terveys Archives - Page 14 of 14

{ kerron teille salaisuuden }

18.7.2012

Tiedättekö ne pienet salaisuudet, joita ei tohdi kertoa oikein kenellekään. Niitä pitää sisällään, ja jokainen päiva salaisuus ikään kuin kasvaa. Lopulta salaisuudet paisuvat, ja tuntuu kuin räjähtäisit, mikäli et kerro tietojasi eteenpäin.
No, minullakin on ollut sisälläni pieni salaisuus, joka on tässä vaiheessa paisunut jo sellaisiin mittoihin, että sen salaaminen on lähestulkoon mahdotonta.

Maailman luonnollisin selitys loputtomaan väsymykseen ja mielialojen heittelyihin. Luonnollinen selitys niin moneen viimeaikoina elämää värittäneeseen asiaan. Tosin, nyt toisella kolmanneksella huomaan voimien palautuvan ja väsymyksen väistyvän. Mielialojen heittely ja hormonien hyrinä on kuulemma yhä pelottavalla tasolla, mutta josko sekin tästä rauhoittuisi.

Niin pitkään ja hartaasti toivottu asia. Ja, kuten viime kerrallakin, rukouksiin vastataan juuri silloin, kun vähiten sitä odotat, ja toivo makaa jo romukopassa. Vieläkin on ollut vaikeuksia antaa iteselleen lupa iloita. Tänään, nähdessäni toistamiseen pienet sisälläni sätkivät kädet ja potkivat jalat, päätin antaa itselleni luvan onneen. Muistan edellisen raskauden aikana lukeneeni jostakin viisauden “tämän päivän ilo ei ole huomisen onnesta pois“. Loppujen lopuksi elämässä ei voi murehtia asioita ennakkoon, ihmisen on elettävä hetkessä.

Olen etääntynyt koko blogimaailmasta, sillä olen yksinkertaisesti ollut liian väsynyt tuijottamaan tietokonetta. Sen sijaan, että olisin osannut rentoutua blogien ääressä, olen tarvinnut rehellistä unta. Ja paljon.
Kenties tämä bloggailukin helpottuu, kun ei tarvitse salailla mitään. Väistyvä väsymyskin antaa uutta intoa. Tosin blogin sisältöön tämä nyt vaikuttaa, siitä olen varma. Eli tästä eteenpäin ja näillä eväillä.

Aurinkoista keskiviikkoa!

{ ryhtiliike }

22.4.2012

Täällä on jälleen herätty koleaan ja pilviseen päivään. Siitä huolimatta kevään ja kesän odotus on vahvasti takaraivossa. Vaikka muuten olen täysin valmis jatkuvaan paisteeseen ja lämpöasteisiin, on yhdellä osa-alueella petrattavaa. Nimittäin kaiken muuttamisen ja epätasaisen arjen keskellä on omasta kropasta huolehtiminen jäänyt täysin minimiin. Yleisesti kammoksun kaikkea kesä- ja bikinikuntoon horinoita, mutta tällä kertaa täytyy myöntää tappionsa ja tehdä ryhtiliike! Missään tapauksessa en nyt väitä, että itselläni olisi jotakin terveydellisiä syitä painonpudotukseen tai ylipäätään tarvetta laihduttaa. Tiedätte kuitenkin ne pari kiloa ja löystyneen olon, jotka saavat vaatteet puristamaan ja tuntumaan epämukavilta. Niille on nyt tehtävä jotakin ja varmin lääke on tähänkin liike. Eli ylös ulos ja lenkille! Pelkän turhamaisuuden lisäksi ryhtiliikettä puoltavat jatkuva selkä- ja lonkkakipu; Myös lihaskunnosta huolehtiminen on jäänyt viimeisten viikkojen aikana minimiin, ja tillanne täytyy korjata.

Koska liki kymmenen vuoden tauon jälkeen palasin juoksun huumaan vasta viime syksynä, on tarvittavista varusteista hiukan pulaa. Kunnon tossut ja juoksuliivit tuli hankittua, mutta muut tekstiilit ovat yhä kaupan hyllyllä. Aloitinkin ryhtiliikkeeni eilen makoilemalla sohvalla, ja etsimällä motivaatiota uusista urheiluvaatteista.

Tänään asiaan pitää ehkä paneutua konkreettisemmin, enkä nyt tarkoita uusien vaatteiden shoppailua, vaan tossujen jalkaan vetoa ja kunnon lenkkiä. Mitä taas tulee ruokavalioon, uskon monipuoliseen ja ravintorikkaaseen peruspöperöön, valkoisten jauhojen sekä sokerin vähentämiseen, kasviksiin ja proteiinipitoiseen ruokaan. Herkkuhetkiäkin pitää olla, mutta ei ehkä ihan joka päivä.

Aikooko joku muu napata itseään niskasta? Jos niin, toivottelen tsemppiä!

***

>Keväisiä ilmiöitä

19.1.2011

En tiedä miten muualla päin Suomea on asiat, mutta täällä ainakin tarvotaan loskassa. Eilen oltiin ihan kunnolla plussan puolella ja tänään sentään nollassa. Kunnon lantsarikelit, sanon minä! Jouduttiin eilen kääntymään iltalenkin puolivälissä takaisin, kun tie oli karhuttu puhtaaksi, ja isin vanha stiga tyssäsi kuin seinään. Ollaanko tässä nyt tosiaan sydäntalvessa, tammikuussa!

Oli sitten talvi tai kevät, niin olen tässä hiukan funtsinut näitä jokavuotisia ilmiöitä. Ei taida olla naistenlehteä, joka ei näin alkuvuodesta tarttuisi aiheeseen laihdutus, paremmat elämäntavat, pienet muutokset tai kevyempi elämä. Paikallisen liikuntakeskuksen parkkipaikka on laajentunut viereisen kaupan pysäköintialueelle, kun innokkaita jumppareita on niin paljon. Kevään myötä automäärä pienenee. Saatan olla pessimisti ja syy on yksinertaisesti kuntoilijoiden parantunut kunto ja jumppamatkan teko polkupyörällä tai kävellen. Oli miten oli, se on tuttu keväinen ilmiö. Toukokuussa lenkkeilijöiden määrä taas hiukan kasvaa, kun lehdet alkavat hehkuttaa bikinikautta, mutta siinä välissä on pienen pieni taantuma.

Mikäli alkuvuodesta ei jaksa ottaa itseään sen paremmin niskasta, kuin loppuvuodestakaan, voi aina napata naistenlehtien pikaniksit ja helpot pienet muutokset: Käytä hissin ja luikuportaiden sijaan rappuja, luovu iltapäiväpalaverin kahvipullasta, käy työkaverisi juttusilla sen sijaan, että lähettäisit sähköpostia avokonttorissa, kulje työmatkat kävellen tai pyörällä, tai kulje jalan ainakin pari pysäkinväliä.

Entä käytännössä; rehellisesti en tiedä onko tässä kylässä hissiä. Voi olla, tai voi olla olematta. Siinä vaiheessa kun tänne tai naapurikaupunkiin tulee liukuportaat, on uutiskynnys ylitetty. Kuulette siitä varmasti, ja minä menen ajelemaan liukuportaissa ihan vain ajelemisen ilosta! Jos hyvin käy, pääsen lehtikuviin. Otsikkona vaikkapa “Maalaiset hullaantuivat liukuportaista”.

Minkä iltapäiväpalaverin pullasta pitäisi luopua. Kuinka moni oikeastaan saa työpaikallaan kahvia ja pullaa joka iltapäivä? Noin niin kuin prosentuaalisesti työssäkäyvistä… Mä keittelen täällä omat kahvini, eikä kukaan tarjoile härsykkeeksi pullaa.

Sähköpöstikohdan mä ymmärrän, jos ollaan avokonttorissa. Mutta sitten taas niiden avokonttorissa työskentelevien määrään. Tai ylipäätään niiden ihmisten määrään, jotka oikeasti istuvat työkseen tietokoneen ääressä. Onpa sitä monenlaista muutakin työtä. Itse joudun käyttämään jalkojani, ääntäni ja hermojani, jotta viesti menee perille.

Sitten niihin työmatkoihin. Ihminen joka asuu Ruuhka-Suomen ulkopuolellla joutuu usein matkaamaan pitkiäkin työmatkoja. (Tiedän toki yhden naisen, joka kulki aamuin illoin töihin juosten. n.30 kilometriä per suunta. Nainen työskenteli psykiatrisessa laitoksessa. Henkilökunnan ja potilaiden raja taisi olla häilyvä.) Kunnioitettavaa, mutta ihan oikeasti, kuka matkustaa vaikka 60km päivässä kävellen, ja laittaa sen jälkeen lapsille ruokaa, imuroi kodin ja pesee pyykit! Kauppaankin voi olla se 10-20 kilsaa, joten kovin suuria ostoksia tuskin kukaan jaksaisi raahata yhdellä reissulla.

Ja sitten niihin pysäkeiden väleihin; Toimii suurissa kaupungeissa, mutta meillä yksi pysäkinväli on yleensä yksi kaupunki, joten ongelma on sama kuin edellisessä.

Itse ajan autolla ruokakauppaan – ovelta ovelle. Hymyilen nolona, kun lapseni kiljuu riemusta päästessään liukuportaisiin. Hymyilen nolona menessäni itse liukuportaisiin, jotka vievät väärään suuntaan (tosi noloa!). Soitan tai lähetän sähköpostia sen sijaan, että kipaisisin kertomaan kuulumiset tuttavilleni. Leivon itse pullani, tai ajan autolla kauppaan ostamaan niitä. Ja miten sitten liikun ja kulutan niitä kaloreita? Ulkoilutan koiraa ja lastani. Vedän sitä stigaa ja lapioin lunta. Jumppaan olkkarin lattialla ja eksyn joskus salille.

Muistan saaneeni kommentin, jossa ehdotettiin kertomaan kotiseudusta, tutuista kulmista ja lempi kahviloista. Hhhmmm; Kyllä se on kuulkaas hyvät rouvat niin, että jos meillä päin haluaa juoda kahvia, on parasta omistaa kahvinkeitin!