>7×3

25.8.2010

>

Sain tunnustuksen kolmesta kauniista osoitteesta.
Koska epäilen tämän tunnustuksen jo kiertäneen pitkän lenkin, en hätyytä sitä tästä eteenpäin, vaan jokainen saa sen halutessaan napata matkaansa.
Sitten ne seitsemän asiaa. Laitetaan tällä kertaa triplana!
Pidän hedelmistä.
Voisin syödä niitä vaikka kuinka.
Saattaisin jopa pystyä elämään pelkillä hedelmillä.
Ainakin hetken.
Odotan jo joulua.
Tein ensimmäiset joulukoristeet juhannuksena.
Luen iltaisin joululehtiä.

Mietin, mitä leipoisin joulun alla.
En ole laihdutuskuurilla tai syysdietillä.
Mutta tiedän, että aika moni on aina syksyisin.
Liikkuminen on kuitenkin mukavampaa, kun säät viilenevät.
Odotan pimeitä iltoja, jolloin voin lähteä sauvakävelylle.
En kehtaa sauvakävellä valoisalla aikaa.
En ole virkannut kahteen päivään…

Tänään ajattelin taas tartua koukkuun.
Samalla aion rentoutua katsellen Niskavuoren nuorta emäntää,
ja ihmetellä, miten jotkin asiat eivät vain ole muuttuneet 
1800-luvulta.
Tämän haluaisin myös kertoa Hella Wuolijoelle.
Haluaisin myös syksyn aikana jotenkin uudistaa blogia.
En kuitenkaan tiedä vielä miten.
Ja tuskinpa sitä edes teen.
Eikä tällä kertaa sitten muuta.
Mukavaa keskiviikkoa!

17 Responses to “>7×3”

  1. lattenainen says:

    >moi,myös mun blogin puolelta löytyy sulle tunnustus… Eli se olis 7X4 🙂

  2. Lynda says:

    >Well, congratulations!!! Funny things you wrote about yourself, well….as far as my translator tells me that is;)…..you could live together with fruits???:).Enjoy the compliments!!!!

  3. Seija says:

    >On mukavaa istahtaa tv:n ääreen kutimen tai virkkauksen kanssa. Musta vanhat kotimaiset leffat on ihania, joitakin niistä jaksaa katsoa aina vaan uudelleen. Niissä on upeita näyttelijäsuorituksia. Ja tosi on, ettei jotkut asiat oikein ole kehittyneet mihinkään, mistähän se johtuu? Mukavaa päivää sinulle:)

  4. lumiomena says:

    >Onnea tunnustuksista. Olet ne ihanalla blogillasi ansainnut :)Tiedätkö, minäkin odotan jo joulua. En ole vielä alkanut lukea joululehtiä, mutta mietin juuri, että milloin ensimmäiset mahtavat ilmestyä kauppoihin. Ja juuri tänään ilmoittauduin paikkakuntani kansalaisopiston joulukranssikurssille, joka pidetään marraskuun lopussa. Ehkä se, jotkut asiat ovat pysyneet samoina, voi joissakin asioissa olla hyvästä. Niskavuorista pidän minäkin.Iloa keskiviikkoosi!

  5. taburetti says:

    >Kuulostaa mukavalta…nauttia nostalgisesta kotimaisesta elokuvasta ja samalla virkata.Mielläni tekisin itse samaa, mutta vielä on työpäivää jäljellä, joten puikkoihin saan tarttua vasta illalla.Mukavaa keskiviikkoa sinulle!!Jaana

  6. Riitta says:

    >Ihanaa joku muukin suunnittelle eka kerran jouluasioita jo juhannuksena ja selailee jo joululehtiä ;)Onnittelut tunnustuksista

  7. Ainosofia says:

    >Onnittelut <3Vau – tykkäätkö sinäkin Niskavuori-elokuvista…ne ovat upeita – täynnä meidän historiaa – eikä niin kovin kaukaakaan ajallisessti loppujen lopuksi.Mukavaa päivän jatkoa!

  8. Teija says:

    >Tunnustan. Mää oon syysdieetillä 😉

  9. Nonna says:

    >Onnea, onnea, onnea!Hedelmäiset seiskat sulla! Edelliseen postaukseen lisäisin, että ihania keittiökuvia! Kaikkea niin kaunista!Mukavaa viikkoa!

  10. Nonnukka says:

    >Onnea tunnustuksesta monin kerroin 🙂 täällä toinen joulu ihminen myös, joulujuttuja jo hieman mielessä 🙂 Mukavaa viikkoa!

  11. Ruusa says:

    >Mustaki ois niin ihanaa istua kotona ja kattoa Niskavuorta eikä leikkiä sitä täällä työpaikalla ;D Voi joulu..mä nuuhkuttelen joulutuoksuja kotona ja suunnittelen joulusukkia 🙂 Eilen mietin, millainen tulee olemaan joulusiivous tänä vuonna 😀 Onneksi jouluinen siivoustuoksu on jo valmiina! :DKivaa päivää sulle! Minäkin muuten jaoin tuon tunnustuksen myös sinulle ;D

  12. Piupau says:

    >:)Olet kultainen!

  13. Uuden Kuun Emilia says:

    >Ruusa ja lattenainen: Kaappaan mukaan ja paljastan taas jotain yhtä mielenkiintoista :)Hih, pitääpä keksiä neljätoista salaisuutta jaettavaksi :)Kiitos molemmille!

  14. Valloittava valkoinen says:

    >Hyvää virkkaus iltaa ja muutenkin kivoja asioita kirjoitit!Kiva kuulla!Ja kuvat kauniita itsekin tykkäään hedelmistä!Iloista päivän jatkoa!Anu

  15. hietzu says:

    >Hymyilytti tuo sinun "Eikä tällä kertaa sitten muuta", kun siinähän tuli jo asiaa vaikka kuinka ;P

  16. Pieni Pitsinenäliina says:

    >Kylläpä taas hymyilytti sun jutut. Tuo sauvakävelyjuttu eritoten.. :)Täälläkin muuten yksi jouluintoilija. Yöpöydän keskimmäinen laatikko on pyhitetty parhaille joululehdille, joita jemmaan vuodesta toiseen. Laatikko alkaa vaan huolestuttavasti täyttyä eli täytynee piakkoin keksiä niille uusi paikka.

  17. Miia - Miian unelmia says:

    >Mäkin sauvakävelen, ihan päivälläkin :), olen tehnyt sitä jo vuosikaudet. Se on hyvää liikuntaa!Ihanaa joulun odotusta :)!

Kommentoi