kaupallinen yhteistyö ⎮ Fiskars 

---

Sunnuntaita ihanat! Upea helleviikko takana ja toivottavasti lämpimiä päiviä on vielä ensi viikollakin edessä. Vaikka liputankin kesäiltojen puutarhahaahuilun nimeen, niin kyllä näiden lämpöisten päivien iltoihin mahtuu myös monia puutarhatöitä. Koska puutarhatöiden pitää olla mukavaa tekemistä, en kuumimpina päivinä ole enää edes yrittänyt rehkiä pihatöiden parissa auringon ollessa korkeimmillaan. Sen sijaan olen ottanut päivisin aikaa nauttimiseen ja puuhaillut mieluummin illalla kun lämpötila hieman laskee. Yhtälö ei ole lainkaan mahdoton edes iltauniselle. Päinvastoin, kun puutarhassa puuhailee illalla viimeiseksi, on suihkun jälkeen levollisen rento olo käydä nukkumaan. Mitä kuuluu heinäkuun puutarhatöihin, siitä tänään enemmän kaupallisessa yhteistyössä Fiskarsin kanssa.

Heinäkuu on perinteisesti aina se kuukausi, kun mitään ei istuteta tai siirretä. Kevätistutukset ja perennojen jakamiset ja siirtämiset tehtiin kesän alussa, ja vielä ei ole syysistutustenkaan aika. Heinäkuu on siis juurikin se kuukausi, kun pitää ja kuuluukin nauttia, ja vain ylläpitää puutarhan kesäkuntoa. Onhan sitä toki siinäkin, mutta rikkaruohoillekaan ei juuri heinäkuussa tarvitse kauheasti tehdä mitään, sillä meillä harrastetaan täpötäysiä kukkamaita, joihin rikkaruohot eivät mahdu. Alapihan uusi maa on tietenkin poikkeus, ja sitä on vähän pitänyt tyhjiltä paikoilta nyppiäkin. Muuten heinäkuun puutarhatyöt rajoittuvat kasteluun, nurmikon leikkaamiseen ja puiden ja pensaiden hoitoon. Nurmikosta meillä on miehen kanssa vähän erilaiset käsitykset. Itse tykkään enemmän sellaisesta rennosta ja vähän sinnepäin ja harvoin leikatusta nurmesta. Esimerkiksi näin heinäkuussa pidän siitä, että nurmikkoa kaunistaa ihanat apilapilvet. Mies taas on melko jämpti ja tavoittelee enemmän sitä golfkenttäfiilistä. Ja mikäs minä olen sanomaan. Jos joku haluaa istua 30 asteen helteessä ruohonleikkurin päällä ja kuunnella salsaa, niin olkoon. Nurmikon leikkaus on yleensä ihan koko päivän homma ja pitää sisällään ennen ja jälkeen tehtävän trimmauksen ja erilaisilla koneilla leikkaamista. Mutta uskon, että me jokainen nautitaan puutarhasta vähän eri tavoin, ja koen, että meillä on asiat hyvin, kun mukaan mahtuu molempien tyylejä. Samalla tuo trimmaajani karsii puiden alimpia oksia, jos ne haittaavat leikkurilla työskentelyä ja bongaa samalla myös kuivat ja mahdollisesti maahan putoilleet oksat.

Kun me aika tarkkaan seitsemän vuotta sitten tultiin katsomaan tätä taloa, ei puutarhasta oikein osannut sanoa mitään. Saatiin kuulla tontin koko, mutta ei oikein oikein osattu hahmottaa, että missä se alkaa ja mihin se loppuu. Yläpihalla kasvoi suuria mäntyjä ja perennapenkin sijainnin saattoi hahmottaa villiintyneen viidakon keskeltä häämöttävistä harmaamalvikeista. Jotain kertoo kai sekin, että kriikunapuut löydettiin vasta seuraavana keväänä. Maantiestä meidät erotti vuosia leikkaamatta ollut orapihlaja-aita, josta paistoi päivä kirkkaasti läpi. En ole koskaan ollut mikään orapihlajan fani, ja pitkään pitikin miettiä, onko kasvi enemmän uhka vai mahdollisuus. Koska aita vaaransi jo ihan vain pihasta poislähtemisen, sen raivaaminen otettiin ensimmäiseksi puutarhatyöksi. Jos mieheni olisi saanut yksin päättää koko aita olisi kaivettu pois juurineen, mutta pidin pääni ja sanoin, että edes jossain kohtaa pihaa pitää olla jokin este, mikä hidastaa lasten pääsyä maantielle.  Ja niinpä aita katkaistiin juuresta ja päätettiin katsoa, mitä tuleman pitää. Selvää oli kuitenkin se, että korkeaksi aitaa ei enää päästettäisi, vaan se saisi pysyä matalana.

Seitsemässä vuodessa aita ei ole korkeutta paljon saanutkaan kasvaa. Vähintään kolme leikkausta kasvukauden aikana on kuitenkin saanut sen kasvamaan aika tiiviiksi ja tuuheaksi. Korkeudestaan huolimatta se toimii myös jonkinlaisena näköesteenä. Musta on ihan ok, että aita kattaa vain pienen pätkän pihan rajauksesta, se antaa jo itsessään kevyemmän fiiliksen, kun ei olla ihan muurien takana. Tuo aidan pieni kulmapätkä ei koskaan kasva kovinkaan tuuheaksi, koska taimia on siinä vain yhdessä rivissä, mutta pieni kulma peittää viemäripolitiikkaa ja on saanut siis sekin pysyä paikallaan. Muuten aita on ihan kiva, ja keväällä sitä reunustaa molemmin puolin sinisenä kukkiva kevätkaihonkukka.

Monille pensaskasveille riittää kerran vuodessa tehty leikkaus, mutta meillä on todettu, että matalana ja muodossa pysyäkseen aita on leikattava usein ja vain pientä lyhennystä tehden. Olen kova ihailemaan kuusiaitoja ja huokailen syvään aina nähdessäni hyvin hoidetun lankasuoraan ja muotoonleikatun kuusiaidan. Joskus jopa ihan vain maisema-ajelulla niitä bongaillaankin. Mutta niin kauniita kuin kuusiaidat ovatkin, ja miten ihanasti ne sopivat juuri maalaismaisemaan, en ole koskaan haaveillut sellaisesta omaan pihaan. Jotenkin avarampi oleminen on mun juttu, ja ehkä edellisen kodin pihassa kuusiaita olikin kiva juuri siksi, että naapuritalo oli heti aidan takana. Meillä ei myöskään muuten juurin harrasteta muotoon leikkaamista, ja pihan kaikki marjakuusetkin on kaivettu pois. Puksipuusta haaveilen, mutta vielä en ole keksinyt oikeaa paikkaa sille. Niinpä tämä yksi aita saa toimittaa tämän muotoonleikatun pensaan virkaa ja rehellisyyden nimissä, sen leikkaaminen ei oikeasti ole minun työni, vaan kuuluu tuolle golfkentänhoitajalle, joka on enemmän suorien linjojen ystävä.

Pakko tässä välissä kuitenkin todeta, että vaikka omaan pihaan en juuri leikattuja pensaita ja puita ole haalinut, niin taitavasti hamlatut puut ovat kyllä kauniiden kuusiaitojen lisäksi yksi ihailuni kohde. Joskin niitä näkee enemmän ulkomailla ja kaupungeissa, mutta on ne upeita!

Fiskarsin PowerGear X Pensassakset on samaan aikaan superkevyet ja älyttömän vahvat. Ne itseasiassa 3,5 kertaistaa omat voimat, joten pensassaksilla muotoilee helposti vahvempaakin kasvustoa. Pitkä terä nopeuttaa työtä ja pitävä pinnoite takaa hyvän otteen ilman hanskojakin. Suomalaisten suosimat tuijat ja marjakuusi ovat niitä perinteisiä muotoonleikattuja. Puksipuu on myös hyvä esimerkki koristekasveista, joiden kanssa pensassaksilla voi oikeasti olla tosi luova.

Vaikka tämän kesän säätä on välillä parjattukin, on sateet kuitenkin olleet melko paikallisia ja sademäärät jääneet kovin pieniksi siihen nähden, mitä alkukesän kuivattama maa olisi vaatinut. Uusi perennamaa syreeneineen, ja kosteutta ja ravinteita tarvitsevine daalioineen, on tietenkin ollut tämän kesän hellän huolenpidon kohde. Daaliat viihtyvät auringossa, mutta eivät kestä jatkuvaa kuivuutta. Tämä yhtälö tarkoittaa sitä, että kaivopumppu on laitettava päälle useampana helleviikon päivänä. Ja se on toki kannattanut, sillä kaikki maahan siirretyt perennat ja syreeni ovat juurtuneet hienosti ja daalioiden kasvuakin on ollut ilo seurata.

Vaikka kaivo fyysisesti sijaitseekin juuri tuossa uudessa kukkamaassa, vesipiste on kuitenkin meidän talon seinässä. Tämä tarkoittaa sitä, että kastelujärjestelmä pitää joka kerta vetää pihan sora-alueen ja ajoradan yli jos mielii saada vettä tuonne alapihan puolelle. Tästä syystä alapihan kastelu onkin ollut viime vuosina jokseenkin vähäistä. Kaatuileva letkukela ja alati solmuun menevä letku kun eivät ole houkutelleet kastelupuuhiin, ja varsinkin, kun ne pitää aina siivota pois, jos pihasta lähtee autolla. Tänä kesänä yksikään kastelu ei ole jäänyt välistä sen vuoksi, ettei viitsisi. Päinvastoin, kastelu on jopa tuottanut ärsytyksen sijaan puhdasta iloa. Kirjoitin tuosta Fiskarsin XL -kokoisesta kärrykastelukelasta Onni kasvaa puutarhassa -postauksessa ja se on tosiaan ollut kaiken kehumisen arvoinen kaveri tämän kesän ajan. Paitsi, että kela on matkalaukun tapaan kevyt ja helppo vetää perässä jopa sorapihalla, sen paras puoli on kuitenkin itsestään kelautuva letku, joka palautuu aina moitteetta vaakatasossa makaavaan kelaan. Nopeat liittimet helpottavat hommaa ja kastelujärjestelmän jaksaa virittää paikalleen vaikka useamman kerran päivässä. Tuntuu edelleen ihan uskomattomalta, että miten puutarhan inhokkityöstä eli kastelusta, tulikin ihan hetkessä lempparini. Ei ole paljon tehnyt mieli kallistua iltaisin sohvalle, kun vaihtoehtona on daalioiden juottaminen.

Näin heinäkuussa, kun kesää on jonkin verran takana ja kivasti toivottvasti myös edessä, on ihan ilo tuumata, että kesästä on tähän mennessä tullut otettua kaikki irti. En itse kaipaa kesääni kauhean suuria juttuja, vaan mulle puutarha on sitä parasta, mitä kesällä voi tehdä. Tavallaan tuntuu ihan hassulta ajatella, että muutaman kuukauden kuluttua illat vietetään sisällä. Tai no, toivottavasti myös hiihtäen ja chilejä esikasvattaen. Mutta tiedätte, mitä tarkoitan!? Mikään ei voita kesäiltoja, joina saa puuhailla puutarhassa valoisaan aikaan. Eikä mikään voita niitä kesäpäiviä, kun voi silmiä siristellen ihailla kaikkea sitä, mitä on saatu aikaan. Ja uskon ihan todella, että puutarhassa vietetty kesä ja siitä ammennettu ilo ja onnellisuus kantavat läpi talven ja pimeyden. Kuten jo aikaisemmin tällä viikolla kirjoitinkin, ensi talvellekin pitää olla niitä unelmia ja visioita.

Enemmän Fiskarsin onnellisuustutkimuksesta, onnellisuustakuusta ja kaikista niistä tavoista, joilla puutarhasta voi onnellisuutta ammentaa, löydät lisää tietoa Fiskarsin sivuilta. Vielä ei ole myöhäistä innostua puutarhanhoidosta tänäkään vuonna. Syksy on parasta istutusaikaa ja kuukauden kuluttua kaupoissa on jo hyvä valikoima kevään sipulikukkia!