Täällä ollaan. Edelleen kotona. Peijakkaan flunssa on nyt iskenyt hoitohenkilökuntaankin, ja edellisten päivien vetämätön olo selittyi kuumemittariin vilkaisemalla. Hitsinpimpulat, mutta nyt pitää saada tämä kurjuus äkkiä poistumaan, sillä viikonloppuna on tarkoitus juhlia ja tekisin sen mieluummin hyvä vointisena. Joskin nenäni kai mätsää uuteen punaiseen mekkooni varsin mukavasti. 🙂 C- ja D-vitamiinia, sinkkiä ja tyrniä. Siinä aseeni. Ja voitte kuvitella epätoivoni, kun kerron jopa korkanneeni Echinaforce-pullon. Nyt ammutaan kovilla!

Koska talvipäivistä nauttiminen ulkona on jäänyt viime päivinä pieneen, yritän ammentaa positiivisuutta tuosta valkoisesta valosta, jota ikkunoista tulvii. Jopa illa nukkumaan mennessä ikkunan takaa näkyy jotakin maisemaksi luettavaa sen sijaan, että katsoisi päin mustaa seinää. Onneksi myös siivosin heti kotiviikon kärkeen, joten nyt voin kaikessa rauhassa huilata ja parannella itseään.

Lapsia ajattelin hemmotella illalla pannarilla. Sitten aikaisin nukkumaan ja huomenna toivottavasti jo virkeämpänä ylös. Kyllä se tästä!

Tallenna

 

Raflaavasta otsikosta huolimatta kujeet on kyllä samat ja vanhat, me nimittäin ollaan tuon kuopuksen kanssa yhä kotosalla ja yritämme saada tautia häipymään. Samaa hommaa tehtiin myös koko viikonloppu, mutta edelleen meillä on pieni tyttö helottavan punaisine poskineen. Sinänsä harmi, koska tänäänkin olisi ollut ihan unelmakeli hankkia niitä punaisia poskia vähän toisella tavalla.

Mutta punaisista poskista punaisiin kukkiin. Tai pikemminkin pinkkeihin kukkiin, jotka ovat tosin nekin olleet keittiön sohvapöydällä jo parisen viikkoa. Klaara sai nimittäin isomummulta synttärikukaksi vaaleanpunaisen atsalean, ja tuo on nyt ihastuttanut meitä söpöydellään ja tuonut myös kivaa vaihtelua muuten aika värittömään elämäämme. Ja onpa sitä muistettu kastellakin, vaikka alkuun pelkäsin, että kukka kuolee alta viikossa. Atsalean vaaleanpunaiset kukat vievät ajatukset vahvasti sinne vaaleanpunaisten pioneiden aikaan, ja jotenkin kukka toikin heti vähän kesäisempää fiilistä mukanaan.

Tällaisina kotipäivinä ilot ovat pieniä. Kukkia ja kynttilöitä, niiden avulla maanantaikin muuttuu heti paljon paremmaksi.

Toivottelen oikein ihanan aurinkoista ja kirpakkaa uutta viikkoa! Pysykäähän terveinä ja lämpiminä!

 

Tallenna

  

Hejsan ja uutta viikkoa! Maanantai on jo melkein lusittu, joten voisi sanoa, että ollaan taas voiton puolella. Tiistaista viikko soljuu aina vaivattomammin eteenpäin.

Mutta en ryhtynyt kirjoittamaan viikonpäivistä, vaan ihan kuulkaas näistä sisustus- ja kotijutuista. Tarkemmin sanottuna meidän keittiön olkkarista, eli tuosta keittiön oleskelupäädystä, kuten siitä kai pitäisi puhua.
Nyt kun molempien lasten synttärit on juhlittu ja joulukin siinä välissä, palaan taas siihen samaan ajatukseen, ettei meillä varmaan varsinaista olohuonetta edes tarvittaisi. Nimittäin aina kun on vieraita, kaikki ovat kuitenkin keittiössä. Itse asiassa, eniten minä itsekin kotona kulutan tuota keittiön sohvaa. Kuvia valmistelen työhuoneessa työpöydän ääressä, mutta tähän minä sitten tulen naputtelemaan tekstiä läppärin kanssa. Jalat pöydällä on yksi paha tapani, enkä siksi oikein voi siitä muillekaan motkottaa.
Meille on kehkeytynyt sellainen selkeä jako, että sohva on minun paikkani, ja mies loikoilee divaanissa. Varsin miehekkään kuuloista, eikö vain!? Joskus pari vuotta sitten mietin, pitäisikö keittiöön hommata telkkari, mutta eipä sillekään tarpeelle enää oikein ole perusteita. Tässä me ne pienet hetket saadaan kyllä kulumaan ilman töllötintäkin. Olohuoneen telkkari on useammin pleikkarin jatkeena tai siellä pyörii lastenohjelmat. Me kun ei oikeastaan katsota TV:tä, vaan enemmänkin täsmäkatsellaan noita suoratoistopalveluja silloin kun siihen aikaa liikenee. Yleensä oleskelemme miehen kanssa olohuoneessa iltaisin sen yhden tai kahden jakson verran hyvän sarjan parissa, mutta koska ihan joka päivä ei tehdä sitäkään, voi olla päiviä, ettei me käytetä olohuonetta ollenkaan. Tähän keittiön löhöpaikkaamme taasen kaakerramme aina ruokailun jälkeen kahvittelemaan kuin mikäkin vanha aviopari konsanaan. Arkipäivänä tässä ladataan se pieni hetki voimaa ruokailun jälkeen, että jaksaa taas lähteä harrastuskierrokselle. Toisin sanoen, me juomme kahvit sillä välin, kun lapset laittavat itsensä lähtökuntoon.

Silloin aikanaan kun tänne muutettiin, en osannut kuvitellakaan, miten tärkeäksi suuri keittiö muodostuisi. Siitä tuli kodin sydän, paikka jossa kaikki tapahtuu – ja paikka jossa me kaikki yleensä ollaan. Tässä minä nytkin kirjoitan kissa kainalossani, kuten niin monena muunakin päivänä. Ja ihan ensimmäiseksi minä aamuisinkin keitän itselleni saavillisen kahvia, ja tulen tähän vakkaripaikkaani istumaan. Selaan puhelimesta postit ja viestit, katson somet ja julkaisen mahdolliset kommentit. Tässä samaisella sohvalla loikoilen usein myös kirjani kanssa (siitäkin huolimatta, että olohuoneessa olisi tarjolla pidempiä sohvia), ja tähän keittiön olkkariin suunnistavat meille tulevat vieraatkin automaattisesti.

Jos siis jotakin, niin ehkä tämä osa kotia on se, jonka sisustukseen ja kalustamiseen on joskus ihan syytäkin vähän sijoittaa. Toistaiseksi olen tyytyväinen ihan näin, vaikkakin pöytä on siinä hilkulla, että onko se liian suuri vai ei. Mutta nyt siihen ainakin mahtuu kaikkea kivaa esille, ja silti ne villasukkiin kiedotut jalat ja kahvimuki. Näköjään myös yksi pari vähän pienempiä villasukkia, satukirja, hiuslenkki, käytetty Frozen-laastari, kuulokkeet ja pari piirustusta. Mattoon on tosin kulunut miltei reikä jalkojeni kohdalle, eli ei ne jalat ihan aina siellä pöydälläkään ole. Ja kenties joskus tässä sohvassakin on kokoiseni painauma, jota ei enää tyynyjä pöyhimällä saa korjattua.  Mutta noin ylipäätään nuo kaikki kertovat kai ainoastaan siitä, että minulla on lempipaikkani ja minusta on varsin mukavaa, että se lempipaikkani on juurikin tässä. Kotona ja kodin sydämessä.

Kaikkea hyvää viikkoonne! ♡

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Hiphei ja perjantaita!

Varsin masentavan kurja keli tuolla ulkona. Ja tammikuun lopussa, eli sydäntalvella! Plääh, nyt sitä lunta ja pakkasta, tai muuten tätä ei jaksa! Tai jaksaa, kunhan käyttää kaikki mahdolliset vippaskonstit kuten viherterapiaa, johon päädyin itse. Perus perjantaitulppaanien lisäksi talutin nimittäin kotiin vähän kevätsipuleita ja terhakan hortensian. Ja tuota hortensiaa siirtäessäni ruukkuun, totesin, että täytyykin laittaa sille kunnon mullat, niin saan sen kesällä ulos. Kesällä ulos! Kuulostaakin jo niin taivaallisen hyvältä, että pakkohan tuosta on tulla positiiviselle mielelle.

Huomenna olisi tarkoitus juhlia 5-vuotiaan synttäreitä ja tässä kohtaa iltaa huomisen tarjoilut on vielä yksi iso kysymysmerkki. Mutta kakku sentään on tilattu, joten ihan tarjoiluitta ei ainakaan jäädä. Huvittaa nyt jopa itseäni, koska ei tämän nyt ihan näin huonosti pitänyt mennä, vaikka rennosti ajattelinkin ottaa. Mutta kukat ja kakku tuntuvat nyt jo puolivoitolta, joten ajattelin pitää lipun korkealla ja katsoa, miten käy. 😀

Nyt kuitenkin kauppajuttuja. Ehkä tässä vielä ehtii jotakin leipaisemaankin jos jättää perjantai-illan sohvailut vähän vähemmälle. Ja jos ei, niin tuskin se maailma siihenkään kaatuu!

Eli loistavaa viikonlopun aloitusta! ♡

 

 

Tallenna

Tallenna

Lumisen kaunista tiistaita!

Aamulla oli vielä 15 astetta pakkasta, mutta huomiseksi luvataan vettä!?!? En pysty lainkaan ymmärtämään miten sää voi vaihdella näin paljon. Juuri kun tuntui, että saatiin vihdoin kunnon talvi. Ja jos totta puhutaan, en oikein edes usko noihin vesisadejuttuihin. Tai en ainakaan halua uskoa. 🙂

Tammikuu on sellainen tuhansien tulppaanien kuukausi, ja jos nyt äkkiseltään muistelen blogivuosien tammikuisia postauksia, taitaa ne tuhannen tulppaania tulla kuvien kauttakin täyteen. Mutta hei, minkäs teet! Oma aikansa on kukkiville hedelmäpuille, valkovuokoille, pioneille, hyasinteille jne. Tässä kohtaa vuotta tulppaanit on se juttu, joka piristää arkea ja luo kauneutta arkikaaoksen keskelle.

Nostalgiamielessä kolusin tässä joku päivä läpi alkuvuoden postauksia vuodelta 2013. Paljon on elämässä menty eteenpäin viidessä vuodessa, ja kotikin on (yhä kaikessa keskeneräisyydessään) muovautunut käyttäjiensä näköisiksi. Paitsi, että lapset ovat kasvaneet, huomaa vuosien kulun myös omassa naamassaan. Olenko oikeasti ollut joskus noin nuoren näköinen!?! Mutta tiedättekö, siitä huolimatta, että silmäkulmissa loistaa jumalattomat harakanvarpaat ja maan vetovoima on muutenkin tarrannut nahkaan, koen että elämä on oikeastaan paljon paremmin nyt kuin tuolloin. Enkä tarkoita, että elämässä alkuvuonna 2013 olisi ollut mitään pahaa, päinvastoin elo oli tuolloin yhtä unelmien täyttymystä. Tarkoitan, että se mikä ennen oli mustavalkoista on nykyään täynnä harmaan sävyjä, ja joko tain tilalle on tullut kompromisseja ja kultaista keskitietä. Ylisuorittajasta on kehkeytynyt vallan loistava alisuorittaja, ja silti maailma ei ole kaatunut. Ei edes vavissut. Tässä syntymäpäiviään odotellessa on ihan hyväkin tutkia vähän omaa mieltään ja ymmärtää, että ne numerot eivät välttämättä ole lainkaan pahasta. Vuodet tuovat viisautta tai ainakin elämänkokemusta ja perspektiiviä. Ja armollisuutta! Niin itseä kohtaan kuin elämää ylipäätään.

Niin että tulkoon vain lisää harakanvarpaita tai vesisadetta. Ei se onni ole kiinni noin pienissä jutuissa, vaan enemmänkin suuremmissa kokonaisuuksissa. Ja tietysti ihan pikkuisen niissä tammikuun tulppaaneissa! 😉

 

pusero ja farkut saatu / Bubbleroom

Tallenna

Heipsan tyypit!

Ei ole kauaa, kun kerroin, että sitä tavallista joulun jälkeistä sisustusintoa ei ole tänä vuonna tullut. No ei sitä tullut vieläkään, mutta kun kaikki kiinnostus kotia ja asumista kohtaan on ollut vähän tauolla viime kuukausina, pidän jonkinlaisena erävoittona sitäkin, että löysin itseni aamulla pohtimassa ikkunoidenpesua. Ja hei, viisi vuotta meidän pakastinkin raksutti pitäen kylmänä keräämäänsä jäätä, mutta eilen hyödynnettiin kelit ja saatiin pakastin vihdoin sulatettua. Liki voittajafiilis! Niiden ikkunoiden kanssa odotellaan hyvää hetkeä ja kunnon rehellistä siivouspäivää. Lapsena muistan, että äiti pesi ikkunat usein talvilomalla, joten saatan jatkaa perinnettä. Huomaan siis, että mieli kompensoi sisustusinnon puutetta jonkinlaisella pesänrakennushalulla kuitenkin. Ja hei, Klaara kysyi viikonloppuna, että miksi meillä on edelleen joulukoriste ikkunassa. Olisi varmaan tuo suuri tähti jäänyt niille sijoilleen  juhannukseen asti, jos asiasta ei olisi huomautettu, mutta nyt päätin, että otan sen pois heti ikkunoidenpesun yhteydessä! 😀

Joskus saamattomuus ja jahkailu osoittautuvat kuitenkin ihan hyviksikin luonteenpiirteiksi. Nimittäin jäin tässä jokin aika sitten miettimään tuota keittiön suurta astiakaappia. Voitteko kuvitella, että siinä kohtaa kun tehtiin muuttoa tänne, minä ihan vakavissani harkitsin tuon kaapin maalaamista harmaaksi!!! Nyt se tuntuu ihan hirveän huonolta ajatukselta, ja varsinkin kun joka keittiön tuiki tarpeellinen yleiskone a.k.a. höyläpenkki on ihan samaa sarjaa kaapin kanssa. Nuo kaksi kun ovat ihan match made in heaven!

Sellaista mielenpäällä maanantaina. Oikein ihanaa, valoisaa ja energistä uutta viikkoa myös teille! ♡

 

Tallenna

Tallenna

Hupskeikkaa! Menipäs viikonloppu vauhdilla. Olisin voinut ihan vallan mainiosti ottaa yhden lisäpäivänkin, mutta minkäs teet. Vaikka toisaalta ei tässä uudessa viikossakaan mitään vikaa ole. Huomiseksi on jopa luvattu auringonpilkahduksia, joten eiköhän ne energiat siitä lähde viimeistään virtaamaan.

Vaikka tässä nyt ikään kuin sydäntalvea eletäänkin, päätin uhmata vuodenaikaa sen verran, että kaivoin kaapista vaaleat farkut ja valkoisen puseron. Piristää muuten ihmeen paljon tämä vaaleaan pukeutuminen. Tulee sellainen keveän iloinen kesäfiilis keskelle talvea. Nostin myös maljakkokuusen pois keittiön sohvapöydältä ja laitoin tilalle tulppaaneja. Vallan villiä miltei!

Olen tässä vuoden alussa vähän miettinyt, että mitäs tänne blogiin oikein kuuluisi kirjoitella. Ajan henkeen kai sopisi terveelliset reseptit ja jonkinlaisen itsekurin ilmaisu. Mutta tiedättekö kun ei oikein irtoa.Toki kaikki kunnia jokaisen itsekurille ja niille terveellisille herkuillekin, mutta itse en koe omaavani erityisen kovaa selkärankaa, enkä oikein jaksa sellaista tavoitellakaan. Siis sen jälkeen kun olen vuosia tehnyt töitä sen selkärangan unohtamiseksi. Ja toisaalta, syön herkkujakin jos siltä tuntuu, mutta arjen keskellä siihen harvemmin jää aikaa. Suosin sokeritonta, vehnätöntä ja maidotonta ruokavaliota, mutta koska mikään noista ei koidu kohdallani kuolemaksi, syön yleensä sitä mitä tarjolla on. Tosin meillä on tarjolla useimmiten sitä, mitä minä laitan. Ja mitä tulee tammikuun ihmedieetteihin ja kaikkeen karvaaseen ruokavaliopöhinään, väitän, että perus lautasmalli ei lihota ketään. Mikään ravinto-ohjeistus kun ei käske meitä popsimaan jättipusseja perunalastuja tai ostamaan suuria karkkipusseja. On myös ihan eri asia syödä kotona itse tehty jauhelihapihvi salaatin ja vaikka perunoiden kanssa, kuin hotkaista hampurilainen ranskiksilla. Sama pätee myös pitsaan. Mutta jotenkin juuri tähän aikaan vuodesta musta tuntuu, että kellun ajatuksineni jossakin yksinäisyyden valtameressä. Että pitäisihän sitä nyt kuitenkin vannoa vähintään jonkin ihmeruokavalion nimeen.

Juttelin tuossa vuodenvaihteessa yhden ystäväni kanssa, joka oli saanut ravinto-ohjeet alan ihmiseltä. Siis ihan listan, että mitä pitää syödä ja suurin piirtein mihin aikaan. Rasvat, hiilarit, protskut jne. Ja ystäväni päivitteli, että ihmisen pitäisi syödä sen ohjeen mukaan ihan hirveästi. Että oikein pahaa tekee, kun pitää syödä niin paljon. Samalla tämä ystäväni huomasi kuitenkin, että paino tippui. Ja vielä ihan ilman liikuntaakin. Syyksi hän ajatteli sitä, että söi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kunnon aterioita, eikä napostellut jatkuvasti jotain. Tiedättehän, karkki sieltä, karkki tuolta, ja tietty kaikki se, mikä jää lasten lautasille ruokailun päättyessä.
Niin että palatakseni siihen salaliittoteorioidenkin sävyttämään lautasmalliin, kyllä ne suurimmat ongelmat ovat enemmänkin aterioiden koossa ja kaikessa extrassa, mitä suuhumme tungemme. Toki on hurjan tärkeää herkutella joskus, on se sitten vehnäpohjainen kermakakku, tai sokeriton raakakakku. Mutta arjen ja juhlan välillä saa ja kuuluukin olla eroja. Että kun nyt ajan hengessä avasin sanaisen arkkuni aiheesta, on viestini jotakuinkin se, että syökää ruokaa. Kukaan ei kauheasti helmikuuta pidemmälle jaksa kärvistellä nälkäisenä ja ilman minkäänlaisia nautintoja. Siihen nautinto-osaan tosin kannattaa kiinnittää vähän enemmän huomiota. Toki jos tavoite on laihtua vain helmikuuhun mennessä, kannattaa varmaan kituuttaa itseään vaikka pelkällä vedellä (=ironiaa), mutta jos projektiaan ajattelee vuodelle 2018, kannattaa miettiä, että mitä sellaisia muutoksia voisi tehdä, jotka kantaisivat ihan sinne jouluun saakka ja kenties vielä seuraavan vuoteen.

Vähän ehkä eksyin aiheesta, joka taisi olla, että tuntuu, kuin ei olisi mitään järkevää sanottavaa päivänpolttaviin puheenaiheisiin. Mutta näemmä sitten kuitenkin oli. Mutta tämä tästä, huikkailkaa ihmeessä muitakin juttuja, joista tykkäisitte lukea. Kaikkea en varmaan suostu toteuttamaan, mutta sellaista blogin raameissa pysyvää voi toki aina toivoa!

Mutta nyt niitä perunoita keittämään, jotta ehditään neiti Koon kanssa jumppaan!

farkut ⎮ vanhat 2nd Day
pusero ⎮ vanha Vero Moda
kengät ⎮vanhat Sixtyseven

 

Tallenna

Hello hello! Nyt voisi varmaan sanoa, että arki on kaapannut, ja blogin päivittäminen on tuntunut pari päivää kovin kaukaiselta ajatukselta. Mutta hei, edelleen tykkään arjesta ja arjen aikatauluista. Niin kivaa kuin se reporankana makoilu onkin, pidemmän päälle elämässä pitää olla edes jonkinlainen rytmi!

Tässä vuoden ensimmäisen arkiviikon aikana olen koittanut metsästää myös niitä mustia aukkoja, jotka kuin ihmeen kaupalla onnistuvat nielemään ylimääräisiä tunteja, ja saavat ihmisen tukeutumaan lausahdukseen “en ole ehtinyt”. Oma ongelmani on oikeastaan se, että luonteeni varaa aina kaikelle “riittävästi aikaa”, mikä tarkoittaa useimmiten sitä, etten tartu asioihin,  joita en kuitenkaan usko ehtiväni tietyssä ajassa saattamaan kunnialla loppuun. Hassua sinänsä, että olen kuitenkin juuri se ihminen, joka aamulla keksii imuroida ja pestä vessan. Mutta jotenkin juuri tuo impulsiivisuus katoaa itsestäni iltaisin. Aamuisin tiedän herääväni riittävän aikaisin tehdäkseni vähän ekstraa, mutta illalla, kun aika muodostuu eri pituisista pätkistä lasten harrastusten ja muiden aikataulujen välillä, menen ikään kuin saamattomaan tilaan. No, tällä viikolla olen suorittanut puolen tunnin tehosiivouksen ja ylittänyt muutenkin itseni monella tapaa. Ja vaikka kuinka vihaankin sitä, että myöhästyisin jostakin, olen myös opetellut, ettei 20 minuuttia välttämättä kannata käyttää pelkkään odotteluun. Kun nimittäin laskee illalla yhteen kaikki ne hetket, jotka on varannut “varmuuden vuoksi”, lopputuloksena on helposti tunti tai pari lisäaikaa asioiden hoitamiseen.

Että sellaista itsepohdiskelua täällä. Tätä pitäisi ehdottomasti harjoittaa vähän enemmän, ja ehdottomasti muutenkin kuin tammikuussa. 🙂

Kivaa torstaita myös teille, ja hei, huomenna onkin jo perjantai! ♡

Tallenna

Tiedän, on vasta torstai! Mutta meillä alkaa viikonloppu jo tänään, kun lomareissulainen tulee kotiin ja samalla saamme siskoni lapsineen meille viikonlopun viettoon. Sitten maanantaina koittaakin arki, joten nyt nautitaan joululoman viimeistä huipennusta. Ihan pikkuisen jo keräsin aamulla keittiöstä joulua pois, ja lähinnä leikkoamaryllisten poisheittäminen teki keittiöstä heti vähemmän jouluisen. Mutta näinkin on hyvä. Talven tunnelmasta nautitaan kuitenkin edelleen ja kynttilät kuuluvat tietenkin siihen. Ja onneksi joulun sipulikukkiakin on edelleen jäljellä, jottei ihan liian korkealta tiputtaisi loppiaisen koittaessa. 🙂

Jalassa tänään erityisen mukaviksi pehmenneet nilkkurit, jotka ostin muutama vuosi sitten raskaana ollessani. Nuo on muotoutunut jalkaani niin hyvin, etten paljon parempia kenkiä tiedä. Ja päällä ylisuuri pehmeä neuletakki. Mukavaa ja omannäköistä.

Mutta nyt valmiina ottamaan reissulaiset tervetulleeksi. Pehmeän rentoa torstai-iltapäivää ja iltaa myös teille! ♡

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Hiphei torstaita!
Nyt on ihan pakko myöntää, että joulumieli on vähän kadoksissa. Mielenpäällä on ihan liikaa kaikkea muuta, ja suoraan sanottuna, jos lapsia ei olisi, koko ajatus joulusta tuntuisi vielä paljon kaukaisemmalta. Mutta onneksi tiedän, että joulumieli syntyy viimeistään jouluna. Tai oikeastaan viimeistään lasten joulukirkossa. Pakottamalla mikään ei muutu paremmaksi, joten olen itselleni armollinen ja nautin ihan vain lumisesta valosta. Nimittäin siitäkin huolimatta, että täällä pakkanen vaihtui plussakeliksi, maa on yhä valkoinen (joskaan tykkylumi ei enää koristele maisemaa kuten vielä eilen). Lisää lunta ja pakkastakin on yhä tiedossa, joten sään suhteen elän toiveikkain mielin. 🙂

Valkoisen maan yhtäkkinen valoisuus tuntuu sekin voimaannuttavalta. Itse asiassa aamupäivällä tuli sellainen helmikuufiilis. Kaikki kovat varjot pehmenevä, kun valo taittuu tasaisemmaksi jo ennen ikkunasta tuloaan. Vähän sama juttu kuin elämässä ylipäätään; kun ympärillä on asiat hyvin ja valoa virtaa monesta suunnasta, ne varjotkin tasoittuvat siedettäväksi tai jopa olemattomiin.

Itsenäisyyspäiväksi ostamani ritarinkukat ovat porskuttaneet hienosti, vaikka en ole maljakkoa jaksanut viileään juuri kuljettaa. Vastaava kimppu koristaa kotia varmasti joulunakin, niin näyttävä tuo leikkoamaryllis on. Aluksi harmittelin, kun en löytänyt kuin riippulehtisiä eukalyptuksenoksia (populus/silver dollar), mutta nyt olen oikein tyytyväinen tarjontaan. Nuo ovat huomattavasti nykyistä muotieukalyptusta (cinerea/tuhkaeukalyptus) kauniimpia juuri tässä kokoonpanossa. Ritarinkukkien, eli amaryllisten, varret taasen pysyvät maljakossa pidempään ehjinä, kun varren alaosaan kieputtaa kumilenkin. Muuten ontot kukkavarret alkavat aukeamaan vedessä, ja niitä saa olla jatkuvasti lyhentämässä. Itselläni on tarkoitusta varten halpoja “heppakumilenkkejä”. Tosin vaaleanpunaisia, koska samoja käytän tarvittaessa myös tyttären hiuksissa. Nuo ovat huomattavasti halvempia kuin kaupan pinnihyllystä löytyvät pienet kumilenkit (parilla eurolla saa hirveän pussillisen esim. Biltemasta). Nämä myös kestävät hiuksiin tarkoitettuja minikumilenkkejä huomattavasti paremmin, ja joustavat niin, ettei kukan varsi vahingoitu. Yleensä kukkakaupasta saakin varsiin kumilenkit, mutta jos kukat ostaa marketista, kannattaa kiepata sieltä hevostarvikeosaston kautta. Siis jos sellainen on. 🙂
Eukalyptuksen oksat kestävät yleensä muita kukkia pidempään, vaikka ne viileässä vedessä joutuvat olemaankin. Eli jos leikkoamaryllis nuupahtaa, tee eukalyptuksiin uudet imupinnat ja laita ne kuumaan vetteen. Samoilla vihreillä voi yleensä kasata toisenkin kimpun, ja taasen tulee selvää säästöä! 😀

Täällä jatketaan yhä flunssan parantelua ja hiljaiseloa. Mutta hei, käykää osallistumassa Life lahjakorttien arvontaan, sillä vielä tänään ehtii mukaan. 50 euron lahjakortteja pääset tavoittelemaan tästä linkistä.

Lempeää torstain jatkoa. ♡

Tallenna

Tallenna