinaavinen tyyli ei käy yksiin espanjalaisten krumeluudejen kanssa. Hayn Toy -tuoli katukahvilassa rauhoittaa silmää ja tekee olon kotoisaksi.
Shoppailumahdollisuudet täällä olisivat loistavat, vaan tässä tilassa ei vaatteiden katselukaan tuota minkäänlaista mielihyvää. Iltaisin jalat ovat sen verran kuitenkin turvoksissa, ettei suurempia kenkähankintojakaan kannata edes miettiä. Mieheni mielestä on toki erittäin käytännöllistä lähteä matkaan raskaana olevan naisen kanssa. 😉 Mutta vauvan vaatteita käteni hiplailee jatkuvasti. Hypistelen ja ihastelen, vaan en niitäkään uskalla vielä ostaa. Kukkamekkoa vai ruutuhousuja?

Mutta mitäpäs tässä kummempia. Oikein mukavaa tiistaita sinne!

 

Terveisiä uima-altaalta. Ei vaan, mä istun hotellin respassa, koska tämä netin kantavuus on hotellissa ajoittain ihan olematon. Siispä loma lomana, ja postauksia harvakseltaan seuraavat pari viikkoa. Heh, mulla oli kuviakin enemmän kuin yksi, mutta en vain saa ladattua niitä tänne. Voihan vihne!

Ihan täysin ei ole ainakaan mulla lomavaihde vielä päällä. Tuleva remppa kutkuttelee takaraivossa ja jotenkin olo on levoton. Juuri nyt kun voisi olla myös laittamassa kotia kuntoon. Mutta yritän sulkea moiset ajatukset mielestäni ja keskittyä olennaiseen, eli lepäämiseen.
Laittelen kuulumisia ja muutakin tässä lopppuviikon aikana. Kivaa perjantaita!

 

No ainakin ihan liian nopeasti. Anomus vuorokauden lisätunneista ja viikon lisäpäivistä on täten lähetetty. Aika ei nyt tunnu millään riittävän kaikkeen ja parikin projektia tuntuu syövän aikaa ihan kivasti.
Talolla on jatkettu purkutöitä ihan mukavin seurauksin. Kellastuneiden kattolevyjen (siis mitä ne pahvit on oikeelta nimeeltään?!) alta löytyi alkuperäiset puukatot helmipontein, ja samalla 10 senttiä lisää huonekorkeutta. Lastulevyjen alta puuseinää jne. Tuntuu vain, että sitä purkamista on vaikka kuinka. Tänään tuli taas hetkellisesti sellainen “tässä menee ikuisuus -fiilis”. Mutta toisaalta, kiirekös meillä.
Itse olen hyödyntänyt paikalla oloni lattioiden rapsutuksella ja lakaisulla. Keräillyt nauloja ja ruuveja, ja toiminut sitten ihan vaan pizza-taxina. Olutkauppaan, ei kuitenkaan ole enää komennettu 😉

Remonttipölyn lisäksi olen pölyttänyt kylppärissä kuivaharjaillen sääriäni. Huh, pitäisi olla sellainen puukäsityöluokkien imuri tuolle irtoavalle iholle. Ja hengitysmaski tai jotain. Olen lätrännyt kuorinta-aineilla ja levittänyt kolmessa päivässä melkein pari purkillista kropparasvaa iholleni.
Tämä projekti numero 2 olisi toki ollut järkevää aloittaa jo aikoja sitten, tai huolehtia ihostaan ihan päivittäin, mutta minkäs teet. Jospa tänään illalla saisin levitettyä jo ensimmäisen satsin jotakin väriä sääriini, jottei tiistaina näyttäisi ihan kynityltä broilerilta bikineissään. Tai kalkkunalta ottaen huomioon tämänhetkisen ruumiinrakenteeni.

Mies oli varannut mulle ajan jalkahoitoon. Ehdinkin jo pelätä, että kuljen koko loman ajan sukat jalassa. Seuraavaksi pitäisi kai aloittaa pakkailujen miettiminen, nostaa sandaalit (ja ne bikinit) esiin, sekä hakea matkalaukut. Tuntuu, että hommaa on vaikka miten, mutta onneksi se on mielekästä sellaista!

Yritän ehtiä vielä huomenna tai maanantaina blogiin, mutta Fb:ssä sitten ainakin jotain pikaista päivitystä. Mukavaa viikonloppua kaikille!

 

Jos te odotitte jo jotakin lämminhenkisiä ja kodikkaita kuvia uudesta kodista, on tämä postaus karvas pettymys 🙂 Fakta on se, että niihin kuviin on vielä jonnin verran matkaa, ja siinä matkan varrella joudutte katselemaan aika paljon keskeneräisyyttä. Uutta pintaa aloitetaan tekemään vasta sitten ensi kuussa loman jälkeen, mutta ennen sitä, pitää tietysti purkaa se, mikä on tiellä.
Kuten fb:ssä jo hiukan raotinkin, oli eilisen prokkis kurkistaa lattiamateriaalien alle, ja kartoittaa tilanne. Joskus varmaan 60-luvulla laitettua muovimattoa, uutta laminaattia ja oikeastaan kaikkea siltä väliltä on uuden kodin lattioissa. Tai oli. Kurkistuksen sijaan innokkaat poistivat jo suurimman osan noista materiaaleista. Parista huoneesta tuli muovimaton alta vastaan lastulevy, mutta lopputulos on huomattavasti parempi, kuin mihin olimme varautuneet. Uusien puulattioiden tekijäkin on jo löydetty, joten en jaksa murehtia kahdestä välihuoneesta; Kokonaisuus ratkaisee!
Maton alta kuorittu portaikko kruunasi kuitenkin mielialan. Aika monta “aah” jo “voih” -ääntä taisi päästä suustani.
Voihkimisen lisäksi minun hommani oli lähinnä huoltopuolella. Sain tehtävän hakea miehille kaupasta oluet, ja kun nyt lähes ammattilaisena olin jo toistamiseen elämässäni olutkaupoilla, kiikutin iloisesti miesväelle huoneenlämpöiset alkoholittomat light-oluet. Taisin siis saada potkut myös huoltovastaavan duunistani.

Tokavikassa kuvassa yläkerran toisen makkarin lattia. Ainoa laatuaan, joka oli ilman mattoa tai laminaattia. Väri kuitenkin on luonnossa aivan liian tumma, joten maalattavaksi tuomittiin tämäkin. Taloa on myös joskus sisustettu kauttaaltaan tuolla viininpunaisella maalilla. Huoneet tuntuvat pimeiltä, ja kaipaavat ehdottomasti valkopesua piristyäkseen. Loppupäätelmä:
Maalin menekki: Säiliöautollinen.

Ps. Täällä on meneillään kiva Iittalan Sarjaton-arvonta!

 

 

Heti alkuun pahoittelut kuvien laadusta. Aamulla(kin) oli ihan älyttömän pimeää, ja kamera oikutteli jälleen. Pirhana, kun sekin päättää lahota nyt!
Halusin kuitenkin ikuistaa juuri tämän aamun. Sen hetken, kun kaikki on vielä hyvin, mutta sydän takoo kaiken mahdollisen pahan vuoksi jo miljoonaa. Aamulla nimittäin oli aika ultraan.
Vaikka sinne on aina kiva mennä, odotan tapahtumaa kuitenkin hiukan kauhunsekavin tuntein. Muutama päivä on taas mennyt mielialalla “entä jos”.
Kaikki kuitenkin hyvin. Sain ohjeen nauttia ja iloita, ja sitä todella yritän päivittäin itselleni muistutella.

Vaikka omaa äitiyttään tulee muutenkin mietittyä ihan joka päivä, herkistyy tähän aiheeseen välillä liiaksikin. Varsinkin juuri noina epätietoisuuden hetkinä alkaa helpommin pohtimaan asiaa.
Ensimmäinen raskaus oli ainakin itselleni hurja koettelemus. En ymmärtänyt hehkun ja onnen päälle mitään, pelkäsin ja itkin. Ajattelinkin jonkin aikaa, etten koskaan enää halua moista huolta sydämessäni kantaa. Vaan ajanmittaan ymmärsin, mikä tuo huoli ja pelko oli; Se oli kasvamista äidiksi – päivä kerrallaan. Se huoli ei koskaan katoa, pelko säilyy persuksissa jokainen päivä. Ei se katso ikää – ei äidin, eikä lapsen. Ei se ole siitä kiinni, onko lapsi jo syntynyt vai ei. Huoli on otettava osaksi elämää, se on kuitenkin pieni hinta monesta suuresta ilosta.
Yhtälailla tämä raskaus on sisälläni suurena pelkona. Välillä on todella vaikeaa iloita ja antaa asioiden vain levätä kohtalon harteilla. Osaan kuitenkin suhtautua asiaan eri tavalla kuin viimeksi. Haluan nauttia jokaisesta päivästä, sillä minulle tämä vauva on konkreettinen jo nyt, vaikka se muille onkin vasta tuleva ihminen vatsassani. Paperilla olen vielä pitkään yhden lapsen äiti, mutta sydämessäni äiti kahdelle. Siitä haluan ottaa ilon irti jokaisena päivänä, jona se on mahdollista. Huomisesta kun ei koskaan tiedä – ei tänään, eikä vuosienkaan päästä.

Ja, jottei menisi ihan liirumlaarumiksi, yritän tänään vielä tarttua tuohon blogin facebook -sivulla eilen avattuun aiheeseen. Mutta nyt pitää tehdä välillä hiukan muutakin.

Kivaa päivää!