Kyllä se vain niin on, että koulujen alkamiseen liittyy aina jonkinlainen tautivaara. Tänä vuonna me päästiin arjen makuun heti kättelyssä, kun esikoinen sairasti ensimmäisen kokonaisen kouluviikon ja Klaara vuorostaan tämän viikon. Itse kuukahdin keskiviikkoiltana ja pari päivää olinkin kanttuvei. No ehdittiin toki tartuttaa myös äitini, joka makaa nyt sängynpohjalla (ja Luoja ties kuinka moni muu). Mutta hei, ehdin nähdä koulujen alettua täipainajaisia ja edelleen olen ihan tyytyväinen, että selvittiin kuumeella. Täit ja kihomadot kun on kai tuon ruletin huonoimmat palkinnot. No mutta kausi on korkattu, eipä tässä kai muutakaan voi todeta!

Kun mies tänään aamulla tuli puoli kuuden aikaan kotiin, huomasin, että eipä sitä unta ihan loputtomiin riitäkään. Laitoin pyykkikoneen laulamaan ja päätin, että lauantaitani en enää sängyn pohjalla vietä. Ja niin vain olo alkaa parantua, vaikkakin tuskan hikeä pukkaa pienimmästäkin ponnistuksesta. Äiti soitti tänään Klaaralle ja kysyi, että onko äiti (siis minä) vielä kipeä. Klaara totesi, että se on parantunut, koska kävi jo kaupassakin. Ja totta turisi, nimittäin tänään tosiaan piti jo kammeta itsensä maitokaapille. Koska tässä on nyt ollut vuoron perään ruokahalu kateissa vähän kaikilla, ja koska meille tarjoutui lauantaihin pikkuisen koko perheen aikaa, päätettiin tehdä oikein mättöruokien kunkkua, eli nachopeltiä. Tämä on siitäkin kiva ruokalaji, että lapsikin osaa ja kokata voi yhdessä.

Tästä muodostuikin ihan laatulauantai ja ilta vietetään hygge-tyyliin. Poltellaan kynttilöitä ja ollaan vaan ja rentoudutaan. Käsi saattaa käväistä lasten lauantaikarkkikulhoilla.  Ensi viikolle lupailee miltei hellelukemia, joten nautitaan siitä ajatuksesta, että päästään vihdoin aloittamaan ihan kunnon arkea ja arkirytmiä, eikä kesäkään ole vielä ohi.

Ihanaa viikonloppua myös teille!

Moikka, ja ihanaa sunnuntaita!
Niinhän se on, että kun arki alkaa, myös viikonloppujen merkitys korostuu. Mulla itse asiassa oli perjantai-iltapäivänä sellainen Thank God it’s friday -olo. Esikoinen oli miltei koko viikon sairaana, ja eskarilainen oli viimeistään perjantaihin mennessä jo aivan rättiväsynyt viikosta ja kaikesta muustakin uudesta, mitä arjen aloitus kuvioon toi. Kuin tuli persuksen alla matkattiin lasten kanssa perjantai-iltapäivänä pojan soittotunnille. Kun suuniteltu 45 minuutin ajomatka muuttui liki tunniksi (unohdin, että on puintiaika), omakin pinna alkoi kiristyä. Väsynyt ja kiukutteleva kuusivuotias, erittäin epäkäytännöllinen instrumentti ja pakkorako hoitaa samalla pari kaupunkiasiaa. Lisäksi takaraivossa kummitteli, että kun vielä päästään kotiinkin, niin pitäähän sitä heti alkaa laittamaan ruokaa.

Rehellisesti sanottuna sen perjantain päivällisen jälkeen teki mieli hautautua vain sohvalle ja laittaa Hercule Poirot pyörimään. Mutta, olimme sopineet ystävän kanssa yhteisestä illanvietosta, sillä hänkin aloitti viikonloppua yksin lasten kanssa. Niinpä tehtiin treffit kaupan parkkikselle ja kasattiin ostoskorit täyteen kaikkea kukkakaalista minipitsoihin ja tultiin meille laittamaan iltapalapöytä koreaksi. Kun lapset viihtyivät keskenään ja meillä oli aikaa kuroa kiinni kaikki (tai liki kaikki) parin viime viikon päivittämättä jääneet asiat, verenpaine laski kuin itsestään. Miten tärkeää se onkaan, että arjen ja rutiinien keskelle kuitenkin syntyy niitä pieniä hetkiä, jolloin ollaan ikään kuin lomalla! Tuli sellainen olo, että ensimmäisestä arkiviikosta voi oikeasti palautua.

Tuo lepo ja palautuminen vaan on niin viheliäisen monimutkainen asia. Nimittäin ainahan siinä vaakakupissa painaa sekä mielekäs tekeminen, että ihan fyysinen lepo ja nukkuminen. Niin kivaa kuin onkin viettää aikaa hyvässä seurassa ja jakaa ajatuksia ystävän kanssa, myös ihan oikea lepo ja nukkuminen olisi tärkeitä. Kun kello lauantaiaamuna soi 5.30 tuntui, että sitä ihan oikeaa unta oli tullut nautittua aivan liian vähän. Silti tiedossa oli kiva päivä ja matka siskoni luokse. Niin, että vaikka väsyttikin, ei silti tehnyt mieli jäädä kotiin. Ja kiva päivä meillä olikin. Tuli juhlittua siskon kaksosten syntymäpäivät ja saatiinpa samaan päivään mahdutettua myös paljon muutakin mukavaa.

Eilen tultiin vasta myöhään kotiin ja vaikka päivä oli raskas ja pimeäkin tuli jo kotimatkan aikana, unta piti houkutella kirjan avulla, ja silmät painuivat kiinni aivan liian myöhään. Tai ainakin niin myöhään, että aamu kahdeksalta väsytti yhä. Niinpä ajatukset ovat tänään olleet visusti levossa ja omassa jaksamisessa. Kuinka himputissa sitä osaisi luovia kultaisella keskitiellä. Ottaa tarpeeksi aikaa nukkumiselle, mutta myös hoivata mieltään sosiaalisella elämällä ja mielekkäällä tekemisellä. Kinkkinen juttu!

Nykyisin puhutaan tosi paljon levosta ja palautumisesta. Siitä, että keho vaati unen lisäksi myös palauttavaa tekemistä ja nukkuakin pitäisi silti se kahdeksan tuntia yössä. Sen sijaan, että miettisin arkiviikkoa kiireisenä, yritän pitää mantranani “eiköhän tämä tästä”. Nimittäin sanotaan myös, että kiireestä puhuminen lisää stressiä ja niinhän se vain on. Jos jatkuvasti miettii, että kuinka kiire on, niin johan sitä alkaa ohimoissa tykyttämään. Silti en varmastikaan ole ainoa tässä elämänvaiheessa elävä ja riittävän levon ja nukkumisen kanssa tasapainotteleva ihminen. Niin ihanaa kuin arki onkin, onhan se samalla juurikin sitä tasapainottelua. Pitäisi osata haalia oikeassa suhteessa sekä kivaa tekemistä, että lepoa. Niinpä meillä on tänään lepopäivä. Olla möllötetään kotona ja nautitaan siitä, että ei ole kiire minnekään. Ollaan ladattu akkuja ja nukuttu päikkäreitä. Luettu kirjoja ja tehty hyvää ruokaa, josta riittää vielä alkuviikoksikin. Ilman arjen aikatauluja kokkaaminenkin on huomattavasti antoisampaa. Olen käynyt kirppiksellä ja miettinyt sekä muistellut kaikkea sitä kivaa, mitä viikonloppuun on mahtunut. Aikaa hyvässä seurassa, tärkeiden ihmisten lähellä oloa ja yhdessä vietettyjä hetkiä.

Jotta uusi viikko olisi sitä parasta mahdollista arkea, rentoutin kroppani kunnon löylyissä jo iltapäivällä ja illan aikana lihasjumit saa venyteltyä lempeästi veks. Mun laatuaikaan kuului myös tuhti annos korppuihon kosteutusta. Tänään kutsuu aikainen ilta, muutama aukeama kirjasta ja sitten pitkät yöunet. Mä uskon, että tällä reseptillä maanantaiaamu on ihan varmasti taas uusi kiva alku, eikä mikään masentava viikonlopun päätös.

Niin että kaipa sitä oppii aina vain paremmin kuuntelemaan itseään ja kehoaan. Oppii huomaamaan milloin kyseessä on unen ja lepäämisen tarve, milloin mieli kaipaa arjen oheen muutakin ajateltavaa, ystäviä ja sosiaalista tekemistä.

Mä olen ajatellut, että tulevan syksyn ehdottomasti tärkein missio on juurikin levätä riittävästi. Ei liikkua tai suorittaa tarpeeksi, vaan ennen kaikkea levätä, nukkua ja palautua. Niin kivaa kuin onkin tuntea itsensä supertehokkaaksi arjen suorittajaksi, jouluun mennessä tehokkuus joka tapauksessa kärsii mikäli se palautuminen tökkii.

Sellaista. Ja levollista sunnuntaita! ♡

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Noin ylipäätään mä en ole koskaan pitänyt nimppareita suuressa arvossa, ja koska esikoisella synttärit ja nimpparit osuu peräkkäisille päiville, niitä on tullut myös harvemmin juhlittua. Mutta koska molemmat lapset on syntyneet talvella, mulla on jonkinlainen tarve aina jollakin tavalla juhlia Klaaran nimipäivää. Tuntuu ihanalle, että kesäänkin mahtuu ainakin yksi pieni juhlan aihe lasten myötä. Niinpä me juhlistettiin eilen illalla tosi pienellä porukalla Klaaraa ja leivottiin mustikkapiirakka ja päivänsankarin toiveesta tiikerikakku. Raidat väärinpäin – kuinkas muutenkaan. Jotenkin tuollainen arki päivän päälle kahvittelu on ihanaa kun illat on vielä valoisia ja omalla tavallaan pitkiä.

Ai niin. Pesin sunnuntaina ennen saunaa hiukseni, lampsin lauteille hoitava naamio, sekä pyyhe hiuksillani. Kieltäydyin myös kiusauksesta harjata ja föönata kuontaloni saunan jälkeen. Katsotaan kuinka käy. Nyt olo on melkolailla ysärimoppi, mutta se kai kuuluu asiaan. Jossain määrin kai näyttää hyvältäkin, kun äiti luuli eilen, että olen käynyt kampaajalla ja ottanut uusia raitoja. Se reissu on toki ollut tarkoitus tehdä, mutta nytpä pääsin tosi halvalla. Ei sillä, olen oikeasti superlaiska hiustenlaittaja, jopa vähän huithapeli. En oikeastaan käytä lainkaan muotoilutuotteita (lähinnä joskus ja joulua), ja fööni on ollut ystäväni lähinnä mukavuussyistä, koska pesen hiukseni iltaisin. Ikuisen ponnarin vaihdoin hainhampaaseen tai krotiiliklipsuun tai millä nimellä häntä nyt sitten kutsutaankin.

Voi olla, että musta ei tule koskaan kiharapäätä, mutta elokuun faniksi huomaan tulevani vuosi vuodelta vain enemmän. Hitsin pimpulat, mutta kunpa vaan voisi ajan pysäyttää just tähän. Kullankeltaisiin iltoihin ja kypsän viljan sävyihin. Oikeastaan vaikka nyt just tähän päivään. Tai no, mennään vielä viikko eteenpäin, niin ehtii daalioiden nuput aueta.

Ja hei, välihuomautuksena, että se kerran syöty pastakastike on poissa vaaleasta karvalankamatosta! Vanish, hävinnyt kadonnut häipynyt – you name it! Että ei tarvitse sitten ostaa uutta mattoakaan. 😀

Eilisen fiiliksistä huolimatta, kivaa tätä päivää! Mä taidan suunnata taas illalla lauteille hoitoaineet päässä.

Tänään on ollut aivan taivaallisen upea kesäpäivä. Niin lämmin, että pyykkikin kuivuu taas hetkessä. Kunnon kesämekkokeli. Ensimmäinen arkiviikonloppu ja aikaa ihan vain olla. Pötköttelin jopa keskellä päivää kirjani kanssa ja nautin, kun kukaan ei vaatinut mitään tai odottanut mitään. Voi kunpa viikonloput voisivat aina olla tällaisia. Vapaita menoista ja aikatauluista.

Daalioita, daalioita, daalioita… Eipä noita oikein voi olla rakastamatta. Mulla on jotenkin sellainen fiilis, että tänään oli ehkä viimeinen kunnon kesäilta puutarhassa. Siis tällainen kesäisen päivän jälkeinen ilta, kun maa ei ole märkä eikä ulkona ole kylmä. Huomisesta lähtien se lupaakin vain vettä.

Vaikka yleisesti olenkin iltauninen, eilen ja tänään on ollut selainen hassu fiilis, että ei tahtoisi mennä lainkaan nukkumaan. Olisi kiva vain nauttia ja fiilistellä hämärtyvästä illasta. Eilen tulikin valvottua ja kirjan kanssa taisi mennä tämän päivän puolelle. Mutta tänään on kyllä pakko nukkua vähän aikaisemmin, muuten maanantaiaamu voi olla ikävän ärhäkkä.

Niin kauniita kuin nämä hämärtyvät illat ovatkin, on samalla vähän haikea olo. Sellaista luopumisen tuskaa. Kesästä ehkä, mutta myös kesäminästä. Pelkään ehkä jotenkin että päivien lyhetessä se jokin mielen keveys katoaa. Vaikka eihän se niin ole, sitä voi olla vaikka kuinka (no ei ehkä kevytmielinen), rento jos vaan päättää niin. Se kai se arjen kompastuskivi onkin. Että unohdetaan ottaa rennosti ja nauttia.

Hetken nautiskelen vielä kynttilöiden tuikkeesta. Sitten kunnon unet ja rento sunnuntai. Kotikin on kivasti taas kukitettu, siltä varalta, että huomenna kukkaloistoa pitää ihailla sisältä käsin.

Suloista lauantai-iltaa ja rentoa sunnuntaita ♡

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Ounou, elokuu tuli ja nyt iski myöskin jokin sisustuskärpänen. Tekisi mieli laittaa kotia ja fiksailla vähän kaikkea. Ihan ekana se keittiön pöydän sovittaminen. Ja itse asiassa pöydän kannen hiominen kuuluisi myös siihen projektiin. Ja sitten pengoin piharakennuksesta rottinkisen riippukeinun, jonka ajattelin ripustaa sisälle. Se vain on niin kamalassa kunnossa, että vaatisi kunnon hionnan ja uuden lakan pintaansa. Eli tungin keinun takaisin sijoilleen odottamaan kunnollista inspiraatiota. Mutta ei se huono olisi. Tuossa pianon edessä tai vaikka keittiössä. Pohdin myös, että kaapissa olisi jokunen keltasävyinen tyynynpäälinen, joilla voisi kenties lisätä vähän elokuista fiilistä. Hassu juttu, kun viikko sitten tähän aikaan ei erityisesti tuo sisustaminen innostanut.

Jos täydellinen perjantai-ilta on sitä, että voi viettää aikaa Hercule Poirotin seurassa ja nauttia ikkunasta virtaavasta kesäillan tuulahduksesta, niin ei täydellinen lauantaikaan mitään rakettitiedettä osakseen vaadi.

Ihan ykkösenä tietenkin kimppu kukkia, eikä mitä tahansa kukkia, vaan ihania oman pihan daalioita kaikissa sateenkaaren väreissä. Tai ainakin melkein kaikissa. Lauantai on myös herkkupäivä ja vaikka herkkuja on toki terveellisiäkin, niin lauantain kruunaa tänäänkin kulhollinen karkkia. Telkkaria on tullut tosiaan kesällä katsottua vain Poirotin verran viikossa, mutta kirjoja on kulunut sitten sitäkin enemmän. Joten mikäpä se sellainen lauantai-ilta olisi, johon ei kuuluisi myös kirjat. Jos hyvin käy, illalla lisätään vielä vähän kynttilänvaloa tunnelmaa lujittamaan, mutta toisaalta täydellistä on sekin, että voi kääriytyä ajoissa nukkumaan ja jättää kynttilät polttamatta.

Tuntuu pitkästä aikaa ihanalta hipsutella sisällä ja katsoa ja nähdä myös ympärilleen. Niin kivaa kuin ulkonakin on yhä olla ja nauttia vihreydestä, mulla on ehkä kuitenkin ollut sellainen pieni koti-ikävä. Tai kotiin käpertymisen ikävä. Ja lauantai-ilta jos mikä on aika täydellinen tuon ikävän hoivaamiseen.

Yksi kotihomma on kuitenkin huomenna hoidettava, nimittäin viherkasveille pitää lisätä multaa. Muuten tulee ankeat ajat!

Levollista viikonloppua! ♡

Niin se taitaa olla, että ainakin toistaiseksi helteet on takana päin. Kenties ne tämän kesän viimeiset. En tiedä, nousiko mittari meillä hellelukemiin, mutta niitä tälle päivälle kuitenkin vielä luvattiin. Mutta tuntuuhan tuo 7-8 asteen lämpötilanlasku iholla. Tämäkin päivä meni hellemekossa, joskin jo pikkuisen pidemmässä mallissa. Ja hei, kesää on yhä jäljellä, vaikka kuumuus vähän hellittääkin.

Pääsin tänään pitkästä aikaa kunnon työmielentilaan ja istuinkin valtaosan päivästä sisällä koneen vieressä. Kun koko viikonloppu on oltu kuin Ellun kanat ja nautittu kesästä, jonkinlainen ryhtiliike tuntui oikeastaan ihan kivalta. Aamulla ihan jopa meikkasin ja peitin punaisen nenänvarteni ja tasoitin aurinkolasien jättämää rajaa poskipäiltä. Viimepäivien paahtava aurinko on tehnyt tepposensa vaikka kasvoilla onkin ollut viidenkympin suojakertoimet.

Sain jo eilen illalla makuuhuoneen viileäksi kun tuulenvire pääsi vihdoin ikkunasta sisään. Puhtaissa lakanoissa raikas ilmavirta tuntui jumalaiselta, sillä yläkerrassa oli jo aika lämmin. Tänään sää on ollut jo selvästi rakkaampi ja talokin on taas jäähtynyt. Jos helteet ja kuumat yöt olikin siinä, niin ensimmäisen daaliakimpun aika on nyt. Kokosin makuuhuoneen piristykseksi iloisen värikkään kimpun. Tämä juhla on onneksi vasta alkamassa!

Koti ei ole viime päivinä ollut kovinkaan sisustuksellinen, mutta josko pakeneva kuumuus innostaisi taas katselemaan sisätilojakin. Toisaalta olen rehellisestis istä mieltä, että sisätiloja ehtii kyllä katsella monta kuukautta, joten jos nyt ei nappaa, niin mikäs siinä. Sensijaan ulkona ei ole koko vuotta tarjolla yhtä hyvää silmänruokaa.

Ilta venähti tänään pitkäksi, sillä erilaiset seura- ja yhdistysjutut alkavat taas kesän lopulla tulla mukaan arkeen. Eli nyt pitäisi kipaista nopeasti nukkumaan. Huomenna kello kilkattaa kukonlaulun aikaan, ja tietokoneella istumisen lisäksi aion nauttia siitä, että puutarhassa tapahtuu taas. Jos ei muuta, niin kai minusta jonkinlaiseksi työnjohtajaksi on. 😀 Mutta siitä lisää huomenna!

Nyt kauniita unia! ♡

 

Se on ihan hirveä tunne, kun yhtä aikaa toivoisi ajan pysähtyvän ja kiirehtivän. Viimeisen viikon ajan kärsivällisyyteni on ollut koetuksella ja vaikka päiviin on mahtunut monenlaista ihanaa, olen samaan aikaan joutunut kamppailemaan epätietoisuuden ja jonkinlaisen pelonkin kanssa. Ja kuitenkin eletään heinäkuun loppua. Tienpientareet niitettiin juuri eilen, se jos mikä on varma merkki lähestyvästä koulujen alkamisesta. Tuntuu, kuin viikot olisivat lipuneet ohi aivan liian nopeasti.

Sanotaan, että unelmat ja haaveet pitää visioida mielessään, jotta niitä kohti on helpompi kulkea. Itse harrastan tätä visiointia paljon, ja tämän kevään ja kesän aikana mulla on ollut ihan erityinen visio. Se ei liity bikineihin tai täydelliseen rantakroppaan, vaan siihen kuvaan, jossa mun unelmien kasvihuone siintää daalioiden takaa. Tämä voi kuulostaa jonkun mielestä ihan hassulta, mutta uskon, että moni viherpeukalo saa ajatuksestani kiinni.  Ja miten ihanalta tuntuukaan kun tuo visio alkaa pikkuhiljaa käymään todeksi. Kaikki kärsivällisyys ja odotus palkitaan lopulta.

Kuvasin jo eilen illalla tämän postauksen kuvia, mutta aamulla oli pakko käydä täydentämässä materiaalia, sillä myös tuo tummanpunainen daalia (Natal) oli päättänyt ihastella aamuaurinkoa.

Tuo kasvarin edustalla oleva sora-alue on ollut kyllä ihan huippu. Kun kasvihuoneen lämpötila nousee aamupäivällä, on tuolit nostettu ulos ja kasvihuoneesta nautittu vähän eri vinkkelistä. Mutta tukalan kuumaksi ei onneksi kasvihuonekaan ole muuttunut. Tuuletus ovien ja kattoikkunoiden kautta toimii hienosti, eikä kasvit paahdu helteessä. Päinvastoin olen yllättynyt siitä, miten vähän kasvihuone on nostanut kasvien vedentarvetta. Ja silti chilini ovat huimasti ystävän ulkona kasvatettuja edellä. Chiliä ja habaneroja on riittänyt ihan muillekin annettavaksi ja jossain kohtaa pitää alkaa kuivaamaan niitäkin, sillä ihan kaikkea ei millään ehditä käyttää.

Myös keväällä lisätyt mårbackat on ihan mielettömässä kasvussa. Niille kasvihuone on mitä parhain koti.

Tuohon uuteen maahan istutetut sormustinkukat alkavat jo olla kukintansa kukkineita, kuten toki kaikki muutkin. Jotta saisin kasvit edes jotakuinkin siementämään niille sijoilleen, taitan kukkineet kukkavarret alaspäin, jotta siemenet tippuisivat suoraan maahan. Jännä nähdä, mikä tilanne on ensi kesänä. Mutta siinä ehkä visio, jonka parissa selviää läpi pimeämmän vuodenajan.

Ihanaa aurinkoista tiistaita! ♡

 

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Sunnuntaita!

Vitsit, mikä hellepäivä. Ja muuten ensimmäinen päivä tänä kesänä, kun ihan vain istuin ulkona tekemättä mitään. Ensin päivällä siskon kanssa ja sitten vielä yksin äänikirjaa kuunnellen. Mietin, että alkukesä menee aina puutarhatöiden parissa, joten joskus on ihan kiva ottaa aikaa ihan vain olemiseen. Nauttia siitä kaikesta työstä, mikä on tehty ja ihailla näkymiä. Daalioitani olen kiertänyt ja kaartanut ja odotellut ensimmäisten suurten nuppujen aukeamista. Vielä tänään sitä ei tapahtunut, mutta ehkä huomenna tai ylihuomenna. Jännää aikaa. Onneksi lämpöä ja aurinkoa on luvassa nyt pitkään, joten eiköhän ne daaliat ehdi vielä ennen syksyä kaikkikin kukkia, vaikka “cafe au lait” nuppuset ovatkin vasta todella pieniä.

Sisko jätti vielä yhden lapsistaan meille, kun suuntasi kahden muun kanssa tänään mummulaan. Pikkutyttöjen menoa on ihana seurata, nuo ovat kuin paita ja peppu välimatkasta huolimatta. Vielä toinen yö vierekkäin nukkuen ja sitten pitääkin jättää taas toistaiseksi hyvästit. Onneksi on puhelimet ja videopuhelut.

Voi olisipa elämä aina tällaista, että illan tullen voisi kiertää kukkamaita ja miettiä, että mitä sävyjä kimppuun tänään laitetaan. Kovasti pihassa puskee jo keltaista, mutta pidättäydyn kimpuissani yhä kesän heleissä sävyissä. Keltaista ehtii kyllä myöhemminkin. Ryytimaalta nappasin muutaman oreganon ja laventelin oksan mukaan sunnuntaikimppuuni. Ihania värejä kaikki.

Auringontuoksuinen iho on saunotettu ja keittiössä häärää pitsakokki. Ei hullumpi ilta tämäkään!

Ihanaa iltaa ja uuden viikon aloitusta! ♡

Maanantaita! Ja sateista sellaista, kuinkas muutenkaan. Vaikka en valita, viikonlopun ajan säiden herra ja puhdas tuuri olivat seuranamme, ja kaikesta ulkoilma-aktiviteetista huolimatta säästyimme suht kuivina. Lauantaina juhlittiin appiukon syntymäpäiviä ja sade osui juuri siihen väliin, kun kahvipöytä oli katettu sisälle. Ja eilinen soutupäivä saatiin nauttia paahtavasta auringosta. Mitä nyt mustat pilvenreunat yritivät juosta perässä, mutta taivas repesi vasta automatkalla kotiin. Tänään on siis ollut jotakuinkin ihan sama, vaikka sataakin. Vaikka toki kesäisempiä kelejä on laitettu tilaukseen.

Esikoinen palautettiin viikonloppuna siskoni luota ja vaihtarina saimme serkkutytön kesäloman viettoon. Päivällä meillä tuoksui yrtein ja valkosipulin maustettu pastakastike ja nyt illalla talon valtasi suklaakeksien tuoksu. Kolmikko leipoi näitä amerikkalaistyylisiä suklaakeksejä. Tuhtia tavaraa, mutta älyttömän hyviä kyllä. Leipominen on ihan kivaa sadepäivän puuhaa.

Jotta ei ihan mökkihöperöiksi muututa (tai kaupunkilaistyttöä tylsistytetä), pitää huomenna varmaan tehdä jotain muutakin kuin vain kotoilla. Mutta tämän päivän aion kyllä vielä viettää toimettomana, vaikka se vähän koville ottaakin. Aamulla en virittänyt edes kelloa soimaan ja koko päivän on ollut hiukan sellainen fiilis, että aikaa on kulunut hukkaan. Kunpa osaisin vähän paremmin olla vain ja ottaa rennosti.

Kynttilöiden polttaminen sadesäällä on paitsi kaunista, myös vähän meditatiivistä. Vielä löytyy yksittäisiä pikkupioneja maljakkoon, joten niistäkin pitää nauttia nyt kun vielä pystyy.

Ihanaa ja levollista maanantai-iltaa ♡

Perjantaita! Kylläpä osaakin olla hämärää.Tämä päivä on kulunut enemmän tai vähemmän peiton alla. Fillaroitiin eilen ystävän mökille. Matkaa tuli liki 30 kilsaa, ja saatiin polkea hetkittäin ihan paisteessakin. Tosin sadepilvien kanssa kilpaa. Perillä vedin heti paksut vaatteet päälle, mutta samaan aikaan alkoi sade ja loppu ilta meni kylmän horkassa hytistessä. Oikein perinteinen vilustuminen. Tänään kuuma tee ja villasukat ovat olleet tarpeen ja näin iltaa kohti mentäessä tuntuu, että niistä on kyllä ollut ihan apuakin. Ja hyvä niin, sillä jonkinlaisiin fyysisiin suorituksiin pitäisi vielä viikonlopun aikana kyetä.

Toinen hyvä syy pysytellä peiton alla on tuo sää. Ei oikein innosta mihinkään, paisti just tähän hyggeilyyn. Ja tavallaan oikeastaan ihan kiva. Kynttilöiden polttaminen tuntuu ihanalta, ja kun vielä on nuo pionitkin seurana, niin en mä valita. Viikonlopulle olisi aika tavalla ulkoilmaohjelmaa, joten tämä yksi sadepäivä on ollut kiva viettää mukavasti sisällä.

Kun joulun jälkeen vaihdoin olohuoneeseen vaaleanpunaiset tyynyt ja peitot (tässä postauksessa tarkemmin), mietin, että meneeköhän ihan metsään. Että miten kauan jaksan niitä oikeasti katsella ja että tuntuuko vaaleanpunainen viimeistään maaliskuussa ällöltä. Mutta kertaakaan ei ole tullut mieleen, että voisin vaihtaa nuo pois. Olen jotenkin ihan mielettömän rakastunut edelleen noihin sävyihin ja ne istuu mielestäni meidän olkkariin todella hyvin. Ja hei, jos nuo sävyt ei sovi pionikimpun kanssa yhteen, niin minkä sitten! Tähän sopisi vielä oikein hyvin lasillinen roseviiniä. 🙂

Sen sijaan, että tänään istuttaisiin ihailemassa kynttilänvaloa viinilasillisen ääressä myöhään iltaan, pitää oikeasti hipsiä ajoissa nukkumaan. Joten nyt kattamaan iltapalapöytää.

Mutta ihanaa ja rentoa perjantai-iltaa teille. Kynttilöillä ja roseviinillä tai ei. ♡