Vain elämää (ja jäätelökakkua)

10.4.2017

Huomenta ihanat! Tämä viikko alkaa nyt jonkin verran makeissa merkeissä, mutta onkos tuo jäätelökakku nyt välttämättä paha asia. Viime viikolla tosiaan saatiin Hannele tänne meille kahvittelemaan, ja kuten jo kerroinkin, kyseessä tosiaan oli yhteistyön kautta sovitut kahvitreffit. Olen nimittäin mukana Nespresson kampanjassa, jossa tapaamme kollegojamme Vain elämää -hengessä. Tässä postauksessa nyt hieman tunnelmaa ja ajatuksia tuosta tapaamisesta, ja tietenkin ihan mahtava jäätelökakkuresepti, joka kannattaa napata talteen!

Lähtötilanteena jo ajatus siitä, että kahvipöytäämme istuu ruokabloggaaja (vieläpä alansa pro) sai sydämeni jättämään pari lyöntiä välistä. Kyllähän te tiedätte, mulle reseptit ja leipominen on sitä ”pikkuisen tota ja tujaus tästä”.  Ja, itse kun tekee, saa lähinnä sitä mitä tulee. Niinpä ajattelin vetää tarjoiluiden suhteen ihan varman päälle ja mennä linjalla helppo. Koska teemaksi oli valittu Vain elämää, ajattelin mukailla alkuperäisen formaatin henkeä ja varastaa Hannelelta reseptin udelleen sovitettavaksi. Koska Kokit ja Potit -blogissa Brownie-jäätelökakku todettiin juurikin helpoksi, päätin lähteä soveltamaan kyseisestä herkusta hiukan kahvisempaa vaihtoehtoa Nespresson tyyliin sopivaksi. Jäätelökakun reseptin löydät tästä postauksesta.

Se on hassu juttu, että vaikka noin muuten selviän aika kiitettävästi työasioissa uusien ihmisten tapaamisesta, jännitin näitä kahvitreffejä aivan hirveästi. Jälkeenpäin olen analysoinut, että jännitys johtui juurikin siitä, että joku ennestään täysin vieras ihminen oli tulossa kotiimme, ja tulisi näkemään minut melko rehellisessä ympäristössä. Ja tiedän kyllä, että tämä kuulostaa ihan älyttömältä bloggaajalta, joka kuvaa kotiaan vieraille ihmiselle liki päivittäin. Ihmisen mieli on kuitenkin niin hassu juttu, että minkäs näille mahtaa. Onneksi sain aika nopeasti todeta jännityksen turhaksi ja taisin hiukan myös rentoutua.

En ole koskaan pitänyt itseäni kovinkaan trendikkäänä bloggaajana (joskaan en taida mahtua tuohon leiriin muillakaan osa-alueilla), mutta toki erilaisia trendejä tulee seurattua ja varsinkin blogien kautta niitä tulee eteen jatkuvasti. Aika usein koen erilaiset trendit melko urbaaneina ilmiöinä, mistä ehkä johtuu juuri se, että tunnen jääväni jo ihan luonnostaan niiden ulkopuolelle. Vaikka Hannele asuukin Suomen viidenneksi suurimmassa kaupungissa, ja saapui tänne huomattavasti urbaanimmista olosuhteista, meitä yhdisti kuitenkin mukavasti se tapa jolla ajattelimme monistakin kaupunkilaistrendeistä. Oli oikeasti todella mukavaa jutella sellaisen bloggaajan kanssa, joka ymmärtää oikein hyvin, ettei raakakakkukuppilat ja vegaanikahvilat ole meidän jokaisen ulottuvilla, vaan se paras ja lähin kahvipaikka on monesti se oma koti. Välillä kun tuntuu, että bloggaajien keskuudessa hulppeat palvelut ovat arkipäivää, kun taas itselle jää vaihtoehdoksi juoda joko sitä parempaa kahvia kotona tai sitten suodatinkahvia huoltoasemalla. Kahvipöytäkeskusteluihimme päätyi myös ruuantuotanto ja lähiruoka, aiheet siis sinkoilivat aina tomaatinviljelystä ylämaankarjaan.

(Lapsityövoimalla otettu yhteiskuva)

Toki me bloggaamisestakin puhuimme. Blogimmehan ovat hyvin erilaiset, toisella puhtaasti ruokaa ja toisella sitten sitä sillisalaattia. Ja juuri tästä syystä oli kiva peilata niitä ajatuksia myös yksityisyydestä. Ruokabloggaajilta kun harvemmin kysellään kovin henkilökohtaisia, kun taas meille enemmän lifestyle blogia kirjoittaville se yksityisyyden raja on (ainakin lukijoiden mielestä) häilyvämpi. Me molemmat olemme kuitenkin törmänneet siihen, että blogi luo lukijoille tietynlaisia harhaluuloja elämästämme. Eli yhtä lailla kuin meilläkin on sekaista ja sotkuista, ja rouva kulkee rönttöverkkareissa, myös ruokabloggaaja tilaa välillä pitsaa kotiovelleen. Totesimme kuitenkin, että hetkittäin saatamme mennä itsekin lankaan ja ihailla esimerkiksi ulkolaisista blogeista toisten elämänmenoa. Onneksi kuitenkin meillä on tieto myös siitä kolikon toisesta puolesta ja pystymme järkeilemään sen blogisisällön ja todellisen elämän eron.

Mutta hei, sitten jäätelökakkuun! Täysin ongelmitta kun ei kakun valmistus sujunut (helppoudesta huolimattakaan), ja lopulta täydellinen brownie syntyi itse Hannelen avustuksella. Meillä nimittäin on täysin erilaiset uunit, ja meidän uunissa kakun valmistukseen tarvitaan korkeampi lämpötila ja kaksinkertainen paistoaika alkuperäiseen reseptiin verrattuna. Niinpä tässä omassa reseptiversiossani tuo paistoaika on melko laaja käsite, ja brownien kypsyys kannattaa mieluummin tarkastaa itse leivonnaisesta, ei niinkään kellosta.

Kahvinen brownie-jäätelökakku

100 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
100 g tummaa suklaata (70-80%)
1 dl vehnäjauhoja
ripaus vaniljasokeria
2 rkl ristrettoksi keitettyä kahvia (esim. Nespresso Dharkan)

+
litran paketti vaniljajäätelöä
koristeeksi marjoja, tomusokeria sekä suklaa- ja marenkimuruja

Ota voi pehmenemään ja kuumenna uuni 185 asteeseen. Sulata suklaa vesihauteessa ja keitä ristretto. Sekoita pehmennyt voi ja sokeri keskenään. Sekoita joukkoon myös kananmuna. Lisää taikinaan lopuksi suklaasula, kahvi sekä jauhot, ja sekoita se tasaiseksi.

Levitä taikina noin 18×25 cm kokoiseen vuokaan ja paista 6-14 minuuttia tai kunnes brownie on sopivan kypsä. Älä kuitenkaan paista liikaa, sillä kakku saa jäädä pehmeäksi. Leikkaa jäähtynyt brownie kolmeen osaan..

Leikkaa jäätelö kolmeksi ”siivuksi” ja kokoa kakku siten, että sekä alin, että ylin kerros ovat brownieta, ja välissä on kaksi kerrosta jäätelöä. (Jäätelöstä jää siis yksi kolmannes käyttämättä.)

Tarjoa kakku välittömästi, tai laita se pakastimeen. Mikäli pakastat kakun, ota se pehmenemään n. 15 minuuttia ennen tarjoilua. Koristele jäätelökakku mieleiseksesi.

Nyt kun jäätelökakku on tullut testattua ja aivan mielettömän hyväksi todettua, voinen kuvitella, että tästä tulee tulevan kesän hitti meidän kahvipöydässä. Saattaa yksinkertaisuudellaan lyödä jopa vanhan kestosuosikin pavlovan. :) Kahvina tarjoilin Hannelelle ”kahvia Emilian tapaan”, eli vaahdotettua maitoa kera Nespresson tummapaahtoisen Dharkan -kahvin, joka on ehdoton kestosuosikkini. Vaikka kahvi on vahvaa, siinä on ihana samettinen ja kaakaomainen maku, ja samaisesta syystä se sopii mielestäni hyvin myös brownien terästykseen.

Mutta hei, Nespresson Facebook -sivuille ilmestyy nyt kevään aikana muitakin reseptejä, joten käykäähän kurkkimassa sieltä omat herkkunne.

Mikäli pääsiäisen jälkkärisuunnitelmat ovat vielä auki, niin ehdotan kokeilemaan jäätelökakkua. Kylmää, mutta ei jätä kylmäksi. Lupaan! :)

Makeaa alkua viikollesi!

Save

Save

Save

Tallenna

Save

Save


10 Responses to “Vain elämää (ja jäätelökakkua)”

  1. Tuija sanoo:

    ”Ällöttävän” hyvännäköistä kakkua ja varmasti herkkuakin <3

  2. Maria sanoo:

    Oih, mikä kakku!
    Tää luo hiukkasen paineita huomiselle, kun lupasin tulla leipomuksien kera – onneksi on leipomot :D

    Huomenna nähdään! <3

  3. Juulia sanoo:

    Voi, mikä postaus ja kakku! Jotenkin ihana tunnelma, olette huippuja bloggaajia ja niin symppiksen oloisia molemmat :)

  4. IJJH sanoo:

    NAAM! Kyllä tällaisia herkullisia kahvihetkiä ystävän (tai tuttuvan, kollegan jne) kanssa pitäisi pitää enemmän <3

  5. Hurmaavan herkulliset kuvat!!
    Niin häkellyttävä herkku, että tuo täytyy testata!
    Ja bloggaajan kanssa kahvittelu on ihan pop!

    Lempeää pääsiäisen aikaa täältä Mantelilaaksosta!

  6. Hanna sanoo:

    Ihanan näköinen kakku! Tätä testaan varmasti sopivan tilaisuuden tullen.