Moikka, ja ihanaa sunnuntaita!
Niinhän se on, että kun arki alkaa, myös viikonloppujen merkitys korostuu. Mulla itse asiassa oli perjantai-iltapäivänä sellainen Thank God it’s friday -olo. Esikoinen oli miltei koko viikon sairaana, ja eskarilainen oli viimeistään perjantaihin mennessä jo aivan rättiväsynyt viikosta ja kaikesta muustakin uudesta, mitä arjen aloitus kuvioon toi. Kuin tuli persuksen alla matkattiin lasten kanssa perjantai-iltapäivänä pojan soittotunnille. Kun suuniteltu 45 minuutin ajomatka muuttui liki tunniksi (unohdin, että on puintiaika), omakin pinna alkoi kiristyä. Väsynyt ja kiukutteleva kuusivuotias, erittäin epäkäytännöllinen instrumentti ja pakkorako hoitaa samalla pari kaupunkiasiaa. Lisäksi takaraivossa kummitteli, että kun vielä päästään kotiinkin, niin pitäähän sitä heti alkaa laittamaan ruokaa.

Rehellisesti sanottuna sen perjantain päivällisen jälkeen teki mieli hautautua vain sohvalle ja laittaa Hercule Poirot pyörimään. Mutta, olimme sopineet ystävän kanssa yhteisestä illanvietosta, sillä hänkin aloitti viikonloppua yksin lasten kanssa. Niinpä tehtiin treffit kaupan parkkikselle ja kasattiin ostoskorit täyteen kaikkea kukkakaalista minipitsoihin ja tultiin meille laittamaan iltapalapöytä koreaksi. Kun lapset viihtyivät keskenään ja meillä oli aikaa kuroa kiinni kaikki (tai liki kaikki) parin viime viikon päivittämättä jääneet asiat, verenpaine laski kuin itsestään. Miten tärkeää se onkaan, että arjen ja rutiinien keskelle kuitenkin syntyy niitä pieniä hetkiä, jolloin ollaan ikään kuin lomalla! Tuli sellainen olo, että ensimmäisestä arkiviikosta voi oikeasti palautua.

Tuo lepo ja palautuminen vaan on niin viheliäisen monimutkainen asia. Nimittäin ainahan siinä vaakakupissa painaa sekä mielekäs tekeminen, että ihan fyysinen lepo ja nukkuminen. Niin kivaa kuin onkin viettää aikaa hyvässä seurassa ja jakaa ajatuksia ystävän kanssa, myös ihan oikea lepo ja nukkuminen olisi tärkeitä. Kun kello lauantaiaamuna soi 5.30 tuntui, että sitä ihan oikeaa unta oli tullut nautittua aivan liian vähän. Silti tiedossa oli kiva päivä ja matka siskoni luokse. Niin, että vaikka väsyttikin, ei silti tehnyt mieli jäädä kotiin. Ja kiva päivä meillä olikin. Tuli juhlittua siskon kaksosten syntymäpäivät ja saatiinpa samaan päivään mahdutettua myös paljon muutakin mukavaa.

Eilen tultiin vasta myöhään kotiin ja vaikka päivä oli raskas ja pimeäkin tuli jo kotimatkan aikana, unta piti houkutella kirjan avulla, ja silmät painuivat kiinni aivan liian myöhään. Tai ainakin niin myöhään, että aamu kahdeksalta väsytti yhä. Niinpä ajatukset ovat tänään olleet visusti levossa ja omassa jaksamisessa. Kuinka himputissa sitä osaisi luovia kultaisella keskitiellä. Ottaa tarpeeksi aikaa nukkumiselle, mutta myös hoivata mieltään sosiaalisella elämällä ja mielekkäällä tekemisellä. Kinkkinen juttu!

Nykyisin puhutaan tosi paljon levosta ja palautumisesta. Siitä, että keho vaati unen lisäksi myös palauttavaa tekemistä ja nukkuakin pitäisi silti se kahdeksan tuntia yössä. Sen sijaan, että miettisin arkiviikkoa kiireisenä, yritän pitää mantranani “eiköhän tämä tästä”. Nimittäin sanotaan myös, että kiireestä puhuminen lisää stressiä ja niinhän se vain on. Jos jatkuvasti miettii, että kuinka kiire on, niin johan sitä alkaa ohimoissa tykyttämään. Silti en varmastikaan ole ainoa tässä elämänvaiheessa elävä ja riittävän levon ja nukkumisen kanssa tasapainotteleva ihminen. Niin ihanaa kuin arki onkin, onhan se samalla juurikin sitä tasapainottelua. Pitäisi osata haalia oikeassa suhteessa sekä kivaa tekemistä, että lepoa. Niinpä meillä on tänään lepopäivä. Olla möllötetään kotona ja nautitaan siitä, että ei ole kiire minnekään. Ollaan ladattu akkuja ja nukuttu päikkäreitä. Luettu kirjoja ja tehty hyvää ruokaa, josta riittää vielä alkuviikoksikin. Ilman arjen aikatauluja kokkaaminenkin on huomattavasti antoisampaa. Olen käynyt kirppiksellä ja miettinyt sekä muistellut kaikkea sitä kivaa, mitä viikonloppuun on mahtunut. Aikaa hyvässä seurassa, tärkeiden ihmisten lähellä oloa ja yhdessä vietettyjä hetkiä.

Jotta uusi viikko olisi sitä parasta mahdollista arkea, rentoutin kroppani kunnon löylyissä jo iltapäivällä ja illan aikana lihasjumit saa venyteltyä lempeästi veks. Mun laatuaikaan kuului myös tuhti annos korppuihon kosteutusta. Tänään kutsuu aikainen ilta, muutama aukeama kirjasta ja sitten pitkät yöunet. Mä uskon, että tällä reseptillä maanantaiaamu on ihan varmasti taas uusi kiva alku, eikä mikään masentava viikonlopun päätös.

Niin että kaipa sitä oppii aina vain paremmin kuuntelemaan itseään ja kehoaan. Oppii huomaamaan milloin kyseessä on unen ja lepäämisen tarve, milloin mieli kaipaa arjen oheen muutakin ajateltavaa, ystäviä ja sosiaalista tekemistä.

Mä olen ajatellut, että tulevan syksyn ehdottomasti tärkein missio on juurikin levätä riittävästi. Ei liikkua tai suorittaa tarpeeksi, vaan ennen kaikkea levätä, nukkua ja palautua. Niin kivaa kuin onkin tuntea itsensä supertehokkaaksi arjen suorittajaksi, jouluun mennessä tehokkuus joka tapauksessa kärsii mikäli se palautuminen tökkii.

Sellaista. Ja levollista sunnuntaita! ♡

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Noin ylipäätään mä en ole koskaan pitänyt nimppareita suuressa arvossa, ja koska esikoisella synttärit ja nimpparit osuu peräkkäisille päiville, niitä on tullut myös harvemmin juhlittua. Mutta koska molemmat lapset on syntyneet talvella, mulla on jonkinlainen tarve aina jollakin tavalla juhlia Klaaran nimipäivää. Tuntuu ihanalle, että kesäänkin mahtuu ainakin yksi pieni juhlan aihe lasten myötä. Niinpä me juhlistettiin eilen illalla tosi pienellä porukalla Klaaraa ja leivottiin mustikkapiirakka ja päivänsankarin toiveesta tiikerikakku. Raidat väärinpäin – kuinkas muutenkaan. Jotenkin tuollainen arki päivän päälle kahvittelu on ihanaa kun illat on vielä valoisia ja omalla tavallaan pitkiä.

Ai niin. Pesin sunnuntaina ennen saunaa hiukseni, lampsin lauteille hoitava naamio, sekä pyyhe hiuksillani. Kieltäydyin myös kiusauksesta harjata ja föönata kuontaloni saunan jälkeen. Katsotaan kuinka käy. Nyt olo on melkolailla ysärimoppi, mutta se kai kuuluu asiaan. Jossain määrin kai näyttää hyvältäkin, kun äiti luuli eilen, että olen käynyt kampaajalla ja ottanut uusia raitoja. Se reissu on toki ollut tarkoitus tehdä, mutta nytpä pääsin tosi halvalla. Ei sillä, olen oikeasti superlaiska hiustenlaittaja, jopa vähän huithapeli. En oikeastaan käytä lainkaan muotoilutuotteita (lähinnä joskus ja joulua), ja fööni on ollut ystäväni lähinnä mukavuussyistä, koska pesen hiukseni iltaisin. Ikuisen ponnarin vaihdoin hainhampaaseen tai krotiiliklipsuun tai millä nimellä häntä nyt sitten kutsutaankin.

Voi olla, että musta ei tule koskaan kiharapäätä, mutta elokuun faniksi huomaan tulevani vuosi vuodelta vain enemmän. Hitsin pimpulat, mutta kunpa vaan voisi ajan pysäyttää just tähän. Kullankeltaisiin iltoihin ja kypsän viljan sävyihin. Oikeastaan vaikka nyt just tähän päivään. Tai no, mennään vielä viikko eteenpäin, niin ehtii daalioiden nuput aueta.

Ja hei, välihuomautuksena, että se kerran syöty pastakastike on poissa vaaleasta karvalankamatosta! Vanish, hävinnyt kadonnut häipynyt – you name it! Että ei tarvitse sitten ostaa uutta mattoakaan. 😀

Eilisen fiiliksistä huolimatta, kivaa tätä päivää! Mä taidan suunnata taas illalla lauteille hoitoaineet päässä.

Tänään on ollut aivan taivaallisen upea kesäpäivä. Niin lämmin, että pyykkikin kuivuu taas hetkessä. Kunnon kesämekkokeli. Ensimmäinen arkiviikonloppu ja aikaa ihan vain olla. Pötköttelin jopa keskellä päivää kirjani kanssa ja nautin, kun kukaan ei vaatinut mitään tai odottanut mitään. Voi kunpa viikonloput voisivat aina olla tällaisia. Vapaita menoista ja aikatauluista.

Daalioita, daalioita, daalioita… Eipä noita oikein voi olla rakastamatta. Mulla on jotenkin sellainen fiilis, että tänään oli ehkä viimeinen kunnon kesäilta puutarhassa. Siis tällainen kesäisen päivän jälkeinen ilta, kun maa ei ole märkä eikä ulkona ole kylmä. Huomisesta lähtien se lupaakin vain vettä.

Vaikka yleisesti olenkin iltauninen, eilen ja tänään on ollut selainen hassu fiilis, että ei tahtoisi mennä lainkaan nukkumaan. Olisi kiva vain nauttia ja fiilistellä hämärtyvästä illasta. Eilen tulikin valvottua ja kirjan kanssa taisi mennä tämän päivän puolelle. Mutta tänään on kyllä pakko nukkua vähän aikaisemmin, muuten maanantaiaamu voi olla ikävän ärhäkkä.

Niin kauniita kuin nämä hämärtyvät illat ovatkin, on samalla vähän haikea olo. Sellaista luopumisen tuskaa. Kesästä ehkä, mutta myös kesäminästä. Pelkään ehkä jotenkin että päivien lyhetessä se jokin mielen keveys katoaa. Vaikka eihän se niin ole, sitä voi olla vaikka kuinka (no ei ehkä kevytmielinen), rento jos vaan päättää niin. Se kai se arjen kompastuskivi onkin. Että unohdetaan ottaa rennosti ja nauttia.

Hetken nautiskelen vielä kynttilöiden tuikkeesta. Sitten kunnon unet ja rento sunnuntai. Kotikin on kivasti taas kukitettu, siltä varalta, että huomenna kukkaloistoa pitää ihailla sisältä käsin.

Suloista lauantai-iltaa ja rentoa sunnuntaita ♡

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Niin se taitaa olla, että ainakin toistaiseksi helteet on takana päin. Kenties ne tämän kesän viimeiset. En tiedä, nousiko mittari meillä hellelukemiin, mutta niitä tälle päivälle kuitenkin vielä luvattiin. Mutta tuntuuhan tuo 7-8 asteen lämpötilanlasku iholla. Tämäkin päivä meni hellemekossa, joskin jo pikkuisen pidemmässä mallissa. Ja hei, kesää on yhä jäljellä, vaikka kuumuus vähän hellittääkin.

Pääsin tänään pitkästä aikaa kunnon työmielentilaan ja istuinkin valtaosan päivästä sisällä koneen vieressä. Kun koko viikonloppu on oltu kuin Ellun kanat ja nautittu kesästä, jonkinlainen ryhtiliike tuntui oikeastaan ihan kivalta. Aamulla ihan jopa meikkasin ja peitin punaisen nenänvarteni ja tasoitin aurinkolasien jättämää rajaa poskipäiltä. Viimepäivien paahtava aurinko on tehnyt tepposensa vaikka kasvoilla onkin ollut viidenkympin suojakertoimet.

Sain jo eilen illalla makuuhuoneen viileäksi kun tuulenvire pääsi vihdoin ikkunasta sisään. Puhtaissa lakanoissa raikas ilmavirta tuntui jumalaiselta, sillä yläkerrassa oli jo aika lämmin. Tänään sää on ollut jo selvästi rakkaampi ja talokin on taas jäähtynyt. Jos helteet ja kuumat yöt olikin siinä, niin ensimmäisen daaliakimpun aika on nyt. Kokosin makuuhuoneen piristykseksi iloisen värikkään kimpun. Tämä juhla on onneksi vasta alkamassa!

Koti ei ole viime päivinä ollut kovinkaan sisustuksellinen, mutta josko pakeneva kuumuus innostaisi taas katselemaan sisätilojakin. Toisaalta olen rehellisestis istä mieltä, että sisätiloja ehtii kyllä katsella monta kuukautta, joten jos nyt ei nappaa, niin mikäs siinä. Sensijaan ulkona ei ole koko vuotta tarjolla yhtä hyvää silmänruokaa.

Ilta venähti tänään pitkäksi, sillä erilaiset seura- ja yhdistysjutut alkavat taas kesän lopulla tulla mukaan arkeen. Eli nyt pitäisi kipaista nopeasti nukkumaan. Huomenna kello kilkattaa kukonlaulun aikaan, ja tietokoneella istumisen lisäksi aion nauttia siitä, että puutarhassa tapahtuu taas. Jos ei muuta, niin kai minusta jonkinlaiseksi työnjohtajaksi on. 😀 Mutta siitä lisää huomenna!

Nyt kauniita unia! ♡

 

Kun mittarissa lukemat pysyvät kolmenkympin yläpuolella, ei lauantain päiväohjelmaan voi juuri muuta laittaa kuin uimista ja joutenoloa. Lämmin ruoka on korvattu kalalla ja kaalisalaatilla. Kukkakaali, kyssäkaali ja vesimeloni maittavat jopa lapsille, ja vettäkin kuluu huomaamatta lasi toisensa jälkeen. No ok, maistuu näillä helteillä jätskikin hemmetin hyvälle. Juuri kierrettiin jätskikaupan kautta kun tultiin rannalta kotiin.

Viikonlopun univormu on bikinit, hellemekko ja sandaalit. Aurinkolasit kasvavat kohta varmaankin päähän kiinni.  Mutta en valita kuumuutta, päinvastoin, nautin koska tiedän, että jossain kohtaa tämäkin loppuu, ja jos ennusteisiin on uskominen, se loppu alkaa olla lähellä.

Hyppytornista hyppimistä, käsilläseisontaa, veteen kirmaamista, sukeltamista ja iloisia kiljahduksia. Joka paikka täynnä hiekkaa ja pyykkinaru, jolla rantakamat ehtivät taas huomiseksi kuivua. Ja illalla olo on niin raukea, että uni tulee helposti niin isommalle kuin pienemmällekin uimarille.

Koti on kuin sikolätti. Meikata ei jaksa, saati miettiä hiuksia. Lakanatkin täytyy taas huomenna pestä, sillä niidenkin hikisyydellä on oltava jokin raja. Ja silti juuri tänään mietin, että tämä on just se päivä, jonka haluan painaa mieleeni ja muistaa aina. Kesän lempeän tuulen kasvoilla ja auringontuoksun lasten iholla. Kaikkein rakkaimpien läsnäolon, kiireettömyyden ja elämän keveyden. Kun tulee taas ne synkemmät päivät, kaivan heinäkuisen lauantain mieleni sopukoista ja olen onnellinen. ♡

Ei taida nykyajan lapsille olla sinipunakynä enää niin iso juttu, kuin se oli aikoinaan minun lapsuudessani. Muiden (varsin vaatimattoman näköisten) koulutarvikkeiden joukossa, tuo eksoottinen koulumaailman väripilkku tuntui isolta jutulta. Niin tai näin, sinipunakynä tuli mieleeni tänään, kun kaivoin punaisen mekon kaveriksi farkkutakin. Aika kiva ja rento yhdistelmä. Ja hei, samat värit löytyivät myös välipalakulhosta. 

Voisin väittää syöväni joka päivä jonkinlaisen kohtuukokoisen marja-annoksen. Esimerkiksi maustamattoman jogurtin kanssa tykkään vuoden ympäri syödä pensasmustikkaa. Banaanin ja pähkinöiden kanssa se onkin mun perusannos. Mutta nyt mansikka-aikaan olen kyllä nauttinut ihan vain pelkistä mansikoistakin jogurttini kyytipoikana. Parasta on kuitenkin kun saa lautaselle useampaa sorttia. Ihan parasta tuoreissa marjoissa on se, että fyysisen ravitsemisen lisäksi ne ilahduttavat myös silmää.

Meillä pakastettiin tänäkin vuonna mansikoita. Ja pakastetaan jatkossakin, vaikka viime viikolla aiheesta paljon mediassa keskusteltiinkin. Jotenkin itse näen asian niin, että tuossa suht liki kasvatettu ja suoraan tilalta haettu mansikka on kaikin puolin parempi vaihtoehto kuin kaupan pakastealtaasta ostettu. Oli hinta sitten sama tai vähän edullisempi. Mansikat pakastan kokonaisina ja ilman sokeria. Jotenkin ei ole koskaan edes käynyt mielessä pakastaa sokerisia mansikoita, mutta tämä taitaakin olla sukupolvien välinen ero. Mansikasta meillä pöräytetään useamman kerran viikossa banaanin ja ananaksen kera lasten lempparismoothieta, josta tykkään kyllä itsekin. Eikä tarvita jäämurskaa, kun ne mansikat on jäisiä. Ja jos joskus tarvitaan hilloa, niin sitä voi sitten keittää itse niistä mansikoista. Tosin lempparihilloni on kyllä äidin tekemä omenahillo.

Mustikoilla en ole jaksanut enää kunnolla käydä vuosiin. No joo, vähintään yhden piirakan verran pitää toki itsekin joka kesä poimia. Mustikat yleensä ostankin kaupan pakastealtaasta. Suomalaisia toki. Samoin vadelmat. Jokunen rasiallinen vadelmia on usein tullut vanhemmiltani. Juuri löysin pakastimesta pienen vadelmarasian, jossa oli äidin käsialalla teippi Vadelmaa 2016. Ihan hyviä ne vielä oli. 😀 Puolukoilla tykkäisin käydä, koska metsä jotenkin kuuluu syksyyn, mutta no, olen melko kehno puolukan poimija, kun en löydä yhtäkään marjaa. Puolukoita ostetaan aika paljon kaupasta, mutta saadaan myös vanhemmiltani. Kaiken järjen mukaan suurin osa äitini poimimia. Rakastan puolukkaa ja mielestäni kaupan puolukkahillo vaatii seurakseen tuoretta puolukkaa. Kaaliruokaan esimerkiksi sopii sellainen kokonaisen puolukan ja puolukkahillon seos (50/50).

Vaikka meillä vanha piha onkin, niin omenoiden suhteen ollaan yhä edelleen muiden armoilla. Muutaman kirsikan olen saanut suuhuni napattua ja kriikunaa tulee valtavasti. Ehkä pensasmustikat on sellaisia, joihin kannataisi panostaa omenapuiden kasvua odotellessa. Tai ainakin heti kun saadaan area “hyötypuutarha” joskus rakennettua tai raivattua.

Mitä te säilötte? Keitättekö mehut ja hillot? Tai ehkä säilötte kurkkuja? Parhaat reseptit ja vinkit saa myös jakaa: 🙂

Siitä huolimatta, että blogi kesäkuussa päivittyikin, musta tuntuu, että olen ollut jossakin määrin poissa. Kuulumiset ovat enemmänkin olleet puutarhan kuulumisia, ei niinkään omiani. Tajusin tämän tänä aamuna lenkillä, ja hetken soimasinkin itseäni, että miten tässä joka kesä käykin näin. Mutta sitten totesin, että ehkä eräänlainen someloma on bloggaajallekin tarpeen, itse olen selvästi sellaisen tarpeessa aina kesän tultua. Sen lisäksi, etten ole itse jaksanut jakaa arkea tai oikein muutakaan omaa ajatuksenvirtaa, en ole oikein jaksanut seurata muidenkaan tekemisiä sosiaalisen median kautta. Mutta ähky on kai jossain määrin selätetty, ja siitä kiitos kesäkuulla.

Mutta mitä sitten ihan oikeasti kuuluu. No hyväähän tässä. Tänään vietiin esikoinen linja-autoon ja vannotettiin kuskia, että ennen Kamppia ei sitten päästä poikaa ulos. Siellä vastassa oli serkkutyttö ja siskoni puoliso. Tänään mennään ihailemaan ystävien uutukaista keittiötä, huomenna olisi edessä fillarireissu ja viikonloppukin on ahdettu täyteen kaikkea ohjelmaa. Puutarhatöiden lisäksi kesään on kuulunut tietenkin kirjat, ja olen jopa kehittänyt pienen stressin, että miten kaikki uutuudet saa mitenkään imaistua kesän aikana. Toisaalta ihana tunne, sillä vihaan sitä fiilistä, kun kirja on lopuillaan, eikä tiedä, mihin seuraavaksi tarttuisi. Jalkapallo jäi tämän kesän osalta, mutta pyöräily, juoksu ja kuntosali on kivoja. Nautin kun saan liikkua aamulla ennen lasten heräämistä. Ja sitten suihkun raikkaana ja toisen kahvikupillisen jälkeen on henkisesti ja fyysisesti valmis uuteen päivään. Ja vaikka heräänkin aikaisin ja kello soittaa miltei joka aamu kuuden jälkeen, olen kuitenkin kuunnellut omaa jaksamista ja jäänyt myös sänkyyn jos siltä on tuntunut.

Olen myös tänä kesänä ollut sellainen somen suvustaseuraaja. Olen kuunnellut sivukorvalla ja välillä vähän tarkemminkin nuorten tubettajamiesten juttuja, ja enpä voi muuta sanoa, kuin että ihan mielettömän hienoja roolimalleja tuolla tubessa. Siis oikeasti! Järkevää ja vastuullista jutustelua, tosin myös ihan hauskaa ja turhanpäiväistäkin pölinää, kuten kuuluukin. Jokseenkin olen osannut luottaa siihen, että lapseni seuraa hyviä tyyppejä (onhan nuo Ronit ja kaverit esillä muutenkin), mutta olen saanut kesän aikana vielä vahvistuksen ajatukselleni. Toisin sanoen olen ehkä ajan kanssa sukeltanut oman lapseni ajatusmaailmaan ja yrittänyt oivaltaa tämän hetken nuorison mieltymyksiä. Vaikka lapset hankkiikin nuorena, niin kyllä sitä silti onnistuu vain tipahtamaan kehityksen kelkasta ja radiohititkin kuulostaa ihan oudolta. Kyllä, mä olen 35-vuotiaana niin keski-ikäinen kuin vain voi olla! 😀

Tuon pienemmän kanssa olen koittanut opetella lukemista. Alun konsonantit tuottavat edelleen vaikeutta, mutta edistystäkin on tullut. Ja eipä tuo lukemisen oppiminen nyt mikään tämän kesän juttu ole. Mutta kun se on alkanut kiinnostamaan, niin mikäs siinä.

Mulla on myös tapana lykätä kesään kaikkea, mikä muuten ei nappaa. Ja tähän listaan kuuluu kaappien siivous ja monta muuta ärsyttävää asiaa, jotka kuitenkin helpottavat arkea. Vaatehuone on nyt selätetty, enää olisi keittiön kaapit, lasten vaate-, romu- ja lelukaapit. Mutta hei, olen hankkinut kesän aikana neljät rintsikat. Liivien ostaminen on jotain erityisen vastenmielistä,  mutta nyt on yksi hyvä malli mustana, puuterisena ja valkoisena. Ja uudet juoksuliivit. Äärimmäisen loistava suoritus!

Sisustuspuolella ei ole kauheasti tapahtunut, mutta olen innostunut taas Pinterestin käytöstä ja luonut itselleni tarpeen jonkinlaisesta taulu- tai valokuvakollaasista pianohuoneen seinään. Niin ja toteutin (lue: toteututin miehellä) esikoisen huoneeseen yhden kattoon kiinnitetyn DIY vaaterekin. Voinen laittaa siitäkin jossain kohtaa kuvan.

Mitäs vielä? No olen käynyt kampaajalla. Ja eilen kävin jalkahoidossa ja lupasin itselleni, että lopun kesää rasvaan jalkojani päivittäin. Kampaamoreissun lopputulos oli ehkä vähän turhan harmaa, mutta sekoitin kotona hoitoaineeseen kurkumaa ja harmaat saivat kyytiä. Näppärää! Olen myös tullut siihen tulokseen, että vaatehuoneestani puuttuu yhdet kunnon culottes-housut. Sellaiset Suomen kesään sopivat, vähän pidemmät pöksyt.

Mutta sen lisäksi, että kesään on kuulunut paljon muutakin kuin vain puutarhaa ja kukkia, tykkään niistäkin edelleen kesässä ehkä eniten. Mutta rehellisesti sanottuna on minun kesääni jo mahtunut niitäkin päiviä kun ei ole jaksanut puutarhajutuista innostua tai kerätä kukkia maljakkoon. Ei elämä aina yhtä auringonpaistetta ole, ei edes kesällä. Mutta niinhän sen kuuluukin olla. Että joskus vaan ei nappaa yhtään mikään, ja olen onneksi siinä onnellisessa asemassa, että noina päivinä olen saanut hautautua ihan vain sohvan nurkkaan tekemättä mitään.

Että sellaista tänne. Talviturkkikin on yhä heittämättä, mutta niin kauan kuin tuo kylmä tuuli riepottelee, ei ole aikomuskaan kastautua. Helteitä odotellessa. 😀

Mutta mitäs teille?

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Specsavers

---

Maanantai-iltaa!

Ah, aurinkolaseja, noita nenällä keikkuvia ihmeitä. Paitsi että aurinkolasit pelastavat silmien siristelyltä, suojaavat auringon haitallisilta säteiltä ja helpottavat autolla ajamista, ne ovat ehdottomasti myös yksi parhaista asusteista. Ja varsinkin näin kesällä aika kovassa käytössäkin.

Tykkään itse suurista aurinkolaseista, sellaisista ihan kunnolla kasvoja peittävistä. Ne antavat mielestäni parhaan suojan, mutta arvostan aurinkolasien suuressa koossa myös niiden tarjoamaa armollisuutta niitä päiviä kohtaan, kun ei ole oikein jaksanut nähdä vaivaa ripsivärin tai valokynän kanssa. Meikkaamattomat kasvot saa myös kivasti ryhtiä oikein valituilla aurinkolaseilla. Tänään vähän aurinkolasimuotia kaupallisessa yhteistyössä Specsaversin kanssa. Ja hei, mukana myös tosi kiva Specsavers -lahjakorttien arvonta!

Meidän kylppärin hyllystä löytyy kuusi erilaista Marc Jacobsin Daisy -tuoksua. Kaikki ihania ja pullot mitä hurmaavampia kukkaisine korkkeineen. Ihastuinkin siis heti Jacobsin mustiin aurinkolaseihin, joiden aisoja koristaa nuo parfyymipulloista tutut päivänkakkarat. Myönnettäköön silti, että päivänkakkara-aurinkolasit taitavat olla tarkoitetut minua rohkeammille pukeutujille.

Specsaversin aurinkolasihyllystä löytyy yhtälailla muotoja ja malleja, kuin silmälasipuoleltakin. Ja huomioon on otettu räväkkää ja rohkeaa tavoittelevat, mutta myös kaltaiseni turvalliseen ja varmaan tarrautuvat. Lisäksi miltei kaikkiin Specsaversin kehyksiin saa myös aurinkolasilinssit, joten aurinkolasivalikoima on näin todella laaja, ja ne omaan päähän täydellisesti istuvat silmälasit voi hankkia myös aurinkolaseina.
Myös Marc Jacobsilta on tyylikkäitä ajattomia malleja suurista mustista laseista kevyesti sävytettyihin ja keveisiin metallikehyksiin. Lopulta omaksi suosikikseni valikoituikin vähän päivänkakkaroita pyöreämpi ja sangoiltaan kevyempi malli, joka peittää kivasti silmien alueen. Myös myymälässä todettiin, että lasit vaikuttavat siltä, kuin ne olisivat olleet päässäni aina.

Yksi Specsaversin myymistä merkeistä on Kenzo, jonka silmälasit olivatkin esimerkkinä edellisessä postauksessa. Vähän kissamaisempi malli ja kevyesti väreillä kevennetty musta poka. Tämä oli kaikista kokeilemistani mallilaseista mieheni suosikki.

Edelliset vahvuuksilla varustetut aurinkolasini olivat Specsaversin omaa merkkiä, ja tästäkin valikoimasta löytyy ihan huippu hienoja malleja. Esimerkkinä tuo yllä oleva malli, joka sekin miellyttää klassiseen taipuvaa makuani.

Tykkään kovasti Kylie Minoguen laseista, ja jo kaksi kertaa olen löytänyt merkiltä silmälasisuosikkini. Myös nämä aurinkolasit ovat mielestäni tosi hienot. Hauska, linssit ylhäältä yhdistävä, poikkiripa antaa ilmettä kehyksille ja näissä on sellainen kivasti naisellinen pilottityyli.

Aurinkolasini ovat aina kesään 2019 asti olleet ruskeat ja ruskeilla linsseillä varustetut. Olen jotenkin vieroksunut mustaa, ja kuvitellut sen olevan liian raskas kasvoilleni. Nyt kuitenkin huomasin ihastuvani juurikin mustiin aurinkolaseihin, eli harmaaseen linssiin, joka siis näyttää päälle päin mustalta. Linssien värillä on merkitystä kuitenkin myös muutenkin kuin ulkonäöllisesti. Ruskea linssi parantaa kontrastia, kun taas harmaa pitää värimaailman neutraalina. Harmaan linssin sanotaan myös parantavan punaisen ja vihreän erottumista, mutta itse en valitettavasti pysty sanomaan juurikaan erottavani noita värejä, oli nenälläni sitten ruskeat tai harmaat linssit.

Autolla ajaessani laitan aurinkolasit usein päähäni, vaikka sää ei hirveän aurinkoinen olisikaan. Polarisoitu linssi tekee nimittäin autolla ajamisesta huomattavasti mukavampaa. Tästä ominaisuudesta en enää pystyisi luopumaan.

Arvonta:

Kerro kommenttiboksissa mitkä näistä aurinkolaseista ovat sinun suosikkisi  ja olet mukana huikeassa lahjakorttiarvonnassa! Kaikkien arvontaan osallistujien kesken arvotaan 3 kpl 59 euron arvoisia Specsavers-lahjakortteja! Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy 30.6.2019
Arvonnan säännöt löydät täältä.

Leppoisaa ja aurinkoista kesäiltaa!

Lauantaita ihanat!

Me nukuttiin viime yö koko perhe alakerrassa. Yläkerta on kuuma, ja vaikka läpiveto olisikin oiva ratkaisu, tuo meidän talon vieressä menevä maantie laittaa haasteita. Meidän makkarin ikkuna kun on käytännössä tien yläpuolella, liikenteen melu häiritsee nukkumista jos ikkuna on auki. Ja kyllä, sitä liikennettä itse asiassa on paljon. Ja vaikka tässä kuudenkympin alue onkin, niin harvapa rajoituksista piittaa. Varsinkaan öisin. Olen myös todennut, että tämä on yöaikaan suosittu reitti raskaallekin kalustolle. Tukkirekka kun ajaa yöllä ohi minkä pääsee, niin siinä luulee äkkiä koko talon lentävän. Niin että jätettiin viime yönä yläkertaan ristiveto ja annettiin liikenteen pauhata ihan kaikessa rauhassa. Aikuiset sohvilla ja lapset ilmapatjalla. Ihan kuin retkellä oltaisiin oltu. 🙂

Kun vuosi sitten mietittiin kasvihuoneen paikkaa, alapiha tuntui jotensakin luontevalta. Ehkä siksi, että siinä on tilaa ja koko tontti on vailla rakennuksia. Koska viime kesä oli kuuma, alapiha tuntui senkin puolesta luontevalta, koska tässä on edes jonkinlaista varjoa ympäröivien puiden muodossa. Mutta sitten syksyn tullen ja pimeän saapuessa aloinkin pelätä. Että jos se kasvihuone tulikin nyt pystytettyä liian varjoisaan paikkaan. Että mitä jos en voi koskaan kasvattaa siellä tomaatteja, ilman, että ostetaan tuo naapuritonttikin ja kaadetaan siitä puut. Kevään tullen valoa riitti, mutta jännitin yhä, miten aurinko pääsee kasvihuoneeseen kun puut ovat täydessä lehdessä. No aika turhaan pelkäsin. Valoa ja aurinkoa riittää ja jostain suunnasta kasvihuoneeseen paistaa aina. Totesin jopa eilen miehelle, että onneksi ei laitettu kasvaria tuonne yläpihalle, sillä eihän siellä voisi edes olla näin kuumalla.

Toki kasvarin voi pystyttää vaikka kuinka aukealle paikalle, ja jos se tomaattien kasvatus onkin pääasiallinen tarkoitus, niin ehkä parempikin. Toki silloinkin kasvihuonetta voi joutua varjostamaan. Me katseltiin jo keväällä erilaisia varjostusvaihtoehtoja, joita Willab Gardenillakin oli tarjolla, mutta nyt toistaiseksi tuntuu, että pärjäämme kyllä ihan ympäröivien puiden turvin. Ja noh, armoa antaa myös paksu siitepölykerros kasvihuoneen katolla. Mutta välillisesti siitäkin kiitos noille puille. Mutta siis lähinnä viestini on se, että jos olet ajatellut tällaista kasvihuoneen ja huvimajan yhdistelmää, niin muutama varjoa antava puu on oikein mukava ja luonnollinen tapa varjostaa kasvaria pahimmalta paahteelta.

Mies kiinnitti eilen illalla kasvarin luukkuihin nuo manuaaliset avaajat, jotka minäkin osaan tarpeen tullen sulkea ja lukita. Lähinnä siis sitä luvattua ukkosmyrskyä ajatellen. Ja vaikka vielä aamulla olinkin sitä mieltä, että sieltä voisi ihan kunnon ukonilma tullakin, niin usko tuohon on kyllä päivän mittaan hiipunut. Pilvet siirtyivät ja taas paistaa oikein kunnolla.  Ehdin jo aamulla kantaa kaikki kesäkukatkin suojaan, että jos sitä vettä tulisi vaikka ihan kunnolla, mutta taidanpa kantaa ne kohta taas takaisin ulos.

Itse kasvattamani chilit (ylähyllyllä ja muurin päällä) ovat haaroittuneet viikossa ihan mielettömästi. Ja nuppujakin on valtavasti. Ostamani habanero kuitenkin kannattelee jo useampaa pullukkaa ja toinen chili on kohtalaisen täynnä.

Daaliat on edelleen laittamatta maahan, koska tällä kelillä ei vaan jaksa. Ja helpompi ne on pitää kosteinakin näin. Onhan tässä vielä kesää jäljellä! 🙂

Jaahas, ja seuraavaksi vuorossa jäätelön syöntiä. Rankkaa tämä kesäelämä. 🙂

Hauskaa ja aurinkoista lauantaita teillekin! ♡

 

Arabian Huvila -kannu saatu blogin kautta.

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

No moikka!

Niin siinä sitten kävi, että multasäkit on edelleen avaamatta ja kukkamaa perustamatta. Nimittäin minä tyttö lopultakin siivosin! Ja siivosin muuten ihan sydämeni kyllyydestä! Pari päivää armotonta hinkaamista ja hankaamista ja lopulta eilen sain kaiken valmiiksi, kun viimeinenkin tyynyn- ja sohvanpäälinen oli puhdas, kuiva ja takaisin paikallaan. Eikä meillä silti olla kuin leikkaussalissa tai sisustuslehdessä, mutta päästään aloittamaan kesää ikään kuin puhtaalta pöydältä. Lupasin myös itselleni (ja yritin takoa myös muiden päähän), ettei päästettäisi kotia ihan yhtä pahaan kuntoon. Ei sitten veisi kahta tai kolmea päivää taas saada sotkut selätettyä. 😀

Tavallaan ajoitukseni meni enemmän nappiin kuin olin edes suunnitellut. Nimittäin nuo sateiset ja tuuliset päivät olivat täysin joutilaita kotitöille. Lämpimät päivät on huomattavasti mukavampi viettää ulkona, joskaan helle nyt paras mahdollinen sää on kukkien istuttamiseen. Mutta kuitenkin. Arki vielä vähän hakee uomaansa, ja yritetään opetella uudenlaista rytmiä. Minulla ja miehelläni kun ei ole kummallakaan mitään kahdeksasta neljään ja maanantaista perjantaihin työtä, vaatii hetken löytää se kesärytmi. Toisaalta hienoa, että lasten ei ole tarvinnut kesällä olla hoidossa, vaikkakin joskus mietin, että olisi kivaa olla kesällä koko perhe vapaalla muutaman päivän tai jopa pari viikkoa. Seuraava kokonainen, yhteinen ja vapaa viikonloppu on kuitenkin vasta aikaisintaan syksyllä. Näillä siis mennään.

Lasten kesäloma alkoi uimakoululla ja siihen on varattu loman kaksi ensimmäistä viikkoa. Itse olen nauttinut aikaisista aamuista lenkkeillen ja tänään pääsen ystävän kanssa puistoon jumppaamaan.

Löysin vanhan Cath Kidstonin laukkuni. Se taitaa olla kohta 15 vuotta vanha, mutta edelleen kuin uusi. Just sopiva laukku kesään ja uimakamppeille. Taidan olla vähän tällainen kesäromantikko, mutta just nyt nuo ruusut tuntuvat erityisen ihanilta.

Kova tuuli ja vesisade antoivat kyytiä kuolanpionille, mutta onneksi seinän vieressä ainakin toinen puoli puskasta säästyi. Tänään keittiön pöydällä ilostuttaa pionin ja syreenin yhdistelmä.

Loppuviikoksi on luvattu hellettä ja eläminen taitaa siirtyä taas jotakuinkin ulos. Mutta nautitaan nyt siististä kodista ainakin vielä tämä ilta. Huomenna saattaa taas olla sellainen enemmänkin tukikohtaa muistuttava järjestys. 😀

Aurinkoista tiistain jatkoa!