Heippa ystävät. Tämä elämä on kyllä ollut viimeisen viikon ajan yhtä sähläystä. Tuntuu, että jatkuvasti saa ajella autolla johonkin suuntaan, ja joka kerta kuljettaa kaamean määrän tavaraa jonnekin. Mutta valoa on tunnelin päässä; Tänään käytiin katsastamassa kolme huonetta ja keittiön käsittävä siisti vuokra-asunto, joka ensi kuun alkupuollella tulee olemaan meidän väliaikaiskoti. Jee, sanon minä. Vajaa kolme viikkoa asustellaan vielä mummulassa, ja sitten saadaan tavaroita hiukan yhdenkohden. Tuntuupa hyvältä. Eikä sillä, että mummulassakaan mitään vikaa olisi. Vietinhän täällä ensimmäiset 17 vuotta elämästäni, ja talo on tavallaan yhä ja aina minulle koti. Mutta, oma perhe ja oma tila, omat tavarat ja omat tavat; Niitä kaipaan!

Kolme viikkoa seisoisi varmaan käsilläänkin, mutta minä koitan elellä arkea kuitenkin mahdollisimman normaalisti. Josko blogikin kestäisi tämän siirtymäajan, ja saisin tehtyä edes jonkinlaisia postauksia. Tässä kuitenkin tälläinen väliaikatiedote elämästämme. Ollaan kodittomia, mutta suhteellisen hyvässä kunnossa kuitenkin.

Toivottelen auringonpaistetta teille, ja työn iloa jokaiselle kadunlakaisijalle. Kohta vedetään baltsut jalkaan!

Hui, miten aika on rientänyt. Muutto on vienyt paitsi kaiken ajan, myös mehut. Jossain kohtaa komeroita ja varastoja tuli kyllä uskon puute, mutta muutto on nyt onnellisesti takana, talo hyvästelty ja luovutettu uusille asukkailleen. Nyt keskitytään uuden kodin löytämiseen, tosin samalla pitää etsiä sitä väliaikaistakin, sillä tämänhetkinen majoituksemme on toisten nurkissa, ja jokainen voi itse päätellä, kuinka miellyttävä ratkaisu se on. Tavarat ja omaisuus on pahasti hajautettuna varastoon ja muiden nurkkiin; Kaikki on hujanhajan – ja pää ihan yhtä sekaisin.

Viimeiset kurkistukset kaappeihin, tarkastus, ettei mitään tärkeää jäänyt jälkeen. Valaisimia jätettiin, osa vietiin mukanamme. Tyhjää ja ankeaa, muttei haikeaa ollenkaan.

Kuten kuvissa näkyy, LV:n laatikosta paljastui Neverfull GM, ihana tilaihme ja juuri sellainen, jolle oli ihan oikea tarve olemassakin. Mukana mahtuu kulkemaan kamera ja tietokone, sekä kaikki muu tarpeellinen käsilaukkusälä. Naamassa näkyy stressi ja väsymys, naisellinen itsetunto on laskenut samaa tahtia kuin säärikarvat ovat venyneet pituutta. Jos joku kadulla vastaan tuleva kysyisi haluaako rouva kenties botoxia, lankeaisin ihan varmasti. Vaan eipä ole (onneksi) kovinkaan todennäköinen skenaario.

Netti toimii nyt vaihtelevasti, toistaiseksi tikulla. Kunhan arki saadaan rullaamaan, ehkä blogikin tästä taas virkistyy. Huomasin juuri, että lukijoiden määrä lähentelee jo tuhatta, ja kävijöiden määrä kahta miljoonaa! Toinen hui! Kumpikohan täyttyy ensin? No, joka tapauksessa sitäkin pitää jotenkin juhlistaa. Huomenna pitää kuitenkin tehdä jotain kivaa. Nauttia yhteisestä ajasta perheen kesken, ja rentoutua. Sitä odotellessa….

Esittelen samalla uuden ajannäyttäjäni. Meillä kun oli tässä hääpäivä, ja kihlauksestakin rapisi vuosia. Kullaltani sain lahjaksi kellon. Michael Korsin Golden Runway Watch with Glitz. Pidän kovasti.

Laukku alkuperäisessä muodossaan.

Uudet korvikset in act…

Tästä lähdettiin:
Takana valvottu yö; Sairas lapsi, kolmet pissavahingot, kolme koneellista pyykkiä, lohduttamista ja paijaamista.
Päivän tehtävä: Aja yhdeksäksi Turkuun, osta hautajaisvaatteet kolmessa tunnissa, kiirehdi kotiin siivoamaan.
Lähtökohtaisesti ei siis mikään rentouttava shoppailupäivä tyttöjen kesken (seurana mies, jonka mielestä kaikki näyttää ihan kivalta).
Väsynyt ja nuutunut olo ei todellakaan piristy ostamalla suruvaatteita – nytpä tiedän senkin.

Lopulta vaatteet löytyivät. Ei ihan sitä, mitä lähdettiin hakemaan, mutta menkööt. Parkkiaikaa jäi pari minuuttia, eli aikataulukin piti loistavasti. Tosin Niilolle piti myös vain “napata” jostain siistit tummat housut, mutta arvannette kuinka siinä kävi. Pujoteltuani pienten mekkojen, hameiden ja farkkuleggareiden ohi, totesin, että poikien alapää verhoillaan tähän aikaan vuodesta joko ulkohousuilla tai farkuilla. Sapettihan sekin!

Mutta selvittiinpä vain tästäkin päivästä. Tässä pieni tuhiseva potilas kainalossani, pystyn melkein unohtamaan tämänkin koettelemuksen. Tosin ne tuhisevan potilaan housut ovat vielä kysymysmerkki…
Ja vaikka olisi varsin luonnollista, että kaiken mustan sovittamisen jälkeen näkisin punaista, taidan silti päätyä laajentamaan sitä mustaa perusvaatevarastoa.
Eli Santanan tahtiin täällä pohdin, milloin olisin jälleen henkisesti valmis sovituskoppiin. Tuskin kuitenkaan ihan lähiaikoina!

Taas yhtä kokemusta rikkaampana toivottelen teille leppoisaa iltaa….

Menee nämä postaukset nyt vallan vaatepuollelle. Just nyt ei kiinnosta sisusteleminen pätkääkään. Tökkii oikein kovasti. Odottelen sitä valoa ja sen tuomaa inspiraatiota. Ikkunoiden pesu harkinnassa, mutta olen onnistunut lykkäämään sitäkin.

Mutta kai joulun jälkeen onkin pieni paussi isommista kotitöistä sallittu.

Simppeli kaupunkivaatetus. Pilliä twilliä. Ei turhan lämmintä, eikä hiostavaa. (Missä se talvi viipyy!?) Kumpparit on vesikelin kengät. Nupukki ja mokka ovat saaneet tänä talvena jäädä kaappiin. Näissä asteissa kuljetaan huhtikuussa jo kevätvaatteissa! Tosin nyt pelkään, että se lumi tulee maaliskuussa, ja sulaa vasta heinäkuussa. 

Puserokin on näköjään napamallia, mutta minkäs teet. Pitää kai kulkea selkä kyyryssä – tai ostaa uusi pusero…

Täytyy yrittää keksiä jotain postausaiheita. Vuoden 2011 kosmetiikkalöydöt tai ilmiöt… Jees, naistenlehdissä oli jo laihdutusvinkkejä. Mä en ehkä jaksa!

Eli, jos en keksi mitään asiaa, niin pysyn ehkä hetken hiljaa. 

Keksin keinon. Hyvinkin yksinkertaisen: Lumiukko -elokuva!
Joka ikinen jouluaatto hiljennyn tämän samaisen animaation seuraan. Yksin, vain nenäliinat seuranani. Dvd pelasti tämän joulun, kaappasin tunnelman jo ennakolta. Itkin, vollotin ja pillitin, ja kas oikea joulutunnelma on saapunut! Katson lumiukkoa vaikka joka päivä jouluun asti, jos on tarvetta. Turtumisen vaaraa ei ole, tiedän.

Mulla on muutama sähköposti odottamssa vastailua, ja ajattelin nyt laittaa tänne yhteisesti vastausta niille, jotka kyselivät kuvien käsittelystä:
(vastailen kyllä posteihinkin)
Eli käsittelen kuvia lähinnä ihan vaan iphotolla. Myös picasa on helppo, ilmainen ja toimiva. Tosin vain sellainen yhden tason käsittelyohjelma sekin. Picasalta ostan välillä myös Picnik lisäpalvelun.
Pc:llä käytin aikoinaan ilmaista photoscape -ohjelmaa, mutta se ei macille sovi. Nyt olen löytänyt netistä ilmaisen ohjelman Pixlr-o-matic. (En muista osoitetta, josta latasin, mutta löytyy varmaan googlella.)
Ohjelmalla saa kuviin erilaisia efektejä, reunuksia ja kehyksiä. Kiva, ja tosi yksinkertainen.
Tämänkin postauksen kuvat olen käsitellyt juuri tuolla pixlr-o-maticilla.

Pidän henkilökohtaisesti luonnollisista kuvista, mutta esimerkiksi nyt otin nämä kuvat olohuoneessa, jossa samanaikaisesti paloi kirkasvalolamppu, kaksi punertavaa kasvivaloa, hehku- ja energiansäästölamppuja. Luonnollisuus oli siis alkuperäisistäkin otoksista aika kaukana (tule jo valo!).
Lisäksi koneellani makaa myös photoshop CS5, mutta olen äärimmäisen laiska käyttämään sitä, tai ylipäätään opettelemaan sen järkevää käyttöä. Photari on kuitenkin se ohjelma, jolla kuvan eri tasoja/yksittäisiä elementtejä voi muokata.

Kuvissa näkyy mun paketointi linja. Yksinkertaisella valkoisella Ikean paperilla mennään. Lisänä punavalkoinen nyöri ja kirjainleimasimet korvaamassa pakettikortit. Karkkikeppejä olen tuhonnut jo yhden tusinan. Maistuvat muuten ihanilta kuumaan kaakaoon sulatettuna!
Mummun tekemä muumi-piparkakkutalo ja maanantain asu. Kenenkäs olis taas tullut mieleen yhdistää farkut ja villatakki…!? Kyllä on omaperäistä…

Se nyt on vissiin tullut selväksi, että olen farkku-tyyppiä. Hellppoa, kun ei velvoita työpaikan pukeutumiskoodit, eikä tarvitse näyttää uskottavalta kuin korkeintaan auktoriteettinä lapselleen.

Joskus on kuitenkin tilanteita, jolloin farkut ei tunnu sopivalta. Vaihtelukin virkistää. Perinteiset “suorat housut” vaativat kaverikseen ne toimistoavokkaat, ja kun ei nyt ole sitä toimistoa, vaan lähinnä melko casuali työympäristö, on pilli twilli noussut mun suosioon. Ja näitähän saa nyt melkein missä värissä tahansa. Materiaali on ohut puuvilla-/elastaanisekoite (ei siis välttämättä oikea twilli, mutta pilli twilli rimmaa niin kivasti). Omani kaappasin Cubukselta, ja näyttää taas h&m myyvän vastaavia alehintaan.

 Ja, jotta lopputulos ei olisi berliininmakkara, yläosaksi liito-orava tyyppinen neule. Kunnon Kekkoset nenälle, ja äiti muuttui lähes katu-uskottavaksi.

Päivää jälleen lähinnä kuvina. Sain aamulla mielettömän siivouspuuskan ja pesin lattiat. Joulun tulo ottaa koko ajan enemmän aikaa ajatuksista. (Silti lantut ja porkkanat ovat pysyneet visusti säkeissään.) Odottelen inspiraatiota. Sitä, että tulee se “tarve” laittaa joulua. Ilo ja riemu. Ettei hommat tunnukaan työltä vaan huvilta. 

Kiitos Krista ihanasta lehdestä. Sen pariin taidan taas uppoutua, sekä nauttia hetken puhtaasta kodista ja kuumasta glögistä. 

Menin myös lupaamaan, että illalla leivotaan pipareita. Lähinnä koko lattioiden pesu taisi olla turha vaiva.