Ai että, miten rentouttava viikonloppu tästä tulikaan. Oikein sellainen totaalilungi, mikä tietenkin oli myös tarkoituksena. Vaikka tykkäsinkin siitä, että Klaaran tanssitunnit olivat ennen lauantaiaamuna, ja se oli samalla se viikoittainen kaupunkipäivä, on toisaalta aika ihanaa, kun lauantaiaamuisin ei ole kiire minnekään. Vaikka en vapaapäivänäkään nuku kahdeksaa pidempään, on silti kiva, että saa vain olla katsomatta kelloa tai miettimättä aikatauluja.

Tähän viikonloppuun on mahtunut kotitöitä rentoon tahtiin, sohva-aikaa koko perheen kesken, yksi hyvä kirja, lautapelejä iltamyöhään ja pitkiä yöunia. Ravinnon suhteen on ollut myös melkoisen viikonloppurentoa, kuten noutopitsa lauantain iltapalaksi ja kahtena päivänä popparia, sipisä ja karkkia. Toisaalta viikonloppuna on onneksi aikaa myös panostaa ruokaan ihan eri tavalla kuin arkena. Nyt syksyn tullen kun saadaan aina välillä näitä koko perheen yhteisiä viikonloppuja, se ruokailu ja ihan vain kokkailukin on oma nautintonsa.

Tänään laitettiin heti aamulla naanleipätaikina kohoamaan. Ruuaksi hauduteltiin butter chicken, sellainen just oikeanlainen lämpimän tulinen syysruoka. Täydelliset leivät, täydellinen kastike ja ihanan raikas raita. Mikä parasta, kastiketta on niin paljon, että alkuviikon ruokaongelmat on selätetty jo valmiiksi.

Sunnuntain päätteeksi kävin vielä kynttiläkutsuilla. Aika ihanaa, että se oli oikeasti ainoa aikataulu kahden päivän sisällä. Ja nyt kun tämä lungi, täydellinen ja ihan tavallinen viikonloppu alkaa olla takana päin, ja viimeisen parin tunnin ajan olen miettinyt lähinnä kynttilöitä, mulla on sellainen olo että ehkä tästä syksystä vain sittenkin mennään läpi. Rennosti, asenteella ja kenties jopa nauttien.

Ihanaa sunnuntai-iltaa sullekin! ♡

 

 

Niin siinä sitten kävi, että mun upea ja ihana daaliapenkki on ihan totaalisen surkea näky. Pakkanen ryyditti viimeyönä oikein kunnolla ja kukat saivat pahasti selkäänsä. Tuohon suureen lasimaljakkoon napsin oksat upeasta vaaleanpunaisesta daaliasta, joka ei sitten ehtinyt avata ensimmäistäkään kukkaansa (tätä en esikasvattanut). Pieni toive, ettei kukkavarret nuupahtaisi ihan hetkessä, mutta taitavat olla biojätettä jo huomenna. Nyyh, miten surettaa. Mutta ei auta itku markkinoilla, se on kesä loppu nyt ja siihen pitää vain sopeutua.

Mutta hei, ruutupääntsit! Näiden näkemiseltä ei voi välttyä nyt oikein missään. Semisti mummot ja leventävä efekti, mutta tykkään silti. Nämä mun on tällaiset lämpimän ruskeansävyiset (Saint Tropez) ja kun ne yhdistää tähän lyhythihaiseen kashmirneuleeseen, tulee jopa vähän sellainen brittiläinen golffarifiilis. Edelliset ruutuhousut mulla taisi olla joskus ala-asteella. Vähän samaa kiertokulkua, kuin niiden leveiden lahkeidenkin kanssa.

Tänään on Fort Boyard -ilta. Lasten suosikki. Sauna lämpenee, ja koti lämpenee kynttilöiden voimin. Vähän sipsiä ja popparia tiedossa ja sitten piiiitkät yöunet ja ihan vapaa viikonloppu. Koko perhe kasassa. Että on tässä syksyn tulossa jotain hyvääkin. ♡

Almushka (a.k.a. Alma) on ihan surkeana, kun joutui ensin 12 tunnin paastolle ja sitten vielä otettiin verikoekin. Onneksi hän ei tiedä, että maanantaina on tiedossa isompi operaatio ja alkaa taas se kamala kauluriaikakausi.

Ihanaa perjantai-iltaa ja viikonlopun aloitusta! ♡

Hepskukkuu!

Tuo eilinen postaukseni nostatti mukavasti omaa taistelutahtoani, ja päätin jo tänään aloittaa uhkauksieni toteuttamisen. Maljakkoon syksyn sävyjä ja kaikki mahdolliset kynttilät palamaan. Joskus alkuvuodesta ostin Lidlistä sellaisen ison tuoksukynttilän lasissa. Se oli joku omenantuoksuinen ja kaiken lisäksi punainenkin vielä, mutta niin halpa, että tarttui mukaan. Ajattelin kai, että sitten joskus ensi syksynä tuo voisi olla ihan kiva. Ja se syksy tuntui silloin ihan hirveän kaukaiselta asialta, vaan tässä sitä taas ollaan. Kaivoin kynttilän esiin ja olen tämän päivän nauttinut omenan ja kanelin vienosta tuoksusta. Ei nyt ehkä vastaa oikean omenapiirakan tuomaa tunnelmaa, mutta hei, sodassa, rakkaudessa ja syksyssä kaikki keinot on sallittuja.

Oikaisin syyshyggeilyn kanssa tänään sen verran, että siivosin vain keittiön ja isomman eteisen. Se siivouspäivä saa siis edelleen pysyä perjantaissa. Mutta kyllä sillä oikeasti on aika iso merkitys, miten viihtyisäksi pesänsä tässä kohtaa vuotta rakentaa ja aion panostaa tähän kohtaan. Kunpa vain saisi kanssa-asujille iskostettua, miten kiva olisi, jos kaikki osallistuisivat talkoisiin – tai ainakin yrittäisivät ylläpitää sellaista viihtyisän kodin illuusiota.

Ystävän kanssa heilutetut kahvakuulat, lämmin suihku, puhdas pyjama ja villasukat. Voisi torstai-iltansa huonomminkin viettää. Tästä on hyvä siirtyä pahnoille ja herätä virkeänä uuteen päivään. Ja hei, se on jo perjantai huomenna!!!

Moikkelis ihan keskeltä viikkoa! Viimeinen viikko on mennyt vähän muiden töiden parissa ja blogi on jäänyt enemmän tai vähemmän oman onnensa nojaan. Mutta toivottavasti taas ehtisin olla aktiivisempi bloginkin kanssa. Syksy lyö kovasti päälle, ja kun päivät pitkät istuu tietokoneen edessä tässä talon kylmimmässä huoneessa, eli työhuoneessani, päivien viilenemistä on vaikea olla huomaamatta. Syksyn hankintalistalla on sähkölämmitin ja matto työpöydän alle. Muuten onneksi aurinko vielä aika ihanasti lämmittää sisällekin asti ja jos ei tarvitse ihan paikallaan istua, villasukatkin saavat vielä ainakin osan päivää levätä. Mutta kyllä tässä jo on tullut kirottua ja manattua koleat ja sateiset päivät. Niin kovasti kuin yritänkin asennoitua oikein, tämä syksyn tulo ei vaan ole mun juttu. Piste.

Yritän imeä itseeni virtaa jokaisesta liikenevästä auringonsäteestä, ja tietty edellen daalioista. Hahaa, vieläkin mä pommitan teitä niillä. Mutta kun ei voi muutakaan, ne vaan on nyt se juttu. Toinen iloa tuova asia on täyspitkät farkut. Mulla on todella vähän farkkuja, joiden lahkeet on “talvipituisia”, eli sellaisia, jotka peittää sukanvarren. Yksi syy, miksi inhoan kylmeneviä kelejä onkin se, että se rajoittaa aina pukeutumista niin kauheasti. Mutta näissä riittää lahjetta sukkaa peittämään ja nautin kun saan vähän jopa kääräistä puntteja paljaiden nilkkojen kanssa.

Keskiviikko on Klaaran tanssipäivä, joten tämä ilta meni sen harrastuksen parissa. Loppuviikolle olen suunnitellut vähän vähemmän koneella istumista ja enemmän jotain mukavaa. Perjantaina ajattelin jopa pitää oikein perinteisen siivouspäivän, kun koti on joutunut kokemaan vähän saman kohtalon kuin blogikin. Tänään kuitenkin jo heräsin mustiin kissankarvoihin, joiden peitossa meidän sohvat oli. Vinkkivitosena Sinituotteen mattoteippiharja! Pieni sipaisu ja kissankarvat ja irtohiukset on poissa, eikä tarvitse kaivaa imuria joka kerta esiin. Mulla on kuitenkin sellainen visio, että kunhan saan oiottua kodin kuntoon ja nurkat siisteiksi, mä aloitan sellaisen syyshyggeilyn ja kaivan kaikki mahdolliset kynttilät ja lyhdyt esiin ja virittelen tunnelmavalot sun muut systeemit. Leivon jotain hyvää omenasta tai puolukoista tai mistä tahansa, ja saatan jopa viikonloppuna avata punaviinipullon. Pitää ehkä alkaa ampumaan kovilla toiseenkin suuntaan.

Mutta nyt yöpuulle! Kivaa iltaa ja kauniita unia!

Huomenta liikkuvasta toimistosta. Kello soitti jo 4.30, mutta pienten tehotirsojen jälkeen tuntuu, että kyllä se ehkä tästä. Suuntana Helsinki, mutta koska pelastin eilen niin suuren daaliapuskan vesisateen riepotukselta (ja tietty myös kuvasin sen), ajattelin pommittaa teitä hiukan flower powerilla harmaan torstain piristykseksi.

Meillä mitattiin tiistaina ihan viralliset hellelukemat, ja mun daalioiden nuput avautuivat kovalla vauhdilla. Olenkin ehtinyt olla huolissani, että ehtiikö ne lainkaan kukkia edes puoliksi ennen syksyn ja pakkasten tuloa. Koska eilen sää muuttuikin sitten ihan totaalisesti ja sade piiskasi välillä kuin olisi palokunnan letkuista päästetty, kannoin taas kodin täyteen kukkia. Ei välttämättä mikään kaunis kimppu, mutta runsas ainakin. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. 😀

Kukkakimppua lukuunottamatta koti onkin sitten vähän niin ja näin. Aamulla oikein hirvitti jättää koko sotku taakseen, koska jotakuinkin tietää, että ei se ainakaan vähenny päivän aikana. Mutta hei, viikonloppu häämöttää jo aika lähellä ja jos huomenna vaikka ehtisi vähän siivota, niin perjantai-iltana vois olla aika hygge, zen ja namaste. Polttaa kynttilöitä ja nautiskella.

Tuo keittiön pöytäasia on muuten vähän jäänyt, ja ennen pakkasia pitäis nyt varmaan hioa se vanhan pöydän kansi ulkorakennuksessa ja tehdä jonkinlainen pöytien vaihto. Sekin on vaan jotenkin jäänyt. Mä taidan olla niitä ihmisiä, joilla on kauheasti suunnitelmia ja projekteja pahan päivän varalle.

Mutta siis sateesta huolimatta energisen ihanaa torstaita! Tässä vielä viimeistelen vähän liikunta- ja treeniaiheista postausta teille, joten pysykäähän kuulolla!

Kesällä tuli aika laiskasti pedattua sänkyä, tuntui jotenkin kivalta, että hikisten öiden välillä ilmavirta pääsi vällyjen väliin. Ilmojen viiletessä ja arjen alkaessa siisti makuuhuone on mulle jotenkin tosi tärkeä juttu, ja mikäs sen nopeampi keino pikafreesaukseen kuin vuoteen sijaaminen. Onhan se sänky huomattavasti kutsuvampi pedattuna, ja muutenkin siisti fiilis kutsuu paremmin höyhensaarille. En tosin edelleenkään sijaa vuodetta heti herättyäni, vaan ensin avaan ikkunan ja anna makkarin tuulettua. Saatan toimia näin jopa talvella, rakastan sitä raikasta ilmaa, joka pakkasella tunkee ikkunasta sisään. Meillä kun ei ole kierto aina päällä talvellakaan, joten siinä mielessä lämpöä ei kauheasti karkaa harakoille.

Siinä, että makuuhuoneet sijaitsevat yläkerrassa on hyvät ja huonot puolensa. Aikoinaan ajattelin, että näin sen pitää olla, jotta sijaamaton vuode ei ainakaan heti iske vieraiden silmille. Nykyisin olen huomannut, että asialla on kaksi puolta. Nimittäin makuuhuone muuttuu helposti varastoksi, jossa lojuu vähän kaikkea, mille ei juuri nyt ole käyttöä tai paikkaa. Tai sitten se vuode jää vain tekemättä ja illalla harmittaa kömpiä epäsiistiin vuoteeseen. Toki meillä aika paljon vaikuttaa myös se, että käytetään tuon vieruskaverin kanssa sänkyä vähän vuorotellen ja minun heräämiseni voi ajoittua siihen toisen kotiinpaluuseen. Silloin koen, että sänky saa kyllä olla sijaamatta kunnes taas kohta kömmin sinne itse. Mutta kyllä minä nautin siististä makuuhuoneesta, ja aina kun mahdollista haluan saada iltaani sen sijattuun vuoteeseen pujahtamisen.

Eikä makuuhuoneen sisustus nyt juuri vuodenaikojenkaan mukaan vaihdu. Melko samanlaista on kesät talvet. En ole sellainen sisustaja, joka kaipaisi aina uutta. Yksi uusi juttu kesän aikana tosin tuli, ja se on tuo naulakko. Vannoin keväällä, että alan hoitamaan ja rasvaamaan jalkojani ahkerammin ja kun sain paikan sekä jalkavoiteelle, että muutamalle puhtaalle sukkaparille ihan sänkyni viereen, on lupausta ollut helpompi lunastaa.

Oli kesä tai talvi, tykkään joka tapauksessa, että makkarin fiilis on kevyt ja rauhallinen. Iltaani kuuluu aina se hetki lukulampun valossa, ja silloin en haluaisi sivusilmälläkään nähdä mitään stressaava tai liian päälle hyökyvää. Vaikka maailma on täynnä kauniita tapetteja ja aina välillä tekee montaakin mieli, en ehkä ihan ekana menisi makuuhuonetta tapiseeraamaan.

Tummempi päiväpeitto saa vielä hetken odotella korissa vuoroaan. Sen aika on vasta kun pääsen ihan kunnolla syysmoodiin. 🙂

 

Kivaa maanantai-iltaa ja ihanaa uutta viikkoa! ♡

Tykkään ihan hirmuisesti sanonnasta “kevät keikkuen tulevi”. Se kuvaa mun mielestä hyvin sitä kevään hidasta etenemistä. Luonto herää ja välillä edetään vauhdilla, välillä vähän hitaammin. Mutta hitsi vie, miksi syksyn tarvitsee useimmiten tulla kertarysäyksellä. Vai onko se vain kiinni minusta itsestäni. Kevättä odottaa, syksyä ei niinkään.

No, jos nyt ei ihan vielä hyvästellä kesää, niin ainakin terveiset syksy jo ehti lähettää. Pari sateista päivää ja johan tuli syksyinen olo. Pitänee ehkä kohta hyvästellä hameet ja mekot kaapin perille ja kaivaa syksyisempää vaatetta esiin. Eli farkkuja. Miten tylsää! Mä niin halusin kulkea paljain säärin vielä pitkään. Ja aionkin jatkaa yhä edelleen, jos suinkin säiden herrat ovat puolellani.

Huomaan sadepäivien harmauden vaikuttavan aika nopeasti mielialaani. Olen aina ollut jotenkin herkkä valon puutteelle, ja vaikka nyt ei vielä varsinaisesti puhuta pimeästä, niin tokihan tuo hämäräkin vaikuttaa. Ja ihan vaikka jo sekin, ettei aamulla olekaan valoisaa. On niin paljon helpompi nousta ylös, kun aurinko paistaa, toisaalta illalla on myös helpompi rauhoittua kun on hämärää. Tietoinen kesään ripustautuminen on auttanut tähän asti, mutta nyt tajusin, että se syysasenne pitää taas kaivaa naftaliinista ja opetella löytämään ne hyvät ja kauniit puolet syksystä. Sillä kyllähän niitä on. Vaikka kuinka paljon. Eikä syksykään ole aina sadetta ja harmautta, vaan mukaan mahtuu myös niitä kirkkaita ja kuulaita päiviä. Ja silloin valosta pitää nauttia. Oikein imeä itseensä virtaa ja energiaa.

Se, että pysähtyy nauttimaan kynttilänvalosta ja harmaistakin päivistä on yksi ihan perusedellytys sykystä selviämiseen. Ja tietenkin riittävä lepo. Mä liputan pitkille yöunille ympäri vuoden, mutta syksyllä niiden tärkeys korostuu entisestään. Mun syksyn survival kit pitää sisällään myös sosiaalisen elämän. Ja tämä on muuten aika vaikea, koska toisin kuin kesällä, ihmisillä on aika lailla kaikkea kiirettä ja menoa arjen alkamisen myötä. Mutta onneksi kalenterissa on jo nyt muutama erityisempi treffitärppi ja sitten pienempiä juttuja syntyy viikkojen edetessä.
Myös liikunnalla on iso osansa. Paitsi että se tekee hyvää ihan fyysisesti, on oma aika ja liikkuminen myös sitä parasta henkistä sparrausta. Ja kun siihen yhdistää ystävät, teho on vähintäänkin kaksinkertainen.
Ja hei, sitten on ravinto! Viimeisenä, mutta ei varmastikaan vähäisimpänä. Kesällä nimittäin ainakin mun ruokavalio oli vähän mitä sattuu. Tai no, ruoka on pääosin kevyttä ja terveellistä, mutta sitten on se kaikki muu. Jätskiä päivittäin ja kaikkea muutakin herkkua, koska onhan kesä. Ja niin kiva kuin olisikin syksyn tullen vaan syödä suklaata ja maata sohvalla, niin ei se kyllä kovin pitkälle kanna. Mun on ainakin ihan pakko ottaa syksyisin itseäni niskasta kiinni ja kiinnittää huomiota siihen, että ruokavalio tukee omaa jaksamista. Toki niitä suklaahetkiäkin kuuluu olla, mutta noin ylipäätään säännöllinen ateriarytmi ja terveellinen ravinto auttavat pitkälle. Kroppa ei kestä sokeripiikkejä arjessa samaan tapaan kuin kesällä.

Tästä saattoi nyt saada sellaisen käsityksen, että syksyt olis jotenkin mun inhokkeja tai vihaisin koko vuodenaikaa. No ei se suosikkikaan ole, mutta en mä syksyä vihaa. Se vaan on ollut mulle aina jotenkin kaikkein vaikein, ja jossain kohtaa elämää erityisen vaikea. Ehkäpä varaudun enemmänkin siihen, että mitään vastaava ei enää tulisi. Että syksystä paitsi selviäisi, elämästä myös nauttisi. Ja viime vuodet onkin ollut parempia. Koska olen oikeasti tehnyt töitä sen syyssynkkyyden estämiseksi. Ja vaikka kaikki keinot kirkasvalolampusta asti onkin ollut apuna, uskon silti, että paras kaikista on oikea asenne. Se että opettelee nauttimaan sateeesta ja pimeydestä. Kaivaa kylmästä ja koleasta ne parhaat puolet esiin ja keskittyy tietoisesti etsimään hyvää. Ihan tavallisesta päivästä. Niin keväisin kuin syksyisinkin.

Mutta hei, nyt paistaa taas aurinko! ♡

Mitäs sitten tehdään, kun aika ajaa tämän daaliakauden yli?  En rehellisesti sanottuna osannut edes haaveilla näin suuresta kukkasadosta, kun keväällä esikasvatin daalioitani. Toki muutama taimi kaatui tuulessa ja varret lähtivät kasvamaan kippuraan, mutta jopa nuo vähemmän täydelliset yksilöt tuottavat kukkia ihan mielettömästi. Vaatimaton tiistaipuska on taas tänään värikäs ja varsin yltäkylläinen. Voi kun syyskuu nyt pysyisi leutona ja kauniina. En halua edes miettiä sitä aikaa, kun kukat pitää taas metsästää kaupasta. Te tosin varmaan huokaisette helpotuksesta, kun tämä daaliahöpinä vihdoin joskus päättyy. 😀

Varsin pieniä on nämä ihmisen ilot, sillä kukkien lisäksi riemua on eilen ja tänään tuottanut uusi pesutorni. Nauroinkin eilen miehelleni, että yhtä puhdasta riemua olen tuntenut viimeksi vuosi sitten kun sain elämäni imurin. Vaimo on siis varsin helppo pitää tyytyväisenä. Toki ihan vain jo pyykkikoneettoman viikon päättyminen on lapsiperheessä riemun paikka, mutta onhan uusi kone aina uusi. Ja kun koko kesä meni myös ilman kuivausrumpua, niin johan se on luksusta pyörittää kahta uutta konetta. Istuin eilen kellarissa säilytyslaatikon reunalla ja nautin tasaisesta hurinasta. Sanoin jopa, että voisin viedä pyykkitupaani jonkin mukavan korituolin ja hautautua kirjoineni sinne todellisuutta pakoon. Onhan miehilläkin man cave , miksei äidillä voisi olla mom cave. Sellainen paikka, johon vaatimukset ja kitinät eivät kantautuisi. Ei lainkaan paha idea. Ehkä jopa pienen jalostamisen arvoinen.

Koska viime viikko oli kaikin puolin jotenkin tosi rankka, yritän parhaani mukaan nauttia siitä, ettei tälle viikolle ole tiedossa mitään erityistä ekstraa. Itse asiassa ehkä tärkeintä on se, että tähän viikkoon mahtuu myös sitä mun omaa aikaa. Siis jotain muutakin kuin sitä pyykkikoneen tuijottamista, vaikka hippasen taidankin olla kallellaan siivoamiseen ja pyykkäämiseen. Ja nyt pitää nauttia arjesta ja auringosta, kun tämä yhdistelmä on vielä mahdollinen. Niin ne vain alkavat päivät lyhenemään noista aamunkin tunneista, ja vaikka vielä jokseenkin kesäisissä keleissä kuljetaankin, niin syyskuu tuo aina tullessaan syksyn. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Kukkia ja oksia maljakkoon ja kynttilöitä polttamaan. Syyskuu on mitä parhainta aikaa aloittaa kotiin käpertyminen.

 

Moni fiilistelee jo kovin syksyä, mutta itse yritän siirtää sitä mahdollisimman pitkälle. Ei sillä, etteikö syksyynkin liittyisi paljon kivaa, mutta kyllähän sitä ehtii. Nyt täytyy pitää kynsin ja hampain kiinni kesästä, sillä tätä herkkua ei ehkä ole kovinkaan kauan jäljellä. Meillä mittari nousi tänään liki hellelukemiin ja kasvihuoneessa jos missä on toki edelleen täysi kesä. No joo, sen verran täytyy antaa lähestyvälle syksylle tietä, että heitin kasvarin tyynyihin keltaiset päälliset. Oikeastaan aika kivat, ja toimivat varmasti ihan kesälläkin.

Mutta hei, projekti kihara etenee! Eilen illalla sain hiuksiini jopa ensimmäiset korkkiruuvikiharat (instan stooreissa kuva). Ihan uskomatonta! Tosin yön aikana olin hieronut päätäni sen verran kovin tyynyliinaan, että korkkiruuvit olivat entiset, mutta pelkkä ajatuskin etenemisestä lämmittää mieltä. Enkä mä tosin mitään korkkiruuveja lähtenyt hakemaankaan. Lähinnä helpotusta laiskuuteen, kun en jaksa ikinä tehdä hiuksilleni mitään. Nyt ne onkin mukavan kuohkeat ja laineikkaat. Sellaiset rennot ja huolettomat.

Mun tämän illan projekti on ollut alakerran siivoaminen. Se on siis se kellarikerros, joka meillä on laajennusosan, eli keittiön alla. Sellainen “tekninen tila”, josta löytyy kattilahuone, puuvajat, varasto ja pyykkitupa. Ja syy siihen siivoukseen on tuossa viimeisessä, eli pyykkituvassa ja siinä, että pyykinpesukoneelle sunnuntain lakanapyykkipäivä oli nyt se viimeinen niitti.
Meidän kuivausrumpu sanoi sopimuksensa irti keväällä, lähes yhdentoista vuoden ahkeran yhteistyön päätteeksi. Päätin silloin, että uutta ei osteta ennen syksyä, koska kesällä pyykki kuivuu ulkona. Halusin myös hankkia kunnon pesutornin, ja ounastelin, että muutaman vuoden vanhempi pesukonekin saattaisi syksyn tullen sanoa kaput. Ja niinhän se sanoi, elokuun viimeisenä viikonloppuna. 16 vuotta kone tosin jaksoikin pyöriä. Ensin kahden aikuisen tarpeisiin, myöhemmin nelihenkisen perheen työjuhtana. Se on pyörittänyt kestovaipat ja sohvanpääliset, ja kaikkea taivaan ja maan välistä. Rahaakin sillä on pesty sen verran, että pyykin joukosta pelastamani kolikot olisivat varmasti kasvaneet jo hienoksi pinoksi, jos ne olisi kaikkina näinä vuosina laittanut sivuun. Niin, ja on siellä yksi puhelinkin pyöritetty. Valitettava tosiasia taitaa olla, että ihan yhtä pitkäikäisiä kodinkoneita ei enää saa mistään.

Nyt vielä hetkeksi alakertaa raivaamaan. Ihanaa iltaa sullekin!

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Kyllä se vain niin on, että koulujen alkamiseen liittyy aina jonkinlainen tautivaara. Tänä vuonna me päästiin arjen makuun heti kättelyssä, kun esikoinen sairasti ensimmäisen kokonaisen kouluviikon ja Klaara vuorostaan tämän viikon. Itse kuukahdin keskiviikkoiltana ja pari päivää olinkin kanttuvei. No ehdittiin toki tartuttaa myös äitini, joka makaa nyt sängynpohjalla (ja Luoja ties kuinka moni muu). Mutta hei, ehdin nähdä koulujen alettua täipainajaisia ja edelleen olen ihan tyytyväinen, että selvittiin kuumeella. Täit ja kihomadot kun on kai tuon ruletin huonoimmat palkinnot. No mutta kausi on korkattu, eipä tässä kai muutakaan voi todeta!

Kun mies tänään aamulla tuli puoli kuuden aikaan kotiin, huomasin, että eipä sitä unta ihan loputtomiin riitäkään. Laitoin pyykkikoneen laulamaan ja päätin, että lauantaitani en enää sängyn pohjalla vietä. Ja niin vain olo alkaa parantua, vaikkakin tuskan hikeä pukkaa pienimmästäkin ponnistuksesta. Äiti soitti tänään Klaaralle ja kysyi, että onko äiti (siis minä) vielä kipeä. Klaara totesi, että se on parantunut, koska kävi jo kaupassakin. Ja totta turisi, nimittäin tänään tosiaan piti jo kammeta itsensä maitokaapille. Koska tässä on nyt ollut vuoron perään ruokahalu kateissa vähän kaikilla, ja koska meille tarjoutui lauantaihin pikkuisen koko perheen aikaa, päätettiin tehdä oikein mättöruokien kunkkua, eli nachopeltiä. Tämä on siitäkin kiva ruokalaji, että lapsikin osaa ja kokata voi yhdessä.

Tästä muodostuikin ihan laatulauantai ja ilta vietetään hygge-tyyliin. Poltellaan kynttilöitä ja ollaan vaan ja rentoudutaan. Käsi saattaa käväistä lasten lauantaikarkkikulhoilla.  Ensi viikolle lupailee miltei hellelukemia, joten nautitaan siitä ajatuksesta, että päästään vihdoin aloittamaan ihan kunnon arkea ja arkirytmiä, eikä kesäkään ole vielä ohi.

Ihanaa viikonloppua myös teille!