Nyhtöpossu ja possun kaverit; Coleslaw-salaatti, chipotle-kastike ja karamellisoidut punasipulit. Niin, ja tietysti sämpylät, salaatti ja Coca Cola!

Masu on täynnä, ja olo on ähky. Tästä voi kai vetää sen johtopäätöksen, että hyvää oli! Ja määriä kun katsoo, huomenna menu näyttää jotakuinkin samalta!

Paljon muuta ei jaksa, kuin siirtää ruhonsa mukavaan asentoon. Onneksi ei enää juuri sen enempää tarvitsekaan tehdä.

Kivaa lauantai-iltaa!

Tälläisenä sateen viilentämänä iltana iltapalakin maistuu ihan eri tavalla, kuin hellepäivän jälkeen. Meillä flunssavuoro kiertää, ja nyt vuorossa on perheen pienimmän koetteleminen.

Kauppareissu sateeseen ei tänä iltana jaksanut kiinnostaa, ja iltapala piti nyhjäistä siitä, mitä kaapista löytyy. Jotta ihan ei puurolinjalle jouduttu, (ja äiti säästyi sämpylätaikinan teolta) juolahti mieleeni teeleivät! Niin yksinkertaista ja helppoa, ja silti olin unohtanut nämä herkut!

Pikkuleipurin avulla leivät valmistuivat hetkessä, ja maistuivat sen verran hyvin, että pitää kuulemma leipoa huomennakin! Joskus vähemmän on tosiaan enemmän!

Teeleivät n. 9kpl

3dl vehnäjauhoja
1dl kaurahiutaleita
3tl leivinjauhetta
1tl suolaa
1dl juustoraastetta
50g voisullaa
2,5dlmaitoa

Sekoita kuivat aineet sekaisin keskenään, lisää viimeisenä joukkoon rasva ja maito.
Lusikoi leivinpaperille pieniä kasoja, ja taputtele jauhojen avulla leivät litteiksi.
Pistele vielä haarukalla reikiä leipään, ja heitä uuniin.
N. 225°c ja 15 minuuttia.

Me tehtiin heti suosiollla pari satsia. Maistuvat ihan sellaisenaan, ja tai voikkarina. Toki myös teenkin kanssa, mutta me juotiin kaakaota. Nam!

Ihanaa iltaa!

Kesän jäljiltä olo on veltto. Löysä ja laiska, mikään ei tunnu huvittavan tai innostavan, kuten haluaisin. Ryhtiliike nimeltä arki, on tässäkin mielessä enemmän kuin tervetullut. Säännöllinen ateriarytmi ja terveellinen ruokavalio. No joo, kesällä oli muut jutut mielessä. Rennosti ja nauttien – kuten kuuluukin. Vetämätön olo, ja kummallisesti kutistuneet vaatteet kuitenkin herättävät. Liikunta on tietysti lääke noihin molempiin, mutta ruokavaliollakin suuri merkitys. Ja varsinkin sillä säännöllisellä ja ravintorikkaalla syömisellä.

En usko ihme villityksiin, gluteenittomiin trendeihin tai jonkin ruoka-aineen totaalikieltämiseen. Loppujen lopuksi, itse tehty kotiruoka on usein helpoin ja varmin ratkaisu. Paljon kasviksia, vähärasvaista lihaa ja maltilla kunnon hiilareita. Siinäpä ne, onnistumisen avaimet. Ainakin omalla kohdallani.

Tänään pataan pääsivät kaali kavereineen. Porkkanaa, suolalla ja pippurilla maustettua jauhelihaa, sekä meiramia makua korostamaan.
Vähän kuin kaalilaatikko, mutta ilman riisiä tai ohraa. Näin se on musta parasta! Muhennos käy kastikkeena perunalle tai muille lisukkeille, omaan napaani se uppoaa parhaiten rehellisen ruisleivän kanssa. Päälle kirpeitä puolukoita ja voi että, mikä herkku siinä onkaan!

Padan saa heittää näin illan suussa uuniin, ja kaalia lisätä pikkuhiljaa sekaan, kun pataan tulee tilaa. Samoin mausteiden laita kannattaa tarkistaa muutaman tunnin päästä. Yöksi pata jätetään uuniin hautumaan jälkilämmölle, ja huomenna ruoka on nopeasti pöydässä.
Vaihtelu muhennokseen saa korvaamalla jauhelihan vaikkapa linsseillä. Tällöin myös nesteen määrä luonnollisesti vähenee.

Toinen juttu sitten onkin, että pitääkö siitä kaalista! Tuo suomalainen superfoodi kun jakaa mielipiteitä, ja varsinkin kypsennettynä. Toisille pelkkä tuoksu on liikaa, toisille (kuten itselläni) se nostattaa vain veden kielelle.

Oma kaalisuosikkini on äidin tekemät kaalikääryleet. Ehkä vähemmän terveellinen variaatio kaalista siirappeineen päivineen, mutta kunkun paikkaa on vaikea ravistella. Kaalipuolukkasalaatti on toinen super(food) herkkuni. Mahtava vitamiinipommi, joka sopii melkein kaiken kaveriksi.

Entä te? Kaalilla vai ilman? Kääryleinä, keittona vai laatikkona?

Iski eilen ihan hillitön vohvelinhimo, ja tänään, perjantai-illan kunniaksi, paistettiin kasa rapeita vichy-vohveleita.
Pakastimesta löytyi äitini tekemää mansikkahilloa ja jääkaapista Floran vispautuvaa vanillaa.
Herkkua!

Rapean vesivohveliohjeen kirjoitin viime kesänä rakkaudesta kesään -postaukseen. Helppoa, kuin heinän teko!
Varsinaisiksi bileiksi herkkuhetki muodostui taustamusiikin avulla. Siinä me syötiin koko perhe Robinia kuunnellen! Tähän on tultu!

Ihanaa iltaa ja leppoisaa viikonloppua!

Huh hellettä, tarkenee!
Ainakin keittiössä, jossa uuni on paahtanut jo useamman tunnin. Mulla on nimittäin huomisten piknikeväiden valmistelut täällä hyvässä vaiheessa.
Jos säätiedotus on yhtään oikeassa, huomiseksi on luvassa kuuma ja aurinkoinen päivä, ja niinpä suolainen pikkusyötävä on enemmän kuin paikallaan.

Muiden valmistelujen ohessa sain vielä ajatuksen tehdä leipätikkuja eli grissineitä. Lempiyrttini rosmariini sopii näihin todella hyvin, mutta vastaavasti voisi käyttää jotain muuta yrttiä, juustoa tai siemeniä. Tikut ovat hyviä naposteltavia sellaisenaan, mutta maistuvat oikein hyvin myös keittojen ja salaattien kanssa.

Omistani tuli ronskisti eri kokoisia, ja kiertoilma paistoi leipätikut epätasaisesti. Mutta musta ne on kauniita juuri näin. Ei ainakaan sekoa keksihyllyn valmistikkuihin! 🙂
Alla sellainen “sinnepäin-ohje”. Oikeasti en juuri määriä mittaile näissäkään! 🙂

Grissinit

3dl vettä
1/3 pussi kuivahiivaa
suolaa
(sokeria)
rosmariinia
vehnäjauhoja
oliiviöljyä

Alusta taikina, vaivaa helposti käsiteltäväksi ja lisää joukkoon oliiviöljy. Anna kohota lämpimässä.
Jaa taikina kahteen osaan, kauli levyksi ja sivele päälle oliiviöljyä ja ripottele rosmariinihaketta ja sormisuolaa. Leikkaa taikina suiruiksi ja kieputa haluamasi kokoisiksi tikuiksi.
Paista 250°c, muutama minuutti tai kunnes leipätikuissa on kaunis kullanruskea sävy.

Nyt pakkailemaan tavaroita kasaan! Huomenna on taas aikainen herätys!

Ihanaa kesäviikonloppua teillekin!

Kesä ja mansikat kuuluvat olennaisesti yhteen, mutta mulla on joka vuosi myös kova tarve pakastaa mansikka-aikaa myös talven varalle. Tämä samainen määrä on pussitettu jo useampana vuotena pakkaseen, ja yllensä edellisen kesän marjoja jää niin, että mummu keittää niitä sitten hilloksi tai mehuksi. Viime talvena mansikat loppuivat pakkasesta jo vuoden vaihteessa, joten mietin tässä parhaillaan, pitäisikö satsi tuplata.

No, mutta ainahan tästä määrästä riittää herkutteluunkin, ja tänään teinkin jo päivällä brita-kakun pohjat valmiiksi jäähtymään. Olen kirjoittanut pienen kakun ohjeen aikoinaan vadelmalle, sen löydätte tästä  postauksesta. Mansikkainen ohjeversio pikku-britasta päätyi aikoinaan lehtijuttuun, joka tehtiin vanhasta kodistamme.

Tämä pieni kakku riittää hyvin muutamalle herkuttelijalle, mutta kaksinkertaistamalla ohjeen, saat tehtyä normaalikokoisia irtopohjavuokia hyödyntäen isommat kakkupohjat. Vastaavasti saat isommasta määrästä myös pellillisen, jonka voit jakaa kahtia, mikäli pidät enemmän suorakaiteen mallisesta kakusta.

Herkullisesta kakusta huolimatta, mun stressikäyrä osoittaa nyt totaalisesti kohti koillista. Just nyt voisin melkein repiä pääni irti, mutta yritän purkaa paineet tuohon mansikkakasaan, joka odottaa perkausta. Kerron teille myöhemmin, toivottavasti vaan saan kertoa sen onnellisen lopun! Pakko kai siihen on uskoa!

Ihanaa iltaa!

Helppo ja herkullinen raparperi crumble onnistuu jokaiselta ja maistuu varmasti. Itse pidän tästä kirpsakammasta vaihtoehdosta jopa enemmän kuin perinteisestä omena-kaurapaistoksesta.

Teen itse paistoksen hiukan “sinnepäin” tätä vanhaa ohjetta mukaillen:

Raparperi crumble

n. 1 litra raparperia pilkottuna (voit korvata puolet esim. mansikalla)
150g voita
1,5dl fariinisokeria
5dl kaurahiutaleita
1,5dl vehnäjauhoja

Kaada raparperipalat voideltuun, matalaan mutta laakeaan, uunivuokaan. Vastaavasti voit jakaa ainekset pieniin, uunin kestäviin, annosvuokiin.
Sulata kattilassa voi, sekoita joukkoon sokeri, kaurahiutaleet ja vehnäjauhot. Kaada ja levitä murumassa raparperipalojen päälle.

paista n. 200ºc / 30-45min

Tällä ohjeella paistoksesta tulee tosi kirpsakka, mutta mansika tasoittaa raparperia oikein hyvin. Toinen vaihtoehto on käyttää raparperin palat mikrossa ja sekoittaa pehmenneeseen raparperiin sokeria. No, makuasioita. Toiset pitävät kirpeästä, toiset eivät niinkään.

Itse paistoin paistosta reilun puoli tuntia, ja jätin sen hetkeksi uuniin vetäytymään ja tein nopean kauppareissun. Lämmin paistos maistuu joko vanilijakastikkeen tai -jäätelon kanssa.

Maukasta iltaa. Meillä lämpenee juuri sauna!

Siitä on jo tovi, kun postinkuljettaja soitti ovikelloa, ja kuittasin suuren paketin itselleni. Pahvilaatikko sisälsi kivan yllätyksen, neljä Iittalan kuohuviinilasia ja kaksi suurta pulloa Hartwallin uutta Pommac Rose -juomaa. Jotenkin en ole raaskinnut avata pulloja, vaan säästellyt niitä “sopivaa tilaisuutta” varten. No, tänään tuntui siltä, että pieni kippistely kesäpäivän kunniaksi ei tekisi pahaa ollenkaan!
(Skål och grattis, Stephanie ❤)

Olen aina ollut juhlissa sellainen Pomac-tyttö, lapsellinen makuaistini kun ei juuri perusta kuohareille. En silti muista koskaan ostaneeni Pommacia kotiin ihan muuten vain, paitsi lapsena tuli taskurahoilla ostettua niitä pommac-mehujäitä. Tästä pidin kovasti, niin väristä kuin maustakin. Ja jos ei yhtään tarvisi miettiä sokerin määrää, voisin vallan mainiosti muodostaa tästä itselleni kesäjuoman!

Raparperipiirakka syntyi vanhalla tutulla reseptillä, jonka löydät täältä. Ja edelliseen saa mielellään laittaa lisää raparperiohjeita! Mä vohkin sitten vaikka lisää raparperia jostain, jos omat loppuvat! 🙂

Kaunista kesäiltaa!

Olen täällä juuri aloittelemassa raparperipiirakan tekoa, mutta juolahtipa mieleeni kysellä myös teiltä joitakin raparperiherrkujen ohjeita! Etenkin kivan raparperimehun ohjeen, ottaisin mielelläni vastaan, jos jollakulla sattuu olemaan!

Sokerihammasta jo kolottaa, pakko aloittaa leipomiset pikaisesti!

Puspus!

Lauantain pikaruoka, eli täällä syödään jälleen pitsaa! Ollaan siis ihan vain kotona, ja vietetään vapaapäivää.

irti kaavoista -postauksen aikaan ainakin instan puolella kyseltiin ohjetta lemppariini, eli pizza prosciuttoon. Tuossa postauksessahan näkyy tuollaisia pikkupitsoja, tai paremminkin pitsaleipäsiä, mutta samaan tyyliin syntyy ihan oikea, ohutpohjainen ja iso, pitsakin.

Pohja syntyy näppituntumalla durumjauhoista. Vettä, hiivaa, suolaa, oliviiöljyä ja jauhoja. Jos pitsanhimon onnistuu ennustamaan, saa parhaan ja rapeimman pohjan kylmäkohottamalla taikinan, mutta mulle itselleni pitsa on yleensä sellainen pikaruoka, että pohjan kanssa on melkeinpä kiire.

Kaulitun taikinan päälle tomaattipyreetä, tai paseerattua tomaattia. Ensimmäisen voi notkistaa vaikka oliiviöljyllä ja lisätä hiukan mausteita joukkoon. Tuore basilika sopii aina pitsan makuun.

Päälle mozzarellaa, ja kirsikkatomaatin puolikkaita, ja sitten vain uuniin. Itse käytän sitä kiertoilmasetusta, joka kuumentaa alhaaltaa päin (vipperäkuvake, ja sen alla musta viiva :)). Vähintään 225˚c.
Kun juusto on sulanut ja saanut kaunista väriä, nappaan pitsan pois uunista ja levittelen kinkut pitsan päälle. Viimeisenä kourallinen kivettömiä kalamata-oliiveja (en oikeastaan syö juuri muita oliiveja) ja sitten lätty vielä hetkeksi uuniin. Kinkkua ei ole tarkoitus enää paistaa, vaan lämmittää ihan minuutti pari, niin että se vaipuu kivasti sulan juuston sekaan.

Pitsa ulos uunista, ja päälle iso kasa rucolaa. Muuta se ei sitten tarvitsekaan, kuin nälkäisen syöjän!

Lapsille menee meillä versio ilman rucolaa ja oliivia. Tällä kertaa laitoin vielä kinkutkin samaan aikaan juuston kanssa, ja oli kuulemma maailman parasta pitsaa. 🙂

Seuraavaksi vuorossa keittiön raivaus, ja sitten ajattelin kysellä, josko joku noista jaksaisi lähteä kanssani jätskille!

Ihanaa lauantaita kaikille, ja
SUURET ONNITTELUT KAIKILLE VALMISTUNEILLE,
sekä koulutiensä päättäville.
Ihanaa kesälomaa jokaiselle sellaisen aloittavalle!