En tiedä onko se ikä vai mikä, mutta tuntuu, että suhtautumiseni viikkoon on muuttunut. Joskus muinoin sitä aina odotti perjantaita kuin kuuta nousevaa, mutta nykyisin se tuo yleensä tullessaan myös tunteen siitä, että tämäkin viikko kului aivan liian nopeasti.

Toki edelleen odotan viikonloppuja, ja perjantai on yksi viikon parhaista päivistä, mutta silti tuntuu, että aika myös kuluu aivan liian nopeasti. Tunne on luonnollisesti vahvimmillaan näin syyslomaviikon jälkeen, kun huomaa, ettei yhteen viikkoon sitten mahtunutkaan niitä kaikkia suuria suunnitelmia. Ikkunat jäi pesemättä ja kaapit siivoamatta, mutta onneksi ne tärkeimmät tuli tehtyä. Nukuttiin lasten kanssa pitkään, ja vietettiin kiireettömän huoleton viikko pikkutiikeriä paijaten.

Ainakin täällä on ollut muuten niin pimeä ja musta viikkoa, että kynttilävarastot ovat huvenneet oikein vauhdilla. Täydennystä pitääkin hommata aika nopealla aikataululla. Tämän syksyn yksi sisustushankinnoistani on ollut ENO Studion Multi Candle Pin -kynttelikkö, joka luonnollisesti nostaa myös kynttilöiden kulutusta. Sopivan simppeli valontuoja keittiön pöydälle.

Ensi viikolla jatkuu arki, mutta nyt nautitaan ensin viikonlopun verran kiireetöntä tunnelmaa.

Suloista perjantai-iltaa. ♡

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tiedä sitten johtuuko se Eino Leinon viisaudesta, vai jonkinlaisesta itsesuojeluvaistosta kenties, mutta pari viime päivää olen piilotellut teiltä yhtä tosi onnellista juttua. Niin, ehkä ajattelin että jos en iloitse julkisesti niin… Tai että jos en ylipäätään iloitse niin kovin paljon, niin sitten ei mahdollisesti satukaan niin kovasti. Mutta tyhmäähän tuo on, tiedän sen itsekin.

Eli pitemmittä puheitta, tässä hän nyt on. Meidän pieni onnemme nimeltään Taavi.

Taavi muutti meille maanantaina ja on kotiutunut loistavasti keskuuteemme. Utelias pikkukissa, joka nauttii seurasta ja väsähtelee täysinäisen vatsansa viereen pitkin päivää. Ulkonäöltään kuin tiikeri, siitäpä Taavi nimikin lopulta tuli. Sanomattakin selvää, että ollaan ihan rakastuneita koko perhe. ♡

Se on hassu juttu, miten jotkin vaatteet näyttävät taas ihan erilaisilta lojuttuaan hetken aikaa lipastonperillä. Näin kävi myös hullaantumiselle nimeltä Please Jeans.

Niin monet Pleaset tuli hurmoksessa aikoinaan hankittua, ja jossain kohtaa nämä housut olivat mulle kuin toinen iho. Mutta sitten tapahtui jotain. Kenties se vanhanaikainen kyllästyminen ja ikään kuin vain kasvoimme erillemme. Lopulta tuli kuitenkin se päivä, jona lipaston farkkulaatikot olivat taas siinä kunnossa, että etsiessäni eräitä tiettyjä housuja, jouduin kahmaisemaan kunnolla laatikon pohjalta. Ja siinä ne olivat! Vaatehuoneen periferiaan unohtuneet pöksyt, jotka huusivat nimeäni. Täytynee myöntää, että hetkeen sisältyi hurjasti myös jännitystä, sillä pelkäsin pahoin, etteivät ne enää mahtuisi päälleni. Mutta niin kuin toinen iho konsanaan, ne sujahtivat jälleen varsin mukavasti ylleni.

Edelleen ne varmaan jakavat mielipiteitä, mutta koska käyttämäni housut yleensä tarvitsevat vain minun oman mielipiteeni, päätin, että tästä alkaa toinen Please Jeans kierros! Pienen tauon jälkeen tykkää niistä taas aika paljon.

Täällä ei edelleenkään ole maisema muuttunut sen talvisemmaksi, eikä tälle viikolle muuta sadetta luvatakaan kuin vettä. Vaan eipä anneta sen haitata. Vielä ehtii lykkiä kukkasipuleitakin maahan. 🙂

Muksaa keskiviikkoa!

Tallenna

Nyt ollaan kyllä jo semisti jouluisen puolella, myönnän! En kuitenkaan voinut vastustaa noita kullankimaltavia Mailegin enkelinsiipiä, kun niihin jouluostosteni lomassa törmäsin. Ne on jotenkin niin suloiset ja kauniit, että tuskin niitä raaskii joulun jälkeen piiloonkaan laittaa. Noin valojen kanssa ne näyttävät kuitenkin vähän jouluisilta, vaikka nuo samat valot kyllä nekin toimittavat yövalon virkaa ympäri vuoden. No, joku sanoi mulle joskus, että meillä on joulu vuoden ympäri, joten menkööt sen piikkiin. 🙂

Instagramissa jo ensilumia onkin ollut tarjolla, ja vähän aikaa sitten näin itsekin muutaman hiutaleen ilmassa. Siinä ne leijuivat hiljalleen alas ja katosivat näkyvistä. Ihana fiilis! Joka ikinen vuosi niin ihanan ihmeellistä, ja muistuttaa, että lopulta ne neljä vuodenaikaa ovat suuri rikkaus!

Käyn muuten kovaa sisäistä kamppailua tuon pinnasängyn kanssa. Klaarahan ei ole itse halunnut edes kuulla puhuttavan uudesta “isojen tyttöjen sängystä”, vaan pitää lähes tulkoot kynsin hampain kiinni tästä “omasta sängystään”. No, nyt asiaa on pehmitetty ja isomman sängyn hankintaa on suunniteltu, mutta huomaan, että pinnasängystä luopuminen onkin mulle itselleni myös aika kova kolaus. Ison tytön sänky tarkoittaa jo vähän isompaa tyttöäkin, ja äidin sydäntä se riipaisee. Onneksi vintillä on tilaa, ja ehkä joskus saan kaivaa sängyn taas käyttöön. Siinä toivossa tahdon olla.

Tänään lapset lunastivat vanhempieni lupauksen syysloman yökyläilystä ja me jäimme viettämään iltaa ihan aikuisten kesken. Nyt kynttilöitä palamaan ja mukavaa asentoa lopuksi iltaa. Aikuisten laatuaikaa tiedossa!

Tunnelmallista iltaa!

Maanantai-iltaa!

Täällä on oltu nyt niin lomafiiliksissä, että blogikin on jäänyt vähän heitteille. Ihan reporankana ei olla oltu, nimittäin tänään pidettiin oikein kunnon siivouspäivä. Taljat, tyynyt, peitot ja matot saivat kyytiä ulkona, ja lattiat kunnon imuroinnin ja pesun. Pinnat on pyyhitty pölystä sekä sormenjäljistä, ja lasten kanssa käytiin lelusäkitkin läpi, ja lajiteltiin kaikki irralliset palapelin ja muistipelinpalat omiin pakkauksiinsa. Nyt on loppu viikkon kiva vain olla, kun paikat on siistissä kunnossa, ja velvollisuudet suoritettu. 🙂

Mutta nyt mä jatkan tämän laatuajan viettoa ja toivottelen teille kaikille mukavaa maanantai-iltaa. ♡

Tallenna

Lauantaita! Täällä on juuri aivan ihmeellisen rauhallinen ja hiljainen hetki. Toinen lapsista on syntymäpäivillä, ja toinen ulkoilee isänsä kanssa. Minä hiivin villasukissani ja sytyttelen kynttilöitä. Ennen kirjaan tarttumista ajattelin kuitenkin napata muutaman kuvan sillä kylmä ja harmaa päivä saa kodin näyttämään erityisen kodikkaalta ja fiiliskin on sen mukainen.

Mutta mikä tekee kodista sitten kodikkaan? Varmasti jokaisella on oma ajatuksensa tästä, kuten sisustuksesta ja muustakin kodin tunnelmasta. Itse kuitenkin huomaan näin syksyisin sen kodikkuuden tarpeen lisääntyvän. Kesällä eletään puolittain ulkona, mutta lyhenevät päivät ajavat sisään ja houkuttelevat käpertymään oman kodin tunnelmaan.

Kuten tiedätte, meidän koti ei ole millään tavalla kliinisen minimalistinen. Se on enemmänkin rönsyilevä ja kerroksellinen, eikä sille varmaan lopultakaan löydy yhtä yksiselitteistä tyylisuuntaa, vaikka sitä joskus yritin teiltäkin kysellä. Mutta tyylisuunnasta ja lokeroinnista huolimatta, jokainen koti on asukkailleen kodikas omalla tavallaan.

Mulle kodikkuus syntyy tunnelmasta, joka ei välttämättä ole edes sidottu sisustukseen. Toki päälisin puolin siisti koti tuntuu kutsuvammalta, kuin koti jossa kaikki on hujan hajan, mutta mulle on tärkeää, että tunnelmassa näkyy myös eläminen. Myös tuoksuilla on iso merkitys. Koska kotimme ja käyttövetemme lämpenee kokonaan puilla, meillä on sellainen puulämmityksen tuoksu. Tämän lisäksi poltan mielelläni tuoksukynttilöitä, ja kokkailu ja leipominen luovat omaa tunnelmaansa. Tuli on oikeastaan yksi kodikkuuden lähde. Palaa se liekki sitten lämmityskattilassa, kynttilässä tai takassa, se luo aina omaa tunnelmaansa.

En juuri perusta ylimääräisille koriste-esineille, mutta käyttötavaroiden ulkonäön suhteen olen sitäkin vaativampi. Iso merkitys on esimerkiksi astioilla, joiden tykkään näkyvän ja olevan helposti saatavilla. Kukat ja kasvit luovat kynttilöiden tapaan tunnelmaa. Meillä on paljon koreja, kasseja ja pusseja, jotka kätkevät sisäänsä kaikenlaista tarvittavaa. Toisin kuin hyvin modernissa kodissa, ne saavat näkyä ja olla esillä.

Myös materiaaleilla on oma merkityksensä. Luonnolliset pinnat, karheus, pehmeys ja rauhalliset sävyt. Nuo kaikki tuovat mulle kodikasta tunnelmaa. Mutta ulkoisista tekijöistä huolimatta uskon, että sillä omalla fiiliksellä on kodikkuuden suhteen suurin merkitys. Rauhallinen ja levollinen olo ovat nimittäin ehkä niitä suurimpia tekijöitä tässä asiassa. Koti jaetaan rakkaimpien kanssa, ja siellä eletään se tavallisen elämän tärkein, eli arki. Koti on paikka jossa saa olla oma itsensä, paikka jossa pitää tuntea olevansa turvassa.

Niin, että kun se rauhallinen illuusioni nyt päättyikin siihen, että eteisestä kuuluu järkyttävää kiukuttelua, kodikkuus ei kuitenkaan kadonnut minnekään. Nimittäin, yhtä varmasti kuin natiseva puulattia, tähän taloon kuuluu myös tuo Känkkäränkän vierailu. (Aion tosin yrittää neuvotella itselleni vielä hetken myös sitä lukuaikaa.)

Kodikasta viikonloppua!

Tallenna

Perjantai! Ja täällä alkoi myös lapsilla viikon loma. Johan siinä on syitä kakulle kerrakseen, joten tänään herkutellaan mutakakulla. Mutakakku on helppo herkku, johon ei tarvita kummoisiakaan aineksia. Toki riippuu taloudesta, löytyykö kaapista suklaata, meillä niin ei pääse kovin usein käymän, mutta poikkeus vahvistaa tämänkin säännön.

Mutakakun helppo ohje löytyy tästä vanhasta Piece of cake -postauksesta, joten en rustaa sitä nyt tähän uudelleen. Tällä kertaa kuorrutin kakun voilla notkistetulla suklaalla, jotta saadaan varmasti suklaaöverit.

Varsin suklainen päätös perjantain päivälliselle.

Ihanaa viikonlopun aloitusta!

Ai että, kun olisi joskus kiva haihtua näkymättömäksi. Paeta arkea ja kanssaihmisiä jonnekin tietoisuuden ulottumattomiin, sulkea korvansa jokaiselta Äiitiiiiiii… -alkuiselta lauseelta ja nostaa keittiön pöydälle robotti joka sekä valmistaa ruuan, tarjoilee sen, ja siivoaa vielä jäljet. Sama kone voisi vastata kaikkiin niihin Missä… -alkuisiin kysymyksiin, kuten “missä meidän maito on“, “missä mun sukat on” tai “missä mun puhelin on…“. Enkä suinkaan tahtoisi kadota iäksi! Sanotaanko vaikka, että ihan vain siksi aikaa, että ehtisin lukea yhden kirjan. Uppoutua lukemaani ja sukeltaa hetkeksi Flavia de Lucen seikkailuihin.

Oma aika on käsitteenä mielenkiintoinen tapaus. Tarjosipa sitä minulle taannoin puhelinmyyjäkin, tosin lehden muodossa, ja vastaukseksi naureskelin, etten taida nyt istua ihan kohderyhmään. Nyt kun asiaa oikein tuumailen, oma aika on juurikin sitä, mitä me pienten lasten äidit tarvitsemme. Vannon, että jos joku vielä soittaa ja tarjoaa omaa aikaa, tartun tilaisuuteen heti! Aikakausilehden en niinkään pidä väliä, niitä löytyy vino pino jo kotoa. Osa lukemattomiakin vielä.

Onni on kuitenkin Pikku Kakkosen pituinen hetki ruokailun jälkeen. Se tunti, jolloin saa vähän aikaa nauttia kirjastaan. Ja onni on myös se kutkuttava tunne, joka hoputtaa illalla kiskaisemaan pyjaman päälle ja kömpimään sänkyyn kirjan kanssa. Voitte arvata, mikä suunnitelmani on tällekin illalle, kun saan pikkuväen nukkumaan! 🙂

Tässä juuri taannoin kirjoitin teille pikkukaupungissa elämisen hyvistä puolista, ja tänään eteeni tuli todellinen käytännönesimerkki. Nimittäin siskoni viestitti minulle kuvan Alan Bradleyn uusimmasta kirjasta, ja riemuitsi koska oli onnistunut saamaan sarjan uusimman kappaleen näin pikaisesti lainaan. Minä tietenkin vastailin viestiin, pohdin, onko tämä nyt se seuraava osa Flaviaa itsellenikin, ja varmistelin vielä suomennetut kirjat Googlen avulla. Koska se todisti epäilyni todeksi, päätin koettaa onneani ja käväistä minäkin kirjastossa. Hyppäsin autoon ja ajelin kylille. Kuusitoista minuuttia siskoni viestin jälkeen olin jo lainannut kyseisen teoksen. Tähän aikaikkunaan sisältyi sekin, että kipitin tiskille tekemään varausta kirjasta koska en löytänyt sitä hyllystä. Ystävällinen kirjastontäti kuitenkin kertoi, että kyseinen kirja on hyllyssä, ja nousi jopa noutamaan kirjan minulle, kun en itse nähnyt sitä toisen kirjan takaa. Ah! Hetkiä, jolloin voisi kehrätä siitä hyvästä, että sattuu olemaan maalainen!

Oma aika, se pienikin hetki on tärkeä. Oli se sitten ulkona luonnosta nauttien vietetty puolituntinen, saunan lauteilla koettu totaalirentoutuminen tai hyvään kirjaan uppoutuminen. Noista hetkistä kannattaa pitää kiinni, ja niistä kannattaa myös nauttia – aina kun suinkin mahdollista!

Viime aikoina olen viettänyt pikkukakkosaikani Venetsiassa, mutta tänään suuntaan Englannin maaseudulle. Ihanaa iltaa myös sinulle!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Heips!

Mä olen tässä vähän taas miettinyt, ja tulin siihen tulokseen, että joidenkin päivien kohdalle on varmasti kirjoitettu jo tähtiin “juo saavillinen kaakaota – extravaahtokarkeilla”. Ja mulle se päivä on ehdottomasti tänään! Tai oikeastaan se olisi ollut jo eilen tai edellispäivänä, mutta tämän universumin kokoisen kohtalopäätelmän tekemiseen meni multa kaksi päivää. En niinkään usko horoskooppeihin, mutta olen täysin varma, että tuolla linnunradan varjossa lymyilee joillekin elämäni päiville myös viisaudet “syö paljon suklaata” ja “nouse ylös sängystä vain jos on äärimmäinen pakko”. Näistä jälkimmäisen ole elämäni aikana todistanut useampaankin kertaan;  Todennut päivän päätteeksi, että tänään olisi kannattanut jäädä peiton alle.

Siinä missä lehtikaali-maca-spiruliina-vehnänoras-superhyperfood -smoothie tsemppaa terveellisyydellään, kuuma sokeripommikaakao hivelee sieluni sopukoita ja öljyää sisäistä tasapainoani. Voisin väittää, että kyseinen tehojuoma on lähes välttämätön näin syksyn harmaina päivinä. Erityisen hyvältä se maistuu tavoitteellisen urheilusuorituksen jälkeen, kuten vaikka haravoinnin päälle nautittuna.

Haravointiurakkani on edennyt tuskin puoliväliin, joten näitä superjuomasaavillisia saattaa mennä vielä muutama. Toisaalta syksy saa haikailemaan pienemmän pihan perään, mutta toisaalta haravointi on hommaa, josta nautin. Tulee oltua ulkona, ja hienkin saa pintaan kun jaksaa ahkeroida. Eilen tyttäreni yllytti kokeilemaan lehtikasassa makoilua. Sekin tuntui kivalta, vaikka kuperkeikkaa en itse kyllä lehtien sekaan halunnutkaan heittää. Aika kului ulkona kunnes tuli säkkipimeää, ja hommat oli pakko lopettaa. Palkkana punaiset posket ja virkeä olo.

Viritin eilen jopa ulos yhdet valot. Kiedoin rapunpieleen tuijan ympärille, mutta jätin vielä laittamatta töpselin seinään. Muu perhe oli kuitenkin sitä mieltä, että valoja on turha säästellä, ja nyt meillä onkin sitten jo melko jouluisen näköinen puu pihassa. Vaan väljäkös tuolla täällä pimeyden keskellä. Väljäkö ylipäätään sillä, mitä milloinkin, ja koska, kuluisi tehdä. Jos siitä tulee hyvä mieli, niin antaa mennä!

Syksyn pimein ja ankein pätkä alkaa olla käsillä. Mustat pellot ja kohta lehdettömät puut. Kuten sodassa ja rakkaudessakin, tässä kohtaa vuotta kaikki keinot taitaa olla jo sallittuja. 🙂

Kivaa keskiviikkoa!

Tallenna

Maanantaita ja uutta viikkoa!

Mies luki eilen autossa uutisotsikon, jonka mukaan tanskalaiset ennustavat Skandinaviaan kylmää ja lumista talvea. Tänä aamuna Facebook muistutti, että tasan kolme vuotta sitten tänä päivänä satoi ensilumi. Johtuen ehkä näistä kahdesta, tai sitten muuten vain maanantain moodista, tänään on laitettu pihaa talvisempaan kuntoon. Haravoitavaa on vielä vaikka kuinka, mutta tänä vuonna lehdet ovat onneksi ihanan kevyitä ja kuivia. Hyvän sään aikana kun toimii, pääsee nyt aika vähällä. 🙂

Kolmekymmentä callunaa tuli ripoteltua pitkin pihaa. Haravointia, lakaisua, villiviinikransseja, ruukkujen ja lyhtyjen putsailuja ja kaikkea muuta syyspuuhaa, mitä nyt pihalla tässä vaiheessa vielä on jäljellä. Oikeastaan kun nämä syyspuuhat saa nyt alta pois, voi aloittaa huoletta jouluttelut. Ja tänä vuonna nekin himpun keveämmin mielin, sillä lokakuun aikana olen onnistunut hankkimaan miltei kaikki joululahjat valmiiksi. Halleluja!!! Minä, joka yleensä aatonaattona vielä säntäilen ruuhkaan ostoksille ja paketoin yömyöhään asti. Nyt tosin on se tilanne, että pitää varmaankin aloittaa paketointipuuhat ja keksiä lahjoille jokin järkevä paikka. Nimittäin vaarana on se, että unohdan jouluun mennessä puolet noista, mitä ihmeellisimpiin paikkoihin jemmatuista, lahjoista.

Lokakuulle laatimastani  to do-listasta olen miltei suorittanut sen pahimman osuuden. Loput onkin silkkaa huvia! Ainakin sormet jo syyhyävät painamaan joulupaperia! 🙂

Täällä tankataan kohta kanakeitolla ja illan huipentaa pieni konsertti.

Suloista maanantai-iltaa.

Tallenna

Tallenna