Hejsan ja uutta viikkoa! Maanantai on jo melkein lusittu, joten voisi sanoa, että ollaan taas voiton puolella. Tiistaista viikko soljuu aina vaivattomammin eteenpäin.
Mutta en ryhtynyt kirjoittamaan viikonpäivistä, vaan ihan kuulkaas näistä sisustus- ja kotijutuista. Tarkemmin sanottuna meidän keittiön olkkarista, eli tuosta keittiön oleskelupäädystä, kuten siitä kai pitäisi puhua.
Nyt kun molempien lasten synttärit on juhlittu ja joulukin siinä välissä, palaan taas siihen samaan ajatukseen, ettei meillä varmaan varsinaista olohuonetta edes tarvittaisi. Nimittäin aina kun on vieraita, kaikki ovat kuitenkin keittiössä. Itse asiassa, eniten minä itsekin kotona kulutan tuota keittiön sohvaa. Kuvia valmistelen työhuoneessa työpöydän ääressä, mutta tähän minä sitten tulen naputtelemaan tekstiä läppärin kanssa. Jalat pöydällä on yksi paha tapani, enkä siksi oikein voi siitä muillekaan motkottaa.
Meille on kehkeytynyt sellainen selkeä jako, että sohva on minun paikkani, ja mies loikoilee divaanissa. Varsin miehekkään kuuloista, eikö vain!? Joskus pari vuotta sitten mietin, pitäisikö keittiöön hommata telkkari, mutta eipä sillekään tarpeelle enää oikein ole perusteita. Tässä me ne pienet hetket saadaan kyllä kulumaan ilman töllötintäkin. Olohuoneen telkkari on useammin pleikkarin jatkeena tai siellä pyörii lastenohjelmat. Me kun ei oikeastaan katsota TV:tä, vaan enemmänkin täsmäkatsellaan noita suoratoistopalveluja silloin kun siihen aikaa liikenee. Yleensä oleskelemme miehen kanssa olohuoneessa iltaisin sen yhden tai kahden jakson verran hyvän sarjan parissa, mutta koska ihan joka päivä ei tehdä sitäkään, voi olla päiviä, ettei me käytetä olohuonetta ollenkaan. Tähän keittiön löhöpaikkaamme taasen kaakerramme aina ruokailun jälkeen kahvittelemaan kuin mikäkin vanha aviopari konsanaan. Arkipäivänä tässä ladataan se pieni hetki voimaa ruokailun jälkeen, että jaksaa taas lähteä harrastuskierrokselle. Toisin sanoen, me juomme kahvit sillä välin, kun lapset laittavat itsensä lähtökuntoon.
Silloin aikanaan kun tänne muutettiin, en osannut kuvitellakaan, miten tärkeäksi suuri keittiö muodostuisi. Siitä tuli kodin sydän, paikka jossa kaikki tapahtuu – ja paikka jossa me kaikki yleensä ollaan. Tässä minä nytkin kirjoitan kissa kainalossani, kuten niin monena muunakin päivänä. Ja ihan ensimmäiseksi minä aamuisinkin keitän itselleni saavillisen kahvia, ja tulen tähän vakkaripaikkaani istumaan. Selaan puhelimesta postit ja viestit, katson somet ja julkaisen mahdolliset kommentit. Tässä samaisella sohvalla loikoilen usein myös kirjani kanssa (siitäkin huolimatta, että olohuoneessa olisi tarjolla pidempiä sohvia), ja tähän keittiön olkkariin suunnistavat meille tulevat vieraatkin automaattisesti.
Jos siis jotakin, niin ehkä tämä osa kotia on se, jonka sisustukseen ja kalustamiseen on joskus ihan syytäkin vähän sijoittaa. Toistaiseksi olen tyytyväinen ihan näin, vaikkakin pöytä on siinä hilkulla, että onko se liian suuri vai ei. Mutta nyt siihen ainakin mahtuu kaikkea kivaa esille, ja silti ne villasukkiin kiedotut jalat ja kahvimuki. Näköjään myös yksi pari vähän pienempiä villasukkia, satukirja, hiuslenkki, käytetty Frozen-laastari, kuulokkeet ja pari piirustusta. Mattoon on tosin kulunut miltei reikä jalkojeni kohdalle, eli ei ne jalat ihan aina siellä pöydälläkään ole. Ja kenties joskus tässä sohvassakin on kokoiseni painauma, jota ei enää tyynyjä pöyhimällä saa korjattua. Mutta noin ylipäätään nuo kaikki kertovat kai ainoastaan siitä, että minulla on lempipaikkani ja minusta on varsin mukavaa, että se lempipaikkani on juurikin tässä. Kotona ja kodin sydämessä.
Kaikkea hyvää viikkoonne! ♡
