onni kasvaa puutarhassa

23.5.2019

Kaupallinen yhteistyö / Fiskars


Tänään tosiaankin vuorossa toinen kaupallinen yhteistyöpostaus Fiskarsin kanssa. Mutta puhutaanpa vähän onnellisuudesta, joka tosin sekin on vahvasti kiinni puutarhanhoidossa.

Sain itse jo pikkutyttönä sysäyksen puutarhanhoitoon ja puutarhurointiin ylipäätään. Kun halusin oman kasvimaan, sellainen tehtiin. Ison kohopenkin kylkeen pienempi penkki, jossa kasvatin porkkanoita, retiisejä ja herneitä. Isä opetti, miten suorat kylvövaot tehdään laudanpätkällä ja kiikutin myös ahkerasti kastematoja kasvimaalleni, koska opin, että madot ovat puutarhurin parhaita ystäviä. Pakko tunnustaa, että jos näin isolla maalla komean kastemadon, siirsin sen omalle palstalleni. Vaan tokkopa tuosta äidinkään ryytimaa kovasti kärsi.

Parikymppisenä vaihdoin välivuoden työt elintarviketehtaassa puutarhaopintoihin. En tiedä, sainko sieltä enää yhtään sen enempää intoa puutarhajuttuihin, mutta ainakin kesätöitä puutarhamyymälästä. Vähän kateellisena katselen edelleen ihmisiä, jotka nostelevat multasäkkejä ja kastelevat kesäkukkia. Se on sellaista, josta todella tykkään. Yhä edelleen isäni neuvoo kaikessa kasveihin liittyvässä, mutta haluan uskoa, että se johtuu enemmänkin siitä, että olen se, jolle joskus piti opettaa yksinkertaiset puutarhatyöt kädestä pitäen, eikä siitä, ettei isäni uskoisi taitoihini. Ylipäätään, en ole koskaan ymmärtänyt sitä, kun joku sanoo, ettei osaa hoitaa puutarhaa tai kasveja. Jokainen osaa, jos vain tahtoo! Rakastumiselle pitää antaa aikaa ja työstä pitää opetella nauttimaan!

Meillä on iso tontti. Tai oikeastaan kaksi. Välillä omankin mieleni valtaa tunne loputtomasta työleiristä. Kun nurmikko on ajamatta ja pionipenkki kasvaa voikukkaa, mietin että mitä ihmisetkin ajattelevat. Ja varsinkin jos ne tietävät, että kirjoitan blogiin olevani puutarhahullu. Sitten on kuitenkin se toinen puoli ajatuksistani, kenties järjen ääni. Se sanoo, että tämä on harrastus ja elämäntapa, ei väsyttävää pakkopullaa tai väkisin puurtamista. Miksi välittäisin muiden mielipiteistä? Kun elämässä on kiirettä ja toukokuiset illat kuluvat lasten harrastuksissa tai jonkinlaisissa päätöstilaisuuksissa, pihatyöt jäävät vähemmälle. Ei onni synny moitteettomasta puutarhasta tai voikukattomasta nurmikosta. Ei suinkaan! Onni syntyy tekemisen ilosta. Siitä ihanasta tunteesta, kun konkreettisesti näkee uurastuksensa jäljen. Jos pionipenkki ei kasvaisi välillä voikukkaa, saisinko saman nautinnon kun näen sen puhtaana ja siistinä. Tuskin!

Fiskarsin vuonna 2019 toteuttaman onnellisuustutkimuksen mukaan puutarhanhoitoa harrastavat ihmiset ovat onnellisempia kuin ne, jotka eivät harrasta puutarhanhoitoa. Puutarhanhoitoa pidettiin itse asiassa juuri onnellisuuden lähteenä. Jos tuntuu, että puutarhanhoito ei ole sinun juttusi, haastan ainakin kokeilemaan. Enkä puhu viikosta, vaan kesästä. Aloita esimerkiksi yrttimaasta tai yrttiruukuista. Sijoita kasvit paikkaan, jossa paahde ei ole armottomin, ja tee kastelusta helpompaa joko keräämällä sadevettä, virittämällä kasteluletku helposti ryytimaasi läheisyyteen, tai hankkimalla altakasteluruukku. Siemenestä ei tarvitse kylvää, valmiita yrttitaimia saa kaupastakin. Hanki hyvää multaan, joka pitää maan kosteana ja josta rikkakasvit on helppo kitkeä pois. Ihaile ja nauti, istu alas ja katsele. Puutarhan ei kuulu olla jatkuvaa työtä, vaan siihen pitää mahduttaa myös nautiskelu ja lepo! Omat yrtit makuineen ja tuoksuineen palkitsevat aivan varmasti!

Puutarhassa ajatukset saavat levätä. Kun itse olen ulkona, lapset ja koko perhe usein tulevat lopulta mukaan. Lasten kinastelu tai nahistelu ei tunnu ulkona lainkaan niin pahalta, kuin sisällä. Itse asiassa pystyn aika pitkälle sulkemaan siltä korvani, kun keskityn saunapolun perkaamiseen. Myös liikuntaa tulee puutarhatöiden lomassa miltei huomaamatta. Ei riitä tuhat kyykkyä kuukaudessa, ja keväisin takareidet ovat useimmiten arat. Myös aktiivisuusmittari näyttää, että viikon tehominuuttitavoite tuli täyteen, hups vain, yhdessä illassa. Päivän askeltavoitteesta puhumattakaan! Ja kaikki tämä ikään kuin vain sivutuotteena, pelkkänä extrana! Unohda hetkeksi some ja ruudun tuijottaminen, mutta jos saat lisää intoa onnistumisesi jakamisesta, liity puutarharyhmiin tai täytä sitten some kauniilla kuvilla. Takaan, että omat yrtit ja ilo niiden kasvun seuraamisesta tuottavat onnea! Mutta älä ota kaikkea liian vakavasti, puutarhassakin on lupa epäonnistua!
Lapset on hyvä päästää heti mukaan puutarhanhoitoon. Jokainen yhdessä vietetty minuutti on arvokas muisto. Ja jokainen minuutti puutarhatöissä on vähemmän lastenkin ruutuaikaa. Puutarhassa on helppo olla yhdessä!

En oikeastaan omista mitään erillisiä työvaatteita. Hyvin harvoin menen ulos tekemään jotakin tiettyä puutarhatyötä. Yleensä teen kaiken mielijohteesta ja hetkellisessä inspiraatiopuuskassa. Vuosia perkasin nokkoset heti ne nähdessä, edes käsineitä en ehtinyt hakea. No sittemmin olen viisastunut ja alkanut käyttämään nokkosen kanssa puutarhahanskoja, mutta edelleen hyppään perennapenkkiin sen enempää miettimättä ja siltä valkoiset kangastossuni usein näyttävätkin. Mutta mikä tärkeintä, en hyppää kukkamaalle velvollisuudentunteesta tai siitä, että olisi pakko. Hypään sinne silkasta halusta, niin innoissani, että miettimiselle harvoin jää aikaa. Toisaalta mieheni on se, jolla on erilliset kengät kaivamiseen tai nurmikon ajamiseen. Vanhat t-padat ovat pyhitetty pihatöihin. Ja joka kerta lapion varresta tulee mies, joka sanoo, että tekipä hyvää tehdä lapiohommia. Ei siis ole yhtä tapaa, vaan jokainen tekee siten kuin parhaalta tuntuu.

Mikä sitten synnyttää ilon, innon ja jopa onnen? Tähän on vaikea vastata. Ehkä laji on vain niin koukuttava, että siihen jää väkisinkin kiinni. Tekemisen ilo, itsensä ja kehon haastaminen, sekä ilo nähdä työnsä jälki. Yhteys luontoon, kasvuun ja kehitykseen. Puutarha ei myöskään vaadi, vaan antaa. Joskus äitinä tuntuu, että pitäisi venyä vähän kaikkeen. Puutarhan pitää vain venyä minulle.

Minullakin on puutarhatöissä muutama inhokki. Yksi niistä on kasteluletkun vetäminen. Se kolmijalassa seisova letkukela, joka on aina solmussa ja letku joka kelan sijaan onkin rullaantunut jalasten ympärille. Märkä letku, joka on hiekassa, mullassa, nurmikonsilpussa ja solmussa, saa minut joskus sähisemään. Ihan sama onko letkua tarkoitus vetää kelasta pois vai keriä siihen takaisin. Usein jätän kerimisen ja sitten vain kuuntelen kun mies kiroaa samaa ongelmaa ja siivoaa jälkiäni. Nyt tuli kuitenkin ongelmaan ratkaisu. Miksi kukaan ei ole keksinyt, että letkukela on helpompi käyttää, kun se huteran pystyasennon sijaan makaakin maassa! Fiskarsin XL -kokoinen kärrykastelukela ei kaadu tai horju. Ja mikä parasta, letku kerääntyy kelan sisään automaattisesti kuin imurin johto. Letkua on niin, että se riittää isoonkin pihaan ja kannen alla olevien liitinten avulla siihen voi myös lisätä lisäletkun. Ja hei, painava kärrykastelukela on helppo ja kevyt vetää kuin matkalaukku!

Sadetinta meillä ei ole koskaan ollut. Olen yleensä antanut lasten kastella kasvimaat, mutta aika usein into lopahtaa nopeasti ja vedellä leikitään niin, että mullat saattavat lennellä kaaressa. Nyt saimme kokeiluun Fiskarsin vettä säästävän metallirunkoisen sadettimen, jonka kevyt vesisuihku kääntyy automaattisesti ja vesi tulee hiljalleen kuin kesäsade. Vaarana ei ole, että kasvit kärsisivät liian kovasta paineesta. Lapsena meillä oli kotona sadetin, ja lempipuuhaani oli vesisuihkun läpi juokseminen. Tämän ilon hauskuus ei ole näköjään muuttunu mihinkään 30 vuodessa! 🙂

Jonkinlainen työnjako meille on puutarhatöiden osalta muodostunut kuin itsestään. Pojat leikkaavat nurmen, ja mies trimmaa ja viimeistelee. Samoin mieheni on se, joka yleensä kaivaa isommat kaivettavat, kun taas minä kitken, istutan ja siistin. Rakastan sormustinkukkaa, jota puutarhassamme on paljon. Annan kukkien kasvaa puskien juurella, mutta kulkuväyliltä ne kaivetaan pois ja siirrellään kukkapenkkeihin. Mieheni nyppii aina taimet pois kaivauksistaan ja lapset kiikuttavat iloisina ne minulle. Minä puolestani istutan taimet kukkapenkkiin. Fiskarsin L -kokoisessa pistolapiossa on pitkä varsi, joka toimii erityisen hyvin meille pitkäselkäisille. Kapea rikkaruohorauta on paitsi käytännöllinen pioninjuurilla kasvavien voikukkien poistamiseen, myös niiden sormustinkukkien kaivamiseen kovasta kivituhkasta. Pitkässä työkalussa on vipuvartta ja toisen kyljen sahalaitaa hyödyntäen työkalua voi kuljettaa vaakatasossa maan alla, jolloin rikkaruot saa nopeasti pois isommaltakin alalta. Kärrykastelukelan ohella tämä on ehdottomasti paras apu puutarhatöihin. Ainakin sata voikukkaa on saanut jo kyytiä ja melkein yhtä monta sormustinkukan tainta on siirtynyt mehevämpään maahan. Saman sarjan istutuslapio on toiminut apunani niin kesäkukkien istuttamisessa kuin kasvimaalla puuhaillessa. Pitkä varsi ja varren takaosan SoftGrip-pinta, takaavat hyvän otteen näistäkin työkaluista. 

Hyvistä työkaluista huolimatta puutarhassa parhaita hetkiä ovat ne, jolloin työkalut kerätään siististi kasaan, ja tulee iltaihastelun vuoro. Kierrämme mieheni kanssa puutarhaa, muistelemme sitä, miltä mikäkin näytti muutaessamme ja toteamme saaneemme paljon aikaiseksi. Mietimme mitä seuraavaksi tehdään ja puhumme haaveista ja unelmista. Joskus ne ovat asioita, joita tiedämme ettemme pysty ainakaan pariin seuraavan vuoteen toteuttamaan. Mutta puutarhassa on helppo katsoa tulevaan ja antaa mielen vaeltaa niihin tuleviin yhteisiin vuosiin. Vielä ennen nukkumaan menoa katsomme ulos ikkunasta. Taas yksi ilta puutarhassa takana ja uusi päivä edessä.

Lue täältä lisää Fiskarsin 0% stressiä ja 100% onnellisuutta -ajatuksesta, sekä Fiskars-tuotteiden onnellisuustakuusta.

Mutta nyt sade olisi jopa tervetullutta!


10 Responses to “onni kasvaa puutarhassa”

  1. Elma says:

    Hei!

    Yleensä en edes ala lukea yhteistyöpostauksia. Jostain syystä ne ovat melkein aina niin päälleliimattuja, teennäsiä ja imeliä, että mun tosikkoluonteellani ei vaan pysty! Mutta koska puutarhanhoito on suuri rakkauteni, luin tämän Fiskars-postauksesi, eikä nyt iskenyt ollenkaan ällötysallergia. Kirjoittamastasi huokuu rakkaus, asiantuntemus, tieto – ei mitään päälleliimattua. Sä tiedät, mistä kirjoitat ja kirjoittamasi on ihan faktaa ja tuttua tälläkin tontilla. Oot loistava Fiskars-malli!

    – Elma –

    • Kiitos, tuntuu kivalta, että koit tekstin aidoksi. ❤️ Tosiaan tämä aihe on niin rakas ja tärkeä, että joskus mietin että voisin kirjoittaa ihan erillistä puutarhablogia. Mutta kaipa tämä aihe mahtuu tännekin. Puutarhakausi kun on lopulta aika lyhyt. 🙂

      Mutta hus pois ennakkoluulo kaupallisia yhteistöitä kohtaan. Kuitenkin suurin osa bloggaajista valitsee asian tai aiheen, joka oikeasti kiinnostaa ja josta oikeasti on asiaa. Vaikka kuvissa on jokin tuote, tekstistä saattaa hyvinkin saada irti paljon muutakin.
      Ja onhan sitä kaupallisuutta niin lehdissä kuin telkkarissakin. Mikään muu media ei vain ole yhtälailla velvollinen ilmoittamaan asiasta kissan kokoisin kirjaimin. Jos sama pätisi naistenlehtiin ja vaikka suomalaisiin viihdeohjelmiin, voisi tökkiä melko pahasti. Mutta me bloggaajat noudatetaan pelisääntöjä, ja toivottavasti samankaltainen läpinäkyvyys toteutuisi muissakin medioissa, tai ainakin sääntöjä jollakin tapaa yhdenvertaistettaisiin. 🙂

      • Elma says:

        Voi kuule, kyllä se mainostaminen tökkii tosiaan ihan kaikissa muissakin medioissa. Juuri katselin viimeisen Huvilan ja huussin, ja tärkeintä taisi koko ohjelmassa olla se, että tuotemerkit takuulla on näkyvissä. Remonttia ei sitten paljon kuvattu, eikä siitä oikein mitään käsitystä saanutkaan.

        Kaupallisia yhteistöitä vastaan ei minulla ole mitään. Mutta se ällöttää, kun ne on usein niin huonosti tehty. Jos edellisessä postatuksessa bloggaaja on juuri kehunut vihreitä arvojaan ja seuraavaksi bloggaa kaupallisessa yhteistyössä yksittäispakatusta hölynpölystä, niin kyllä sotii meikäläisen ajatusmaailmaa vastaan. Usein myös yhteistyöpostaukset on vedetty mutkat suoriksi -periaatteella eli copy-pastella, eikä bloggaajan omakohtaista kokemusta löydy suurennuslasillakaan. Myös kampanjat, jolloin kaikilla samantyyppisillä bloggaajilla on juuri samaan aikaan samasta aiheesta yhteistyöpostaus, ovat minusta enemmän haitaksi kuin hyödyksi kyseiselle tuotteelle.

        Jonkinlaista lukijan/asiakkaan arvostusta odotan bloggaajilta. Emme ole tyhmiä lampaita, jotka ihan jokaisen humpuukin perässä juoksevat rahapussi ojossa, jos vaan lempibloggaajalla ollut blogissaan kivoja kuvia ja diipadaapaa tekstiä.

        Mutta Fiskarsin pitkävartisen kuokan taidan käydä viikonloppuna ostamassa, sen verran paljon noita voikukkia tuolla nurtsilla nyt kukkii ;)!

        – Elma –

        • En hirveästi katsele telkkaria, mutta tiedän, että sielläkin tosiaan on kaupallista yhteistyötä. Ja tottakai se pistää silmään. Mutta mun pointti oli, että jos jokaisen tuotesijoittelun kohdalle tulisi kaupallisesta yhteistyöstä kertova stillkuva tai tekstinauha, niin vasta silloin oltaisiin sujut blogeilta vaaditun kanssa.
          Tämä näkökanta siis siitä syystä, että et yleensä edes aloita lukemaan yhteistyöpostauksia, mikä tarkoittaa, että päätös syntyy juurikin sen ensimmäisen rivin ilmoituksen kohdalla.
          Mutta kiva jos kuitenkin olet niitä lukenut, vaikkakin harmi, ettet ole sisällöistä pitänyt. Itse olen lukenut monta hienoa ja hyödyllistä yhteistyöpostausta. Toki joskus osuu eteen niitäkin, jotka eivät kiinnosta, mutta ei se johdu automaattisesti siitä, että kyseessä olisi kaupallinen yhteistyö. Joskus aihe ei vain kiinnosta, tai jokin muu tökkii.

          Kivaa viikonloppua ja tsemppiä voikukkien nujertamiseen! Mä en edes yritä nurtsilta. Kunhan ei kukkamailla kasvais, niin riittää. :D)

  2. N says:

    Ah, puutarhatyöt on kyllä parasta! Luulen, että jollekin toiselle se on juoksu, toiselle maalaaminen ja kolmannelle jopa auton korjaaminen. Hulluus mikä hulluus! 😊 Pystyn samaistumaan tähän täysin ja nyt kolmenkympin tienoilla olen ehkä oivaltanut, että tältä alalta haluaisin löytää itseni työskentelemästä. Mutta olisiko se sitten enää sama? Mitä mieltä olet? 🙂

    • Näin se taitaa olla. Asioihin voi hurahtaa, ja kun hurahtaa, löytää itsensä onnellisena tekemässä sitä mistä todella pitää. Joillekin se on käsityöt, minulle tämä. No ok, kirjoja voisin myös ahmia vieläkin enemmän. Jos vain kaikkeen riittäisi aika.:)

      Mä luulen, että työ puutarhojen parissa tuo onnea. Silloin asiaa tulee katseltua niin erilaiselta kantilta, eikä vain omaa puutarhaa ajatellen. Voi kokeilla ja nähdä erilaisia juttuja, ja silti oma puutarha on se, johon saa haalia ne parhaat asiat. ❤️

  3. Miia says:

    Aivan ihana postaus. Totta joka sana, että puutarhanhoito lisää onnellisuutta. Ennen kuin sain oman pihan tilasin puutarhalehtiä ja vain haavelin omasta puutarhasta. Nyt unelma omasta pihasta ja cottage garden tyylisesti puutarhasta on käynyt toteen. Mies joutuu huutelemaan jo pimenevästä illasta minua sisälle. Mutta kun sitä lapion vartta ei vaan malta jättää… Valmista ei tule ikinä ja hyvä niin!

    • Tykkään tuosta “Valmista ei tule ikinä ja hyvä niin!” Siihen kiteytyy koko puutrahanhoidon ilo. ❤️
      Onnittelut unelman toteutumisesta. Niin ne vain yleensä totetuvat, kun jaksaa uskoa ja unelmoida. Paljon onnenhetkiä omassa puutarhassa ja ihanaa viikonloppua! ❤️

  4. N says:

    Minä uskon myös ja taidan suunnata kohti haaveitani 🙂 Kiitos Emilia ja ihanaa viikonloppua! ❤

Kommentoi