Mustikkapiirakka

10.8.2017

Tänään on sellainen ”pannari iltapalalle, vai mustikkapiirakka jälkkäriksi -päivä”. Päädyin mustikkapiirakkaan, koska en jaksanut odottaa iltapalalle asti. Joku väittäisi lohturuuaksi, itse väitän vain herkuksi. Varsinkin kun kylkeen nakkaa pallon vaniljajäätelöä!

Sunnuntaina paistoin valtakunnallisen mustikkapiirakkapäivän kunniaksi pellillisen pullapohjaista mustikkapiirakkaa, mutta tämä versio vie aina voiton helppoudellaan ja nopeudellaan. Varmaankin se ensimmäinen tänne rustaamani resepti, johon palaan aina uudelleen ja uudelleen. Ja ympäri vuoden, koska samaan piirakkapohjaan voi tehdä niin raparperi-, puolukka-, kuin omenapiirakankin (ja kaikki muut mieleen tulevat variaatiot).

Mustikkapiirakka

1,5dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
1tl soodaa
1dl piimää
1,5dl voisulaa/juoksevaa margariinia

 Pinnalle mustikoita (raparperia, omenaa, tmv) Sokeria maun mukaan.

***

 Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää rasva ja piimä. Sekoita.
Levitä taikina voideltuun ja jauhotettuun/korppujauhotettuun vuokaan. Lisää mustikat ja ripottele päälle sokeria.

Paista 175 asteessa n. 20-25 minuuttia.

Sää on ollut tänään hetkittäin jopa syksyinen. Tai ehkä se fiilis tulee enemmänkin siitä kelmeästä valosta, joka on tänään tulvinut ikkunoista. Pidänkin kyllä itse enemmän tästä heinäkuun jälkeisestä valosta, joka on jo huomattavasti pehmeämpi. Ymmärtää termin kelmeä sitten jokainen miten tahtoo. :)

Mutta nyt saunaan. Ihanaa iltaa!


6 Responses to “Mustikkapiirakka”

  1. Riina sanoo:

    Tuo onkin näppärä ja hyvä resepti, joka tosiaan toimii monenlaisilla täytteillä! Lapsetkin osaa tämän jo tehdä….:)

  2. Leena_L sanoo:

    Hei kiitos reseptistä, tämä tuli kuin tilauksesta :) Meidän neljävuotias tyttönen on allerginen kananmunalle ja surkutteli juuri eilen ettei ollut saanut hoidossa mustikkapiirakkaa, kun siinä oli munaa. Hän toivoi, että äiti löytäisi munattoman ohjeen mustikkapiirakalle ja tässähän se nyt on :) Munattomuus vaatii aika lailla soveltamista leivonnassa ja mulla on leipominen jäänyt melko vähiin tuon muna-allergian myötä. Ihanaa viikonloppua!

  3. Minnea sanoo:

    Nam, näyttää niin hyvältä! Ja vielä, jos vanilijajäätelöä saa kaverksi, niin on ihan tääydellistä! Nyt on kyllä pakko tehdä mustikkapiirakkaa viikonloppuna :D

  4. Minna sanoo:

    Arvaapa, kuinka monta piirakkaa olen tällä ohjeella tehnyt? Tykkään tällaisista kahden h:n ohjeista, helppoa ja herkullista. Tänään taas tein mustikkapiirakan, mutta nyt saa piirakat vähäksi aikaa riittää. Ellei jostain tupsahda kupillinen marjoja ja kohtahan alkaa omenakausi… :)

  5. Nina sanoo:

    Hei!Kokeilin piimän sijaan kevyttä rahkaa. Ihanan kuohkea piirakka tuli!

  6. Jarna sanoo:

    Tämän oon sulta napannut luottoreseptiksi vuosia sitten, ihan paras. :) Ja ihania kuvia tässä postauksessa!!